Sunnuntai    |   Kolumni

Ostin ensiasunnon juuri ennen romahdusta, ja se oli elämäni paras diili

Finanssikriisi aiheutti paljon tuskaa, mutta monet ovat siitä myös hyötyneet, kirjoittaa kolumnissaan Esa Lilja.

Keväällä 2008 kaksi tyhjätaskua kulki suomalaisissa pankeissa kyselemässä lainaa.

Heillä oli epäsäännölliset tulot eikä lainkaan varallisuutta. Opintolainaa kyllä oli runsaasti. Heidän teki mieli omaa asuntoa, vaikka vain toisella oli vakituinen työpaikka.

Pankeissa kaksikko otettiin lämpimästi vastaan. Tervetuloa, maistuisiko kahvit ja 200 000 euroa lainaa? Vai tarvitsetteko 250 000? Enemmänkin järjestyy, jos on tarve.

Tyhjätaskuista toinen olin minä ja toinen oli avopuolisoni. Tuntui, että pankit olisivat antaneet meille neljännesmiljoonan käteistä vaikka siltä istumalta ja muovikasseissa, jos vain olisimme pyytäneet.

Kilpailutimme pankkien tarjouksia, ja lainamarginaali painui nöyrästi kohti nollaa. Saimme lainalupauksen ja aloitimme asunnon etsimisen.

Muutaman asuntonäytön jälkeen tärppäsi. Sen tunsi jo ovelta: neliömäärä, sijainti ja tunnelma täsmäsivät. Samoin pyyntihinta ja asumiskustannukset.

Asuntonäytöllä keskityimme rapsuttelemaan edellisen asukkaan harmaata kissaa, jonka nimikin jäi mieleen: Rosita. Olimme varmoja, että tästä kolmiosta tulisi meille koti.

Alkusyksystä 2008 tehtiin kaupat. Muutaman viikon sisälle osui valtaosa aikuistumisen siirtymäriiteistä: ostin asunnon, sain vakituisen työpaikan ja menin naimisiin.

Mutta maanantaina 15. syyskuuta tulin työpaikalle ja kauhistuin. Kello oli 10.28, ja maailmantalous näytti tekevän kuolemaa.

Hesarin verkkosivun pääuutinen sai käteni vapisemaan. Otsikossa luki: Ennenkokematon tsunami mylläsi Yhdysvaltain rahoitusmarkkinat.

Juttu alkoi: Maanjäristys. Tsunami. Historiallinen mullistus. Siinä joitakin luonnehdintoja Yhdysvalloissa jylläävästä tapahtumasarjasta, joka viikonlopun mittaan ja vielä pitkään tästä eteenpäinkin tulee mullistamaan täysin rahoitusmaailman kuviot.

Suuren amerikkalaisen meklariyhtiön johtaja sanoi:

Mannerlaatat Yhdysvaltain rahoitusjärjestelmän alla liikkuvat tavalla, jollaista ei ole koettu aikaisemmin. ­Koko finanssijärjestelmää odottaa täydellinen uudelleenorganisointi.

Seuraavina päivinä, viikkoina ja kuukausina paniikki levisi ympäri maailmaa. Kylmä hiki otsallani luin uutisia, joissa maailman johtajat miettivät, miten koko pankkijärjestelmän romahdus voitaisiin estää.

Sitten julkaistiin uutinen, joka kouraisi vatsassa: suomalaiset pankit voisivat nostaa vanhojen asuntolainojensa hintoja yksipuolisesti, mikäli niiden vakavaraisuus olisi uhattuna. Meidänkin lainastamme löytyi tällainen uusi, ansalta tuntunut pykälä.

Ajattelin, että olin tehnyt elämäni suurimman taloudellisen päätöksen todella huonoon aikaan. Tarinat 1990-luvun jättikoroista ja velkavankeudesta kummittelivat mielessäni.

Kymmenessä vuodessa finanssikriisi on järisyttänyt yhteiskuntarauhaa, murskannut elämiä ja unelmia. Kriisi painoi koko Suomen yhteen modernin historian pisimmistä taantumista. Elämästä ja työelämästä on tullut epävarmempaa kuin ennen.

