Uutiset kertovat kirkon jäsenkadosta, ja uskonnon rooli yhteiskunnassa tuntuu koko ajan heikkenevän. On helppo ajatella: lapsemme ja lapsenlapsemme tulevat elämään maailmassa, jossa uskonnoilla on paljon nykyistä pienempi merkitys.
Heti oikaisu: tämä on harhaluulo.
Harhaluulon kumoaa esimerkiksi arvostetun yhdysvaltaisen Pew-instituutin raportti, jossa ennustetaan maailman uskontojen kehitystä vuosina 2010–2050. Tarkastelujakso on katkaistu vuosisadan puoliväliin luotettavuussyistä. Mitä pidemmälle ennustetaan, sitä suuremmiksi epävarmuustekijät käyvät.
Uskontokuntien painoarvot toki muuttuvat. Raportin mukaan kristinusko on yhä vuonna 2050 maailman suurin uskonto mutta kovin täpärästi. Vuonna 2050 kristityiksi mieltää itsensä noin 31 prosenttia ihmiskunnasta, siis hieman alle kolme miljardia ihmistä. Osuus on täsmälleen sama kuin vuonna 2010.
Kristinuskon niskaan hengittää islam, joka on lähivuosikymmenten kasvaja. Kun islaminuskoisia oli vuonna 2010 23 prosenttia maailman väestöstä, vuonna 2050 luku on jo 29. Kolmanneksi suurin uskontokunta tullee olemaan hindut, joiden osuus, 15 prosenttia, pysynee käytännössä ennallaan.
Ehkä yllättävintä Pewin ennusteessa on kuitenkin arvio, että uskonnottomien osuus maailman väestöstä pienenee 16 prosentista 13:een.
Kehitystä ohjaa tietenkin väestönkasvu. Maailmassa ennustetaan olevan vuonna 2050 noin 9,3 miljardia ihmistä. Tämä on 1,8 miljardia enemmän kuin nyt. Suurin osa väestönkasvusta tapahtuu köyhissä maissa, erityisesti Saharan eteläpuolisessa Afrikassa. Näissä yhteiskunnissa ollaan perinteisesti varsin uskonnollisia. Vuonna 2050 jo neljä kristittyä kymmenestä asuu Saharan eteläpuolisessa Afrikassa.
Maailman suurin muslimiväestö asuu vuonna 2050 maailman suurimmaksi maaksi kasvaneessa Intiassa, joka siitä huolimatta säilyttää hinduenemmistönsä. Muslimienemmistö tulee muodostumaan vain kahteen uuteen maahan, Makedoniaan ja Nigeriaan.
Vaikka uskonnottomien osuus globaalisti vähenee, Eurooppa kulkee vastarintaan. Eurooppalaisista uskonnottomia on nyt 19 prosenttia ja vuonna 2050 jo 23 prosenttia. Ranskassa ja Hollannissa uskonnottomista tulee suurin väestöryhmä.
Kristittyjen osuus eurooppalaisista laskee noin 10 prosenttiyksikköä 65,2 prosenttiin. Muslimien osuus Euroopan väestöstä lähes kaksinkertaistuu: vuonna 2010 muslimeita oli 6 prosenttia, vuonna 2050 yli 10 prosenttia.
”Laskelman mukaan vuonna 2050 kirkkoon kuuluu noin 10–20 prosenttia suomalaisista.
Suomessa kehityksistä ilmeisin on evankelis-luterilaisen kirkon jäsenmäärän lasku. Jos kehitys jatkuu nykyisellään, kirkkoon kuuluu vuonna 2050 noin 37 prosenttia. Asiantuntijoiden mukaan on kuitenkin todennäköistä, että tahti vain kiihtyy, sillä eroamisten lisäksi kirkkoon liitytään kasteen kautta yhä vähemmän. Samalla kirkolle uskollisia ikäluokkia kuolee pois.
Vapaa-ajattelijain liitto yritti pari vuotta sitten mallintaa kehitystä. Laskelman mukaan kirkkoon kuuluisi vuonna 2050 enää 10–20 prosenttia suomalaisista. Malli ei kuitenkaan huomioi, että kirkkoon liitytään muutoinkin kuin kasteessa. Viime vuosina kirkkoon on vuosittain liittynyt noin 1,3 uskontokuntiin kuulumattomista. Joka tapauksessa kirkkoon kuuluminen jäänee lastemme ja lastenlastemme Suomessa vähemmistön valinnaksi.
