Sunnuntai    |   Usko Siskoa

Pitääkö ravintolan henkilökunnan osata suomea ja ruotsia?

Kysy Siskolta etiikasta, tapakulttuurista ja elämän pulmatilanteista. Ellei vastaus tyydytä, voit ehdottaa parempaa sähköpostitse: hs.sisko@hs.fi.

Rakkaat ystävät, viime­kertainen aiheemme eli jalkineiden käyttö sisä­tiloissa on kirvoittanut paljon ajatuksia. Nimettömänä pysyttelevä 87-vuotias lukijani kirjoittaa:

”Lienette minua paljon nuorempia. Minun nuoruudessani eikä suvussamme eikä tuntemissani perheissä oltu koskaan sukkasillaan sisällä. En ole edes nähnyt vanhempia sukkasillaan, aina on ollut kengät tai tossut. Vain ’rahvaan’ piireissä tiedän ihmisten liikkuneen sukkasillaan.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

No, tavathan ovat muuttuneet, kun kansa rahvaallistuu koko ajan. Ennen oli tapana, että kun jonkin suvun ensimmäinen lähti yliopistoon, hän sai akateemisen tapakoulutuksen osakunnissa ja opetteli tapoja. Nyt marssitaan yliopistoihin ja viis veisataan tavoista, tuodaan kotoa rahvaan tavat akateemisiin piireihin. Minulla on ystäväperheitä mm. Sveitsissä ja Italiassa. Olen vieraillut heidän kodeissaan ja saanut olla yövieraanakin. En ole koskaan nähnyt ketään sukkasillaan. Aina on jalkineet jalassa, ja talvella ulkona ulkokengät, sisällä sisäjalkineet. Muka pohjoismainen tapa olla sukkasillaan ja ’potkia’ kengät jalasta on moukkamaista. Kun ihminen on sukkasillaan, hän on puolipu­keissa.”

Olli Hakkarainen puolestaan kertoo: ”Opiskelin Montereyssä Kaliforniassa MBA-tutkinnon 80-luvun lopulla, ja yhtenä oppiaineenani oli ’kulttuurierojen hallinta’. Kun käsittelimme näennäisesti samankaltaisten kulttuurien eroja ja mietimme selityksiä niille, parikin amerikkalaista opiskelijaa nosti keskusteluun skandinaavien tavan riisua kengät jalasta mennessään käymään ystävien tai aivan vieraidenkin luona. Heistä oli vastenmielistä kävellä kyläpaikan lattioilla, ja USA:ssa varsinkin kokolattia­matoilla, vain likaiset ja usein myös hikiset sukat jalassaan.”
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Yle lähettää paljon rock- ym. konsertteja, joissa tekstitetään suomeksi artistien höpinät kappaleiden välissä. Kuitenkaan kappaleiden sanoja ei käännetä, miksiköhän?

– Markku Himanen

Yleisradion ystävälliset työntekijät kertoivat minulle, että kääntämistä punnitaan ohjelmakohtaisesti. Mitään yleistä linjaa ei siis ole, ja joitakin konsertteja kyllä tekstitetään myös laululyriikoiden osalta.

Katsojiltakin tulee palautetta puolesta ja vastaan: osa haluaisi kaikki sanoitukset käännettyinä, osa kokee, että ne häiritsevät konsertti­elämystä.

Siksi Ylellä yritetään tarkkaan miettiä, milloin kääntämisestä on katsojalle aidosti ”lisäarvoa”. Sta­dionkonsertin tunnelmaan pääsyä tekstitys voi jopa merkittävästi haitata. Sen sijaan jos esitys on sellainen, että lyriikka on tärkeimmässä roolissa, sanat käännetään. Esimerkiksi saksalaisen Max Raaben konsertit käännettiin kokonaisuudessaan. Myös musiikkidokumenteissa lyriikoita käännetään usein.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Mitä käsite ”vapaa sana” tarkoittaa? Olin tilaisuudessa, jossa ”vapaan sanan” käyttäjät sortuivat pitämään pitkän esitelmän tai jaarittelemaan loputtomasti. Kuulijat uupuivat, ja moni halukas jäi ilman vuoroa. Miten pitkä on puheenvuoro parhaimmillaan?

