Sunnuntai

Helsinkiin saapuvat turistit eivät tiedä, missä ovat, joten eiköhän oteta tietämättömyydestä kaikki irti

HS:n sunnuntaitoimitus tekee hajahuomioita viikon varrelta.

Heinäkuun lopussa kerrottiin Suomen turismin kannalta surku­hupaisa uutinen. Helsingissä riittää turisteja, mutta erityisesti risteilykävijöillä ei aina ole mitään käsitystä, missä he ovat. He saattavat luulla olevansa Ruotsissa, Tanskassa tai Islannissa.

Ei siis auta kuin alistua turistien tietämättömyyteen ja yrittää hyötyä siitä. Satamissa kannattaisi tarjota retkikohteita, joiden avulla väärään maahan päätyneet turistit eivät pety. Tällaisia:

Tunti Tukholmassa. Kasvimuseosta Kaisaniemessä piti aikoinaan tulla Suomen kuninkaanlinna, joten kuninkaallisia elämyksiä haluaville voitaisiin järjestää kävelyretki sinne. Samalla syötäisiin ruotsalaisia semloja, joilla ei tietenkään ole mitään tekemistä suomalaisten laskiaispullien kanssa.

Kuin Kööpenhaminassa. Turistit kyselevät Helsingissä säännöllisesti Pienen merenneidon perään. Havis Amanda ei ehkä ole Edvard Eriksenin teos, mutta merenneitoa se kuvaa. Sitä ennen voi käydä Töölössä, jonka voileipäpuodissa on myyty tunnettuja smørrebrødejä 1960-luvulta alkaen. Ehkä niitä syötyään ei huomaa, että merenneito ei istu rantakivellä vaan seisoo suihkulähteen keskellä.

Reissu Reykjavikissa. Tai mikä estäisi järjestämästä Kauppatorilta valaanbongausretkiä? Ei valaita Itämerellä tietenkään ole, mutta yhtä lailla ne jäävät joiltain valassafareiden epäonnisilta turisteilta Islannissakin näkemättä.

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Vanhemman on turha yrittää muokata lastaan kasvatuksella, sanoo maailmankuulu tutkija: Lopulta geenit muotoilevat elämämme

      Tilaajille
    2. 2

      Joonas Pesonen asuu Helsingin huippu­hotellissa ilmaiseksi vuoden – ja siitä on kiittäminen y-sukupolvea

      Tilaajille
    3. 3

      Palkankorotus ei purrut varhais­kasvatuksen opettaja­pulaan, kuormittuneet lasten­hoitajat vaihtavat alaa

    4. 4

      Viikon päästä peliyhtiö Remedy saa tietää, oliko kymmenien miljoonien panostus oikea päätös: ”Täydellisen seko”, arvioi pelilehti

      Tilaajille
    5. 5

      Donald Trump vahvisti haluavansa ostaa Grönlannin

    6. 6

      Jyrki Sukula pani kuppiloita kuntoon, mutta sitten hän sai ikäviä uutisia – Nyt Sukula kertoo, miksi suosikkisarja päättyi

      Tilaajille
    7. 7

      Monen suositun mökkijärven pinta on poikkeuksellisen alhaalla

    8. 8

      Ikoninen keittiökaappi luotiin ennen kaikkea kestämään, ja siksi tuhannet keittiöt ympäri Suomea ovat toistensa kopioita

    9. 9

      Helsingin keskustan alittavasta tunnelista tehdään päätöksiä pian – Sinnemäki: ”Kaikilla liikennehankkeilla täytyy saada aikaan päästövähennyksiä”

    10. 10

      HS kiersi Kymiringin uuden moottoriradan, jonka takasuoralla voidaan tavoitella jopa 360 kilometrin haamunopeutta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tutkimuksissa on löydetty ylivertainen päästövähennyskeino, mutta ilmastotekolistoilta se puuttuu kokonaan

      Tilaajille
    2. 2

      Maria Tuominen haluaa murtaa romaneja koskevia stereo­typioita, mutta yksi niistä pitää hänen mukaansa paikkansa: ”Telkkari huutaa, urut huutaa, koirat huutaa ja lapset huutaa”

    3. 3

      Jyrki Sukula pani kuppiloita kuntoon, mutta sitten hän sai ikäviä uutisia – Nyt Sukula kertoo, miksi suosikkisarja päättyi

      Tilaajille
    4. 4

      Ikoninen keittiökaappi luotiin ennen kaikkea kestämään, ja siksi tuhannet keittiöt ympäri Suomea ovat toistensa kopioita

    5. 5

      Uusi miesihanne on peräkamarinpoika, joka pukeutuu haudassakin rippipukuun

    6. 6

      70-luvulla rakennettu omakotitalo voi olla riskiostos, mutta Anu Turklinin tasakattoinen punatiilitalo hurmasi

    7. 7

      Britannia vei kansalaisuuden Isisin joukkoihin liittyneeltä ”Jihadi-Jackilta”

    8. 8

      Juha Rautaheimo on selvittänyt satoja henkirikoksia: ”Täydellinen rikos pitäisi tehdä yksin”

    9. 9

      Kuljettaja kuoli kiihdytysajoissa Lappeenrannassa: ajoi onnettomuushetkellä 300 kilometrin tuntivauhtia

    10. 10

      Pulaa ruuasta ja lääkkeistä, ruuhkia ja mielenosoituksia: vuodettu salainen asiakirja ”Operation Yellowhammer” paljastaa brittihallituksen valmistautumisen kovaan brexitiin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kalle Oikari jätti Audinsa Helsinki-Vantaalle pysäköitynä, ja loman aikana joku oli ajanut sillä 130 kilometriä

    2. 2

      Festareiden silmiinpistävät: Helsinkiläinen Otto, joka laittoi Flow-festivaalille ihan tavalliset vaatteet

    3. 3

      HS matkusti Sea Islands -saarille, joilla Yhdysvaltain orjuuden perintö yhä elää: ”On vastenmielistä, että ihmiset tulevat tänne eivätkä edes tiedä, että me olemme olemassa”, kuningatar Quet sanoo

      Tilaajille
    4. 4

      Suomalainen kauppa löysi maailman­laajuisen asiakas­kunnan: ”Meillä on paljon asiakkaita, joilla ei ole puutetta rahasta”

      Tilaajille
    5. 5

      Tuomas Rajala erosi, kun perheen toisen lapsen syntymään oli kaksi kuukautta – Nyt hänellä on eronneille miehille yksi elintärkeä neuvo

      Tilaajille
    6. 6

      Vain viisivuotiaan kerrostalon keittiökalusteet näyttävät ikivanhoilta – lykkäävätkö valmistajat sekundaa hitas-taloihin?

    7. 7

      Internetissä leviää video, joka näyttää bisneseliitin ”hupimetsästyksen” järjettömyyden – kokoomuksen ex-johtaja Pertti Salolainen raivostui: "Oksennan. Te tyhmät!"

    8. 8

      Näistä merkeistä tietää, että ystävyys kannattaa lopettaa

      Tilaajille
    9. 9

      Washington Post: Monimiljonääri Epsteinin ruumiinavauksessa todettiin kieliluun murtuma, joka herättää kysymyksiä

    10. 10

      Moni tekee kyykätessään saman virheen, mutta se on helppo korjata: Asian­tuntija neuvoo 5 liikkeen kyykky­treenin, joka parantaa suoritus­kykyä

      Tilaajille
    11. Näytä lisää