Eikä kriisi ole ohi.

Siksi tätä hävettää sanoa ääneen, mutta tottahan se on: minulle ja monille muille suomalaisille kriisistä on ollut myös iloa.

Ei finanssikriisi tuonut velkavankeutta. Asunnon osto juuri kriisin alla oli paras taloudellinen päätökseni.

Pääsimme noukkimaan sekä hyvien että huonojen aikojen kypsyttämät hedelmät, ja niitä oli runsaasti.

Saimme anteliaan, edullisen lainan ja kivan kodin ilman säästöjä. Saimme myös yli 20 vuoden laina-ajan. Sellaiset olivat tulleet muotiin 2000-luvun nousukaudella.

Ja finanssikriisin takia pääsimme hyötymään nollakoroista, joilla keskuspankit ryhtyivät kriisintorjuntaan.

Kymmenessä vuodessa ehtii tapahtua monenlaista. Meidänkin taloutemme on muuttunut opiskelijataloudesta keskituloiseksi, sitten hyvätuloiseksi ja taas vähän vähemmän tienaavaksi. Vaikka ansiot ovat vaihdelleet, matalat korot ovat antaneet elämään sellaista taloudellista vapautta, jota ei lainaa ottaessa voinut kuvitella.

Kymmenessä vuodessa laina on ehtinyt lyhentyä ja asunnon arvo nousta.

Olo on jakomielinen: aika kiva kriisi. On kuin ympärillä riehuisi tulipalo, jonka liekeissä onnekkaat ovat lämmitelleet käsiään.

Syksyn 2008 järkytys vaikutti minuun kahdella tavalla.

Ensinnäkin etäisiltä tuntuneet talousuutiset alkoivat tuntua läheisiltä. Yhdysvaltain korkopäätöksestä kulki nyt suora napanuora omaan arkeeni.

Mitä enemmän talousuutisia luin, sitä enemmän huomasin kiinnostuvani rahasta – ja säikähdyksestä selvittyäni myös sijoittamisesta.

Ajattelen, että hallittu kuukausittainen sijoitus on kuin ilmapuntari. Se auttaa konkreettisesti ymmärtämään, mihin suuntaan maailmantalouden viisarit sojottavat ja miksi. Jos on onnekas, voi vähän vaurastuakin.

Jäi myös syvä epävarmuuden tunne. Sitä yritän hillitä lukemalla taloushistoriaa. Ja jos olo on oikein epävarma, luen talouskriisien historiaa.

On vapauttavaa tietää, että Euroopan ja Yhdysvaltain sodissa tehdyt päätökset heilauttelivat tavallisten ihmisten elämää Suomessa jo 1700-luvulla. Tämäkin finanssikriisi jää historiaan. Ja sitten tulee se seuraava.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Viikon lopuksi
  • Finanssikriisi
  • Asuntomarkkinat
  • Esa Lilja

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Nuoren omaisuus varastettiin Kampissa – Epäillyt yrittivät häipyä Poriin, poliisi pysäytti pakobussin Karkkilassa

    2. 2

      Ei tässä mitään tindereitä tarvita – Venäjällä seuraa isketään vaikka kadulta, ja näin se tapahtuu

      Tilaajille
    3. 3

      Paniikkia, konkurssien pelkoa ja lähtöaikeita – Kauppakeskus Redin asiakaskato ajaa yrittäjiä ahdinkoon

    4. 4

      Red Dead Redemption 2 on nyt maailman suosituin peli, jota vertaillaan jopa klassikkomaalauksiin – tämän takia sitä pidetään alan merkkipaaluna

    5. 5

      Voisiko kerrostalon sisälämpötila olla 18 astetta? Merihaassa testataan, miten suomalaiset sietävät englantilaisia lämpötiloja

    6. 6

      Renaultin toimitusjohtaja pidätetty Japanissa – Yhtiön osake laski 12 prosenttia

    7. 7

      Ministeri Terho: Sopimuksen myyminen Britanniaan on ”aikamoinen valtionaisteko” – Kaikki jäävät EU-maat tukevat brexit-sopimusta

    8. 8

      Tällainen on Suomi: Kun Trump kertoi uskomattoman väitteen Pohjolan metsänhoidosta, suomalaiset lähtivät metsään haravoimaan ja imuroimaan

