Sunnuntai    |   Kolumni

Kyllä suku kantaa huolta Suomessakin – sydäntä ei voi sysätä valtiolle

Julkinen turvaverkko jättää isoja aukkoja, joita omaiset paikkaavat. Mitä hienoa siinä on, kysyy toimittaja Anna-Stina Nykänen kolumnissaan.

Välillä saan tarpeekseni
siitä, ettei suomalaisen elämäntavan parhaita puolia osata täällä arvostaa. Taas joku letkautti somekeskustelussa siitä, miten hienosti muualla suku ja perhe huolehtivat ihmisistä, mutta meillä vastuu on sysätty valtiolle.

Vai on se sysätty. Ei se ole totta. Eikä tuo letkautus todellakaan tee meille oikeutta.

On täysin harkittua, järkevää ja arvojemme mukaista, että ihmisten turvaverkon rakentaa valtio, jolle me maksamme sitä varten veroja, koska haluamme niin.

Miettikää millaista elämä olisi, jos suvun ja perheen pitäisi huolehtia omistaan. Vanhusten lisäksi pitäisi auttaa jokaista sukuun kuuluvaa, joka jää työttömäksi, opiskelee, sairastuu, eroaa, syntyy vammaisena, nai lurjuksen, tulee kuudetta kertaa raskaaksi, ratkeaa ryyppäämään. Siitä seuraisi kyttäämistä, kateutta, vahtimista, juoruilua, käskytystä ja stressiä.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Entä jos ainoa auttaja olisitkin sinä?

Entä jos ei olisi sukua ja perhettä? Sitä varten olisi ehkä hätäapuna köyhäinhoitoa ja laitoksia, joihin joutuminen olisi hirveä stigma.

Etelä-Euroopassa auttaa kirkko. Punaviiniin sortunut huivikaulakommunisti saa sieltä soppaa ja sielunhoitoa. Amerikkalaista auttaa joku firma, joka pistää hyväntekeväisyyden verovähennyksiin. Mutta silloin pitää olla söpö tai jotenkin muodissa.

Valtion apu on aina arvovapaata.

Jo Luther tiesi reformaatiota rakentaessaan, ettei ketään ihmistä pidä sysätä toisten ihmisten armoille ja nöyryytettäväksi. Siinä ovat hyvinvointivaltion juuret.

Suomalaiset ovat valmiita maksamaan vaikka enemmän veroja, jotta lapsista, vanhuksista ja köyhistä huolehditaan hyvin.

Se on hieno ja harkittu asia. Ja sitä paitsi hyvä myös yhteiskunnan kannalta: se lisää liikkuvuutta, luovuutta ja vapautta.

Törkeää on myös väittää, ettei täällä suku ja perhe pidä läheisistä huolta. Kysykää sitä vaikka kaikilta omaishoitajilta.

Kysykää isältä, joka yrittää saada bipolaarisen poikansa hoitoon.

Kysykää tytöltä, joka hakee alzheimeria sairastavan äidin putkasta, kun tämä on riehunut lähikaupassa tai tapellut naapureiden kanssa.

Kysykää mieheltä, joka vaihtaa vaimonsa vaippoja, vaikka tämä ei tunnista häntä.

Kysykää äidiltä, jonka yksinhuoltajatytär on juuri kuolemassa viinaan.

Jos Suomessa haluaa sysätä läheisensä valtion hoidettavaksi, pitää nähdä todella paljon vaivaa, eikä se silti läheskään aina onnistu. Eikä ammattiapu yksin yleensä riitä. Tarvitaan silti myös omaisia.

Perhe ja suku usein näkevät ensimmäisenä, kun läheisen elämä alkaa mennä pieleen. Se vaatii heiltä paljon ja tuntuu pahalta.

Omaa sydäntä ei voi sysätä valtiolle.

Itsenäisyys on suomalaisille tärkeä asia. Se on tärkeä lapsille, aikuisille, vanhoille. Arvostamme sitä toisissa ihmisissä ja itsessämme. Vaivaksi oleminen, velka, syyllisyys, huono omatunto, anelu, vinkuminen, uhrautuminen, kitinä ja marttyyrin osa – eivät ne ihmissuhdetta edistä.

Yksinäisyyttä ne ruokkivat.

