"Talouden luova tuho raivostuttaa ihmisiä" - Sunnuntai | HS.fi

"Talouden luova tuho raivostuttaa ihmisiä"

15.5.2005 3:00

Maamme nykymenoa kuvanneilla suosikkinäytelmillään julkisuutta saanut kirjailija-teatteriohjaaja Reko Lundán puki vuoden takaisessa Pirkan haastattelussaan sanoiksi monen ihmisen hämmennyksen: "George Orwell kritisoi Neuvostoliittoa kirjassaan 1984, mutta nyt 2004 meillä on globaalin talouden oravanpyörä, johon Orwellin kritiikki myös sopii. Taloudella on omat lainalaisuutensa, joita ihminen ei enää määrittele, vaan ne määrittelee se läjä, jonka ympärillä me kaikki miljardit sontakärpäset hyörimme. Ja tuntuu siltä, että tätä läjää ei voi kukaan siirtää. -- on absurdia, että ihminen on itse tehnyt maailmasta tällaisen. Ei kukaan varmaan halunnut, että pääomien liikkeet hallitsevat ihmisiä enemmän kuin ihminen hallitsee pääoman liikkeitä." Juuri näin Suomessa nykyisin puhutaan ja ajatellaan. Ihmisten on vaikea ymmärtää irtisanomisia ja toimivien tehtaiden siirtoja ulkomaille - varsinkin, kun samaan aikaan yritysjohto kuittaa itselleen jättioptioita, yritykset tekevät ennätystuloksia ja media raportoi suomalaismenestyksestä kansainvälisissä kilpailukykyvertailuissa.

Luitko jo nämä?

Luetuimmat - Sunnuntai