Syrjäseutujen elämänlanka - Sunnuntai | HS.fi

Syrjäseutujen elämänlanka

Itäsuomalainen bussi kulkee tunnollisesti reittinsä, vaikka kyydissä olisi vain yksi matkustaja. Mutta sillä onkin suurempi tehtävä kuin kuljettaa ihmisiä kaupungista toiseen.

29.7.2001 3:00

Linja-auto on liikkunut vasta muutaman metrin, mutta kuljettaja Paavo Piiroisen otsa kiiltää jo hiestä. On aurinkoinen tiistai-iltapäivä Imatran keskusliikenneasemalla, vakiovuoro Savonlinnaan on lähtenyt.

44 penkkiä möllöttää tyhjinä, kun Piiroinen ohjaa bussin moottoritien alitse kohti Vuoksenniskaa. Kyydissä on kymmenen rahtipakettia ja kolme matkustajaa. Bussi kaartelee hitaasti Imatran lähiöiden läpi. Vuoksenniskan ostoskeskuksen kohdalta kyytiin nousee Raija Kemppinen . Hän asuu noin 40 kilometrin päässä Punasvaaran kylässä, aivan itärajalla. Hän on polkenut aamulla kotoaan kymmenen kilometrin matkan Torsalan tienhaaraan odottamaan bussia. Kun ostokset oli tehty, piti odottaa viisi tuntia paluubussia. Pian edessä on taas peninkulman matka pyörän satulassa, kauppakassit tarakalla. Talvisin joutuu käyttämään taksia. Punasvaarassa koko 62-vuotisen elämänsä asunut Kemppinen on nähnyt läheltä, kuinka maaseutu autioituu ja palvelut katoavat. Kemppinen on toinen kylän kahdesta vakituisesta asukkaasta. Hän muistelee, kuinka nuorena kuljettiin junalla Punasvaaran läheltä Laikon kylästä Vuoksenniskalle. Se huvi loppui jo 60-luvun puolivälissä. Kauppamatka piteni kymmenen vuotta sitten, kun Laikon viimeinen kyläkauppa suljettiin lopullisesti. Kenkiäkin joutuu nyt hakemaan Imatralta asti, koska kenkäliike lopetti tänä keväänä Simpeleellä. "Suurin muutos oli kuitenkin se, kun pellot muuttuivat metsiksi 80- ja 90-luvuilla", Kemppinen sanoo. Punasvaara kuuluu Rautjärven kuntaan, jonka väkiluku on miltei puolittunut 50 vuodessa. Rautjärvellä asuu nyt 4693 ihmistä. Heistä enää kymmenesosa saa elantonsa maanviljelyksestä, Suurimmat työnantajat ovat suuret paperitehtaat M-real Simpele Board ja Simpele Paper. Kello on 14.35. Paavo Piiroinen kääntää bussin valtatie kutoselle ja kiihdyttää vauhtia. Havupuurivistöt vilisevät ikkunassa, välillä näkyy myös merkkejä ihmisen käden jäljestä: peltoa, sorakuoppa, yksinäisiä taloja. Ja pikavuoropysäkkejä. Bussi pysähtyy kymmenen minuutin aikana kolme kertaa, kun kauppamatkoilta palaavat ihmiset jäävät pois tienristeyksissä ja jatkavat koteihinsa. Ilman päivittäistä bussivuoroa monen kauppareissu jäisi tekemättä. Ainakin vuosikymmenten ajan ajateltiin, että pikkuteiden risteyksiin pysähtelevien bussien tehtävänä on pitää maaseutu hengissä. Kaikille ihmisille, asuinpaikasta riippumatta, haluttiin taata samat peruspalvelut: koulu, kauppa, posti ja pankki. Tai edes säännöllinen bussiyhteys niiden luo. Koko maan kattava bussiverkko rakennettiin nopeasti heti itsenäistymisen jälkeen. Vuonna 1937 jo 90 prosentilla Suomen maanteistä huristeli linja-autoja, vaikka edellisen vuosikymmenen alkupuolella niitä oli ollut vasta parisataa. 1950-luvun alussa linja-autot kuljettivat kolme kertaa enemmän matkustajia kuin henkilöautot. Tuolloin kaksi kolmasosaa suomalaisista asui maaseudulla. 