– Kultahäiden vieras

Tilanne on tuttu ja tuskallinen. Siksi suositan, että tilaisuuden järjestäjät tekevät selväksi, minkä mittaisia puheenvuoroja toivotaan. Tämän voi esittää jo kutsun yhteydessä tai viimeistään ”vapaan sanan” osuuden alussa.

Jos järjestäjä ei aseta rajoja, ne on asetettava itse. Olen puhujana noudattanut sellaista periaatetta, että jos puheita on yksi tai vähän, maksimipituus omalleni on kymmenen minuuttia. Vapaa sana -tilanteissa en missään nimessä ylitä viittä minuuttia. Järjestäjätahon asettamat rajat suojelisivat puhujia myös itseltään.

Englantia taitamattomana olen ollut hätää kärsimässä jo useammassakin ravintolassa, jossa henkilökunta puhuu vain englantia. Virkamiestenhän pitää Suomessa osata sekä suomea että ruotsia. Miten on asian laita muiden palveluntarjoajien kohdalla?

Suomalainen tollukka
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Talouselämän viimevuotisessa haastattelussa pormestari Jan Vapaavuorelta kysyttiin, tarvitseeko ravintolahenkilökunnan Helsingissä osata suomea. Hän vastasi silloin: ”Ei tietenkään tarvitse. Jos asiakkaat eivät pidä henkilökunnan kielitaidosta, he voivat mennä muualle.”

Suomen kielilaki koskee vain val­tion ja kuntien virkamiehiä. (Tosin näissäkään tehtävissä toimivien ei kaikkien tarvitse osata molempia kotimaisia. On vain taattava, että molempia kieliä osaavia on tehtävissä tarpeeksi.)

Ravintolat voivat tehdä, mitä ha­luavat. Toisaalta jos suomen tai ruotsin kielen taito on asiakkaalle kynnyskysymys, hän äänestää jaloillaan. Itse en ole vielä koskaan osunut ravintolaan, jossa ulkomainen henkilökunta ei ymmärtäisi suomea sen verran, että tilaaminen onnistuu. Huomaavaisuus on kieli, joka yhdistää.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Helsinki Seagullsin entinen tähtipelaaja Jermaine Marshall löytyi kuolleena

    2. 2

      Vakava vaaratilanne Helsinki-Vantaalla: Matkustajakone laskeutui varatulle kiitotielle

    3. 3

      Naisen kotoa Itä-Helsingistä löytyi 26 erittäin huonokuntoista koiraa – Kaikki lopetettiin, mahdollisesti vesikauhuisia koiria on myyty eteenpäin

    4. 4

      Hän hyökkää, haukkuu ja saa ilonsa toisen nujertamisesta – Sadistisen persoonallisuus­häiriön piirteitä ilmenee aivan tavallisilla ihmisillä, ja tällainen se on

      Tilaajille
    5. 5

      Pankki kysyi oleskelulupaa, kun suomalainen Suldaan Said Ahmed haki lainaa – Ahmedin mukaan syynä vierasperäinen nimi, pankin mukaan väärä järjestelmämerkintä

    6. 6

      Suosikkikahvila Bergga sulkee ovensa Kalliossa – Yrittäjän arki kävi liian raskaaksi

    7. 7

      Tesla irtisanoo tuhansia työntekijöitä, koska sen autot ovat liian kalliita ja voitot liian pieniä

    8. 8

      Sairaalan päivystyksessä Helsingissä on erityinen triplaruuhka – ”Täällä on itketty käytävillä”

    9. 9

      Nytin ravintolakriitikot paljastavat, mistä he huomaavat, onko ravintola hyvä vai pelkkää rahastusta

    10. 10

      Entistä useampi suomalainen uskoo, että omalla äänellä voi vaikuttaa eduskuntavaalien lopputulokseen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hän hyökkää, haukkuu ja saa ilonsa toisen nujertamisesta – Sadistisen persoonallisuus­häiriön piirteitä ilmenee aivan tavallisilla ihmisillä, ja tällainen se on

