Sunnuntai    |   Kolumni

Kansalais­tottelematon Aino Pennanen ei ole Rosa Parks, eikä hän ole ”hyytävä uhka länsimaisille arvoille”

Lentokone-episodista noussut keskustelu lähti pahasti laukalle, kirjoittaa HS:n politiikan toimittaja Marko Junkkari.

Vihreiden eduskuntaryhmän lainsäädäntösihteeri Aino Pennanen yritti tiistaina estää Finnairin Berliinin-lennon lähdön Helsinki-Vantaan lentokentältä. Protestin syynä oli se, että koneessa oli ulkomaalainen mies, jota Pennasen käsityksen mukaan oltiin pakolla palauttamassa kotimaahansa.


Pennanen kieltäytyi istumasta paikalleen. Poliisit poistivat hänet koneesta.

Sosiaalisessa mediassa Pennasta hehkutettiin sankariksi – ja toisaalta hänet mollattiin maan rakoon.

Poliitikot väriskaalan joka laidalta lähtivät laukalle. Kokoomuksen kansanedustaja Wille Rydmanin mukaan Pennasen toiminta on ”hyytävä uhka kaikille länsimaisille arvoille ja yhteiskunnille”.

Vihreiden puheenjohtaja Touko Aalto vertasi Pennasta amerikkalaiseen ihmisoikeusaktivistiin Rosa Parksiin. Vuonna 1955 Parks kieltäytyi luovuttamasta istumapaikkaansa bussissa valkoiselle miehelle ja nousi rotuerottelun vastaisen taistelun symboliksi.

Aalto totesi, että tietyissä tilanteissa lain rikkominen on perusteltua. Olivathan natsi-Saksankin kaikki toimet aikanaan laillisia, hän muistutti.

Ääh. Olisipa mukavaa, jos poliitikoilla säilyisi suhteellisuudentaju myös hiljaisten hellepäivien poliittisissa mittelöissä.

Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja ja kokoomussatraappi Juho Romakkaniemi on itsetietoinen kaveri, joka tykkää ärsyttää ihmisiä sosiaalisessa mediassa. Toisinaan hän sattuu myös olemaan oikeassa – etenkin niissä tapauksissa, jotka jollain tavalla liippaavat moraalifilosofi John Rawlsia.

Romakkaniemi teki gradunsa Rawlsista, minkä hän aina muistaa mainita.

Romakkaniemi osallistui tiistaina lentokoneprotestikeskusteluun kirjoittamalla lyhytviestipalvelu Twitteriin ”päivän yleisimmästä argumentaatiovirheestä”:
Pennasen puolustajat vertasivat somekeskusteluissa tapahtunutta historiallisiin sankaritekoihin. Puolustuspuheissa vilahtelivat Mahatma Gandhi, Martin Luther King ja monet muut merkkihenkilöt.

Touko Aalto onnistui vieläpä vertaamaan Aino Pennasta myös niihin ihmisiin, jotka piilottivat juutalaisen Anne Frankin natseilta. Ääh!

Mutta palataan kolmannen valtakunnan syövereistä Rawlsiin. Filosofin mukaan kansalaistottelemattomuudella on tärkeä rooli vapaassa perustuslaillisessa demokratiassa. Se toimii yhteiskuntaa tasapainottavana voimana.

Kansalaistottelemattomuudella ei uhata länsimaisia arvoja ja yhteiskuntia – vaan itse asiassa tuetaan niitä.

Kansalaistottelemattomuuden avulla vähemmistö yrittää vaikuttaa enemmistön oikeudenmukaisuuden tajuun, jotta moraalisesti vääräksi koettua lakia muutettaisiin.

Kyse ei kuitenkaan ole anarkiasta.

Rawls määritteli kansalaistottelemattomuudelle tiukat säännöt. Pullikoinnin kohteena ei voi olla mikä tahansa epämieluisa laki. Toiminnan tulee kohdistua sellaiseen epäkohtaan, joka on riittävän merkittävä. Käytännössä kyse on usein ihmisoikeusloukkauksista.

Kansalaistottelemattomuudessa puhutaan siis elämästä ja kuolemasta. Ihmisyydestä.

Lisäksi Rawls korostaa, että tottelemattomuudella ei saa tavoitella henkilökohtaista etua. Tekijän pitää olla valmis hyväksymään toimintansa lailliset seuraukset ja rangaistukset. Näin osoitetaan kunnioitusta lakeja ja demokraattista yhteiskuntaa kohtaan.

