Vuonna 1918 saattoi ostaa joululahjaksi Suomen sisällissotaa käsittelevän lautapelin ja siinä valkoiset eivät aina voita – tällainen on peli, jossa runoillaan vakavista asioista

Noppa näyttää kuusi. Se tarkoittaa sitä, että punaiset voittavat valkoiset Lappeenrannassa.

Seuraavaksi punaisten neljän pelimerkin tykistö voisi edetä vaikka Kouvolaan. Nyt pitää kuitenkin miettiä strategiaa. Kouvolan jälkeen tuleva Kymin silta on punaisille paha paikka. Säännöissä lukee: Kymin silta tärkeä on punaisille pitää, kulkutiehän siitä käypi kohden suurta itää. Mutta jos nyt punajoukko tähän paikkaan saapi, räjähdyksin valkoiset sen oitis tuhoaapi.

Ehkä punaisten seuraava hyökkäys lähteekin Tampereelta ja suuntautuu Poriin. Sinne päin edetessä on valkoisilla vaikeat oltavat. Säännöt sanovat: Pahankosken kohdalla on Porin radan hauta, valkoinen jos tähän käy, ei taito, voima auta. Sillan ilmaan saaminen on punaisilla hoppu, siksi täällä valkojoukon kohtaa kurja loppu.

Lautapelin nimi on Punaisten ja valkoisten taistelu Suomessa 1918. Sitä pääsee pelaamaan Suomen pelimuseossa Tampereella.

Ihan kiva peli, yllättävän haastava. Tuntuu sen pelaaminen silti vähän makaaberilta. Etenkin kun tietää, että peli tuli myyntiin joulun alla vuonna 1918, siis puolisen vuotta Suomen sisällissodan päättymisen jälkeen. Siinä vaiheessa sodan haavat repsottivat auki.

Mieleen piirtyy karu kuva: osa kansasta kärsii, osa taas huvittelee pelaamalla lautapeliä, joka mässäilee toisten kärsimyksellä.

Tutkija Niklas Nylundhttps://www.hs.fi/haku/?query=niklas+nylund Suomen pelimuseosta toppuuttelee. Ensinnäkin on hyvä ymmärtää, millainen oli lautapelien asema tuohon aikaan.

”Ne olivat oman aikansa uutismedioita ja verrattomia oppimisvälineitä. Esimerkiksi kun Nordenskiöldinhttps://www.hs.fi/haku/?query=nordenskioldin retkikunta purjehti 1870-luvulla läpi Koillisväylän, siitä tehtiin lautapeli.”

Sisällissotapelikin perustuu faktoihin. Esimerkiksi punaisia autetaan pelissä Venäjältä, valkoisia Saksasta. Lähtötilanteessa punaiset ovat Etelä-Suomessa, valkoiset pohjoisemmassa.

Peli ei etene niin, että valkoiset voittavat aina. Eikä peli ole Nylundin mielestä kovin kantaaottava, vaikka sääntöjen loruista voikin lukea vienoa myötämielisyyttä valkoisia kohtaan.

”Samana vuonna tehtiin myös Suomen vapaussota -niminen lautapeli. Se katsoi asioita paljon selkeämmin valkoisten näkökulmasta.”

Punaisten ja valkoisten taistelu Suomessa 1918 -pelin kustantajalla tosin oli todennäköisesti sympatiat valkoisten puolella. Helsinkiläinen Juusela & Levänen oy toimi pari vuotta ja julkaisi oikeistohenkisiä kirjoja.

Joitain museovieraita peli on närkästyttänyt. On tullut palautetta, että tosielämän karmeiden tapahtumien äärellä vain heitellään noppaa, vaikka sodassa kuoli oikeasti ihmisiä.

Nylund rinnastaa pelin muihin kulttuurituotteisiin. Onhan sisällissodasta tehty elokuvia ja kirjojakin. Eikö niitäkään saisi tehdä?

Pelimuseon sisällissotapeli on kopio. Alkuperäisen voi kuitenkin nähdä samassa rakennuksessa, museokeskus Vapriikin 1918-näyttelyssä.

Museolla ei ole tietoa, kenelle näytteillä oleva peli on alun perin kuulunut. Kukaan näyttelyvieras ei ole myöskään koskaan kertonut siitä muistoja tai tarinoita.

Se kuitenkin tiedetään, että sisällissotapeliä on aikoinaan myyty kirjakaupoissa. Peli oli kuoren sisällä, ei laatikossa. Jos siis pelin osti lapsille joululahjaksi, siitä tuli varsin litteä paketti.

Nylund ei tosin usko, että sisällissotapeliä ovat pelanneet lapset. Pelissä pitää osata taktikoida.

