Tovereiden toivo

Vuonna 1984 demareiden katseet kääntyivät neljävuotiaaseen Antton Rönnholmiin.

Niin nytkin, kun hän puoluesihteerinä etsii Sdp:lle olemassaolon tarkoitusta.

Mustavalkoisessa valokuvassa näkyy aika, jota ei enää ole. Toverit ovat kokoontuneet Naantalin työväentalon pihalle ryhmäkuvaan. Keskellä seisoo Sdp:n pitkäaikainen puheenjohtaja ja pääministeri Kalevi Sorsa. Hän pitää kädestä nelivuotiasta pikkupoikaa. Poika on Antton Rönnholm.

Kesällä 1984 Sdp oli voimansa tunnossa. Puolueella oli tehtävä ja tarkoitus.

Sdp oli valtionhoitajapuolue. Se oli ollut parikymmentä vuotta lähes yhtämittaisessa hallitusvastuussa. Oli luotu peruskoulu, kunnallinen päivähoito ja terveydenhoito, opintotuki...

Sdp:n johdolla Suomesta oli rakennettu hyvinvointivaltio. 1980-luvulla rakennusprojekti alkoi olla aika lailla valmis.

Pääministeri Sorsa näyttää vakavalta – valokuvissa hymyileminen ei ilmeisesti ollut Sorsan juttu. Hän katsoo suoraan kameraan. Moni muu kuvassa on sen sijaan kääntänyt katseensa kohti Antton-poikaa.

Yli kolmekymmentä vuotta myöhemmin tilanne on sama. Demareiden katseet ovat taas kääntyneet Rönnholmiin.

Antton Rönnholm valittiin Sdp:n puoluesihteeriksi helmikuussa 2017.

Puoluesihteerikisan ratkaisi Rönnholmin puoluekokouspuhe, jossa toistuivat sanat toivo ja tulevaisuus.

Se oli kieltämättä hieno puhe. Kuulosti vähän Obamalta.

Rönnholm kertoi puheessaan, miten oli lapsena juonut ruusumukista mehua keittiön pöydän alla, kun aikuiset pitivät työväenyhdistyksen kokousta. Toimihan isä Mikko Rönnholm pitkään demareiden kansanedustajana ja europarlamentaarikkonakin. Naantalin työväenyhdistystä hän johti 40 vuotta.

Nostalgiaväläysten ohella Rönnholm onnistui puheessaan vakuuttamaan puoluekokousväen siitä, että hänellä on näkemys Sdp:n uudistamisesta.

Sitä puolue kaipaakin, sillä sosiaalidemokratialla ei mene hyvin. Maltillinen vasemmisto on vaikeuksissa kaikkialla Euroopassa. Suomessa Sdp on hävinnyt kaikki eduskuntavaalit vuoden 2003 jälkeen.

Kalevi Sorsan aikaan rakennettiin hyvinvointivaltiota, Paavo Lipponen vei Suomen Eurooppaan. Sen jälkeen ei ole ollut oikein mitään. Hyvinvointivaltion purkamisen neliraajajarrutusta voi ehkä pitää missiona, mutta se ei välttämättä ole kovin innoittavaa.

Sdp:n pitäisi keksiä jotain uutta. Puolueen pitäisi löytää olemassaolon tarkoitus.


Mihin demareita tarvitaan?

”Meitä tarvitaan tekemään radikaalia uskallusta edellyttäviä toimia. Mutta ne pitää tehdä tavalla, joka on määrätietoisen maltillinen ja kaikille hyväksyttävissä”, Antton Rönnholm sanoo.

Radikaalia uskallusta mutta maltilla. Onpa sosiaalidemokraattinen vastaus, mutta eipä ihme. Olemmehan Sdp:n puoluetoimistolla Hakaniemen Ympyrätalossa.

Rönnholm ei vastaa perinteistä mielikuvaa työväenpuolueen puoluesihteeristä. Hyvin istuvassa puvussaan hän näyttää pikemminkin sliipatulta konsultilta tai lobbarilta – joka hän itse asiassa on aiemmin ollut.

Ennen puoluesihteeripestiä Rönnholm työskenteli viestintäyhtiö Milttonin Brysselin-toimistossa. Sitä ennen hän oli Brysselissä EK:n palveluksessa ja yrittäjänä. Rönnholm on toiminut myös Paavo Lipposen, Eero Heinäluoman, Pia Viitasen ja Krista Kiurun erityisavustajana. Europarlamentissa hän avusti Mitro Repoa.

Hän on valmistunut valtiotieteiden maisteriksi Åbo Akademista. Hän on opiskellut myös Belgian Bruggessa Eurooppa-yliopistossa – siinä samassa, jossa Alexander Stubb aikoinaan opiskeli.

