Sunnuntai
Kissakohu paljasti ihmisen ristiriitaisen suhteen eläimiin – Miksi Suomessa saa satuttaa kalaa mutta ei koira
Suomalaiset näyttäisivät olevan kauniin yksimielisiä ainakin yhdestä asiasta. Kissoja ei saa lyödä.
Tämä kävi ilmi, kun uutiset kertoivat Sdp:n eurovaaliehdokkaan Mikkel Näkkäläjärven https://www.hs.fi/haku/?query=mikkel+nakkalajarvensaaneen teini-ikäisenä tuomion eläinsuojelurikoksesta. Alkoi kiivas keskustelu siitä, voiko teon antaa anteeksi vai ei. Siitä oltiin tietysti eri mieltä, mutta kissojen pahoinpitelyä ei puolustellut kukaan.
Miten olisi käynyt, jos poikajoukko olisi lyönyt kyytä tai rottaa? Olisiko syntynyt kohua?
Ehkä, sillä eläimiin kohdistuva julmuus suututtaa ihmisiä aina. Mutta kohu olisi todennäköisesti jäänyt pienemmäksi, sillä ihmisen suhde näihin eläimiin on erilainen kuin koiriin tai kissoihin. Ja vaikka eläimistä puhutaan, oikeasti kyse on nimenomaan ihmisistä ja meidän tunteistamme.
Tein pienen, epävirallisen ja erittäin epätieteellisen kyselyn tuttavapiirin eläinsuhteista.
Yksi sanoi, ettei voisi matkustaa Kiinaan, koska siellä syödään koiria ja se on pöyristyttävää. Toinen totesi, ettei ole erityinen eläinten ystävä mutta ei tietenkään hyväksy kivun tuottamista eläimille. Paitsi kaloille.
Kalakin pitää hänen mukaansa tappaa nopeasti, mutta kalastamisen kyseenalaistaminen on hänelle liikaa. ”Siinä menee minun rajani toistaiseksi”, hän totesi. Kalaa on saatava roikottaa koukusta, sattuipa sitä tai ei. Niin hänkin lapsena teki.
Molemmat mielipiteet istuvat hyvin nykysuomalaisen eläinsuhteeseen, joka on täynnä ristiriitoja ja kummallisuuksia. Lehmää saa syödä, koiraa ei. Kissaa ei saa satuttaa, kalaa saa.
Eläinmaantieteen dosentti, akatemiatutkija Nora Schuurmanhttps://www.hs.fi/haku/?query=nora+schuurman Turun yliopistosta kertoo, että kyse on etäisyydestä. Mitä lähempänä toisiaan ihminen ja eläinlaji elävät, sen paheksuttavampana tappamista ja syömistä pidetään.
Kala elelee järvessä omissa oloissaan eikä tule pyrstöä heiluttaen ovelle vastaan. Sen sijaan koiran kanssa syödään samasta juustokimpaleesta ja nukutaan samassa sängyssä. Eikä rakasta elinkumppania tietenkään syödä.
Historiantutkimuksesta löytyy tosin viitteitä siitä, että Suomessakin on ehkä joskus syöty koiria. Paheksuttavan raja muuttuu ajan myötä.
Hevosiakin syötiin Euroopassa vapaasti, kunnes katolinen kirkko puuttui peliin. Kirkko liitti hevosen tappamisen luonnonuskontoihin ja pakanajumalille uhraamiseen. Niinpä paavi Gregorius IIIhttps://www.hs.fi/haku/?query=gregorius+iii kielsi hevosen syömisen 700-luvun alussa. Monille ajatus hevosen syömisestä tuntuu yhä vastenmieliseltä.
Eläinsuojelun pioneerit aloittivat työnsä jo 1800-luvulla. Sen jälkeen niin asenteet kuin laitkin ovat muuttuneet vähitellen eläinystävällisemmiksi.
Nykyisen eläinsuojelulain mukaan eläimiä on kohdeltava hyvin eikä niille saa tuottaa tarpeetonta kärsimystä. Mutta käytännössä joidenkin lajien kärsimykseen suhtaudutaan tiukemmin kuin toisten.
Eläinten kaltoinkohtelusta tehdään poliisille yli 600 rikosilmoitusta vuodessa. Usein on kyse siitä, että koiraa on kohdeltu huonosti tai pahoinpidelty.