”Kansalaistottelemattomuus on julkista, väkivallatonta ja harkittua poliittista toimintaa, jossa rikotaan lakia tarkoituksena muuttaa joko itse lakia tai hallituksen toimintaa”, Rawls määritteli.

Miten Rawlsin määritelmät osuvat Aino Pennaseen?

Pennasen protesti oli julkinen, sillä hän lähetti sen Facebookissa suorana videolähetyksenä. Se oli väkivallaton, sillä Pennanen poistui kiltisti koneesta poliisin kehotuksen jälkeen.

Mutta kovin harkittu se ei ollut.

Pennanen on kertonut, että ei etukäteen suunnitellut protestia. Hän reagoi vasta siinä vaiheessa, kun havaitsi koneessa olevan poliisien saattaman ulkomaalaisen miehen.

Pennanen ei siis tiennyt, mihin kyseistä henkilöä oltiin karkottamassa. Hän ei tiennyt, oliko kyseessä turvapaikanhakija ja oliko juuri tämän ihmisen oikeusturvaa loukattu. Hän ei tiennyt, onko palautettava hengenvaarassa palautuskohteessaan.

Eikä hän tiennyt, onko maasta poistamisen syynä esimerkiksi poistettavan tekemä rikos tai rikosepäily.

Pennanen ei siis tiennyt kansalaistottelemattomuuden kohteestaan mitään.

Touko Aalto ja vihreät siirsivätkin keskustelun kerkeästi yleiselle tasolle. Aallon mukaan Suomen palautuspolitiikka on kestämättömällä pohjalla. Aallon mukaan karkotukset on väliaikaisesti keskeytettävä, kunnes on varmaa, että turvapaikka­prosessi takaa hakijoiden oikeudet.

Aino Pennanen ei ole Rydmanin esittämä hyytävä uhka länsimaisille arvoille ja yhteiskunnille. Eikä hän ole myöskään Rosa Parks.

Itse asiassa vielä on ennenaikaista ar­vioida, mitä Pennanen on. Kansalaistottelemattomuuden nimissä tehdyn teon merkitys selviää yleensä vasta myöhemmin.

Näin sanoo Matti Häyry, joka on Aalto-yliopiston filosofian professori. Merkitys riippuu Häyryn mukaan pitkälti siitä, kehittyykö lainsäädäntö kansalaistottelemattoman toivomaan suuntaan.

”Senkin jälkeen kruunu voi olla tilapäinen, koska lait eivät valistuksen olettamalla tavalla kulje vain yhteen – edistyksen – suuntaan”, Häyry sanoo.

Esimerkkinä hän käyttää isoa poliittista kysymystä Yhdysvalloista: aborttia. Korkeimpaan oikeuteen on nousemassa uusi jäsen Brett Kavanaugh, minkä johdosta tuomioistuimen poliittinen tasapaino muuttuu ja se kiristänee aborttilainsäädäntöä.

”Aborttia 1970-luvulla Yhdysvalloissa puolustanut kansalaistottelematon on ollut kohta puoli vuosisataa oikeassa. Aborttia samaisen puoli vuosisataa vastustanut kansalaistottelematon odottaa korkeimman oikeuden päätöstä ja omaa oikeassaolovuoroaan.”

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Krp:n laaja operaatio Turun seudulla ulottuu myös mantereelle – Yrityksen tilat Paraisilla eristetty, paikalla kommando­pipoisia poliiseja

    2. 2

      Luksusautoja myydään verkossa muutamalla tonnilla – Mutta onko käytetty Jaguar S-Type hyvä ostos?

    3. 3

      ”Hän ei lopeta koskaan” – Tällainen mies on rahalla, viinalla ja nuuskalla lapsia Helsingin keskustassa houkutellut sarjahyväksikäyttäjä

      Tilaajille
    4. 4

      Nykylasten normaali on jotain, mitä me nelikymppiset emme edes olisi voineet nähdä

    5. 5

      Kokoomus hyökkäsi pääministeri Sipilää vastaan, Sipilä suuttui ja ryhtyi vasta­hyökkäykseen – Soini-äänestyksestä syttyneen riidan syy ilmeisesti väärin­ymmärrys

    6. 6

      Liikemies ammuttiin autosta, joka ajoi 200 kilometriä tunnissa – Pietarin erikoisen surman erikoisin piirre on tappajien auton suomalainen rekisterikilpi

      Tilaajille
    7. 7

      Kaikki naiset eivät kohta kelpaa naisiksi yleisurheilun huipulla, ja tulkinta kohdistuu vahvasti yhteen juoksijaan – ”Ajassa voidaan palata sata vuotta taaksepäin”

    8. 8

      Suomalainen turisti, älä luota poliisiin!