60-luvulla maaseutuvuoroja alettiin vähentää, kun matkustajat kaikkosivat etelän kaupunkeihin ja oman auton rattiin. Syntyi omituinen ketjureaktio: kun linjoja lopetettiin, ihmiset hankkivat oman auton. Sen jälkeen oli taas helppo lakkauttaa linjoja. Mökin mummot miltei pakotettiin autokouluun. Kun bussi kaartaa Simpeleen asemalle, Paavo Piiroinen kuuluttaa mikrofoniin: "Jatkamme matkaa aikataulun mukaisesti 15.05." Bussin kello näyttää jo seitsemää yli. Kaikki kolme matkustajaa poistuvat helteiselle torille. Pub Kiepparin terassilla päivää paistattelevat miehet tarkkailevat, kun Piiroinen nostelee rahtilaatikoita pois bussista. Terassilta kyytiin nousee hieman yli kolmikymppinen mies. Kun matka jatkuu 15.10, bussissa ei ole muita matkustajia. Piiroinen pitää katseensa tiukasti asvaltissa. Piiroisella on menossa jo 19. vuosi bussin ratissa. Aamupäivän hän on sahannut Lappeenrannan ja kotikaupunkinsa Imatran väliä. Imatra-Savonlinna-linjaa hän on ajanut kaksi vuotta. Pysähdyksiä on usein , sillä ihmiset ajavat vain lyhyitä matkoja. Matkustajia ei ole paljon, ei edes talvella. "Kyllä ne on omin sormin laskettavissa." Kapealla kutostiellä nopeusrajoitus on sata kilometriä tunnissa, nopeusmittarin viisari pysyy koko ajan alle satasessa. "Eihän meillä näinkään kiire olisi, mutta muut autot määrävät tahdin", Piiroinen naurahtaa. 15.13 ylitämme Parikkalan kunnanrajan, tienlaidan kyltti toivottaa tervetulleeksi kolmella kielellä: suomeksi, englanniksi ja venäjäksi. Tiellä ei näy muita autoja, ainoastaan punainen Jopo, jolla vanha nainen polkee vastaan. Kymmenen minuuttia myöhemmin bussi sukeltaa metsän keskeltä alas Parikkalan keskustaan. Simpelejärvi siintää vasemmalla, oikealla vilahtelevat itäsuomalaisen halpahalliketjun Tokmannin mainoskyltit. Pääraitin Bongari-pubin terassilla istuu kaksi paidatonta miestä. Piiroinen kaartaa asemarakennuksen eteen, hidastaa vauhtia ja kuuluttaa asiallisella äänellä: "Ja Parikkala." Ovi pysyy kiinni, sillä etupenkin yksinäinen mies ei halua ulos eikä uusia matkustajia tule. Yhden matkustajan kuljettaminen 49-paikkaisessa polttoaineennielijässä ei voi olla kannattavaa liiketoimintaa, semminkin kun linjaa ajetaan jokaisena arkipäivänä. Ei se olekaan, itse asiassa melkoinen osa bussiliikenteestä on aina ollut taloudellisesti kannattamatonta. Valtio on kuitenkin halunnut ylläpitää maanlaajuista, toimivaa verkkoa. 90-luvun puolivälissä jouduttiin kinkkisen paikan eteen, kun Eta-sopimus antoi bussiyrittäjille valttikortin käteen: joko valtio korvaa tappiot tai liikenne loppuu. Lääninhallituksissa oli arvioitava, mitkä linjat olivat yhteiskunnalle niin tärkeitä, että ne säilytetään. Monet eivät olleet. Joitakin syrjäseutuvuoroja kuitenkin säästettiin, ja bussifirmoille ryhdyttiin maksamaan korvauksia siitä, että ne liikennöivät myös kannattamattomilla linjoilla. Viime vuonna valtio tuki puolityhjinä kulkevia busseja 115 miljoonalla markalla. Puoli neljältä Piiroinen pysäyttää bussin tien penkereelle Kurrin SEO-huoltamon eteen. Aurinko porottaa kuumasti. Piiroinen pyyhkii hikeä otsaltaan ja irrottaa ajopiirturin nopeustaulusta. 