Ylikonstaapeli, viestintäpäällikkö Teemu Äikäshttps://www.hs.fi/haku/?query=teemu+aikas Lounais-Suomen poliisilaitokselta luettelee puhelimessa tämän ja edellisvuoden ilmoituksia eläinsuojelurikoksista: ”Fila brasileiro, se on kai koira, sitten on koira, koira, koira, 16 lemmikkirottaa tapettu, kissa ammuttu, koiraa retuutettu, koira, koira, koira. Rotanmyrkkyä koiran lenkkipolun varrella, joku ulkoiluttanut koiraa auton ikkunasta ja hakannut samalla sitä kepillä.”
Aika koiravoittoista tuntuu olevan?
”Siltä vaikuttaa. Ja koirahan taitaa se yleisin lemmikki ollakin.”
Entäs pienemmät eläimet, vaikka kalat tai hämähäkit?
”En muista kyllä, että olisi tullut vastaan. Tosin olihan tuossa se yksi rottajuttu.”
No jos minä nyt tekisin rikosilmoituksen sinulle, kun olisin nähnyt naapurin roikottavan kalaa ongenkoukussa tai kiskovan perhosen siipiä, mitä sanoisit?
”Mitä? Siis perhonen, hehheh. Enpä tiedä, mitä sanoisin. Luojan kiitos, en ole vastaanottamassa rikosilmoituksia missään.”
Eläinsuojelulaissahan sanotaan, että eläimelle ei saa tuottaa tarpeetonta kärsimystä ja että laki koskee kaikkia eläimiä. Mietin vain, että missä se soveltamisen raja käytännössä menee.
”Siihen en pysty ottamaan kantaa. En ole tämän asian asiantuntija ollenkaan. Mutta näköjään noita ilmoituksia tehdään lähinnä lemmikeistä ja joskus lehmistä tai muista tuotantoeläimistä. Luonnonvaraisista eläimistä ei kyllä. Paitsi joutsenista on tehty rikosilmoituksia, sen muistan. Ja merikotkan tappo on täällä myös.”
Hyvä. Kiitos sinulle ja...
”Ei, odota, nyt löytyi yksi hämähäkki. Täällä on tällainen tapaus, jossa ihmisellä on neljä koiraa, rottia ja hämähäkki. Mutta siinä on pahoinpidelty vain niitä koiria, ei hämähäkkiä.”
Yhdysvalloissa on tutkittu eläinten kaltoinkohtelua paljon ja todettu, että usein siihen liittyy lähisuhdeväkivaltaa. Eikä vain liity, sillä itse asiassa eläinten pahoinpitely usein on elimellinen osa lähisuhdeväkivaltaa.
Sosiologian professori Clifton Flynnhttps://www.hs.fi/haku/?query=clifton+flynn on raportoinut, että väkivaltaiset kumppanit pelottelevat usein puolisoitaan pahoinpitelemällä koiraa. Seksuaalisen väkivallan lapsiuhreja painostetaan olemaan hiljaa uhkaamalla vahingoittaa heidän lemmikkiään.
Psykologiassa on tutkittu, tuleeko lapsena eläimiä rääkkäävästä aikuisena todennäköisemmin rikollinen kuin muista ihmisistä. Varmaa vastausta ei ole saatu, eikä kysymyskään ole kaikkien tutkijoiden mielestä paras mahdollinen.
Flynnin ja muiden eläinten kohtelua tutkineiden yhteiskuntatieteilijöiden mukaan eläinten pahoinpitelyä tutkittaessa kannattaa kääntää katse muihinkin ihmisiin kuin rääkkääjään. Kyse ei nimittäin ole vain tekijästä ja hänen luonteestaan tai mielenterveydestään vaan ihmisten välisistä suhteista, niihin liittyvästä vallankäytöstä ja oman aseman pönkittämisestä.
Niinpä joku saattaa ampua naapurin koiran, ei vihasta koiraa kohtaan vaan kostaakseen sen omistajalle. Poikaporukat taas voivat rääkätä eläimiä saadakseen toisten hyväksyntää.
Ihmisen porukoista on siis kyse, niin väkivallassa kuin eläinkysymyksessä muutenkin.
Koko erottelu ihmisen ja eläimen välillä on ihmisen luoma rakennelma. Biologisesti olemme eläimiä muiden joukossa, vaikka meillä onkin aika erilainen elämäntapa ja elinympäristö kuin vaikkapa sudella.
Rajaa ihmisen ja eläimen välillä on pidetty yllä, koska sen avulla on voitu korostaa ihmisen erityislaatua ja oikeutta käyttää eläimiä hyväkseen. Tätä ajattelua kritisoidaan kuitenkin yhä enemmän. Kritiikki kumpuaa esimerkiksi eläinoikeusliikkeestä, joka on nostanut esiin ongelmia esimerkiksi tuotantoeläinten kohtelussa. Samaan aikaan tutkijat ovat saaneet selville yhä enemmän eläinten tunteista ja kivun kokemisesta.