Kiinassa on säädetty perhelaki, jonka mukaan etäällä asuvien lasten pitää käydä tapaamassa vanhempiaan mahdollisimman usein.

Suomessa se tapahtuu vapaaehtoisesti. Kesälomalla.

Voisi se tapahtua useamminkin.

Kolumni on julkaistu aiemmin Hyvä terveys -lehdessä.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Kolumni
  • Anna-Stina Nykänen
  • Hyvinvointivaltio

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Trump ihastui tosi-tv-tähden häikäilemättö­myyteen mutta ei arvannut, mihin se johtaisi – Näin Omarosa Manigault-Newmanista tuli Valkoisen talon uusi vihollinen

    2. 2

      Pastan ja riisin välttelyllä voi olla vakavia seurauksia, kertoo tuore tutkimus – asiantuntijat neuvovat, miten vähentää hiilihydraatteja turvallisesti

    3. 3

      Sikiön sydän löi, vaikka Susannan munanjohtimet oli poistettu – Lääkärit eivät ymmärrä, miten hän voi olla raskaana

      Tilaajille
    4. 4

      Kuvakooste: Weekend Festival päättyi ilta-aurinkoon

    5. 5

      Tuhannet opiskelijat saavat jälleen pian kirjeen, jossa pyydetään selitystä hitaasti edenneille opinnoille – ”Jos asiaa ei selvitä, tuki lakkautetaan armottomasti”

    6. 6

      Hietaniemen hautausmaan ylipuutarhuri kuvailee Weekend Festivalin aiheuttamia ongelmia pitkän uransa pahimmiksi – festivaalin edustaja ja poliisi eivät jaa näkemystä tuhoista

    7. 7

      Kuvia Suomesta, osa 34: Akseli Valmunen palasi kesällä Lappiin kuvaamaan autioita turistikohteita

    8. 8

      Helsingin keskustaan ilmestyneistä kumpareista tuli somehitti ja lasten suosikki – ”Jännä kalteva pinta houkuttelee pyllähtämään”

    9. 9

      Kaljaa, sikareita ja miesten välttelyä – satavuotiaiden selitykset ontuvat, mutta tiede on viimein löytämässä pitkän iän salaisuuden

      Tilaajille
    10. 10

      Venezuelan talous­kaaos sukeltaa uusiin syvyyksiin maanantaina: Presidentti lupaa kansalle 36-kertaisen palkan­korotuksen ja leikkaa viisi nollaa rahan perästä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sikiön sydän löi, vaikka Susannan munanjohtimet oli poistettu – Lääkärit eivät ymmärrä, miten hän voi olla raskaana

      Tilaajille
    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 34: Akseli Valmunen palasi kesällä Lappiin kuvaamaan autioita turistikohteita

    3. 3

      Kaljaa, sikareita ja miesten välttelyä – satavuotiaiden selitykset ontuvat, mutta tiede on viimein löytämässä pitkän iän salaisuuden

      Tilaajille
    4. 4

      Pastan ja riisin välttelyllä voi olla vakavia seurauksia, kertoo tuore tutkimus – asiantuntijat neuvovat, miten vähentää hiilihydraatteja turvallisesti

    5. 5

      Hietaniemen hautausmaan ylipuutarhuri kuvailee Weekend Festivalin aiheuttamia ongelmia pitkän uransa pahimmiksi – festivaalin edustaja ja poliisi eivät jaa näkemystä tuhoista

    6. 6

      Tove Jansson kirjoitti vuonna 1979 onnettomaksi tekevästä arkkitehtuurista – se tulee mieleen, kun katsoo Jätkäsaarta ja Kalasatamaa

    7. 7

      Mitä useamman auton jengiläiset polttavat Ruotsin lähiöissä, sitä paremman vaaliaseen saa Jussi Halla-aho

    8. 8

      Venezuelan talous­kaaos sukeltaa uusiin syvyyksiin maanantaina: Presidentti lupaa kansalle 36-kertaisen palkan­korotuksen ja leikkaa viisi nollaa rahan perästä

    9. 9

      Camden Elliott on Trumpia palvovan Amerikan kasvatti, joka vaihtoi kotiseudun huippuyliopistoon – Paluu Etelä-Virginiaan on kuin matka vieraaseen maahan

