Sunnuntai

”Hanki elämä”, neuvoi tytär Nancy Pelosia, kun tämä oli lähes viisikymppinen kotiäiti – Nyt Pelosi, 78, on Yhdysvaltojen vaikutusvaltaisin nainen ja Trumpin painajainen

Edustajainhuoneen puheenjohtaja Nancy Pelosi on kannustanut naisia tavoittelemaan valtaa ja sanonut haluavansa olla esimerkkinä nuoremmille naisille.

Televisiohaastattelu on jo loppuvaiheessa, kun toimittaja kysyy Nancy Pelosilta vielä olennaisen kysymyksen. Miksei Yhdysvaltain presidentti Donald Trump ole antanut sinulle pilkkanimeä?

Suomalaisessa politiikassa kysymys olisi varsin outo, mutta USA:ssa on jo ehditty tottua siihen, että presidentillä on haukkumanimet kaikille poliittisille vastustajilleen, entisille avustajilleen ja monille toimittajille. On pikku-Marco, hullu Bernie, kiero Hillary ja limapallo-Comey.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Trump on antanut niin paljon haukkumanimiä, että moni media on luonut oman presidentillisen pilkkanimigeneraattorinsa. Kun syöttää nimensä, saa vastineeksi ohjelman arpoman liikanimen.

Nancy Pelosilla jos kenellä luulisi olevan pilkkanimi, sillä hän on juuri nyt Yhdysvaltain vaikutusvaltaisin nainen ja Trumpin päävastustaja. Hänet valittiin vuoden alussa edustajainhuoneen puheenjohtajaksi, joten hänen kanssaan Trumpin on neuvoteltava esimerkiksi rahoituksesta vaatimalleen Meksikon rajamuurille.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Miksi liikanimeä ei sitten ole? CBS:n Sunday Morning -ohjelman toimittaja tarjoaa kahta vaihtoehtoista selitystä. Joko Trump ei pidä Pelosia pilkkaamisen arvoisena tai sitten hän salaa kunnioittaa tätä.

Pelosia hymyilyttää.

”Niin tai näin”, hän vastaa. ”Ei sillä ole minulle mitään merkitystä.”
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Dollari, ei yhtään enempää. Se on ollut Pelosin tiukka vastaus Trumpille, joka vaatii kongressilta viittä miljardia dollaria Yhdysvaltain ja Meksikon välisen rajamuurin rakentamiseen.

Pelosin kausi edustajainhuoneen puheenjohtajana alkoi jo kärjistyneen riidan varjostamana. Presidentti ja kong­ressi eivät päässeet yksimielisyyteen budjetista, joten liittovaltion hallinto suljettiin osittain ja peräti 800 000 työntekijää joutui jäämään pois töistä tai tekemään töitään palkatta.

Näin on käynyt Yhdysvalloissa ennenkin, mutta nyt Trump on uhannut pitää liittovaltion hallinnon suljettuna, kunnes rahat myönnetään. Hän on puhunut kuukausista, jopa vuosista. Kuluneella viikolla hän uhkasi julistaa kansallisen hätätilan.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Kiista on tärkeä molemmille osapuolille, ja sopuun pääsy näyttää siksi vaikealta. Rajamuurin rakentaminen ja laittoman siirtolaisuuden pa­toaminen oli tärkein Trumpin vaali­lupauksista. Jatkokauden saaminen voi olla kiinni siitä, onnistuuko presidentti pitämään lupauksensa edes osittain.

Pelosi taas on kutsunut muuria moraalittomaksi, kalliiksi ja tehottomaksi. Hän on vastustanut sen rakentamista niin jyrkästi, että perääntyminen olisi vaikeaa.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Hänet tunnetaan liberaalina siirtolaisten puolustajana. Viime vuonna hän piti kongressissa ennätyksellisen pitkän, yli kahdeksan tuntia kestäneen puheen niin sanottujen unelmoijien eli lapsena maahan laittomasti tulleiden puolesta. Puhe ei suoraan liittynyt rajamuuriin, mutta toi esiin Trumpiin verrattuna täysin päinvastaisen kannan siirtolaisuuteen.

Katso alla olevalta videolta kooste, miten Pelosi on haastanut Trumpia tammikuussa. Juttu jatkuu videon jälkeen.


Pelosia kuvataan lähes aina samoilla adjektiiveilla. Tehokas. Aikaansaava. Todella ahkera.

