Ihminen pärjäisi 250 esineellä, mutta peruskodissa niitä on 50 000 – tutkija huomasi, etteivät tavarat enää palvele nykyihmistä vaan päinvastoin - Sunnuntai | HS.fi

Ihminen pärjäisi 250 esineellä, mutta peruskodissa niitä on 50 000 – tutkija huomasi, etteivät tavarat enää palvele nykyihmistä vaan päinvastoin

Ostamme tavaroita, koska haaveilemme niiden parantavan elämänlaatuamme. Emme muista, että hyvä elämä tavaroiden keskellä on työlästä, kirjoittaa tutkija Veera Kinnunen analyysissaan.

Tilaajille

Moni ei enää yksinkertaisesti pärjää kaiken omistamansa tavaran kanssa.­

19.4.2018 2:00 | Päivitetty 19.4.2018 6:12

Kirjoittaja Veera Kinnunen on Lapin yliopiston tutkija, joka on perehtynyt kodin tavaroihin ja arjen sosiologiaan.­

Tiedätkö, montako tavaraa on tavallisessa suomalaisessa kodissa? 10 000–50 000.

Tällaiseen arvioon päädyin, kun tein väitös­kirjaani ihmisten suhteesta esineisiin. Luku perustuu tutkimuksiin, blogi­teksteihin ja erilaisiin taiteellisiin projekteihin, joissa ihmiset arvioivat omia tavara­määriään.

Luitko jo nämä?

Luetuimmat - Sunnuntai