Sunnuntai

MAHTINAISEN MERKIT

Tutkija Pirkko-Liisa Lehtosalo-Hilanderin löytämä Euran juhlapuku kertoo, että naisilla oli viikinkiaikana valtaa. Eipä ihme, että muinaisen mahtinaisen puku kelpasi tasavallan presidentillekin.

Tilaajille

Onpa emännän näköisiä naisia, muhkeat huivit harteillaan!

Ei epäilystäkään, etteivätkö nämä naiset pitäneet kylää pystyssä miesten kulkiessa kaupanteossa ja ryöstöretkillään maailmalla.

Muinaiset mahtinaiset löytyvät taulusta Kansallismuseossa, sellaisina kuin heidän on arveltu esiintyneen joskus tuhat vuotta sitten. Viereisessä vitriinissä ovat yhden mahtinaisen asun jäännökset, tummuneita villakankaan repaleita, nauhan suikaleita, hapertunutta metallia.

Miten komea puku olikaan silloin, kun viikinkiajan taloissa pidettiin juhlia! Emäntä kiinnitti huiviinsa näyttävät soljet ja pyöräytti lanteilleen korean esiliinan.

Iso syömäveitsi keikahteli tupessa tukevalla vyötäröllä.

Saman näköinen veitsi

oli presidentti Tarja Halosen sini-vihertävässä juhlapuvussa, johon koko Suomi naulasi katseensa itsenäisyyspäivän iltajuhlassa. Sen kerrottiin olevan Euran muinaispuku. Selostajat takeltelivat ja kansalta kyseltiin seuraavina päivinä mielipidettä presidentin juhla-asusta.

Kuinkahan moni oivalsi, että tasavallan ykkösnaisen asu oli vahvempi vallan symboli kuin täysi salillinen frakkeja.

"Rautakauden nainenkin näytti, kuka on emäntä talossa", sanoo puvun suunnittelija Pirkko-Liisa Lehtosalo-Hilander . Hän on Euran juhlapuvun löytäjä, sillä tohtori Lehtosalo-Hilander kaivoi kankaan jäännökset esihistoriallisesta haudasta yli kaksikymmentä vuotta sitten.

Kaikkiaan ehti kulua siis tuhat vuotta, ennen kuin mahtinainen puki Euran puvun taas ylleen.

Mutta tarvittiin myös presidentti Halosen oma valinta. Kansallispukuneuvosto kysyi uudelta presidentiltä, haluaisiko hän kansallispuvun tai muinaispuvun. Sellainen on tavattu antaa presidentin puolisolle, mutta nyt oli saatu nainen maan johtoon. Presidentti valitsi Euran muinaispuvun ja päätti pukeutua siihen Linnan juhliin.

Se oli kutkuttava tilanne Lehtosalo-Hilanderille, joka tutkimuksissaan on havainnut naisten olleen yllättävän tasa-arvoisia viikinkiajan lopulla. Suomen ensimmäinen naispresidentti laittaisi ylleen hänen löytämänsä ja uudelleen suunnittelemansa mahtinaisen asun!

Kokonaista muinaispukua

ei ole säilynyt, mutta siitä on tehty malli.

Lehtosalo-Hilander suunnitteli puvun Euran Luistarin hautalöydön perusteella. Puvun korut olivat säilyneet melko ehjinä tuhat vuotta, mutta puvun kankaista oli jäljellä vain pieniä suikaleita. Ne olivat säilyneet korujen alla.

Runsaat ja raskaat korut kertovat rautakauden emäntien vauraudesta: pronssipäällysteinen veitsentuppi, isot soljet, spiraalirannekorut, helmet ja ketjut komistivat Euran emäntää.

Korut oli valmistettu hopeasta, pronssista ja raudasta. Eri materiaaleja yhdistettiin toisiinsa. Korujen joukkoon oli kelpuutettu myös ulkomaisia rahoja ja Välimeren lasihelmiä, joita miehet ehkä olivat ostaneet tuliaisiksi tai ottaneet ryöstösaaliina.

Lukuisten kemiallisten analyysien, muiden hautalöytöjen ja pukuhistoriallisen tutkimuksen jälkeen Euran mallipuku valmistui 1982. Se on yleisön nähtävänä Kauttualla ja sen jäljennös Kansallismuseossa - ja itsenäisyyspäivän jälkeen siitä onkin tullut pieni nähtävyys.