    9. 9

      Arjen Kamphuis lähti Norjaan melomaan ja katosi – hollantilaisen tietoturva-asiantuntijan kohtalo hämmentää poliiseja ja läheisiä

    10. 10

      Henkilöauto putosi Kehä III:n rampista kevyen liikenteen väylälle Vantaalla – kuljettaja arveli erehtyneensä jarru- ja kaasupolkimista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Uusi nopea testi paljastaa, kuinka suuri on riski sairastua muistisairauteen

    2. 2

      Krp:n laaja operaatio Turun seudulla ulottuu myös mantereelle – Yrityksen tilat Paraisilla eristetty, paikalla kommando­pipoisia poliiseja

    3. 3

      Tarkkuuskiväärin kanssa pullistellut Putin mokaili aseenkäytössä – Lepsuilu kertoo presidentin viimeisen kauden syndroomasta

    4. 4

      ”Hän ei lopeta koskaan” – Tällainen mies on rahalla, viinalla ja nuuskalla lapsia Helsingin keskustassa houkutellut sarjahyväksikäyttäjä

      Tilaajille
    5. 5

      Kaikki naiset eivät kohta kelpaa naisiksi yleisurheilun huipulla, ja tulkinta kohdistuu vahvasti yhteen juoksijaan – ”Ajassa voidaan palata sata vuotta taaksepäin”

    6. 6

      Antti Kaikkonen ja Satu Taiveaho eroavat – ”Emme luovuttaneet helpolla”, Kaikkonen sanoo

    7. 7

      Suomalainen turisti, älä luota poliisiin!

    8. 8

      Luksusautoja myydään verkossa muutamalla tonnilla – Mutta onko käytetty Jaguar S-Type hyvä ostos?

    9. 9

      ”Vaatekaappi pursuaa tavaraa, mutta mitään järkevää päällepantavaa ei löydy” – Kapselipukeutuminen ratkaisee ongelman, näin se toimii

      Tilaajille
    10. 10

      Neljä kokoomuksen naista kieltäytyi tukemasta Soinia – kokivat ”painostusta” ja ”vähättelyä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Ihmisroskana” esitetty asunnoton alkoholisti Markku Korhonen ahdistui ja suuttui niin, että teki rikos­ilmoituksen – entinen yrittäjä auttoi pitkään muita, mutta päätyi itse sillan alle

    2. 2

      Virpi oli luokan priimus ja lääkäriperheen kultahippu – Hänestä tuli kirurgi, joka leikkasi potilaita lääkehuuruissa ja joutui lopulta vankilaan

      Tilaajille
    3. 3

      Puolella miljoonalla suomalaisella on riittämätön lukutaito – Testaa, kuinka hyvin itse ymmärrät lukemaasi

    4. 4

      Äiti riehui, ryyppäsi ja teki lopulta itsemurhan – Kun Sari Järn halusi ymmärtää miksi, hän löysi suvun synkän historian

      Tilaajille
    5. 5

      Helsinkiläisnaisen auto saarrettiin traktorilla Nuuksiossa – ”Espoon sumputtaja” Lucas Heimsch perheineen kertoo nyt, mikä kaupunkilaisten käytöksessä mättää

    6. 6

      Espoolainen oppilas kuoli saatuaan sairaus­kohtauksen liikunta­tunnilla, jolla tehtiin piip-testiä – Testistä on annettu tarkat ohjeet kouluille, sanoo sivistys­toimen johtaja

    7. 7

      Miehet ovat usein tajuamattaan henkisen väkivallan uhreja – ”Miehillä voi olla parinkymmenen vuoden kokemus alistamisesta”

    8. 8

      Auschwitziin matkanneet Kallion lukiolaiset kokivat Suomi-häpeää krakovalaisessa juutalaisravintolassa: ”Minun oli pakko mennä kysymään heiltä, että ymmärrättekö te yhtään, mitä teette”

    9. 9

      ”Ongelmista ykkönen on viina, kakkonen on viina ja kolmonen on viina” – Ensihoidon eläköityvä vastuulääkäri Teuvo Määttä on nähnyt Helsingin pimeän puolen

    10. 10

      Siirtämäänsä autoa tuhonnut hinaus­auton kuljettaja herätti hämmennystä Vantaan Koivu­haassa – auto oli tarkoituskin viedä romutettavaksi, kertoo kuljettaja

    11. Näytä lisää