Islamin kasvu Suomessa riippuu pitkälti maahanmuutosta. Pew ennustaa, että Suomessa olisi vuonna 2050 muslimeja noin 3,4 prosenttia väestöstä. Osuus on noin kolmikertainen vuoteen 2015 verrattuna. Muiden uskontojen kannatuksen Pew ennustaa jäävän Suomessa alle prosenttiin.
Iso kysymys on toki se, mitä uskontokuntaan kuuluminen tarkoittaa. Suomessa suurin osa kirkon jäsenistä ei nykyisinkään usko sen opetuksiin. Mielipidetutkimuksia tekevä Win/Gallup International kysyi vuonna 2012 yli 50 000 ihmiseltä eri puolilla maailmaa, uskoivatko he uskontonsa opetuksiin. 16 prosenttia kristityiksi ilmoittautuvista ja 20 prosenttia muslimeista kertoi olevansa todellisuudessa uskonnottomia. Hinduista vastaava luku oli 12 prosenttia ja juutalaisista peräti 54 prosenttia.
Maailman suurten uskontojen tilastollinen kasvu ei siis välttämättä tarkoita niiden opetuksiin uskovien määrän kasvua. Uskoa voi tunnustaa myös perinteiden tai yhteisön vuoksi, syrjinnän pelosta tai pakosta.
Globalisoituvassa maailmassa uskonnot rajautuvat yhä heikommin valtioiden mukaan. Kun samassa yhteiskunnassa on monien uskontojen edustajia, on pakko etsiä yhteisiä pelisääntöjä. Niinpä yhteiskunnat saattavat kaikesta huolimatta olla vuonna 2050 nykyistä maallistuneempia. Uskonnot jäisivät yksityisen elämän piiriin, perinteiden ja identiteettien lähteeksi.
Ennusteiden ongelma on se, etteivät ne huomioi maailman muuttumista. Esimerkiksi ihmiskunnan historian pitkän aikavälin kehitykseen erikoistunut Jerusalemin yliopiston arvostettu professori Yuval Noah Harari kirjoitti viime vuonna kirjassaan Homo Deus, että uusien uskontojen synty on hyvin mahdollista.
Harari uskoo maailman myös muuttuvan rajusti. Tekoälyn kehitys ja robotit tekevät yhä useammista ihmisistä taloudellisesti ja sotilaallisesti hyödyttömiä. Toisaalta rikkaille avautuu uusia mahdollisuuksia geeniteknologian ja ihmisaivojen yhä taidokkaamman manipuloinnin myötä. Edes kuolemattomuus ei ehkä ole mahdotonta.
”Syntyykö uusia uskontoja, joissa tärkeintä on tietoisuutemme sisältämä data?
Professori Harari epäilee, onko tuhansien vuosien takaa periytyvillä uskonnoilla tällaisen ajan vaatimia vastauksia. Mitä sanottavaa kristinuskolla on muistojen kopioimisesta tietokantaan tai islamilla mahdollisuuteen muokata jälkikasvusta geneettisiä yli-ihmisiä? Harari uskookin, että uusi aika pienentää vanhojen uskontojen merkitystä. Niiden tilalle hän odottaa syntyvän uusia uskontoja, kuten uuden ylivertaisen ihmisen ja koneen yhdistelmää pohtiva teknohumanismi tai datauskonto, jossa arvokkaana ei enää pidetä biologista ihmistä, vaan tietoisuutemme sisältämää dataa.
Samalla on muistettava, että suuret uskonnot ovat aina osoittautuneet muuntautumiskykyisiksi. Voi hyvin olla, että uudet uskonnot eivät tule niiden tilalle, vaan rinnalle. Oikea kysymys ehkä onkin: mitä ovat kristinusko, islam ja muut uskonnot vuonna 2050?
Artikkeliin on haastateltu johtaja Kimmo Ketolaa Kirkon tutkimuskeskuksesta sekä väitöskirjatutkija Mikko Sillforsia Helsingin yliopistosta.
Kirjoitus on julkaistu alun perin HS Teema -lehden numerossa 2/2017, jonka teemana oli usko. Lisätietoja Teemasta osoitteessa HS.fi/teema.