Tuohon aikaan pelaaminen oli ensisijaisesti sivistyneistön ja porvariston harrastus. Työväkikin pelasi: 1800- ja 1900-lukujen taitteesta on valokuvia, jossa työläiset lätkivät korttia.

Nylund arvelee, että sisällissotapeliä ovat pelanneet kaikki yhteiskuntaluokat, ei ainoastaan voittajien puoli.

”Pelin avulla on voinut hakea sodalle erilaisia lopputuloksia.”

Nylundin mukaan sisällissotapelit eivät ole ainoita lautapelejä, joiden avulla suomalaiset ovat käsitelleet sotiaan. Jatkosodassa miehet tekivät pelejä käynnissä olevasta sodasta ja pelasivat niitä korsuissa.

Tuon ajan pelejä olivat muun muassa Asemasota ja Motti. Samoja pelejä pelattiin myös kotirintamalla ja sodan jälkeen.

Vanhan lautapelin jälkeen on aika levittää pöydälle nykyaikaisempi versio. Aihe on sama, vuoden 1918 sota Suomessa. Pelin nimi on ytimekkäästi 1918.

Kalle Matsinenhttps://www.hs.fi/haku/?query=kalle+matsinen keksi idean peliin vuonna 2011. Hän törmäsi Espanjan sisällissotaa käsittelevään lautapeliin ja ajatteli, että tällaisen voisi tehdä Suomestakin.

1918-peliä on kehittänyt pieni ydinjoukko. Pelille kerätään parhaillaan rahoitusta Mesenaatti-palvelussa. Suunnitelma on, että se julkaistaan toukokuussa.

Matsinen on lautapeliharrastaja sekä historian ja rakennusarkkitehtuurin opiskelija. Hän sanoo suoraan, että pelit ovat viihdettä, niin myös 1918-peli.

Silti se on myös opettavainen. Matsinen on opiskellut valtavasti sisällissodasta, jotta pelin yksityiskohdat menevät oikein. Kun hän aloitti, hän tiesi sodasta vain sen, mitä Wikipediassa luki.

Matsinen on ujuttanut peliin yksityiskohtia, jotka eivät välttämättä ole kaikille tuttuja. Esimerkiksi sen, että saksalaiset miehittivät Ahvenanmaan ja sodankäynti keskittyi rautateiden varsille.

Vankileirejä pelissä ei ole, mutta terrori on mukana. Se toteutetaan abstraktilla tavalla. Jos pelaaja kohdistaa terroria tiettyyn alueeseen, esimerkiksi Tampereeseen, vihollinen ei saa sieltä enää sotilaita eikä elintarvikkeita. Alueesta tulee tyhjä.

1918 ei ole ainoa tänä vuonna julkaistava peli Suomen sisällissodasta. Aiheesta on jo julkaistu Suomi 1918 -korttipeli. Tulossa ovat myös lautapelit 1918 – Veli veljeä vastaan ja All Bridges Burning.

Matsisen sisällissotapelissä voi pelata lyhyempiä pelejä tai koko sodan. Pisimmillään peli voi kestää viisi tuntia.

Päätämme pelata helmikuun yleishyökkäyksen. Pelin aluksi punaisten ja valkoisten sotajoukot asetellaan kaupunkeihin, joissa niitä oli helmikuun alussa. Vastapuoli ei näe, onko tietyssä paikassa esimerkiksi jalkaväkeä. Se on Matsisen mukaan tärkeää.

”Eihän oikeassa sodassakaan tiennyt, mitä oli vastassa.”

Peli on lautapeliharrastajien termein ilmaistuna blokkisotapeli. Tutuista lautapeleistä se muistuttaa eniten Risk-maailmanvalloituspeliä, jossa yritetään säilyttää omat alueet ja soditaan noppaa heittämällä.

Risk on tosin tähän verrattuna aivan palikkaversio. 1918-pelissä esimerkiksi harjoitetaan tiedustelua ja täydennetään muonitusvarantoja. Siirtoja pitää pohtia kuin šakissa.

Pelin aluksi Haapamäen asemalla rytisee. Taistelussa punaiset voittavat valkoiset.

Matsisen mukaan 1918-pelillä pyritään kansainvälisille markkinoille. Säännöt on tarkoitus kirjoittaa suomeksi, englanniksi ja saksaksi.

Mitään riimirunoja sääntöihin ei tule. Asioita ei tarvitse käsitellä kuten vuonna 1918 tehdyssä pelissä: Heti koska valkojoukko täyttää Hangon rantaa, kiire tulee ryssäin poies kilujansa kantaa. Kiireen myöskin valkoiset saa, vaikka toisenmoisen (noppaa tässä heittää saa he heti kerran toisen).