      Tilaajille
    2. 2

      Sairaalan päivystyksessä Helsingissä on erityinen triplaruuhka – ”Täällä on itketty käytävillä”

    3. 3

      Naisen kotoa Itä-Helsingistä löytyi 26 erittäin huonokuntoista koiraa – Kaikki lopetettiin, mahdollisesti vesikauhuisia koiria on myyty eteenpäin

    4. 4

      Hietaniemen krematoriosta nousi mustaa savua – Polttouunissa toimintahäiriö

    5. 5

      Nytin ravintolakriitikot paljastavat, mistä he huomaavat, onko ravintola hyvä vai pelkkää rahastusta

    6. 6

      Grönlannin manner­jäätikköä katoaa vuodessa 45 000 Kheopsin pyramidin verran – Sulamisesta on nyt paljastunut sivu­vaikutus, joka voi osoittautua vakavaksi

    7. 7

      Entinen poikaystävä huoritteli ja musa-alan sedät nauroivat päin naamaa – sitten Ronja Stanley otti ohjat omiin käsiinsä, ja nyt hän laulaa laukeamisesta

    8. 8

      Valmisteliko Venäjä hyökkäystä länteen Zapad-sotaharjoituksessa?

    9. 9

      Anu Valkeajärvi meni 22-vuotiaana opiskelijana asumisoikeusjonoon ”varmuuden vuoksi” – 18 vuotta myöhemmin tärppäsi

    10. 10

      Muistatko nämä tavat, jotka eivät tulisi lentokoneessa enää kuuloonkaan? 1950-luvulla matka Kanarialle vei neljä päivää, mutta sitten seuramatkoilla alettiin käydä kuin lähiökapakassa

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Vuosaarelaisen kaunottaren turhamaisuus pöyristyttää ihmisiä – Mutta lopulta he itkevät, sillä Jasmin Koskirannan tarina onkin suurempi

      Tilaajille
    2. 2

      Keksijänero loi miljardituotteen ja joutui tyttärensä syrjäyttämäksi – Suomalaista Polaria ja sen perustajan traagista kohtaloa ympäröi hiljaisuuden muuri

      Tilaajille
    3. 3

      Nämä sanat kannattaisi sanoa monelle vanhemmalle, vaikka minut ne saivatkin itkemään

    4. 4

      Vuoden paras Fingerpori -äänestys keräsi yli 23 000 ääntä – ”Hieno valinta”, toteaa Pertti Jarla yleisön suosikista ja paljastaa omansa

    5. 5

      Radikaalit pääsivät niskan päälle perussuomalaisten nuorisojärjestössä – suljetulla keskustelupalstalla julistetaan rotuoppia ja haukutaan Halla-ahoa

      Tilaajille
    6. 6

      Pilapiirtäjä Ville Ranta teki piirroksen Oulun seksuaali­rikoksista ja sohaisi muurahais­pesään – Facebook jäädytti tilin, mutta se ei Rantaa hetkauta, sillä hän ei ole ensi kertaa asialla

    7. 7

      Sähköhammasharjakin voi jättää hampaat likaisiksi – yleinen harjaustekniikka pilaa koko sähköharjan idean, sanoo asiantuntija

    8. 8

      Miksi suomalaismiehet hakevat puolisonsa Aasiasta? Tästä kertoo Ylen Tuontirakkautta-sarja, joka suututti osallistujapariskunnan

    9. 9

      Autoista tuli niin hyviä, että kuljettajien ajotaidot romahtivat – tämä perusasia unohtuu monelta ja talvella sen kuulee lähes joka risteyksessä

    10. 10

      Tällainen on kahdeksan lapsen hyväksikäyttö­tapaus: Kalliolaismies saalisti tyttöjä Instagramissa – Tuomittu pyysi 14-vuotiasta tyttöä vaikenemaan seksistä

    11. Näytä lisää