Kalan kyky tuntea kipua on tiedetty jo vuosien ajan. Kun se muutama vuosi sitten kerrottiin Helsingin Sanomissa, syntyi kiukkuinen keskustelu.
Osa kalastusta harrastavista – siis noin parista miljoonasta suomalaisesta – raivostui ja leimasi uuden tiedon huuhaaksi tai ainakin epävarmaksi, koska oma toiminta on jotenkin selitettävä ja järkeistettävä.
Kalan kipukokemukset ovat ihmisen ja eläimen suhteen ytimessä, sillä ne tuovat esiin ristiriitaisen ajattelumme ja häilyvät toimintatapamme.
Toisaalta eläimiä halutaan suojella. Kotieläimille ostetaan herkkuja, ja niiden syöpähoidoista ollaan valmiita maksamaan tuhansia euroja. Samaan aikaan kohautamme olkiamme ilmastonmuutokselle ja unohdamme yhä kiihtyvän lajikadon.
Schuurmanin mukaan kyse voi olla sekä tiedon puutteesta että asioiden mittaluokasta. Omaa lemmikkiä on helppo helliä, mutta sukupuuttoaallon edessä useimmat meistä ovat neuvottomia.
Onneksi on saimaannorppa. Sen suojelu alkoi jo 40 vuotta sitten, ja tuloksia on saatu. Norppa on edelleen uhanalainen, mutta sen kanta on ollut nousussa jo vuosia.
Norppa on meille tarpeeksi tuttu ja riittävän suloinen, ja sen hätä on konkreettinen, oikean kokoinen ymmärrettäväksi. Sitä paitsi tarjolla on ollut helppoja tapoja auttaa. Pikkukuutteja varten on kuka tahansa voinut käydä kolaamassa apukinoksia.
Näin toukokuussa suojelutahtoaan voi lisätä vaikka katselemalla Maailman luonnonsäätiön WWF:n Norppaliveä, jossa kamera kuvaa hylkeiden köllimiskiveä. Sen päällä pötkötteli Moona-norppa tätäkin juttua kirjoitettaessa.
Tämä kävi ilmi, kun uutiset kertoivat Sdp:n eurovaaliehdokkaan Mikkel Näkkäläjärven https://www.hs.fi/haku/?query=mikkel+nakkalajarvensaaneen teini-ikäisenä tuomion eläinsuojelurikoksesta. Alkoi kiivas keskustelu siitä, voiko teon antaa anteeksi vai ei. Siitä oltiin tietysti eri mieltä, mutta kissojen pahoinpitelyä ei puolustellut kukaan.
Miten olisi käynyt, jos poikajoukko olisi lyönyt kyytä tai rottaa? Olisiko syntynyt kohua?
Ehkä, sillä eläimiin kohdistuva julmuus suututtaa ihmisiä aina. Mutta kohu olisi todennäköisesti jäänyt pienemmäksi, sillä ihmisen suhde näihin eläimiin on erilainen kuin koiriin tai kissoihin. Ja vaikka eläimistä puhutaan, oikeasti kyse on nimenomaan ihmisistä ja meidän tunteistamme.
Tein pienen, epävirallisen ja erittäin epätieteellisen kyselyn tuttavapiirin eläinsuhteista.
Yksi sanoi, ettei voisi matkustaa Kiinaan, koska siellä syödään koiria ja se on pöyristyttävää. Toinen totesi, ettei ole erityinen eläinten ystävä mutta ei tietenkään hyväksy kivun tuottamista eläimille. Paitsi kaloille.
Kalakin pitää hänen mukaansa tappaa nopeasti, mutta kalastamisen kyseenalaistaminen on hänelle liikaa. ”Siinä menee minun rajani toistaiseksi”, hän totesi. Kalaa on saatava roikottaa koukusta, sattuipa sitä tai ei. Niin hänkin lapsena teki.
Molemmat mielipiteet istuvat hyvin nykysuomalaisen eläinsuhteeseen, joka on täynnä ristiriitoja ja kummallisuuksia. Lehmää saa syödä, koiraa ei. Kissaa ei saa satuttaa, kalaa saa.