    9. 9

      F1-sarja vitsailee Räikkösen todella nopealla kolarilla: ”Jos maanantai olisi kisalähtö”

    10. 10

      Professori: Tiedustelulakien pykälistä 30 ristiriidassa perustuslain kanssa – ”Lienee uusi Suomen ennätys”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Paniikkia, konkurssien pelkoa ja lähtöaikeita – Kauppakeskus Redin asiakaskato ajaa yrittäjiä ahdinkoon

    2. 2

      Tutkimus paljastaa: Koulujen uudet menetelmät heikentävät oppimista merkittävästi

    3. 3

      Tällainen on Suomi: Kun Trump kertoi uskomattoman väitteen Pohjolan metsänhoidosta, suomalaiset lähtivät metsään haravoimaan ja imuroimaan

    4. 4

      Täti innostui sukututkimuksesta, ja niin Leenakin teki dna-testin – Kun tulokset tulivat, eletty elämä osoittautui valheeksi

      Tilaajille
    5. 5

      Aso-kotien vuokrat ovat järkyttäviä ja kallistuvat niin paljon, ettei niihin uskalla muuttaa, kertoo lukija – HS selvitti eri asumismuotojen kuluja

    6. 6

      Kauppa­keskus Redin johtaja ei kommentoi yrittäjien lähtöaikeita: ”Vuokralaiset vastaavat itse omasta liiketoiminnastaan”

    7. 7

      Kuvia Suomesta, osa 39: Rio Gandara kuvasi, mitä tekevät ihmiset, jotka eivät saa öisin unta

    8. 8

      Miesten ja naisten erot kasvavat, kun tasa-arvo lisääntyy – Odottamaton ”tasa-arvon paradoksi” on havaittu useissa tutkimuksissa

      Tilaajille
    9. 9

      Ei tässä mitään tindereitä tarvita – Venäjällä seuraa isketään vaikka kadulta, ja näin se tapahtuu

      Tilaajille
    10. 10

      Voisiko kerrostalon sisälämpötila olla 18 astetta? Merihaassa testataan, miten suomalaiset sietävät englantilaisia lämpötiloja

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tutkimus paljastaa: Koulujen uudet menetelmät heikentävät oppimista merkittävästi

    2. 2

      Puurokattila liedellä kertoi, että asunnosta oli lähdetty vauhdilla – Sina Varheen tytär katosi, ja seuraavien kuukausien jäljet seuraavat äitiä läpi elämän

      Tilaajille
    3. 3

      Helsingin surkein taloyhtiö oli pahassa jamassa ja jopa vaarallinen – juuri valmistunut peruskorjaus maksoi 2 800 euroa neliöltä

    4. 4

      Paniikkia, konkurssien pelkoa ja lähtöaikeita – Kauppakeskus Redin asiakaskato ajaa yrittäjiä ahdinkoon

    5. 5

      Ilta-Sanomat: Näyttelijä Aku Hirviniemi sai syytteen kahdesta seksuaalisesta ahdistelusta

    6. 6

      Ihmisten ja hiirten aivoista löytyi suolisto­bakteereita – ”Tämä on tajunnan­räjäyttävää”, kommentoi neuro­tieteilijä

    7. 7

      Täti innostui sukututkimuksesta, ja niin Leenakin teki dna-testin – Kun tulokset tulivat, eletty elämä osoittautui valheeksi

      Tilaajille
    8. 8

      Muutaman kympin Aalto-maljakosta väärennetään sahaamalla satojen eurojen klassikko – Näin ostajia jymäytetään väärennetyllä Suomi-designilla ja näin vältät huijarien ansat

      Tilaajille
    9. 9

      Mies loi ”bändilleen” tyhjästä fani­kunnan, levy-yhtiön sekä uutis­sivuston ja buukkasi niiden avulla kiertueen ilman yleisöä – nyt hän selittää tekoaan Twitterissä

    10. 10

      Kuvia Suomesta, osa 39: Rio Gandara kuvasi, mitä tekevät ihmiset, jotka eivät saa öisin unta

    11. Näytä lisää