      Tilaajille
    10. 10

      Kuplavolkkarin nimi oli Jenny, ja sen lokasuojassa kulki maailmalle jotain poikkeuksellista – Kolme suomalaista taltioi Tšekkoslovakian miehitystä 1968, ja nyt HS näyttää ainutlaatuisen materiaalin

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Toimittaja ja kirjailija Perttu Häkkinen on kuollut – Flow-festivaalilla pidettiin hiljainen hetki

    2. 2

      Yali Liu hämmästyi, kun suomalaiskollegat ottivat lounaspuheet tosissaan – Kolme Suomessa työskentelevää ulkomaalaista kertoo, miten me teemme töitä

      Tilaajille
    3. 3

      Solakka mies, joka myi huumeita, lakanoita ja seuraansa – Jari Sillanpään hovihankkija rakasti huippuhotelleja ja kärähti lapsipornosta

      Tilaajille
    4. 4

      Kuplavolkkarin nimi oli Jenny, ja sen lokasuojassa kulki maailmalle jotain poikkeuksellista – Kolme suomalaista taltioi Tšekkoslovakian miehitystä 1968, ja nyt HS näyttää ainutlaatuisen materiaalin

      Tilaajille
    5. 5

      ”Tule kotiin <3”, kirjoitti Eveliina Rimpeläinen – Sitä ennen hänen miehensä humalainen kaahailu oli katkennut piikkimattoon ja epäilyyn poliisin murhan yrityksestä

      Tilaajille
    6. 6

      Hermostunut polkupyöräilijä pysäytti Onnibusin keskelle Mannerheimin­tietä, poliisi nuhteli osapuolet – ”Minusta oli täydellisen perusteltua jäädä kaistalle”

    7. 7

      Festareiden silmiinpistävät: Flow’hun kultaisiin legginseihin pukeutuneet miehet: “Missään muualla kuin Mummotunnelissa mua ei ole kähmitty näin paljon”

    8. 8

      Genovan alueelle julistettiin vuoden hätätila tiistain siltaromahduksen vuoksi – Video näyttää täpärän pelastumisen

    9. 9

      Helsinkiläiskoulu jakoi oppilaat eri ryhmiin sukupuolen mukaan – Jenni Korkeaojan lapsi lähti tunnille, jonka nimi on lukujärjestyksessä ”Pojat”

    10. 10

      Niklas nosti 2 000 euron pikavipin, hyppäsi bussiin ja pelasi rahat loppuun työmatkalla – ”Unelmien toimiala” takoo satumaisia tuottoja mutta jättää jälkeensä rumia tarinoita

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. Klubi hakkasi päätä seinään 90 minuuttia, Kemi taisteli pisteen Helsingistä – ”Emme saaneet horjuvaa vastustajaa kaadettua nurin”
    3. Genovan silta­turman etsinnät on päätetty, kuolleita 43
    4. Kuvakooste: Weekend Festival päättyi ilta-aurinkoon
    5. Sara Kuivisto päihitti 1000 metrin juoksun 30 vuotta vanhan Suomen ennätyksen – ”Olisin voinut juosta kovempaakin”
    6. Varamiehinen IFK taisteli Veikkausliigassa pisteen Honkaa vastaan – espoolaissydämet pomppasivat ottelun lopussa toden teolla
    7. Tunti sitten
    8. Tuhannet opiskelijat saavat jälleen pian kirjeen, jossa pyydetään selitystä hitaasti edenneille opinnoille – ”Jos asiaa ei selvitä, tuki lakkautetaan armottomasti”
    9. Manchester United kompuroi Valioliigassa Brightonin vieraana – Laukoi vain kaksi kertaa maalia kohti
    10. 2 tuntia sitten
    11. Pystyykö kunto­pyörää polkemalla tuottamaan sähköä kotiin? Entä riittävätkö kodin aurinko­paneelit sähköauton lataamiseen? Asian­tuntija vastaa
    12. Trump ihastui tosi-tv-tähden häikäilemättö­myyteen mutta ei arvannut, mihin se johtaisi – Näin Omarosa Manigault-Newmanista tuli Valkoisen talon uusi vihollinen
    13. Saksan jalkapalloliiton puheenjohtaja ottaa kantaa Mesut Özil -kohuun: ”Minun olisi pitänyt ottaa selkeämpi rooli, kun joistakin suunnista tuli rasistisia hyökkäyksiä”
    14. Näytä lisää