Sunnuntai    |   Viikon lopuksi

Tuleeko tästäkin kohukolumni? Näin suomalaisten toimittajien juttuja käännetään ja kärjistetään Venäjällä

Venäläiset ovat suomalaisten tapaan hyvin kiinnostuneita siitä, mitä muut heistä ajattelevat, ja loukkaantuvat herkästi, jos ulkomaalaisen katsotaan arvostelevan heidän tapojaan, kirjoittaa kolumnissaan Jussi Konttinen.

Viime
viikolla Venäjän mediassa ryskyi. Trump ja Putin olivat kohdanneet Buenos Airesissa, ja Venäjä oli ajautunut sotilaalliseen selkkaukseen Ukrainan kanssa.

Samaan aikaan julkisuuteen nousi uusi, kiihdyttävä aihe. Suomalainen toimittaja sai venäläiset kiinni asuntojen liiallisesta lämmittämisestä, otsikoi valtiollinen uutistoimisto Ria Novosti kello 5.23 lauantaiaamuna.

Uutisen mukaan toimittaja oli kirjoittanut, että öljymaan kansalaiset ovat tottuneet tuhlaamaan energiaa lämmittämällä asuntojaan jopa ilman tarvetta ja ajelemalla valtavilla syöpöillä maastureilla.

Järisyttävä tieto levisi kulovalkean tavoin venäläisiin nettimedioihin. Siitä uutisoivat valtiolliset tai valtiota lähellä olevat tiedotusvälineet: RT, Sputnik, Rossiiskaja Gazeta, Gazeta.ru, Izvestija, Argumenty i fakty, NTV, RenTV, Zvezda, Lenta.ru, Komsomolskaja Pravda ja Life.

Otsikoissa suomalaistoimittaja syytti ja moitti venäläisiä, oli tyytymätön ja suuttunut ja harmitteli, että venäläisille oli ylipäätään kytketty lämmöt päälle. Jatkouutisessa Ria Novosti selosti somekeskusteluja ja kertoi, että venäläiset nauravat suomalaisen toimittajan moitteille liiasta lämmityksestä.

Se suomalainen toimittaja olin minä. Kaksi viikkoa aiemmin olin tällä palstalla kirjoittanut siitä, miten Venäjän politiikassa, mediassa ja tieteessä suhtaudutaan ilmastonmuutokseen.

Tavallisten venäläisten ilmastotoimia sivusin yhdellä virkkeellä: Öljymaassa kansalaiset ovat tottuneet tuhlaamaan energiaa lämmittämällä asuntojaan harakoille ja ajelemalla syöpöillä maastureilla.

Venäjän median reposteltavaksi artikkelini oli päätynyt Inosmi.ru-sivustolta, joka kuuluu Ria Novostin kanssa samaan valtiolliseen mediakonserniin. Inosmi kääntää ulkomaisten tiedotusvälineiden Venäjää käsitteleviä juttuja venäjäksi.

Parin viime vuoden aikana sivusto on kääntänyt ahkerasti suomalaistoimittajien tekstejä. Meillä suomalaisilla Venäjään erikoistuneilla toimittajilla on sivustolla omat ”kolumnipaikkamme”, joissa meidät jopa esitellään. Lupia julkaisuun Inosmi ei kysele, mikä rikkoo myös Venäjän tekijänoikeuslakeja.

Käännökset ovat pääosin kelvollisia, mutta joskus ne hukkaavat sävyn, yksityiskohdan tai sanonnan. Lämmityskohun aiheutti pieni mutta ratkaiseva käännösvirhe. Harakoille lämmittäminen ei ole lämmittämistä ilman tarvetta, vaan se viittaa ulko­ilman lämmittämiseen eli lämpövuotoihin. Kyse on siis energiatehokkuudesta, jossa Venäjällä on totisesti parantamisen varaa.

Käännösvirheestä syntyi kuitenkin uutinen, johon tuhannet ihmiset reagoivat kiihtyneinä. Miksi?

Venäläiset ovat suomalaisten tapaan hyvin kiinnostuneita siitä, mitä muut heistä ajattelevat, ja loukkaantuvat herkästi, jos ulkomaalaisen katsotaan arvostelevan heidän tapojaan.

Lokakuun lopulla vastaavaan myllytykseen joutui Ylen toimittaja Kerstin Kronvall. Hän oli käsitellyt kolumnissaan televisio-ohjelmaa Muotituomio, jossa miehet arvioivat naisten pukeutumista.