Eläinmaantieteen dosentti, akatemiatutkija Nora Schuurmanhttps://www.hs.fi/haku/?query=nora+schuurman Turun yliopistosta kertoo, että kyse on etäisyydestä. Mitä lähempänä toisiaan ihminen ja eläinlaji elävät, sen paheksuttavampana tappamista ja syömistä pidetään.
Kala elelee järvessä omissa oloissaan eikä tule pyrstöä heiluttaen ovelle vastaan. Sen sijaan koiran kanssa syödään samasta juustokimpaleesta ja nukutaan samassa sängyssä. Eikä rakasta elinkumppania tietenkään syödä.
Historiantutkimuksesta löytyy tosin viitteitä siitä, että Suomessakin on ehkä joskus syöty koiria. Paheksuttavan raja muuttuu ajan myötä.
Hevosiakin syötiin Euroopassa vapaasti, kunnes katolinen kirkko puuttui peliin. Kirkko liitti hevosen tappamisen luonnonuskontoihin ja pakanajumalille uhraamiseen. Niinpä paavi Gregorius IIIhttps://www.hs.fi/haku/?query=gregorius+iii kielsi hevosen syömisen 700-luvun alussa. Monille ajatus hevosen syömisestä tuntuu yhä vastenmieliseltä.
Eläinsuojelun pioneerit aloittivat työnsä jo 1800-luvulla. Sen jälkeen niin asenteet kuin laitkin ovat muuttuneet vähitellen eläinystävällisemmiksi.
Nykyisen eläinsuojelulain mukaan eläimiä on kohdeltava hyvin eikä niille saa tuottaa tarpeetonta kärsimystä. Mutta käytännössä joidenkin lajien kärsimykseen suhtaudutaan tiukemmin kuin toisten.
Eläinten kaltoinkohtelusta tehdään poliisille yli 600 rikosilmoitusta vuodessa. Usein on kyse siitä, että koiraa on kohdeltu huonosti tai pahoinpidelty.
Ylikonstaapeli, viestintäpäällikkö Teemu Äikäshttps://www.hs.fi/haku/?query=teemu+aikas Lounais-Suomen poliisilaitokselta luettelee puhelimessa tämän ja edellisvuoden ilmoituksia eläinsuojelurikoksista: ”Fila brasileiro, se on kai koira, sitten on koira, koira, koira, 16 lemmikkirottaa tapettu, kissa ammuttu, koiraa retuutettu, koira, koira, koira. Rotanmyrkkyä koiran lenkkipolun varrella, joku ulkoiluttanut koiraa auton ikkunasta ja hakannut samalla sitä kepillä.”
Aika koiravoittoista tuntuu olevan?
”Siltä vaikuttaa. Ja koirahan taitaa se yleisin lemmikki ollakin.”
Entäs pienemmät eläimet, vaikka kalat tai hämähäkit?
”En muista kyllä, että olisi tullut vastaan. Tosin olihan tuossa se yksi rottajuttu.”
No jos minä nyt tekisin rikosilmoituksen sinulle, kun olisin nähnyt naapurin roikottavan kalaa ongenkoukussa tai kiskovan perhosen siipiä, mitä sanoisit?
”Mitä? Siis perhonen, hehheh. Enpä tiedä, mitä sanoisin. Luojan kiitos, en ole vastaanottamassa rikosilmoituksia missään.”
Eläinsuojelulaissahan sanotaan, että eläimelle ei saa tuottaa tarpeetonta kärsimystä ja että laki koskee kaikkia eläimiä. Mietin vain, että missä se soveltamisen raja käytännössä menee.
”Siihen en pysty ottamaan kantaa. En ole tämän asian asiantuntija ollenkaan. Mutta näköjään noita ilmoituksia tehdään lähinnä lemmikeistä ja joskus lehmistä tai muista tuotantoeläimistä. Luonnonvaraisista eläimistä ei kyllä. Paitsi joutsenista on tehty rikosilmoituksia, sen muistan. Ja merikotkan tappo on täällä myös.”
Hyvä. Kiitos sinulle ja...
”Ei, odota, nyt löytyi yksi hämähäkki. Täällä on tällainen tapaus, jossa ihmisellä on neljä koiraa, rottia ja hämähäkki. Mutta siinä on pahoinpidelty vain niitä koiria, ei hämähäkkiä.”
Yhdysvalloissa on tutkittu eläinten kaltoinkohtelua paljon ja todettu, että usein siihen liittyy lähisuhdeväkivaltaa. Eikä vain liity, sillä itse asiassa eläinten pahoinpitely usein on elimellinen osa lähisuhdeväkivaltaa.
