1990-luvun suosikkisarjat hätkähdyttävät nykykatsojaa – Hyvät herrat on täynnä rasismia, ja Frendeissä tuoksuu tunkkainen seksismi

Lama­vuosina 1990-luvun alussa tiistai-illat olivat odotettuja hetkiä. Silloin kello 21 alkoi Maikkarilla poliittinen satiiriohjelma Hyvät herrat, joka veti parhaimmillaan television ääreen yli miljoona ihmistä.

Kertauksen vuoksi: jokaisessa jaksossa joku tunnettu vieras, usein kärkipoliitikko, lähti saunomaan kauppaneuvos Johannes Paukun hotelliin Helsingin Käpylään. Lauteilla hierottiin lehmänkauppoja, päätettiin Suomen kohtalosta ja naurettiin räkäisesti.

Seurasin sarjaa jo teini-ikäisenä, ja viime aikoina olen katsonut sitä tuntikaupalla Youtubesta. Pidän ohjelmasta samasta syystä kuin vaikkapa Erkki Tuomiojanhttps://www.hs.fi/haku/?query=erkki+tuomiojan poliittisista päiväkirjoista. Sarja kertoo paljastavasti ajasta, jonka olen kyllä elänyt, mutta jota en ole kunnolla ymmärtänyt.

Hyvät herrat on hätkähdyttävää katsottavaa. Kohtaukset ja repliikit ovat välillä niin täynnä loukkauksia, rasismia ja somekohujen sytykkeitä, että tuskin monikaan sarjan noin 200 jaksosta kestäisi esittämistä nykypäivänä.

Eniten äänessä ovat kauppaneuvos Paukun (Matti Tuominenhttps://www.hs.fi/haku/?query=matti+tuominen) ja puoluesihteeri Raimo ”Tollo”­ Koskivuon (Eero Melasniemihttps://www.hs.fi/haku/?query=eero+melasniemi)­ hahmot.

Heidän solvauksistaan saavat osansa kaikki: poliitikot, virkamiehet, yrittäjät, työttömät, eläkeläiset, maanviljelijät, ulkomaalaiset, vähemmistöt, sotahullut, sivarit ja sosiaalitädit. Ihmisten ongelmia ja ulkonäköä haukutaan armotta. Pilkan kohteena ovat toki myös päähahmot itse: valtaapitävät keski-ikäiset öykkärit.

Henkkilökunta, tärpättiä!

Vieraat toimivat yleensä järjen ääninä, mutta joskus heiltäkin lipsahtaa. Voi vain kuvitella, millaisia reaktioita syntyisi, jos kansanedustaja Kalevi Lamminenhttps://www.hs.fi/haku/?query=kalevi+lamminen puhuisi nyt televi­siossa ”mutiaisista” tai rallin maailmanmestari Juha Kankkunenhttps://www.hs.fi/haku/?query=juha+kankkunen kertoisi vitsin, jossa puhutaan kamelinkakasta ja viitataan afrikkalaisiin n-sanalla.

Tarkoitus ei ole tässä jälkiviisaasti tuomita ketään. Tuollaistahan televisio takavuosina tarjosi.

Mainoskatkoilla Lasol-animaation miesautoilija kouri naisautoilijaa takapuskurista, Panu- ja Olvi-tytöt kiehnäsivät ruudussa ja Tupla-mainos vihjaili, että ”taitaa tyttö tietää, että olis seinän takana patukkaa tarjolla”.

1990-luvulla poliitikot suorastaan pyrkivät Hyviin herroihin, ja samalla he siunasivat ohjelman tyylin. Tarja Halonenhttps://www.hs.fi/haku/?query=tarja+halonen, Sauli Niinistöhttps://www.hs.fi/haku/?query=sauli+niinisto, Paavo Lipponenhttps://www.hs.fi/haku/?query=paavo+lipponen ja Matti Vanhanenhttps://www.hs.fi/haku/?query=matti+vanhanen ovat kaikki olleet Paukun löylyissä hakemassa näkyvyyttä uralleen.

