Sunnuntai    |   Viikon lopuksi

Taksimatkojen hinnat nousivat, ja verotulot laskivat – onko huonosta uudistuksesta paluuta?

Taksien tilittämät arvonlisäverot romahtivat heinäkuussa 2018, kun Bernerin uudistus tuli voimaan. Syytä voi arvuutella. Oman arvaukseni tein, kun kuljettaja ehdotti minulle käteismaksua, kirjoittaa kolumnissaan Jussi Konttinen.

Luulin
palaa­vani koti­maahani, mutta pelmah­dinkin kes­kelle rieha­kasta basaari­tunnelmaa. Helsinki-­Vantaan lento­aseman terminaali­rakennuksen edustalla päivysti epä­määräinen suma taksi­kuskeja liehittelemässä asiakkaita. Saalistajani onnitteli minua: olin kuulemma ottanut auton halvimmasta jonosta.

Taksin tilaaminen ei ole Suomessa ollut koskaan niin jännittävää kuin liikenneministeri Anne Bernerin (kesk) toteuttaman viimekesäisen uudistuksen jälkeen. Pelkästään Helsingissä se onnistuu yli kymmenellä sovelluksella tai useasta taksikeskuksesta. Tolpilla ei aina tiedä, minkä hintaiseen kyytiin hyppää, vaikka pitäisikin. Turun satamassa ”pöhinä” yltyi maanantaina kuljettajien käsirysyksi.

Jos tavoitteena ei ollut jännitys, uudistusta voi pitää vähemmän onnistuneena.

Taksimatkoista ei tullutkaan halvempia, vaan Tilastokeskuksen mukaan hinnat nousivat Uudellamaalla 14 prosenttia. Maaseudulta taksit ovat hävinneet, koska lupiin ei enää liity ajo- ja päivystysvelvoitetta. Kuljettajien pätevyysvaatimuksia on höllennetty ja perehdytys paikkakuntaan ulkoistettu asiakkaalle.

Uudistuksen vähemmän esillä ollut piirre on sen verovaikutus. Taksien maksama arvonlisävero on suorastaan romahtanut.

Verohallinnon tätä kolumnia varten luovuttamien tietojen mukaan taksit maksoivat veroa uudistuksen voimaantulosta alkavalla kahdeksan kuukauden jaksolla 11 miljoonaa euroa. Kolmena aiempana vuonna summa oli samalla ajanjaksolla yli 20 miljoonaa euroa. Verotulojen lasku on pois muun muassa väylänpidosta, johon talousnero Bernerin piti löytää lisää rahaa.

Taksiliitto tilaa Tilastokeskukselta aineistoa, jonka perusteella alalle on tullut vain noin 160 uutta arvonlisä­veroa maksavaa toimijaa, vaikka uusia taksilupia on myönnetty tuhansia.

Verotulojen lasku voi johtua suurista palautuksista, jotka liittyvät taksifirmojen autohankintoihin. Muitakin syitä voi löytyä.

Oman arvaukseni tein, kun yksi kuljettaja ehdotti minulle käteismaksua. Stereotypioiden välttämiseksi: kuljettaja vaikutti hyvin juurevalta suomalaiselta.

Uudistusvimmassaan Berner poisti takseilta pakon pitää taksamittaria. Taksamittari toimi myös kassakoneena ja rekisteröi auton liikkeet. Laitteen ansiosta verottaja sai raportin koko vuoden ajoista ja maksuista.

Ruotsin huonoa esimerkkiä kopioinut taksisähellys on malliesimerkki uudistuksesta, jossa markkinoita on vapautettu ideo­logisista syistä sen sijaan, että olisi mietitty, mikä on järkevää. Sääntelyllä on yleensä syynsä – kukaan tuskin haluaisi saada sääntelemätöntä terveydenhoitoa tai pankkipalvelua. Julkista omistusta on toimialoilla, joilla kilpailu ontuu.

Liberaaleja uudistuksia pidetään usein peruuttamattomina. Kun toimiala on kerran vapautettu, paluuta ei ole, vaikka uudistus olisi täysi susi. Jos yritykset ovat ehtineet investoida, ne voisivat vaatia toimintansa rajoittamisesta korvauksia. Jatkuva päätösten pyörtäminen myös haittaisi investointeja Suomeen.