67 kilometrin matka on taittunut 72 minuutissa. Piiroinen katselee mietteliäänä tienristeykseen. Savonlinnasta tuleva bussi on myöhässä. Odotus on jatkunut melkein kymmenen minuuttia, kun risteyksessä näkyy toinen valkoinen bussi. Bussit seisahtavat tienpenkalle nokikkain kuin tappelukukot. Kuskit vaihtavat muutaman sanan. "Rahtikirjat ovat siinä kylmälaukun alla." Venäläinen rekka huristaa lujaa ohitse. Ajajan pallille istahtaa Jorma Heinonen . Hän asettaa laukkunsa lattialle ja kiinnittää ajopiirturin matkamittariin. Piirturilla mitataan kuskien ajoaikaa. Lain mukaan Heinonenkin saa ajaa enintään 11 tuntia päivässä. Neljän ja puolen tunnin välein täytyy pitää kolmen vartin tauko. Kun Heinonen lähti Savonlinnasta 14.05, hän myi lippuja aina Kouvolaan ja Haminaan asti. Parikkalaan saakka on tullut kaksitoista matkustajaa. Heinosen työnantaja Savonlinja kierrättää kuskeja eri reiteillä. Tänään hänen työpäivänsä jatkuu aina iltayhteentoista paikallisbussin ratissa Savonlinnassa. Sen jälkeen pääsee mökille saunomaan. Heinonen on tuskin päässyt liikkeelle, kun hän jo pysäyttää bussin Särkisalmen Esson kohdalla. Sen pihalla pienessä hirsimökissä on Parikkalan matkahuolto. Heinonen käy hakemassa huoltamon kassalta avaimen ja jättää mökkiin kolme pakettia. Kuistilla ruostuneissa kärryissä lojuu suuri pellavasäkki. Heinonen nostaa sen bussin tavaratilaan. Siilisalmen Liinapellava Oy lähettää pellavaa linja-autorahtina ympäri Suomen, tällä kertaa kuitenkin vain Savonlinnnaan. Heinonen kertoo, että bussin kyydissä kulkee usein myös viinaa. Parikkalan Alko toimittaa juomat bussikyytinä Punkaharjulle. "Laatikollinen viedään joka toinen päivä." Pysähdys on kestänyt jo kymmenen minuuttia. Hellehattuun sonnustautunut rouva tulee kyselemään pakettinsa perään. Heinonen kaivaa mökin kätköistä paketin, joka sisältää virolaisen Helina Tilkin keramiikkatöitä. Rouva vie ne myytäväksi Parikkalan kukkapalveluun. Viinaa, pellavaa, ovenkahvoja, moottorisahoja, Hobby Hallin tuotteita, virolaisia käsitöitä . . .Ja yksi matkustaja. Bussihan muistuttaa enemmän kauppamatkustajan pakettiautoa kuin suurten kaupunkien väliä kulkevaa modernia liikennevälinettä. Rahtikuljetuksilla on koetettu korvata linja-autojen matkustajien vähenemistä. Bussirahdista on tullut postipalvelujen kilpailija etenkin maaseudulla, jossa postikonttoreita on lakkautettu. Suomen maanteillä kulkee päivässä keskimäärin 19000 pakettia bussirahtia. Tasan kello neljältä Heinonen kaartaa päätieltä Putikkoon. Bussi kiemurtelee mutkaista Opintietä ylöspäin. Pellon laidalla nököttää valkoisiin muoveihin käärittyjä heinäpaaleja. "Näillä kantrilinjoilla ajellaan sivuteitä, mutta toisaalta täällähän ihmiset asuvat, eivät pikatien varressa. Väki karkaa etelään, ja vanhukset jäävät viimeiseksi", Heinonen toteaa. Nuorison muuttohaluja ei tarvitse ihmetellä, kun vilkaisee työttömyystilastoja; Parikkalassa työttömyysprosentti on 19,7, Imatralla 19,7 ja Savonlinnassa 20,5. Sivutien varrelta Palolammen teollisuusalueelta löytyy kuitenkin myös positiivinen työllisyystarina. Äskettäin laajentunut Finnforestin vaneri- ja kertopuutehdas työllistää yli 