Mallin mukaan kudottiin kangas ja puku tehtiin presidentin mittojen mukaan. Lehtosalo-Hilander kävi luovuttamassa asun Kansallispukuneuvoston kanssa maan mahtinaiselle muutama viikko ennen itsenäisyyspäivää.

Mistään kertakäyttövaatteesta ei ole kyse, ja asu nähtäneen presidentin yllä jatkossakin.

Monikerroksiset muinaispuvut oli tehty villasta ja osin pellavasta. Myös aluspuvut olivat villaa, osa mahdollisesti pellavaa. Mutta lämpimän puvun alla ei ilmeisesti käytetty alusvaatteita, ainakaan Lehtosalo-Hilander ei löytänyt niistä koskaan jäänteitä.

Juuri muinaisten

naisten mahtava pukeutuminen todistaa Lehtosalo-Hilanderin mielestä, että viikinkiajan lopulla naiset olivat yhteisössä tasa-arvoisia.

Hänen teoriansa on kiistetty sillä perusteella, että naiset olivat hyvin puettuja itäisilläkin mailla, joissa naiset ovat aina olleet alistettuja. Miehet ovat myös koristelleet naisiaan runsailla koruilla, koska se on ollut miehen kunnia-asia.

"Tämä ei pidä paikkaansa Suomessa. Euran löydöt toivat viikinkiajan lopun haudoista myös muita todisteita naisten hyvästä asemasta." Siitä todistaa sekin, että Luistarin kalmiston hautakiveyksistä komein on naisen haudalla. Yleensä suurimmat kivet ovat miesten haudoilla.

Ainoa Euran Luistarista kaivettu vaakakin löytyi naisen haudasta. Se todistaa Lehtosalo-Hilanderin mukaan naisen toimineen kauppiaana, sillä punnukset ja vaaka ovat olleet haudoissa kauppiaan tunnuksia. Niitä on kaikkialla muualla Suomessa löydetty vain miesten haudoista.

Hautoihin laitettiin naisille hyvät antimetkin viikinkiajan lopulla. Tuhatluvulla kuolleiden naisten leposijoista on löytynyt myös naudan jäännöksiä, ei vain lampaiden ja vuohien.

"Naisten hautajaisiin oli aiemmin ilmeisesti teurastettu pienempiä eläimiä. Miesten haudoissa on yleisesti ollut naudan jäänteitä." Lisää todisteita muinaisesta tasa-arvosta: aikaisemmin vain miesten haudoissa oli koiria ja kuolaimia, mutta tuhatluvulla niitä laitettiin myös naisten hautoihin.

Naisten merkittävästä asemasta kertovat skandinaavisten tutkijoiden mukaan myös eräät venekalmistot. Yleensä venehautaus oli ollut miehisen mahdin symboli, mutta joissakin viikinkiajan kalmistoissa Ruotsissa myös naisia on haudattu veneissä.

Presidentin juhla-asu

ei ole ainoa Lehtosalo-Hilanderin uudelleen henkiin herättämistä muinaisaarteista.

Myös rautakauden korut ovat tehneet tuhatvuotisen kierron, kun Kalevala Korun aurinkoleijonasta on tullut nykyisten vallasnaisten suosikkiriipus. Lehtosalo-Hilander on myös sen äiti, löytäjä ja suunnittelija.

Korun mallina on vanhaan kaulaketjuun liittynyt, kullattu rasia. Alkuperäinen koru on osa Halikon aarretta, joka löydettiin jo 1887. Näyttävästä kultaisesta leijonasta tuli nopeasti Kalevala Korun kaikkien aikojen suurin myyntimenestys.

Sitä kantavat komistuksenaan erityisesti liike-elämän ja politiikan vallasnaiset, muun muassa eduskunnan puhemies Riitta Uosukainen ja kansanedustaja Sirkka-Liisa Anttila .