Kymmenet verkkomediat levittivät uutista, jonka mukaan suomalaistoimittaja syytti ohjelmaa naisten halventamisesta. Tv-ohjelman juontajaa pyydettiin arvioimaan Kronvallin ulkonäköä.

”Kyse oli kampanjasta, sillä tällaista ei tapahdu spontaanisti”, uskoo Kronvall. ”Se kesti kolme päivää ja loppui kuin seinään. Sain yhden päivän aikana yli sata puhelua, joissa minua pyydettiin kommentoimaan ­asiaa. Venäjän ykköskanava olisi maksanut esiintymisestäni.”

Inosmin huomio on ulkomaalaiselle toimittajalle tavallaan kunnia: onhan jutuilla nyt lukijakunta Venäjälläkin.

Taustalta voi silti etsiä poliittisia tarkoitusperiä. Inosmi laatii käännöksiinsä otsikon ja johdannon, jotka usein kärjistävät sanomaa tai asettavat sen kyseenalaiseksi. Omituista, että Venäjällä on oma mielipide, sivusto otsikoi ilmastonmuutosjuttuni – aivan kuin ilmastonmuutos olisi mielipideasia.

Inosmin päätoimittaja Aleksei Dubosarski sanoo, että kun jutussa on ”poliittisia kliseitä”, sen yhteyteen ”väännetään hieman humoristisella tyylillä” toimituksen näkemys, sillä muuten lukija voisi luulla tekstiä Inosmin kirjoittamaksi. ”Otsikot ovat eri maissa erilaisia, ja tehtävämme on houkutella [venäläinen] lukija.”

Dubosarski sanoo, ettei hän tiedä, millä perusteilla Ria Novosti tekee käännöksistä uutisiaan. Perimmäiseksi tarkoitukseksi voisi veikata länsimedian leimaamista epäluotettavaksi.

Jutun sanoman vääristelemisellä voidaan pilata toimittajan mainetta. Tämä voi vaikeuttaa toimintaa Venäjällä, jossa haastattelujen saaminen on jo muutenkin hankaloitunut. Monet haluavat ennen haastattelua varmistaa, ettei juttua vain julkaista Venäjällä. Nykyään heille on pakko vastata, että todennäköisesti julkaistaan.

Maaliskuussa 2018 kirjoitusteni kääntämisessä tapahtui merkillinen poikkeus. Inosmi jätti julkaisematta jutun, jossa kerroin Venäjän presidentinvaalien äänestyspaikalla viettämästäni päivästä. Paikalla kävi satoja ihmisiä vähemmän kuin siellä virallisten tietojen mukaan äänesti.

Odotan yhä käännöstä, samoin kuin tämän kirjoituksen ilmestymistä sivustolle. Ja jos Ria Novosti kaipaa raflaavaa otsikkoa, voin vaikka syyttää herkkäuskoisuudesta niitä venäläisiä, jotka eivät kyseenalaistaneet viime lauantain uutista liiallisesta lämmittämisestä.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Kansallisbaletin Tuhkimon ylipainoiseksi puettu hahmo loukkasi Ani Kellomäkeä niin, että hän lähti esityksestä pois: ”En halunnut osallistua yhteiseen kiusaamishetkeen”

    2. 2

      Venäläinen huippu­robotti paljastui ihmiseksi

    3. 3

      Ani Kellomäki sai 17-vuotiaana syöpädiagnoosin – mutta hänen suurin tragediansa väijyi äidin huoneen oven takana

      Tilaajille
    4. 4

      ”Orjalakien” hyväksyminen ajoi Unkarin parlamentin kaaokseen

    5. 5

      Yhdysvaltojen senaatti äänesti saudiliittouman sotilaallisen tuen lopettamisen puolesta – päätös uhmaa Trumpin hallitusta

    6. 6

      Uusi Harry Potter -elokuva raivostuttaa faneja, koska se paljastaa asioita, joiden ei pitänyt olla mahdollisia

    7. 7

      Kanada on huolissaan kansalaisistaan Kiinassa – ulkoministeri: yksi pidätetty, toinen kadonnut Huawein talousjohtajan pidätyksen jälkeen

    8. 8

      Tältä näyttävät joulun uudet herkut – kokeile suosikkiasi tämän vuoden joulupöydässä, ja muista myös rakkaat klassikkoreseptit