Pelosi on ollut mukana politiikan huipulla tai sen liepeillä niin pitkään, että hänellä on kannattajakunnan lisäksi liuta vihollisia ja vastustajia. Lähes kaikki tuntuvat kuitenkin olevan yhtä mieltä siitä, että hän on poikkeuksellisen tehokas.

Ennen viime syksyn välivaaleja CNN haastatteli nimettömiä demokraattilähteitä, joiden mukaan Pelosi keräsi vaalirahaa yli kaksi kertaa niin paljon kuin demokraattien toiseksi tehokkain rahankerääjä. Hänen kerrotaan haalivan vaalikassaan yli sata miljoonaa dollaria joka vaaleissa.

Eikä tehokkuus rahankeruuseen lopu. Pelosia kuvataan jämäkäksi ja määrätietoiseksi neuvottelijaksi, joka osaa valita tärkeimmät tavoitteet ja löytää keinot tavoitteiden saavuttamiseksi, vaikka sitten lehmänkauppoja tekemällä ja muista tavoitteista tinkimällä. Hän on korostanut monesti, että kaikkea ei voi saada. Siksi kannattaa keskittyä olennaiseen.


Pelosi oli ratkaiseva pelaaja myös Yhdysvaltain terveysuudistuksen, Obamacaren, takana. Hän keräsi riittävän määrän ääniä uudistuksen taakse, vaikka moni aiemmin uudistuksen puolesta puhunut oli jo valmis luovuttamaan. Kun Barack Obama sitten allekirjoitti uuden lain terveydenhuollosta, Pelosi seisoi hymyillen hänen selkänsä takana.

Tehokkuudesta on tullut selkeä osa Pelosin brändiä. Hänen nettisivuillaan jaetaan haastatteluita, joissa kerrotaan, miten vähän unta hän tarvitsee, miten aikaisin hän herää ja miten hän on aamuyhdeksään mennessä lukenut useita sanomalehtiä, tehnyt päivän suunnitelmat, ohjeistanut avustajansa, käynyt voimakävelyllä ja soitellut kiitospuheluita tukijoilleen.

Kas kun aamuyhdeksän on Pelosille sama kuin muille puolipäivä.

Vuosia sitten Pelosi suunnitteli lisäävänsä kuntoilun määrää, kerrottiin The New Yorkerissa julkaistussa haastattelussa. Sitä varten hän hankki kuntopyörän, vaikka ystävä epäili, että pyörä jäisi kukkatelineeksi.

Ei jäänyt. Poliitikko polki kuin polkikin, tosin välillä samalla suklaajäätelöä syöden. Polkeminen jäi, kun yksi hänen neljästä tyttärestään sai äitinsä kiinni jäätelökuntoilusta ja kuittasi, että tuo tuskin on kuntopyöräilyn tarkoitus.

Tammikuun alussa huomio kiinnittyi Pelosin tyttäreen, Alexandra Pelosiin, joka kommentoi äitinsä toimintatapoja CNN:n haastattelussa. Toimittaja pyysi häntä arvioimaan, miten hänen äitinsä käsittelee presidentti Trumpia neuvotteluissa.

Tytär-Pelosilla oli vastaus valmiina.

”Äitini katkaisee kaulasi, etkä edes huomaa, että vuodat verta”, hän sanoi. ”Siinä kaikki, mitä äidistä pitää tietää.”

Se oli siis kehu.

Haukkujakin on tullut. Itse asiassa Pelosia on luonnehdittu sekä nykyajan tehokkaimmaksi vallankäyttäjäksi että nykyajan parjatuimmaksi poliitikoksi. Mielipidemittausten mukaan hänen suosionsa on alempana kuin Trumpin.

Trumpin kannatuslukemat pyörivät noin 40 prosentin tienoilla, mutta Pelosia kannattaa mielipidemittausten mukaan vain noin 30 prosenttia kansasta. Omankin puolueen jäsenistä noin puolet oli vielä viime vuonna Pelosin valintaa vastaan.

Miksi häntä inhotaan, jos kerran kaikki ovat yhtä mieltä siitä, että hän on hyvä työssään? Selityksiä on monia.

Joidenkin mukaan Pelosiin ollaan tyytymättömiä, koska hän on nainen. Lisäksi hän on pätevä ja tarvittaessa kova, siis ärsyttävä.