Mutta ei Rönnholm mikään Stubb ole, ei ainakaan samanlainen hyperaktiivinen somepoliitikko. Itse asiassa Rönnholm karsastaa sosiaalista mediaa.

”Twitterissä on liikaa virikkeitä. Se räjäyttää mun pään”, hän sanoo.

Twitterissä Rönnholm toki on, mutta päivityksiä tulee harvakseltaan. Edellinen on kahden viikon takaa. Twitter-tilinsä esittelyssä Rönnholm kertoo harrastavansa ”hirsitöitä”.

”Minulla ei ole pakkomiellettä kaataa puita itse. Olen kotoisin vanhasta talosta, ja minua kiehtoo sen kunnostaminen. Se on kierrätystä – käytetään vanhaa uudestaan”, Rönnholm sanoo.

Hän ryhtyy hehkuttamaan hirsitalojen ainutlaatuisuutta.

”Jos ei sada sisään, kivijalka on kunnossa eikä tee avotulta, hirsitalot ovat ikuisia”, Rönnholm sanoo. ”Se on aika hyvä yhteiskunnallinen metafora.”

Demaritutut kertovat, että puoluesihteerinä Rönnholm vaatii muilta paljon, mutta itseltään vielä enemmän. Hän on kuulemma halutessaan sosiaalisesti taitava, mutta silti usein vetäytyy joukossa vähän syrjemmälle.

Rönnholmilla on oikeistodemarin leima, mutta se saattaa olla osin myös maineperintöä isältä. Tutut puhuvat Rönnholmin korostuneesta oikeudentunnosta. Hänen kerrotaan kokevan suoranaista tuskaa epäoikeudenmukaisuuksista.

”Hän on kadun kirkkain valo”, eräs Rönnholmin tuttu hehkuttaa.

 

Demareiden on nähty hymyilevän

Sdp:n synkkyydessä on viime aikoina näkynyt valoa. Puolue on patsastellut syksyn kannatuskyselyiden kärjessä ja saattaa nousta kevään vaaleissa pääministeripuolueeksi.

Kannatuksen nousua on avittanut epäsuosittu hallitus. Mutta on sen takana muutakin.

Kun vielä reilu vuosi sitten demarit tuntuivat lähinnä riitelevän keskenään, nyt tunnelma on toinen. Demareilta tuntuu löytyvän itsevarmuutta ja itseluottamusta. Onpa demareiden nähty jopa hymyilevän.

Puheenjohtaja Antti Rinteen avustaja, someärhentelijänä tunnettu Dimitri Qvintus herkistyi muutama viikko sitten jopa kehumaan poliittisia vastustajia Twitterissä.

Johtuuko demareiden hymyily gallupsuosiosta?

”Vai johtuuko suosio hymyilystä?” Rönnholm hymähtää. Niin, kumpi oli ensin: muna vai kana.

Rönnholm kertoo itsekin yrittävänsä nykyisin hymyillä valokuvissa. Syynä ei kuulemma ole imagokampanja vaan tutuilta saadut neuvot. Tutut ovat kritisoineet, miksi Rönnholm näyttää aina kuvissa niin myrtyneeltä.

”Olen kovasti yrittänyt, että en näyttäisi kuvissa ainakaan aktiivisen vihaiselta”, hän sanoo.

Demarit itse arvioivat, että puolueen sisäistä tunnelmaa on parantanut aktiivinen ohjelmatyö. Rönnholm perusti viime vuoden syksyllä 2030-ohjelmahankkeen, jossa oli tarkoitus pohtia demareiden ratkaisuja maailman ongelmiin pitkälle tulevaisuuteen.

Ohjelmatyötä on demareissa tehty aina, mutta tällä kertaa se oli organisoitu uudella tavalla.

Ennen ihmiset valittiin mahtikäskyillä eri työryhmiin, mutta tällä kertaa järjestettiin avoin haku. Noin 500 demaria ilmoittautui.

”Politiikka on psykologiaa. Kun tulee onnistumisia, tulee hyvää fiilistä. Siitä ­inspiroituu ja jaksaa tehdä vähän enemmän ja miettiä asioita vielä vähän pidemmälle. Tulee hyvä kehä”, Rönnholm sanoo.

2030-ohjelmatyössä on kuusi pääteemaa, joiden alla toimii 26 alaryhmää. Tarkoitus on ratkoa ihmiskunnan suuria kysymyksiä: ilmastonmuutosta, koulutusta ja työn tulevaisuutta.

Rönnholmin mukaan tähtäin on tarkoituksella asetettu riittävän kauas tulevaisuuteen, jotta pohdiskeluissa päästään kiinni peruskysymyksiin eikä takerruta päivänpolitiikan lillukanvarsiin.

Rönnholmin mielestä nykypolitiikan ongelma on se, että ratkaisuja tehdään nopeasti ja lyhytjänteisesti. Poliitikot keskittyvät puhumaan asioiden toimeenpanosta, vaikka pitäisi puhua päämääristä.

