Guruilu ja pitchaus uivat yliopistoihin, tekoälymystö jyräsi humanistit – siksi tarvitaan sivistyneistön vastaisku

Vietimme 12-vuotiaan tyttäreni kanssa perjantai-iltaa kaupungilla. Kävimme kaupoissa, syömässä ja leffassa. Ennen elokuvaa halusin näyttää hänelle yhden erityisen hienon rakennuksen, Selina Anttisen https://www.hs.fi/haku/?query=selina+anttisenja Vesa Oivanhttps://www.hs.fi/haku/?query=vesa+oivan suunnitteleman Kaisa-talon.

Tarkoitukseni oli antaa vähän herätettä tulevaisuuteen. Että jos vaikka tänne päätyisit sitten isona.

Samalla kun tyttäreni ihasteli yli­opiston kirjaston ovaalinmuotoista valoaukkoa, huomasin hyllyjen välissä puolitutun lukemassa kirjaa. Olimme opiskelleet yhtä aikaa 1990-luvulla. Sittemmin hänestä oli tullut tohtori ja tutkija, alansa syvällinen asiantuntija.

Ajatukseni lähtivät laukalle. Mietin siilejä, kettuja ja Borjomia, gruusialaista kivennäisvettä.

Siili ja kettu oli brittiläisen aatehistorioitsijan Isaiah Berlinin https://www.hs.fi/haku/?query=isaiah+berlininkäsitepari, jonka hän lainasi antiikin kreikkalaiselta runoilijalta Arkhilokhokseltahttps://www.hs.fi/haku/?query=arkhilokhokselta. Se viittasi kahteen ihmistyyppiin. Siili tietää yhden suuren asian hyvin perusteellisesti. Kettu tietää monta asiaa. Siili katsoo maailmaa yhden keskeisen näkemyksensä kautta. Kettu tavoittelee erilaisia päämääriä ja liikkuu monella tasolla.

Ajattelin, että tuo perjantai-iltaansa hyllyjen välissä viettävä on sivistynyt siili, joka elää tarhakettujen ajassa.

Ketut ja siilit palasivat mieleeni, kun luin tällä viikolla julkaistua eduskunnan tulevaisuusvaliokunnan raporttia, jonka nimi on juhlava: Suomen sata uutta mahdollisuutta 2018–2037.

Yli 400-sivuinen pumaska on kiehtova katsaus siihen, miten teknologia uudistaa yhteiskuntaa. Samalla se on teknouskovaisen Slush-Suomen uusin testamentti, jossa ei ole paljon pantu painoa ihmistieteille.

Etsin raportista mainintoja humanistisista tieteistä tai sivistyksestä. Filosofia? Nolla osumaa. Kielitieteet? Ei mitään. Koneet kääntävät, robotit kokkaavat. Tekoälypsykologit hoitavat ahdistusta. Etäoppimismentorit, moni­älykkyysorganisoijat ja osaamispoluttajat korvaavat opettajat ja professorit. Sana historia viittaa enää historiatietoon, tietotekniseen termiin.

Arvostettujen tulevaisuudentutkijoiden Osmo Kuusenhttps://www.hs.fi/haku/?query=osmo+kuusen ja Risto Linturinhttps://www.hs.fi/haku/?query=risto+linturin kirjoittamasta raportista paistaa vaivoin peitelty inho perinteistä yli­opistolaitosta kohtaan. Yliopistoihmisiä kuvataan vanhanaikaisiksi muutosjarruiksi.

Raportin perusteella näyttää siltä, että perinteisen älymystön korvaa vähitellen tekoälymystö. Kunhan ensin päästään eroon tekniikkaa hylkivistä professoreista ja opettajista. Ja siileistä. Sen jälkeen ”simulointi”, ”pelillistäminen” ja ”itsenäisesti katsottavat videot” korvaavat perinteisen opetuksen. Tutkintojen tilalle tulevat ”yksityisiin mikrotutkintoihin liittyvät sertifikaatit”. Tutkimukset julkaistaan tulevaisuudessa heti luonnoksina, ennen vertaisarviointia.

Eduskunnan raporttia on ihasteltu julkisuudessa, mutta vähemmälle huomiolle on jäänyt tuore pamfletti, jonka maailmankuva on päinvastainen. Kyse on Sari Kivistönhttps://www.hs.fi/haku/?query=sari+kiviston ja Sami Pihlströmin https://www.hs.fi/haku/?query=sami+pihlstrominteoksesta Sivistyksen puolustus. Kivistö on Tampereen yliopiston yleisen kirjallisuustieteen professori ja Pihlström Helsingin yli­opiston uskonnonfilosofian professori.

Heidän teoksensa hyökkää ”nykysuomalaista yliopistopolitiikkaa” vastaan. Siis ajattelua, jossa muutos on itseisarvo ja tieteen on perusteltava olemassaolonsa yhteiskunnallisella hyödyllä.

Professorien mukaan vallalla on populistinen ja sivistysvihamielinen puheenparsi. Eturivin poliitikot puhuvat ”kaiken maailman dosenteista”. Maailman syvällistä tuntemusta ei enää arvosteta. Kokemuksellisuus syrjäyttää oikean asiantuntemuksen.

Konsulttien ja ajatushautomoiden pikaratkaisut kelpaavat politiikan muutosjohtajille, joille tutkijoiden tieto on liian moniselitteistä tai teoreettista.

Yliopistoihin on uinut dynaamisuutta uhkuva startup-kieli, brändääminen, pitchaus, guruilu, kick-offit ja challenget. Tutkimuksen ja tieteen olemassaoloa perustellaan pääasiassa vain yhteiskunnallisella merkityksellä, ongelman ratkomisella. Tutkijan on tärkeämpää miettiä somepresenssiään kuin tehdä tutkimustaan.

Professorit vaativat eliittivetoista sivistyneistön vastaiskua. Henkistä alaikäisyyttä on torjuttava ”koulutetun, avarakatseisen eliitin” intellektuaalis-moraalisella liikkeellä. Tutkimuksella ja tieteellä on myös itseisarvo – se kannattelee humanistista sivistysprojektia. Vain sivistystä vaalimalla voimme vastata populismin ja totuudenjälkeisen ajan haasteeseen, Kivistö ja Pihlström esittävät.

Professorit korostavat, etteivät kaipaa menneeseen, vaan haluavat, että yliopistoja kehitettäisiin niiden arvojen pohjalta, joihin instituutio on vuosisatojen ajan sitoutunut.

Kiukkuinen professorikaksikko läimii pöhinäkulttuuria sellaisilla avokämmensivalluksilla, että korvia alkaa punottaa. Pamfletin nimi voisi olla yhtä hyvin Sivistyksen siilipuolustus.

Pamfletista tuli samanlainen virkistävä olo kuin gruusialaisesta Borjomi-kivennäisvedestä. Mitäänsanomattomien makuvesien ja hyvinvointijuomien jälkeen se tuntuu kuin saisi Akvavitixin taikajuomaa. Katse kirkastuu. Ryhti oikenee. Tekee mieli kohdata roomalaisia.

Jos vaikka rohkaisisin tytärtäni humanistiselle alalle.