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      Lautakunta tyrmäsi Helsingin suurmoskeijan: tonttia ei varata, pääsyynä hankkeen rahoituksen alkuperä

    3. 3

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    4. 4

      Uusi Tähtien sota -elokuva The Last Jedi on niin hyvä, että se pääsee jo lähelle alkuperäistä trilogiaa

    5. 5

      Väitteet siitä, että presidenttipari ei kutsunut Linnan juhliin kulttuuriväkeä, ovat totaalista hölynpölyä

    6. 6

      Suojelupoliisi haluaa perustaa vakoilukoulun – Supo ja Puolustusvoimat tarvitsevat 130 uutta työntekijää tiedustelulakeja toteuttamaan

    7. 7

      Kaarina Hazard nauraa asianajajan välityksellä uhkailevalle miehelle #MeToo-keskustelussa – ”Kasvoton valta yrittää sabotoida naisten järjestäytymis­yritykset”

    8. 8

      Espoon ja Vantaan bussilinjoja saatetaan joutua katkaisemaan lumen takia – Espoossa yhä lähes 5 000 taloutta ilman sähköä

    9. 9

      Helsingissä rytisee nyt pelti, märkä lumi kaatanut kymmeniä puita – kolareita eri puolilla Suomea

    10. 10

      Keihäslegenda Seppo Räty palkittiin veikeällä summalla – liittyy hirmukiskaisuun

    11. Näytä lisää
    1. 1

      #Metoo-kampanja voi lannistaa ujot ja kokemattomat pojat

    2. 2

      Venäjä saattaa antaa Ruotsille ikävän joululahjan: Iskander-ohjuksia naapuriin – Mutta miksi ohjus­kohut hymyilyttävät Venäjän tuntevia suomalais­sotilaita?

      Tilaajille
    3. 3

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    4. 4

      Kiinalaismedia: Hurjia selfie-kuvia harrastanut mies putosi pilvenpiirtäjästä ja kuoli

    5. 5

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    6. 6

      Vuosikymmeniä paraatipaikalla polkuhintaan kirjoja myynyt antikvariaatti kaatui Helsingin kaupungin vuokran­korotuksiin – ”Olemme pelanneet tähänkin asti minimikatteella”

    7. 7

      Ensin Vantaa kaatoi tonnikaupalla lasten ruokaa roskiin, nyt kaupunkilaiset maksavat siitä miljoona euroa – ”Käsittämätön virhe”, luonnehtii poliitikko

    8. 8

      Mielikuva automarketissa ravaavasta ”prisma­perheestä” lykkää lapsen­tekoa – kolme–nelikymppisten ruuhka­vuodet pakkautuvat yhä lyhyempään jaksoon

    9. 9

      Suomalaismies vaati Googlelta 120 000 euron korvauksia henkisestä kärsimyksestä, kivusta ja särystä, mutta joutui itse maksajaksi

    10. 10

      Potilas ohjattiin päivystyksestä sydänfilmiin Vantaalla, parkkisakko mätkähti – Viranomainen tiukkana: Sakon saa anteeksi ”jos joutuu tyyliin suoraan leikkaussaliin”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörä­tielle pysäköidystä paketti­autosta – autosta tuli poliisi ja vei ilman henkilöllisyys­todistusta liikkeellä olleen naisen putkaan

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    3. 3

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    4. 4

      Tämä kysymys kysytään lähes jokaisessa työhaastattelussa, sillä se paljastaa työntekijästä paljon – Näin vastaat siihen oikein

      Tilaajille
    5. 5

      Toimittaja kyykkäsi viikon ajan: asennon vaikeus ja kivistys yllättivät, muiden kummastelu ja muotikin haittasivat – lopulta käteen jäi uusi, terveellinen tapa

      Tilaajille
    6. 6

      Onko tässä Linnan juhlien hervottomin kuva – Oletko koskaan nähnyt Timo Soinia yhtä onnellisena?

    7. 7

      Kyykky on tämän hetken kovin hitti – Tätä Mariah Careyn kyykkyasentoa on vaikea päihittää, ja siksi fanit rakastavat sitä

    8. 8

      HS:n lukijat äänestivät suosikkinsa Linnan juhlien näyttävimmistä puvuista – kärki­viisikossa säihkyviä paljetteja, upeita laahuksia ja Suomen leijonalla koristeltu housupuku

    9. 9

      Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

    10. 10

      Viiden lapsen isä Topi Linjama erosi vanhoillislestadiolaisuudesta ja puolustaa nyt isien asemaa – Isä on monessa perheessä juoksupoika ja äiti projektipäällikkö, hän sanoo

      Tilaajille
    11. Näytä lisää