”Ihmisten pitää voida kokea, että poliitikot ovat heidän asiallaan. Siihen demareita tarvitaan. Ei siis päätöntä säntäilyä jonkun ismin tai yksittäisen toimenpiteen perässä. Demareilla pitää olla selkeä suunta, johon ollaan menossa.”

Puolueen pitää Rönnholmin mukaan miettiä, miksi jotain tehdään ja ennen kaikkea mitä sillä halutaan saavuttaa. Jos Sdp pystyy määrittelemään, mikä on olennaista, ihmiset ymmärtävät, että politiikalla on todellista merkitystä.

”Vain niin syntyy inspiraatio ja todellinen eetos tehdä asioita.”

 

Linjauksia tulee kuin liukuhihnalta

Demareilta on tulvinut viime kuukausina valtava määrä erilaisia linjauksia. Niitä on tullut sisä­ilmaongelmista, globalisaatiosta, EU:sta, verotuksesta, sosiaaliturvasta, koulutuksesta, vammaispolitiikasta, omistajuudesta...

Rönnholm myöntää, että ohjelmapapereiden määrä ei takaa menestystä vaaleissa. Harva äänestäjä niitä lukee.

”Itse asiassa voi antaa piut paut sille, kuinka paljon ohjelmatyö tuo kannatusta seuraavassa gallupissa. Kyllä prosentteja tulee, jos tekee oikeita asioita. Ja jos ei tule kannatusta, niin silloin näille ajatuksille ei ole enää tilausta. Niin yksinkertaista se on. Vääriä asioita ei kannata tehdä.”

Ai piut paut kannatukselle?

Tämä ei ihan vastaa sitä mielikuvaa, joka Sdp:n toiminnasta on viime aikoina tullut. Pikemminkin on näyttänyt siltä, että puolue yrittää hampaat irvessä kaikin mahdollisin ja mahdottomin keinoin säilyttää kannatusjohtonsa kevään vaaleihin asti.

Esimerkkinä vaikkapa se, että ensin Sdp:n puheenjohtaja Antti Rinne kertoi kannattavansa puiden hakkuiden vähentämistä ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi, mutta kun asiasta nousi poru, hän olikin saman tien toista mieltä.

Päivänpoliittisen pelaamisen ja pitkäjänteisen idealistisen ohjelmatyön välillä onkin sovittamaton ristiriita.

Siitä huolimatta Antti Rinteen ja Antton Rönnholmin välit ovat kuulemma ihan asialliset. Näin useampikin demari arvioi. Moni mainitsee Rinteen ansioksi sen, että hän on ylipäätään antanut tilaa pidemmän tähtäimen ohjelmatyölle.

Helsingin Sanomien toimittaja Saska Saarikoski kirjoitti viime vuonna kolumnin, jossa hän kutsui demareita tylsäksi kuin vanha samettisohva.

Se on Rönnholmista hyvä vertaus. Hänen mielestään päättäjien tehtävä ei ole luoda ongelmia vaan ennaltaehkäistä niitä.

”Ei mitään bling blingiä, ei mitään kovin jännittävää. Politiikka parhaimmillaan ei ole kovin jännittävää. Silloin kun politiikka muuttuu jännittäväksi, jotain on mennyt todennäköisesti pahasti pieleen.”

Antton Rönnholmin visioima Sdp näyttää siis samalta kuin Kalevi Sorsa kesällä 1984 Naantalin työväentalon pihalla. Vakavalta ja aika tylsältä.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Ahtaasti asuminen on yleistymässä, ja Helsingin Alppilassa asuvat Estradat ovat siitä osoitus – neli­henkisen perheen kodissa on vain keittiö ja makuu­huone

    2. 2

      Kommentti: Poika­koulun oppilaat nöyryyttivät alkuperäis­kansan aktivistia – Video tapauksesta on herättänyt järkytystä, koska se kertoo Yhdys­valtojen poliittisesta ilmapiiristä

    3. 3

      Siveys on muotia, ja se näyttää pirun hyvältä

    4. 4

      Keskellä Helsinkiä on talo, jonka lattian alta paljastui aikakapseli täynnä 300 vuoden takaista elämää

    5. 5

      Entä jos lentämisen sijasta matkustaisi Málagaan, Berliiniin tai New Yorkiin maitse ja meritse? Laskimme päästöt, hinnat ja matka-ajat

    6. 6

      Toimittaja Lea Pakkanen matkusti läpi Venäjän ja huomasi olevansa ruumiiden keskellä – Pienessä siperialais­kylässä valkeni Pakkasen suvun salaperäinen painajainen

      Tilaajille
    7. 7

      Andy McCoyn korkea kuume ei haitannut – suomirockin ikoni Pelle Miljoona Oy kärsi ensin niveljäykkyydestä, mutta tarjosi lopulta suuren sukupolvikokemuksen

