Sunnuntai    |   Kolumni

Kun ihmiset alkavat pelätä ja lakkaavat asettumasta ehdolle vaaleissa, sananvapaus ja demokratia saavat lommon

Osa ehdokkaista tietää, etteivät he tule koskaan valituksi eduskuntaan. Ilman heitä demokratia ei toimi, kirjoittaa kolumnissaan Jari Tervo.

Runoilija Tommy Tabermann kehotti minua kaksitoista vuotta sitten välttämään eduskunta­vaaliehdok­kaaksi ryhtymistä. Hän kertoi tapauksen vaaliehdokkaan arjesta.

Vuosi oli 2007. Vaalit järjestettiin silloin maaliskuussa. Lunta lensi vaakasuoraan. Uusmaalaisen kaupungin tori ammotti tyhjänä, kun ehdokas Tabermann saapui kansalaisten jututettavaksi. Tapaamisesta oli tiedotettu netissä, lehdessä ja paikallisradiossa. Tori ei vain täyttynyt, vaikka ehdokas oli valtakunnallisesti tunnettu. Tabermann tukiryhmineen hyppeli pysyäkseen lämpimänä lumen kastelemissa vaatteissa.

Vihdoin torin toisella laidalla näkyi ryhmä ihmisiä. Aikuisia, siis äänestäjiä. Tabermann ilahtui, kun näki ryhmän ponnistelevan lumihelvetin poikki kohti runoilijaa: viisi ääntä. Kun ryhmä saapui lähemmäs, selvisi, että joukkue oli kilpaileva kansanedustajaehdokas ja hänen tukiryhmänsä.

Runoilijaystäväni pääsi läpi. Hän teki vaalityötä viattomuuden aikaan. Siltä se ei silloin tuntunut. Ajat paljastuvat hyviksi vasta, kun ne ovat menneet.

Tämän kevään kansanedustaja­ehdokkaat ovat kertoneet, että heitä on nimitelty ryssäksi, neekerihuoraksi, vääräuskoiseksi ja pedofiiliksi. Laimeimmalla parjauksella muistettiin ulkoministeri Timo Soinia. Häntä pidettiin petturina. Nimittelyn mietoutta koetettiin väkevöittää yrittämällä lyödä Soinia.

Netin kielenkäyttö on siirtynyt toreille. Kun kansalainen huutaa solvauksia kansanedustaja­ehdokkaalle, kyseessä ei ole eriävä mielipide. Se on väkivaltaa. Kieli on siis lihallistunut. Miksi me kuvittelemme, että netin päivittäisantiin kuuluvat pahoinpitely-, raiskaus- ja tappohaaveet pysyisivät vain näppäimistöllä? Tie on nyt aukaistu.

Suomi on sijoittunut kärkeen kansainvälisissä sananvapaus­mittauksissa. Kansanedustajaehdokkaitten – puolueesta riippumatta – herjailu ja uhkailu vaaliteltan kupeessa on hyökkäys sananvapautta vastaan. Kun sananvapaus menee, samassa ovenavauksessa poistuu demokratia.

Viattomuuden aikaan riitti, kun ilmoitti olevansa jokseenkin tai täysin eri mieltä kansanedustaja­ehdokkaan kanssa. Nyt häiritsevät ehdokkaat olisi poistettava, ainakin torilta, ellei päiviltä.

En usko, että monissa liemissä keitetylle ministerille jää pysyvää vammaa sieluunsa torikahakasta. Nahka on paksu. Demokratia ei kuitenkaan elä pelkästään ministereistä ja kansanedustajista.

Valtaosa kansanedustaja­ehdokkaista ei saa valtakirjaa Arkadianmäelle. Silti he suostuvat ehdokkaiksi yhä uudestaan. Usein he tietävät, etteivät tule koskaan valituiksi. He saavat joitakin kymmeniä ääniä tai muutamia satoja.

Nämä myyjät, opettajat, leipurit, linja-autonkuljettajat, yrittäjät, kampaajat, lääkärit, opiskelijat, maanviljelijät ja suurtalouskeittäjät eivät ole tottuneet saamaan rapaa niskaansa torilla. Perheen­jäsentensä, sukulaistensa ja ystäviensä silmien edessä. Mutta ilman heitä demokratia ei toimi.

Kun he alkavat pelätä ja lakkaavat asettumasta ehdolle, sananvapaus ja demokratia saavat lommon kylkeensä.

Vaalitoreilla ryssittelevät, huorittelevat ja nekruttelevat eivät ole kansan ääni. Toisin kuin ne, joille huudetaan.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Redin johtajaksi houkuteltiin pitkä­tukkainen farkku­kauppias Lahdesta, ja yhtäkkiä kauppa­keskuksen tarinaan on ilmestynyt pelastus­kertomuksen piirteitä

    2. 2

      Onko niin, että rahaa kyllä on pilvin pimein, vaikka köyhille ja vähätuloisille sitä ei riitäkään?

