Seitsemän isoa yhtiötä on lopettanut yhteistyön liikemies Kärkkäisen tavara­talojen kanssa uusnatsiyhteyksien takia - Sunnuntai | HS.fi

Seitsemän isoa yhtiötä on lopettanut yhteistyön liikemies Kärkkäisen tavara­talojen kanssa uusnatsiyhteyksien takia

Kärkkäisen yhtiö on viime viikkoina lähettänyt tekstiä useille yhteistyön katkaisemisesta ilmoittaneille yrityksille. Yhtiö kertoo päivittäneensä ohjeistuksensa ja arvonsa ja hyväksyneensä ne johtoryhmässä.

Liikemies Juha Kärkkäinen vuonna 2013.­

2.1.2018 20:15

Helsingin Sanomat kertoi lokakuussa 2017 tavarataloliikemies Juha Kärkkäisen pitkästä ja tiiviistä yhteistyöstä uusnatsijärjestö Pohjoismaisen vastarintaliikkeen aktivistien kanssa.

Kärkkäinen on tuomittu kiihotuksesta kansanryhmää vastaan 90 päiväsakkoon vuonna 2014. Hän oli julkaissut tuolloin omistamassaan Magneettimediassa useita juutalaisvastaisia kirjoituksia.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Luetuimmat - Sunnuntai