    8. 8

      Suosittu keikka­paikka Nosturi puretaan, ja luvatusta korvaajasta ei ole tietoakaan – ”Helsingin parhaille paikoille on tulossa hiljaisia mausoleumeja”

    9. 9

      ”Kova ääni ja tömähdys” lopettivat intercity­junan matkan Lahteen – VR ja viran­omaiset tutkivat junaa ja rataa

    10. 10

      Maanantaina Suomessa voi nähdä harvinaisen kuunpimennyksen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Keskellä Helsinkiä on talo, jonka lattian alta paljastui aikakapseli täynnä 300 vuoden takaista elämää

    2. 2

      Lähes kaikki kuntohiihtäjät sortuvat kahteen perusvirheeseen, jotka korjaamalla eteneminen helpottuisi hetkessä

    3. 3

      Entä jos lentämisen sijasta matkustaisi Málagaan, Berliiniin tai New Yorkiin maitse ja meritse? Laskimme päästöt, hinnat ja matka-ajat

    4. 4

      Saara Aallon ”Spice Girl -jäsenyys” näyttäisi perustuvan ainakin osittain Mel C:n maalis­kuiseen kohteliaisuuteen – Britti­lehti ei siteeraa kohtaa, jossa ”Sporty Spice” kertoo vain vitsailevansa

    5. 5

      Viihteen veteraani Danny teki virhearvion ja esitti jäähyväiskonsertissaan Vain elämää -hittejä – mutta vanhat iskelmäklassikot kuulostivat paremmilta kuin koskaan

    6. 6

      Toimittaja Lea Pakkanen matkusti läpi Venäjän ja huomasi olevansa ruumiiden keskellä – Pienessä siperialais­kylässä valkeni Pakkasen suvun salaperäinen painajainen

      Tilaajille
    7. 7

      Mahdollisesti maailman suurin valkohai tallentui videolle Havaijilla – Sukeltajat pääsivät niin lähelle kuusimetristä jättiläistä, että pystyivät koskettamaan sitä

    8. 8

      Poliisi: Taksikuski tunkeutui asunnolle Turussa, asiakas joutui seksuaalirikoksen uhriksi

    9. 9

      Tältä näyttää Redi arkisena aamu­päivänä – Yrittäjät kertovat, miltä kauppa­keskuksen tilanne vaikuttaa nyt

    10. 10

      Kommentti: Poika­koulun oppilaat nöyryyttivät alkuperäis­kansan aktivistia – Video tapauksesta on herättänyt järkytystä, koska se kertoo Yhdys­valtojen poliittisesta ilmapiiristä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Keksijänero loi miljardituotteen ja joutui tyttärensä syrjäyttämäksi – Suomalaista Polaria ja sen perustajan traagista kohtaloa ympäröi hiljaisuuden muuri

      Tilaajille
    2. 2

      Nämä sanat kannattaisi sanoa monelle vanhemmalle, vaikka minut ne saivatkin itkemään

    3. 3

      Vuoden paras Fingerpori -äänestys keräsi yli 23 000 ääntä – ”Hieno valinta”, toteaa Pertti Jarla yleisön suosikista ja paljastaa omansa

    4. 4

      Vuosaarelaisen kaunottaren turhamaisuus pöyristyttää ihmisiä – Mutta lopulta he itkevät, sillä Jasmin Koskirannan tarina onkin suurempi

      Tilaajille
    5. 5

      Pilapiirtäjä Ville Ranta teki piirroksen Oulun seksuaali­rikoksista ja sohaisi muurahais­pesään – Facebook jäädytti tilin, mutta se ei Rantaa hetkauta, sillä hän ei ole ensi kertaa asialla

    6. 6

      Sähköhammasharjakin voi jättää hampaat likaisiksi – yleinen harjaustekniikka pilaa koko sähköharjan idean, sanoo asiantuntija

    7. 7

      Autoista tuli niin hyviä, että kuljettajien ajotaidot romahtivat – tämä perusasia unohtuu monelta ja talvella sen kuulee lähes joka risteyksessä

    8. 8

      Tällainen on kahdeksan lapsen hyväksikäyttö­tapaus: Kalliolaismies saalisti tyttöjä Instagramissa – Tuomittu pyysi 14-vuotiasta tyttöä vaikenemaan seksistä

    9. 9

      Tältä näyttää Redi arkisena aamu­päivänä – Yrittäjät kertovat, miltä kauppa­keskuksen tilanne vaikuttaa nyt

    10. 10

      Kampaaja Petri Puhakka joi itsensä väsyksiin, haki voimaa amfetamiinista, vihasi itseään peilin edessä ja joi lisää – Sitten esimies sanoi oikeat sanat

      Tilaajille
    11. Näytä lisää