Aalto-yliopiston taloustieteen professori Otto Toivanen vastusti esitettyä sotea muun muassa siksi, että se olisi ollut hyvin hankala perua.

”Aina kun tehdään suurta yhteiskunnallista uudistusta, pitäisi miettiä, mitkä ovat ne regulaation ja lainsäädännön työkalut, joilla voi paikata virheitä. Kannattaisi aloittaa kokeilemalla, jolloin kukaan ei tee isoja investointeja eikä synny suurta lobbausvoimaa vastustamaan regulaa­tion palautusta.”

Ylitsepääsemätöntä oikeudellista estettä sääntelyn palauttamiselle ei asiantuntijoiden mukaan silti ole. Helpointa on perua palvelusetelit, ulkoistukset ja kilpailutukset, jotka voi sopimuskauden päättyessä lopettaa.

Vaikeinta on purkaa yksityistämisiä. Jyrki Kataisen (kok) hallituksen toteuttama sähköverkkojen myynti ulkomaisille sijoittajille synnytti yksityisiä monopoleja, joissa asiakkaalla ei ole valinnanvaraa. Niiden purkaminen vaatisi, että valtio ostaisi verkot kovaan hintaan takaisin. Toisaalta sääntelyllä valtio voi vaikuttaa voittoihin ja myös firmojen arvoon.

Britanniassa työväenpuolue on ilmoittanut, että valtaan päästessään se kansallistaa raideliikenteen, vesi- ja energialaitokset sekä postin, jotka päätyivät yksityisiin käsiin Margaret Thatcherin aloittamassa talouden vapauttamisessa.

Mielipidetiedustelujen mukaan laaja enemmistö briteistä kannattaa näiden yhtiöiden palauttamista julkiseen omistukseen. Asiaa ajava We own it -järjestö puhuu uudenlaisesta julkisesta yhtiöstä, jossa korostuu yhteisön palveleminen ja yhteiskuntavastuu.

Yhden tutkimuksen mukaan brittien vesimaksuista 28 prosenttia johtuu siitä, että yksityisten yritysten on jaettava osinkoa ja maksettava lainarahasta julkisia yh­tiöitä enemmän.

Työväenpuolueen varjovaltiovarainministerin John McDonnellin mukaan kansallistaminen maksaa itsensä takaisin, kun se tehdään lainalla, jonka takaisinmaksuun käytetään luonnollisen monopolin tuottoja.

Suomessa uusi hallitus joutuu pohtimaan, mitä se tekee Bernerin suunnitelmalle raideliikenteen vapauttamisesta.

Entäs se taksiuudistus?

Alalle myönnettyjä toimi­lupia on vaikea ottaa pois, mutta hinnoittelun selkeyttämistä se ei estä. Maaseutu tarvitsisi tukitoimia. Autoihin voisi vaatia edes taksikyltin. Ja ne taksamittarit maksaisivat itsensä varmasti nopeasti takaisin.

Minut lentoasemalta poiminut kuljettajakin oli sitä mieltä, että on epäreilua olla maksamatta veroja – eikä hän vaikuttanut lainkaan stalinistilta.

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Kun Pirkko Lahti luennoi, tila loppuu kesken ja yleisö haltioituu – psykologi laati kymmenen väitettä hyvästä elämästä, jotka jokaisen tulisi esittää itselleen

      Tilaajille
    2. 2

      Alamäkipyöräilyn suosio kasvaa nopeasti: Espoossa laskettelukeskukseen raivattiin viisi rataa, joista helpoimman ”pystyy ajamaan Alepa-fillarilla”

    3. 3

      Helsingin edustalla on saari, jossa aika on pysähtynyt vuoteen 1952: ”Emme seuraa trendejä”

    4. 4

      HS-raati löysi viiden tähden Suomi-siiderin ja tyrmäsi ison panimon tekeleen saippuaiseksi limuksi

      Tilaajille
    5. 5

      Suomalaisnainen viestissään Isis-leiriltä: Naisia ja lapsia viedään vankilaan

    6. 6

      Hampaidenpesu muistuttaa elintärkeästä rutiinista, joka unohtuu herkästi lomalla

    7. 7

      Täydellistä minää etsimässä: Helsingin suosituimmissa selfiekohteissa nähtävyydet jäävät sivuosaan