Sosiologian professori Clifton Flynnhttps://www.hs.fi/haku/?query=clifton+flynn on raportoinut, että väkivaltaiset kumppanit pelottelevat usein puolisoitaan pahoinpitelemällä koiraa. Seksuaalisen väkivallan lapsiuhreja painostetaan olemaan hiljaa uhkaamalla vahingoittaa heidän lemmikkiään.
Psykologiassa on tutkittu, tuleeko lapsena eläimiä rääkkäävästä aikuisena todennäköisemmin rikollinen kuin muista ihmisistä. Varmaa vastausta ei ole saatu, eikä kysymyskään ole kaikkien tutkijoiden mielestä paras mahdollinen.
Flynnin ja muiden eläinten kohtelua tutkineiden yhteiskuntatieteilijöiden mukaan eläinten pahoinpitelyä tutkittaessa kannattaa kääntää katse muihinkin ihmisiin kuin rääkkääjään. Kyse ei nimittäin ole vain tekijästä ja hänen luonteestaan tai mielenterveydestään vaan ihmisten välisistä suhteista, niihin liittyvästä vallankäytöstä ja oman aseman pönkittämisestä.
Niinpä joku saattaa ampua naapurin koiran, ei vihasta koiraa kohtaan vaan kostaakseen sen omistajalle. Poikaporukat taas voivat rääkätä eläimiä saadakseen toisten hyväksyntää.
Ihmisen porukoista on siis kyse, niin väkivallassa kuin eläinkysymyksessä muutenkin.
Koko erottelu ihmisen ja eläimen välillä on ihmisen luoma rakennelma. Biologisesti olemme eläimiä muiden joukossa, vaikka meillä onkin aika erilainen elämäntapa ja elinympäristö kuin vaikkapa sudella.
Rajaa ihmisen ja eläimen välillä on pidetty yllä, koska sen avulla on voitu korostaa ihmisen erityislaatua ja oikeutta käyttää eläimiä hyväkseen. Tätä ajattelua kritisoidaan kuitenkin yhä enemmän. Kritiikki kumpuaa esimerkiksi eläinoikeusliikkeestä, joka on nostanut esiin ongelmia esimerkiksi tuotantoeläinten kohtelussa. Samaan aikaan tutkijat ovat saaneet selville yhä enemmän eläinten tunteista ja kivun kokemisesta.
Kalan kyky tuntea kipua on tiedetty jo vuosien ajan. Kun se muutama vuosi sitten kerrottiin Helsingin Sanomissa, syntyi kiukkuinen keskustelu.
Osa kalastusta harrastavista – siis noin parista miljoonasta suomalaisesta – raivostui ja leimasi uuden tiedon huuhaaksi tai ainakin epävarmaksi, koska oma toiminta on jotenkin selitettävä ja järkeistettävä.
Kalan kipukokemukset ovat ihmisen ja eläimen suhteen ytimessä, sillä ne tuovat esiin ristiriitaisen ajattelumme ja häilyvät toimintatapamme.
Toisaalta eläimiä halutaan suojella. Kotieläimille ostetaan herkkuja, ja niiden syöpähoidoista ollaan valmiita maksamaan tuhansia euroja. Samaan aikaan kohautamme olkiamme ilmastonmuutokselle ja unohdamme yhä kiihtyvän lajikadon.
Schuurmanin mukaan kyse voi olla sekä tiedon puutteesta että asioiden mittaluokasta. Omaa lemmikkiä on helppo helliä, mutta sukupuuttoaallon edessä useimmat meistä ovat neuvottomia.
Onneksi on saimaannorppa. Sen suojelu alkoi jo 40 vuotta sitten, ja tuloksia on saatu. Norppa on edelleen uhanalainen, mutta sen kanta on ollut nousussa jo vuosia.
Norppa on meille tarpeeksi tuttu ja riittävän suloinen, ja sen hätä on konkreettinen, oikean kokoinen ymmärrettäväksi. Sitä paitsi tarjolla on ollut helppoja tapoja auttaa. Pikkukuutteja varten on kuka tahansa voinut käydä kolaamassa apukinoksia.
Näin toukokuussa suojelutahtoaan voi lisätä vaikka katselemalla Maailman luonnonsäätiön WWF:n Norppaliveä, jossa kamera kuvaa hylkeiden köllimiskiveä. Sen päällä pötkötteli Moona-norppa tätäkin juttua kirjoitettaessa.
- Eläimet Seuraa
- Aktivismi Seuraa
- Kissat Seuraa
- Satu Vasantola Seuraa
- Tiede Seuraa
Kommentit