Hallitusneuvottelut ovat kuin tehdas, jonka erikoisen prosessin takia monilla on paha mieli - Sunnuntai | HS.fi

Hallitusneuvottelut ovat kuin tehdas, jonka erikoisen prosessin takia monilla on paha mieli

Hallitusneuvottelut ovat olleet hyvin poikkeukselliset, kirjoittaa HS:n Marko Junkkari.

Media piiritti Antti Rinnettä Säätytalolla.

2.6.2019 2:00 | Päivitetty 2.6.2019 8:58

Kolme viikkoa Helsingin Säätytalossa jatkuneet hallitus­neuvottelut alkavat olla valmiit. Sdp:n puheenjohtaja Antti Rinne kertoi perjantaina, että hallitusohjelman sisällöstä on päästy sopuun. Ohjelma julkistetaan maanantaina Helsingin Oodi-kirjastossa.

Hallitusneuvottelut ovat olleet hyvin poikkeukselliset.

Kyseessä on ollut tehdas. Näin luonnehti eräs neuvottelija. Tehdas tuli hänelle mieleen siksi, että Säätytalossa on ollut paljon demaripolitrukkeja ja ay-ihmisiä avittamassa homman sujumista. Vähän niin kuin duunareina työstämässä tehtaan tuotantoa vaihe vaiheelta eteenpäin.

Tehtaanjohtaja on tietysti Antti Rinne. Päivittäisiä käytännön prosesseja on valvonut Kari Anttila. Anttila on Sdp:n eduskuntaryhmän pääsihteeri, ja neuvotteluissa hän on ollut eräänlainen työnjohtaja.

Säätytalosta on kantautunut viestejä, että neuvotteluissa on ollut myös hyvin sekavia vaiheita. Tuotantoprosessia ei siis ehkä parane verrata Toyotan autotehtaaseen, jossa kaikki vaiheet on viritetty äärimmäisen tehokkaiksi.

”Mutta kaaoskin on kai prosessi”, eräs neuvottelija naurahtaa.

Hallitus­neuvotteluiden päätavoite on tuottaa hallitusohjelma ja saada hallitus kasaan. Siinä Antti Rinne näyttää onnistuvan.

Sitä voi pitää hyvänä saavutuksena, sillä lähtökohta oli vaikea. Vaalituloksen mukaan selkeää voittajaa ei tullut. Kolmen suuren sijaan Suomessa on nykyisin viisi keskikokoista puoluetta.

Moni pelkäsikin, että hallitusneuvotteluista olisi voinut tulla täydellinen umpisolmu ja samantapainen kuukausien mittainen hallitusjumi kuin Ruotsissa.

Jo yli 20 vuotta Suomessa on puhuttu siitä, että hallitusohjelmien pitäisi olla strategisempia. Strategisuudella tarkoitetaan sitä, että politiikan teossa pitäisi pyrkiä pois hallinnonalojen siiloista ja tarkastella yhteiskunnallisia ilmiöitä kokonaisvaltaisemmin yli ministeriörajojen.

Hallitusohjelmat eivät saisi olla liian yksityiskohtaisia, vaan hallituksen pitäisi pystyä ketterästi reagoimaan ympäröivän maailman muuttumiseen. Viheliäisiä ongelmia pitäisi pystyä ratkomaan pitkäjänteisesti yli neljän vuoden vaalikausien.

Strategisessa politiikanteossa nähtiin iso harppaus ennen vuoden 2015 vaaleja, kun puolueet julkistivat ”strategiset vaaliohjelmansa”. Sdp suhtautui silloin strategiseen vaaliohjelmaan vastahakoisesti, mutta taipui muiden paineen alla ja julkaisi lopulta myös omansa.

Kriittinen Sdp on tiettävästi edelleenkin. Asiaa ei varmaankaan auta se, että strategisuudesta tulee mieleen edellisen Juha Sipilän hallituksen kärkihankkeet ja avokonttorit.

Silti Antti Rinteen hallitusohjelmasta ilmeisesti löytyy samantapaisia strategisia elementtejä kuin Sipilänkin ohjelmasta. Siinä on jonkinlainen komiteaosuus, jossa listattuja asioita on tarkoitus laittaa parlamentaariseen valmisteluun. Esimerkiksi sosiaaliturvauudistus on yksi näistä ylivaalikautisista teemoista.

Hallitusohjelmien strategisuutta on vuosien varrella yritetty edistää useissa eri työryhmissä. Ennen vuoden 2011 vaaleja Kokka-työryhmä julkisti paperinsa, vuonna 2015 julkistettiin Ohra-raportti, ja tänä talvena näki päivänvalon valtioneuvoston strategiayksikön Pakuri-raportti.

Myös itsenäisyyden juhlarahasto Sitra on julkaissut vuosien varrella useita katsauksia strategisesta päätöksenteosta.

Sdp:n Kari Anttila kertoo, että tämänkertaisten hallitusneuvotteluiden prosessi on synteesi, jossa on hyödynnetty ainakin Pakuri-raporttia ja Sitran viime syksynä julkistamaa Ilmiömäinen julkinen hallinto -raporttia. Sen lisäksi Antti Rinteellä on ollut paljon omia näkemyksiä siitä, miten neuvotteluiden pitäisi edetä.