Toiset muistuttavat, ettei Yhdysvalloissa koskaan pidetä kongressin johtohahmoista. Se on tavallaan ymmärrettävääkin. Presidentti on kansakunnan keulakuva, joka saa pitää vaikuttavia puheita ja poseerata kättely­kuvissa maailmalla tai tanssia tangoa salamavalojen välkkyessä. Kongressin tehtävänä on säätää lakeja ja päättää veroista, ja se taas on vähemmän hohdokasta kompromissien vääntämistä.

Pelosi-vastustuksen eteen on lisäksi tehty pontevasti töitä. Republikaanien vaalimainoksissa käytettiin Pelosin kuvia ja ennustettiin sosialismin tuloa, verojen nousua ja rikollisuuden kasvua, jos demokraatit pääsisivät valtaan kongressissa.

Kampanja ei ollut kovin tehokas, sillä demokraatit saivat enemmistön edustajainhuoneessa. Senaatissa tosin valta on edelleen republikaaneilla.



Suosion alhaisuus ei tunnu Pelosia haittaavan, eikä hän nykyisessä tehtävässään kansansuo­siota tarvitsekaan. Riittää, kun hänellä on tarpeeksi kannatusta kongressiedustajien­ joukossa. Ja juuri nyt hänellä on.

Kapinaliikettä on ollut omienkin joukossa. Nuorten ja vasemmistolaisempaa politiikkaa kaipaavien kapinallisten keulakuva on someajan nuori poliitikko Alexandria Ocasio-Cortez. Kun edustajainhuoneen puheenjohtajasta äänestettiin, Ocasio-Cortez kuitenkin antoi tukensa Pelosille. Hän teki sen valkoiseen housupukuun pukeutuneena, muistuttaen samalla naisten äänioikeuden satavuotisesta historiasta.

29-vuotiaasta Ocasio-Cortezista ja 78-vuotiaasta Pelosista tuli naisten kasvavan vallan symboleita. Naisia on kongressissa enemmän kuin koskaan, ja Pelosilla on valtaa enemmän kuin kellään muulla amerikkalaisella naisella ennen häntä.

Ei naisilla tosin vieläkään ole hurraamista, sillä heitä on vain hieman alle neljännes kongressiedustajista. Pelosi onkin monissa puheissa kannustanut naisia tavoittelemaan valtaa ja sanonut haluavansa olla esimerkkinä nuoremmille naisille. Ja miksei vanhemmillekin.

Pelosi itse valittiin kongressiin ensimmäistä kertaa 47-vuotiaana. Siihen asti hän teki työtä viiden lapsen kotiäitinä, joskin kotiäitinä, joka oli tiukasti mukana demokraattien toiminnassa. Täyspäiväinen poliitikon ura tuli mahdolliseksi, kun hänen ystävänsä, kongressiedustaja Sala Burton sairastui syöpään ja testamenttasi äänensä­ Pelosille.

Oma roolinsa uran alkamisessa oli myös kuopus Alexandralla, joka oli tuolloin teini-ikäinen. Pelosi kysyi häneltä, haluaisiko tytär, että äiti olisi vielä kotona vai voisiko hän lähteä ehdolle. Hanki elämä, vastasi tytär. Äiti hankki.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Miksi ihmiset vain näpräävät kännyköitään bussissa? Kuljettaja Raimo Lampea asia vaivasi niin paljon, että hän päätti tehdä jotain

    2. 2

      Tein vuosia sitten väärän valinnan opiskelu­paikasta ja nyt saan siitä rangaistuksen

    3. 3

      Näin meidät huijattiin juomaan vaikka ei ole jano – liika juominen on vaarallista urheilussa, ja muillekin se on turhaa

      Tilaajille
    4. 4

      Maanantaina Suomessa voi nähdä harvinaisen kuunpimennyksen – Lähetä kuvia ruosteenpunaiseksi värjäytyvästä kuusta HS:lle

    5. 5

      Maanantai on kouluissa isojen ruoka-annosten päivä – asian­tuntijat näkevät ilmiön taustalla useita syitä

    6. 6

      Suomi laittoi miljoonia euroja saksalaisiin ruoka­messuihin – HS kiersi Suomen osaston berliiniläisen ruoka­gurun kanssa, tällainen on hänen tuomionsa

    7. 7

      Heistä piti tulla super­tähtiä, mutta toisin kävi – Kolme suomalaista ykkös­kierroksen NHL-varausta kertoo HS:lle, miksi ura ei auennutkaan

      Tilaajille
    8. 8

      Lesken oikeudet ovat suurin perinnön­jakoon liittyvä harha­käsitys – ”Kaiken­laiset epäilykset aiheuttavat verisiä riitoja”, sanoo asianajaja