Ohjelmassa pistäytyminen vaati vierailta itseironiaa, sillä heillekin vinoiltiin. Nousevasta kokoomuspoliitikosta Niinistöstä sanottiin eräässä jaksossa, että hän on kuin mulkku: kasvaa tehtäviensä mukana.

Hyvät herrat kuvasi rasvaista ja alatyylistä miesten maailmaa. Sellaiseksi Lasse Lehtinenhttps://www.hs.fi/haku/?query=lasse+lehtinen ja Aarno Laitinenhttps://www.hs.fi/haku/?query=aarno+laitinen sen kirjoittivat. Ei siis ihme, että sarja näyttää nyt vanhanaikaiselta.

Mutta aika kohtelee armottomasti myös paljon kiltimpiä tv-sarjoja.

Amerikkalainen hittikomedia Frendit on yksi maailmanhistorian katsotuimmista televisio-ohjelmista. Vuosina 1994–2004 se otti paikkansa populaarikulttuurin perusteoksena.

Ja sen suosio kestää. Nyt sarjan ovat löytäneet teinit, jotka ovat Frendien ensimmäisten fanien lapsia.

Minäkin osaan sarjan käytännössä ulkoa, mutta jämähdin silti syksyllä pitkästä aikaa tuijottamaan Frendien kymmentä kautta ja 236:ta jaksoa.

Ja ensimmäistä kertaa hätkähdin: sarja tuntui paikoin yllättävän tunkkaiselta. Etenkin mieshahmoilla oli kummallisia vaikeuksia. Läpi koko sarjan nämä vapaamieliset newyorkilaismiehet elävät kauhun vallassa. He pelkäävät olevansa epämiehekkäitä.

Siksi mies ei voi olla ammatiltaan lastenhoitaja. Mies ei voi käyttää tietynlaista laukkua. Jos mies ei katso urheilua, hänen on oltava homo, tai vielä pahempaa, tyttö. Poikalapsi ei saa leikkiä nukeilla, paitsi jos kyseessä on sotanukke. Ja niin edelleen.

Osa uusista nuorista katsojista onkin äänekkäästi tuominnut koko sarjan. Sen huumoria on pidetty seksistisenä, rasistisena ja transfobisena.

Minusta sarja on edelleen hyvä, mutta näen siinä nyt myös yllättävän paljon ongelmallisia sävyjä, joita aiemmin en ollut huomannut. Aika muuttuu, ja näköjään katsoja sen mukana.

Frendien käsikirjoittajista suuri osa oli miehiä. 2000-luvun alussa eräs käsikirjoittajien avustajana työskennellyt nainen haastoi tuotantoryhmän oikeuteen kirjoittajien jatkuvista rasistisista ja seksistisistä puheista.

Tuomiota ei tullut. Mutta kun jaksoja katsoo peräjälkeen, on helppo löytää sarjan pohjavireestä jatkuvaa, kielteisessä mielessä miehistä ajattelua.

Sekä Hyvät herrat että Frendit olivat myös edistyksellisiä sarjoja. Ne esimerkiksi toivat ruutuun seksuaalivähemmistöjä, eivät pelkästään pilkattaviksi vaan myös voimakkaiksi ja hauskoiksi hahmoiksi.

Hyvissä herroissa on kohtaus, jossa Paukku ja Tollo päivittelevät naisten kasvavaa valtaa. He ovat huolissaan siitä, miten lihaa syövän heteromiehen tässä maailmassa käy.

”Pitäisikö meidät julistaa suojelukohteeksi?” Tollo pohtii.

Terveisiä tulevaisuudesta: Täällä on mukavaa. Heteromiestenkin on helpompi hengittää kuin ennen.

Jos sanoo jotakin tyhmää, siitä huomautetaan. Se ei välttämättä ole mukavaa, mutta se kasvattaa.

Maailma ei ole valmis, mutta se on tässäkin asiassa vähän parempi kuin 25 vuotta sitten.