300 henkeä, ja se onkin Punkaharjun kunnan suurin työnantaja. Samalla se pitää hengissä ympärille kerääntynyttä pienteollisuutta. Pienteollisuusalueelta ei nyt kuitenkaan tule kyytiläisiä. Kello 16.07 bussi lipuu Punkaharjun asemalle. Heinonen sammuttaa moottorin ja marssii sisään Punkerobaariin hakemaan lisää rahtipaketteja. Hämärästi valaistun baarin pöydissä istuu lippispäisiä nuoria imemässä tupakkaa ja kahvia. Pysähdys vie seitsemän minuuttia. Heinonen ohjaa bussin takaisin maantielle. Auringossa kimalteleva digitaalinen lämpömittari näyttää 36 astetta. Vaikka lukema ei pidä paikkaansa, huonosti ilmastoidussa bussissa on läkähdyttävän kuuma. Punkaharjulta kyytiin noussut Hanna Aronen vetää aurinkoverhon alas ja vilkuilee sen läpi jykeviä mäntyjä, sammalmättäitä ja lahdenpoukamia. Bussi kulkee kansallismaisemassa. Seitsemän kilometriä pitkä Punkaharju nousi Puruveden ja Pienen Puruveden väliin jääkauden puristuksessa. Luonnonsuojelualue ja Valtionhotelli houkuttelevat alueelle paljon turisteja, ja se näkyy myös Punkaharjun kunnan taloustilastoissa. Harjualueen keskellä kohoaa komea valkoinen funkkisrakennus, joka on ennen toiminut tuberkuloosiparantolana ja sotilassairaalana. Nykyisin rakennuksessa toimii Punkaharjun kuntoutussairaala. Sen pysäkiltä kyytiin nousee Hanna Leinola . 25-vuotias Leinola on työskennellyt sairaalassa vuoden psykologina ja kulkee kotiinsa Savonlinnaan usein bussilla. "Bussi on aina myöhässä, nytkin jouduin odottelemaan helteessä 20 minuuttia", bussin takaosaan istahtava Leinola sanoo. Hän kertoo silti nauttivansa bussimatkasta: jylhiin harjumaisemiin ei kyllästy, ja pikkuhiljaa oppii tuntemaan muut vakimatkustajat ja kuskit. Loppumatkan Heinonen huristaa valtatie 14:ää kohti Savonlinnaa. Bussi on muuttunut lomalais- ja työpaikkakuljetukseksi, matkustajien keski-ikä on nuorentunut alkumatkasta usealla vuosikymmenellä. Matkustajia on peräti seitsemän. Autoja huristaa vastaan sitä enemmän, mitä lähemmäksi Savonlinna tulee. Miekkoniemen ostoskeskuksen kohdalla Heinonen joutuu pysähtymään liikennevaloihin. Kello 16.53 bussi ylittää Kyrönsalmen sillan, vasemmalla siintää Olavinlinna. Heinonen laskettelee hiljalleen alas Olavinkatua. Ikkunoista vilahtelee mainoskylttejä. 28000 asukkaan Savonlinnan pääkadun ovat vallanneet kebab-paikat, pizzeriat ja McDonald's - lörtsyjä saa vain torilta. Kun Heinonen kaartaa Savonlinnan linja-autoasemalle, radiosta kuuluu viiden aikamerkki. Bussi on vain kymmenen minuuttia aikataulusta jäljessä. Lukuisista pysähdyksistä, kiemurteluista ja kuskinvaihdosta huolimatta keskinopeudeksi 127 kilometrin matkalla tulee 80 kilometriä tunnissa. Intercity-juna olisi ollut tunnin nopeampi, mutta se ei olisi pysähtynyt Heinärikkilän, Kekäleniemen, Torsalan eikä Änkilän tienristeyksissä. Sehän tässä kai on olennaista. Millä muulla pelillä ajokortittomat pikkukylien asukkaat kauppareissunsa tekisivät? Ehkä Suomen maine hyvinvointivaltiona ei olekaan kiinni ansiosidonnaisen työttömyysturvan porrastusmallista, vaan siitä, pääseekö Raija Kemppinen julkisella kulkuvälineellä kauppaan.

Luitko jo nämä?

Luetuimmat - Sunnuntai