    9. 9

      Suomeen on jo saattanut levitä uusi peto – ensi­havainto kulta­sakaalista voidaan tehdä hetkenä minä hyvänsä

    10. 10

      Keskellä Helsinkiä on talo, jonka lattian alta paljastui aikakapseli täynnä 300 vuoden takaista elämää

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Keskellä Helsinkiä on talo, jonka lattian alta paljastui aikakapseli täynnä 300 vuoden takaista elämää

    2. 2

      Entä jos lentämisen sijasta matkustaisi Málagaan, Berliiniin tai New Yorkiin maitse ja meritse? Laskimme päästöt, hinnat ja matka-ajat

    3. 3

      Lesken oikeudet ovat suurin perinnön­jakoon liittyvä harha­käsitys – ”Kaiken­laiset epäilykset aiheuttavat verisiä riitoja”, sanoo asianajaja

    4. 4

      Toimittaja Lea Pakkanen matkusti läpi Venäjän ja huomasi olevansa ruumiiden keskellä – Pienessä siperialais­kylässä valkeni Pakkasen suvun salaperäinen painajainen

      Tilaajille
    5. 5

      Maanantaina Suomessa voi nähdä harvinaisen kuunpimennyksen – Lähetä kuvia ruosteenpunaiseksi värjäytyvästä kuusta HS:lle

    6. 6

      Kommentti: Poika­koulun oppilaat nöyryyttivät alkuperäis­kansan aktivistia – Video tapauksesta on herättänyt järkytystä, koska se kertoo Yhdys­valtojen poliittisesta ilmapiiristä

    7. 7

      Ahtaasti asuminen on yleistymässä, ja Helsingin Alppilassa asuvat Estradat ovat siitä osoitus – neli­henkisen perheen kodissa on vain keittiö ja makuu­huone

    8. 8

      Suomeen on jo saattanut levitä uusi peto – ensi­havainto kulta­sakaalista voidaan tehdä hetkenä minä hyvänsä

    9. 9

      Poliisi: Taksikuski tunkeutui asunnolle Turussa, asiakas joutui seksuaalirikoksen uhriksi

    10. 10

      Lähes kaikki kuntohiihtäjät sortuvat kahteen perusvirheeseen, jotka korjaamalla eteneminen helpottuisi hetkessä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä sanat kannattaisi sanoa monelle vanhemmalle, vaikka minut ne saivatkin itkemään

    2. 2

      Vuoden paras Fingerpori -äänestys keräsi yli 23 000 ääntä – ”Hieno valinta”, toteaa Pertti Jarla yleisön suosikista ja paljastaa omansa

    3. 3

      Pilapiirtäjä Ville Ranta teki piirroksen Oulun seksuaali­rikoksista ja sohaisi muurahais­pesään – Facebook jäädytti tilin, mutta se ei Rantaa hetkauta, sillä hän ei ole ensi kertaa asialla

    4. 4

      Sähköhammasharjakin voi jättää hampaat likaisiksi – yleinen harjaustekniikka pilaa koko sähköharjan idean, sanoo asiantuntija

    5. 5

      Keskellä Helsinkiä on talo, jonka lattian alta paljastui aikakapseli täynnä 300 vuoden takaista elämää

    6. 6

      Autoista tuli niin hyviä, että kuljettajien ajotaidot romahtivat – tämä perusasia unohtuu monelta ja talvella sen kuulee lähes joka risteyksessä

    7. 7

      Tältä näyttää Redi arkisena aamu­päivänä – Yrittäjät kertovat, miltä kauppa­keskuksen tilanne vaikuttaa nyt

    8. 8

      Tällainen on kahdeksan lapsen hyväksikäyttö­tapaus: Kalliolaismies saalisti tyttöjä Instagramissa – Tuomittu pyysi 14-vuotiasta tyttöä vaikenemaan seksistä

    9. 9

      Kampaaja Petri Puhakka joi itsensä väsyksiin, haki voimaa amfetamiinista, vihasi itseään peilin edessä ja joi lisää – Sitten esimies sanoi oikeat sanat

      Tilaajille
    10. 10

      Keksijänero loi miljardituotteen ja joutui tyttärensä syrjäyttämäksi – Suomalaista Polaria ja sen perustajan traagista kohtaloa ympäröi hiljaisuuden muuri

      Tilaajille
    11. Näytä lisää