    9. 9

      Autoilijalta vaaditaan nyt suuria muutoksia: Työryhmä tekisi autoilusta niin kallista, että kaikki vaihtaisivat menopeliä

    10. 10

      Angela Merkel katseli punaiselta matolta, kun lapsilukko sulki Theresa Mayn autoonsa – tämä oli paras brexit-vertauskuva ehkä ikinä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kun 35-vuotias nainen haluaa lapsen, mutta ei kelpuuta mukavaa miestä, naisen täytyy olla sekaisin

    2. 2

      Autoilijalta vaaditaan nyt suuria muutoksia: Työryhmä tekisi autoilusta niin kallista, että kaikki vaihtaisivat menopeliä

    3. 3

      Strasbourgin hyökkäyksestä epäilty jatkaa pakoaan, turva­toimia kiristetty kaikilla Ranskan joulu­toreilla – Tämä tilanteesta tiedetään

    4. 4

      Venäläinen huippu­robotti paljastui ihmiseksi

    5. 5

      Uusi Harry Potter -elokuva raivostuttaa faneja, koska se paljastaa asioita, joiden ei pitänyt olla mahdollisia

    6. 6

      Kansallisbaletin Tuhkimon ylipainoiseksi puettu hahmo loukkasi Ani Kellomäkeä niin, että hän lähti esityksestä pois: ”En halunnut osallistua yhteiseen kiusaamishetkeen”

    7. 7

      Pitäisikö ylipainon vuoksi sairastuneen maksaa hoito itse? Tutkija uskoo tietävänsä ainoan keinon, jolla koko kansa saadaan laihtumaan

      Tilaajille
    8. 8

      Angela Merkel katseli punaiselta matolta, kun lapsilukko sulki Theresa Mayn autoonsa – tämä oli paras brexit-vertauskuva ehkä ikinä

    9. 9

      Räjähdysmäisellä tulipalolla Käpylässä tehdystä murhan yrityksestä epäilty mies jatkaa pakoaan, poliisi julkaisi nimen – ”Kiinnisaaminen välttämätöntä”

    10. 10

      Kun raskaus ei vain ala – Yhä useampi pari joutuu turvautumaan hedelmöityshoitoihin, eikä syy ole pelkkä lasta haluavien iäkkyys

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kansanedustaja Touko Aallon päälle käytiin Linnan juhlissa – ”Kahdella kädellä rintakehään niin voimakkaasti kuin pystyy”

    2. 2

      Kuvakooste: Valitsimme Linnan juhlien kymmenen säväyttävintä pukua – lukijoiden suosikiksi nousi 19-vuotias yllätysnimi

    3. 3

      Helsingissä hakaristilippujen kantaminen johti käsirysyyn, pidätyksiin ja epäilykseen kiihottamisesta kansanryhmää vastaan – Kaksi pidätettiin myös 612-soihtukulkueen häirinnästä

    4. 4

      Suomesta on tullut myrkkyä – Venäjällä tunnetaan syvää tyytymättömyyttä suomalaisia kohtaan

    5. 5

      Suurta osaa naisista koskevaa terveysongelmaa ei ole tutkittu, vaikka se haittaa elämänlaatua merkittävästi – Professori: ”Pidetty liian banaalina ongelmana”

    6. 6

      Kesän jälkeen äitien kasvoilta katosivat ilmeet, ja kätilö Rosmariini Tolonen näki sen – HS:n erikoisartikkeli vie vainottujen rohingyojen pakolaisleirille

      Tilaajille
    7. 7

      Näyttelijä Jasper Pääkkönen rikkoi asuvalinnallaan etikettiä – kumppanilla kultainen, käärmeteemainen paljettiasu

    8. 8

      Kun 35-vuotias nainen haluaa lapsen, mutta ei kelpuuta mukavaa miestä, naisen täytyy olla sekaisin

    9. 9

      Mies oli hurmaava, mutta kun yksiön ovi yöllä sulkeutui, Minna tajusi jotain olevan vialla – ”Minulle tapahtui asioita, joita en olisi halunnut tapahtuvan”

      Tilaajille
    10. 10

      Ennätykselliset veronpalautukset maksuun tänään – ensi vuonna valtaosa ei enää saa ”joulupalautuksia”

    11. Näytä lisää