    3. 3

      Uusi tutkimus pani suomalais­professorit järjestykseen julkaisujensa perusteella: Katso listat seitsemän alan kärki­nimistä

    4. 4

      Kroppani ulko­näkö ei voisi vähempää kiinnostaa, sanoo entinen missi Lotta Näkyvä, joka virittää kehoaan äärimmilleen – Tavoitteena on suoritus, johon on pystynyt vasta muutama nainen maailmassa

      Tilaajille
    5. 5

      Suomalaisilla ja virolaisilla yrittäjillä on eroa kuin yöllä ja päivällä

    6. 6

      Muistatko Netscapen ja ponnahtavat porno­ikkunat? Internet täyttää 30 vuotta, ja nyt HS:n erikoisartikkeli vie hämmentävälle matkalle verkon alku­hämärään

      Tilaajille
    7. 7

      Testaa, läpäiseekö keittiösi terveys­tarkastuksen – Toimittaja kutsui tarkastajan kotiinsa ja alkoi epäillä, oliko syöttänyt vierailleen lantaa

    8. 8

      Pekka Sauri aloitti Twitterissä ”ränttäämisen” ja katso: Jussi Halla-aho avasi edes hieman, mitä mieltä hän on vanhoista kirjoituksistaan

    9. 9

      Lupaus päästöttömästä maailmasta – Vety tekee paluuta, ja tämä laaja tiede­artikkeli kertoo, onko siitä ihmis­kunnan pelastajaksi

      Tilaajille
    10. 10

      Kansallismuseon kokoelmissa on valtava määrä aarteita maailmalta, joiden kohtalona on odottaa varastossa esille pääsyä

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Muistatko Netscapen ja ponnahtavat porno­ikkunat? Internet täyttää 30 vuotta, ja nyt HS:n erikoisartikkeli vie hämmentävälle matkalle verkon alku­hämärään

      Tilaajille
    2. 2

      Kalliossa asuva Liisa Lehto on yksi niistä, jotka nostivat Jussi Halla-ahon ääni­haravaksi jopa puna­vihreiden koti­kentällä – Halla-ahoa äänestäneet kertovat, millainen heidän Helsinkinsä on

    3. 3

      Dieselin­katkuinen tahra: Saksan auto­teollisuus menetti maineensa, ja nyt sen on keksittävä auto uudestaan

      Tilaajille
    4. 4

      Sri Lankan iskuista pidätetty 13, räjähdysten sarjassa yli 200 kuollutta – tämä iskuista tiedetään

    5. 5

      ”Luojan kiitos, en ole Suomessa”, Erica Fugate ajatteli ja lähti lapsensa kanssa yhdys­valtalaisen vanki­karkurin matkaan – lopulta hän myi miehen tarinan Hollywoodiin

      Tilaajille
    6. 6

      Pekka Sauri aloitti Twitterissä ”ränttäämisen” ja katso: Jussi Halla-aho avasi edes hieman, mitä mieltä hän on vanhoista kirjoituksistaan

    7. 7

      Rutiköyhän kainuulais­perheen selviytyminen on ihmeellinen tarina Suomesta

      Tilaajille
    8. 8

      Leuanveto on monelle naiselle mahdottoman tuntuinen haaste – toimittaja harjoitteli täsmä­ohjeilla kuukauden, näin kävi

      Tilaajille
    9. 9

      Vesku Loirin elämä täyttää koko ensi syksyn – Olli Lindholmin kuolema ei ollut vielä mitään

    10. 10

      Parikymppinen kaahari ajoi yli 250:tä kilometriä tunnissa satasen alueella Vantaalla – ”Eihän mikä tahansa auto kulje noin kovaa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Notre Dame jälleenrakennetaan viidessä vuodessa, lupaa presidentti Macron

    2. 2

      Ääniensä näköinen Suomi on kirjava ja pohjasta paksu – HS:n erikoisartikkeli piirtää vaalituloksen kartalle

    3. 3

      Jussi Halla-ahon blogikirjoituksista ja ”ihmiskäsityksestä” tuli hidaste perussuomalaisten hallitustielle – Näin Halla-aho kirjoitti vähemmistöistä vuosikymmen sitten

    4. 4

      Muistatko Netscapen ja ponnahtavat porno­ikkunat? Internet täyttää 30 vuotta, ja nyt HS:n erikoisartikkeli vie hämmentävälle matkalle verkon alku­hämärään

      Tilaajille
    5. 5

      Jussi Halla-ahon mukaan perussuomalaiset on nyt ”normaali osa järjestelmää”, mutta nämä vaalilähetyksessä nähdyt käsimerkit osoittavat muuta

    6. 6

      Lähetykseen kätketty gps-paikannin paljasti järjestelmällisen varastelun Postin logistiikka­keskuksessa – saaliin arvo lähes 60 000 euroa

    7. 7

      Rutiköyhän kainuulais­perheen selviytyminen on ihmeellinen tarina Suomesta

      Tilaajille
    8. 8

      Moni on ryhtynyt paistamaan neitsytoliivi­öljyllä, vaikka vanha tieto syöpäriskistä pätee yhä – Nämä terveysfaktat jokaisen on syytä tietää oliiviöljystä

    9. 9

      Kalliossa asuva Liisa Lehto on yksi niistä, jotka nostivat Jussi Halla-ahon ääni­haravaksi jopa puna­vihreiden koti­kentällä – Halla-ahoa äänestäneet kertovat, millainen heidän Helsinkinsä on

    10. 10

      Analyysi: Putous kerää nyt televisiossa historiallisen vähän katsojia, eikä se ole mikään ihme – ohjelmaa vaivaa sama ilmiö kuin koko suomalaista tv-viihdettä

    11. Näytä lisää