    8. 8

      Keskellä Helsingin kallista ja haluttua omakotialuetta on rapistunut jo vuosikausia kaksi autiotaloa, jotka omistaa sama ihminen

    9. 9

      Suomi vetää EU-puheen­johtajuuden säästö­budjetilla: Kuluista leikattiin 20 miljoonaa euroa, vieraille tarjotaan hana­vettä eikä avajais­gaalaa järjestetä

    10. 10

      Makkarakeisari Veijo Votkin järkyttyi 1969 niin pahasti, että ura oli tyssätä heti alkuunsa: ”Hallissa tapettiin päivässä 600 sikaa, pari sataa nautaa ja vähän muita päälle”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Keskellä Helsingin kallista ja haluttua omakotialuetta on rapistunut jo vuosikausia kaksi autiotaloa, jotka omistaa sama ihminen

    2. 2

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörätielle pysäköidystä poliisiautosta ja päätyi putkaan: Poliisi kadotti lomakkeen ja vapautui vastuusta

    3. 3

      Helsingin edustalla on saari, jossa aika on pysähtynyt vuoteen 1952: ”Emme seuraa trendejä”

    4. 4

      Britney Spears oli yhtä aikaa paheellinen ja neitseellinen – 20 vuotta sitten synnytetty tähti ei ole koskaan ollut vapaa ja nyt hänen vointinsa huolestuttaa monia

      Tilaajille
    5. 5

      Yhdysvaltain superrikkaat julkaisivat avoimen kirjeen presidenttiehdokkaille: ”Verottakaa meitä enemmän”

    6. 6

      Poliisi selvittää tapausta, jossa mies etsii You­tubeen ladatulla videolla seuraa Suvi­seuroille ala­ikäisistä tytöistä

    7. 7

      Pahasta työuupumuksesta toipuminen voi viedä vuosia, mutta sen voi ehkäistä, jos tunnistaa oireet ajoissa

    8. 8

      Suomalaisnainen viestissään Isis-leiriltä: Naisia ja lapsia viedään vankilaan

    9. 9

      Maapallo lähestyy ”ilmasto­apartheidia”, varoittaa YK:n asian­tuntija

    10. 10

      Viisi opiskelupaikan Oulun yliopistossa jo saanutta hakijaa menetti paikkansa väärin tallennettujen tietojen takia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Särkynyt mieli pyrki raivoisasti eteenpäin, mutta lopulta se törmäsi seinään – Touko Aalto kertoo hetkestä, johon elämä ja ura pysähtyivät

      Tilaajille
    2. 2

      Yhdestä vahinko­vilautuksesta räjähti musiikki-ilmiö, joka hakee vertaistaan – Näin nousi ja hiipui artisti nimeltä Kikka

      Tilaajille
    3. 3

      Keskellä Helsingin kallista ja haluttua omakotialuetta on rapistunut jo vuosikausia kaksi autiotaloa, jotka omistaa sama ihminen

    4. 4

      Aamupuuro on luultua huonompi aamupala

      Tilaajille
    5. 5

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörätielle pysäköidystä poliisiautosta ja päätyi putkaan: Poliisi kadotti lomakkeen ja vapautui vastuusta

    6. 6

      Asuntolainat, palkat, säästöt, sijoitukset: Nolla­korkojen maailmasta on tulossa uusi normaali, ja se jakaa meidät voittajiin ja häviäjiin

      Tilaajille
    7. 7

      75 vuotta sitten puna-armeija hioi huippuunsa strategian, jolla Venäjä on järkyttänyt maailmaa kerta toisensa jälkeen

    8. 8

      Helsingin koillisella laidalla asuu ryhmä miehiä, jotka ovat omistaneet elämänsä siniselle jumalalle

    9. 9

      HS:n erikoisartikkeli kertoo, miten Kaapo Kakosta varttui kenties historian lahjakkain suomalainen jääkiekkoilija

    10. 10

      U. Pekka Kinnunen on kuvannut karhujen yksityis­elämää vuosi­kymmenten ajan – HS:n erikois­artikkeli vie ainut­laatuiselle matkalle metsiemme valtiaan elämään

      Tilaajille
    11. Näytä lisää