Säätytalolla on kahdeksan ilmiöpöytää, joissa on pohdittu isoja politiikan kysymyksiä yli ministeriörajojen. Esimerkiksi Hiilineutraali ja luonnon monimuotoisuuden turvaava Suomi -pöydässä on käsitelty ilmastonmuutosta ja ympäristöä – kuten nimestä voi päätellä.

Tämä ilmiölähtöisyys on Sitralta.

Ihan puhdasta Sitraa on myös ajatus siitä, että hallitusneuvotteluiden ruokailuhetket ovat osa neuvotteluprosessia. Kun eri ryhmien neuvottelijat kohtaavat esimerkiksi aamupalalla tai lounaalla, he ”ristiinpölyttävät” ideoita keskenään.

Ilmiöpöydissä istuvat työryhmät muodostivat neuvotteluiden aluksi yhteisen tilannekuvan kustakin ilmiöstä ja sen haasteista. Tätä varten ilmiöpöydissä kävi kymmenittäin Suomen johtavia asiantuntijoita kertomassa näkemyksiään. Nämä asiantuntijakuulemiset oli tiukasti aikataulutettu ja teemoitettu.

Sen jälkeen päästettiin neuvottelijoiden luovuus valloilleen. Ilmiöpöydissä ryhdyttiin ideoimaan ja miettimään ratkaisuja näihin aikamme suuriin ongelmiin. Ohjeiden mukaan uudistukset piti työryhmissä priorisoida tärkeysjärjestykseen.

Uutta oli se, että ilmiöpöytien yhteiseen tilannekuvaan ei sisältynyt raha.

Strategiaraporttien suosituksissa on yleensä lähdetty siitä, että neuvotteluiden aluksi puolueiden puheenjohtajat sopivat talouspolitiikan linjasta ja budjetin menosäännöistä. Vasta kun raami on valmis, työryhmät pääsevät visioimaan politiikkalinjauksia.

Antti Rinteen vetämissä neuvotteluissa tämä hoidettiin toisin päin. Tarkoituksena oli varmistaa se, että raharaamit eivät kahlitse ilmiöpöytien ideointia.

Ilmiöpöydät päästettiin ensin pariksi viikoksi ideoimaan, ja puheenjohtajat sopivat budjettiraameista vasta jälkikäteen. Tulos oli se, että ilmiöryhmissä esitettiin kahdeksan miljardin menolisäyksiä.

Sen jälkeen puheenjohtajat kertoivat, että ei käy: raha ei riitä.

Rinnettä on julkisuudessa arvosteltu erikoisesta etenemisjärjestyksestä. On naureskeltu hallitusneuvotteluiden ”leirikoulua”. Ei ehkä pitäisi, sillä idea on sinänsä hyvä.

Politiikan suuri ongelma on se, että siinä usein keskitytään liiaksi yksityiskohtiin. Uudistukset jäävät hienosäädöksi, vanhan paikkailuksi ja niukkojen resurssien siirtelyksi budjettimomentilta toiselle. Siksi onkin hyvä, että joskus irrotaan talousrealismista ja yritetään miettiä laajemmin kokonaiskuvaa. Yritetään miettiä, mitä oikeasti pitäisi tehdä. Yritetään miettiä, millainen olisi hyvä Suomi.

Hallitusneuvotteluissa tehdään hallitusohjelma. Mutta on siellä muitakin tehtäviä. Vaikka hallitus tekisi miten hienon ohjelman, sillä ei ole merkitystä, jos hallitus ei onnistu toteuttamaan sitä.

Hallitusohjelmaneuvotteluissa pitäisikin ohjelman lisäksi pystyä rakentamaan vahva pohja toimivalle hallitusyhteistyölle – luoda puolueiden kesken yhteishenkeä ja luottamusta. Toimiva hallitus tarvitsee vision, yhteisen tavoitteen, joka liimaa puolueet yhteen.

Ilmeisesti siksi Antti Rinne ei halunnut ottaa raharaamia rajoittamaan ilmiöpöytien ideointia. Se oli symbolinen viesti siitä, että leikkauspolitiikka on nyt ohi. Leikkaamisen sijaan Antti Rinteen hallitus tekee ”tulevaisuusinvestointeja”, purkamisen sijaan se rakentaa uutta.

Rinteen sinänsä hyvä idea saattoi kääntyä vaikutuksiltaan päinvastaiseksi.

Kaksi viikkoa ilmiöpöytien neuvottelijat rakensivat unelmiensa yhteiskuntaa ja ehtivät innostua. Hyvät asiat olivat jo käden ulottuvilla. Tällä viikolla ilmiöryhmät saivat talousraamilla varustetut esityksensä takaisin ja joutuivat karsimaan ideoistaan valtaosan. Tunnelma lässähti.

”Meillä on kasvun kausi, mutta tunnelma on kuin oltaisiin leikkaamassa”, hallitusneuvottelija kuvaa.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Luetuimmat - Sunnuntai