Suomea kohti ylänappi auki

Jyrki Katainen on päättämässä kauttaan Euroopan komission varapuheenjohtajana. Sitä ennen hän esittelee työnsä tuloksia ja täydellisen meriantura-annoksen.

Julkaistu: , Päivitetty:

Jyrki Kataiselta ei mene pitkään ruokalistan tutkimisessa. Hän tuntee brysseliläisravintolan ruokalistan hyvin ja on himoinnut tiettyä annosta koko aamupäivän.

”Siitä lähtien, kun muistin, että tulemme tänne”, Katainen sanoo ja tilaa annoksen ranskaksi.

Sole meunière, voissa paistettu ja kevyesti leivitetty meriantura on ranskalaisen keit­tiön klassikko. Ohje löytyy va­kiona myös belgialaisista keittokirjoista, joita Kataisella on useampia. Kalan kastikkeena on ruskistettu voi, ja lisäksi annokseen kuuluu sitruuna. Alkuruuaksi tilataan pallo buffalomozzarellaa.

Olemme nyt Kataisen kotikulmilla, Stockelin kaupunginosassa, jossa Kataisen perhe asui valtaosan Brysselin-vuosistaan. Kataisen pariskunta tutustui ravintolaan ensimmäistä kertaa asunnonostoreissullaan viisi vuotta sitten. Sen jälkeen tänne tuotiin esimerkiksi Suomesta saapuneita kavereita.

Loppuvuodesta ravintolasta saa riistaa, mikä on tärkeää Kataiselle. Hän ja vaimo Mervi Katainen metsästävät, ja Katainen jatkoi harrastustaan Belgiassa.

Kuuden kilometrin päässä on metsä- ja peltoalue, jonne Kataisella on metsästyslupa. Viikonloppuretkillä perheen kanssa Katainen ampui villejä fasaaneja, kyyhkyjä ja jäniksiä. Viiden vuoden aikana metsästysretket ovat ulottuneet myös Belgian naapurimaihin, ja esimerkiksi Ardennien vuoristossa hän on metsästänyt saksanhirviä.

Olohuoneessa esillä olivat kuitenkin Mervi Kataisen aiemmin kaatamien eläinten sarvet, sillä Jyrki Katainen ei ole ampunut saksanhirviurosta.

”Hän se varsinainen metsästäjä meistä on”, Jyrki Katainen sanoo.

Nyt perhe on muuttanut Suomeen, ja Katainen on vuokrannut pienemmän asunnon, joka on lähempänä hänen työpaikkaansa komissiota. 300-neliöinen omakotitalo Stockelissa on myyty.

Kataisen viisi vuotta Euroopan komis­sion varapuheenjohtajana alkavat olla takana. Työt jatkuvat siihen asti, kun uusi komissio aloittaa, eli todennäköisesti lokakuun loppuun. Syyskuussa pitäisi selvitä, saako Katainen hakemansa paikan Suomen itsenäisyyden juhlarahaston Sitran yliasiamiehenä.

Jyrki Katainen on 47-vuotias entinen pääministeri, entinen valtiovarain­ministeri ja entinen kokoomuksen puheenjohtaja.­ Ministeriaikanaan hän hoiteli talouskriisiä ja tasoitteli kuuden puolueen hallituksen, niin kutsutun sixpackin, erimielisyyksiä. Kun Katainen vuonna 2014 ilmoitti jättävänsä kokoomuksen puheenjohtajuuden ja pääministeriyden tulevaa EU-virkaa ajatellen, osa katsoi hänen luikahtavan velvollisuuk­siaan karkuun.

Pian Katainen on myös entinen EU-komissaari.

Hän kertoi jo viime kesänä ottavansa etäisyyttä politiikkaan ja perusteli vetäytymistään pitkälti perhesyillä. Vaimo Mervi­ asettui ehdolle huhtikuun eduskuntavaaleissa mutta ei tullut valituksi. Se ei Jyrki Kataisen päätä kääntänyt.

Seuraavaksi suunta on kohti Espoon-kotia, vaikka Kataista väläyteltiin ehdokkaaksi esimerkiksi Washingtonissa sijaitsevan kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n johtoon.

”Muutan nyt Suomeen, ja katsotaan, miten se lähtee menemään”, Katainen sanoo.

Mervi Katainen aikoo jatkaa väitöskirjansa tekoa ja pyrkii ehkä ehdolle kuntavaaleissa. Kataisilla on 9- ja 13-vuotiaat tytöt.

Sitäkö Jyrki Katainen nyt toivoo, normaalia espoolaista perhearkea? Vai ajoiko Euroopan unioni Kataisen hapoille?


Kataisen työhön komission vara­puheenjohtajana ovat kuuluneet EU:n päätökset, jotka liittyvät työllisyyteen, kilpailukykyyn, investointeihin­ ja kasvuun. Käytännössä hän koordinoi yhdeksän komissaarin työtä sisämarkkinoista nuorisoon. Komissio antaa EU:n lakiesitykset, vahtii niiden täytäntöönpanoa ja laatii työohjelman, jota komissaarit vievät eteenpäin. Komissaarit edustavat EU:n yhteistä etua enemmän kuin kotimaataan.

Katainen on nähnyt aitiopaikalta Euroopan­ unionin ja sitä ympäröivän todellisuuden muuttumisen. Britannia äänesti EU-eron puolesta, Venäjä miehitti Krimin, yhdysvaltalaiset valitsivat presidentikseen Donald Trumpin, ja Kiinan vaikutusvalta kasvoi. Tapahtumat ovat vaatineet EU:lta uudenlaista reagointia.

”Jos joku olisi sanonut viisi vuotta sitten, että asiat menevät näin, niin en olisi uskonut. Meitä koetellaan sisältä ja ulkoa”, Katainen pohtii.

Kataisen vastuulla ovat olleet EU:n ja Kiinan taloussuhteet. Euroopan unioni muutti strategiaansa Kataisen komis­siokaudella. Uuden ajattelutavan mukaan Kiina ei ole enää vain EU:n kumppani, vaan myös kilpailija. Kiinalaisten kanssa keskusteluissa ”harvoin myönnetään, että sinä olit oi­keassa ja me väärässä”.

”Lopussa silti kätellään ja sovitaan uudesta­ tapaamisesta”, Katainen sanoo.

Just sellainen kuin sen pitää olla, Katainen sanoo, kun meriantura tuodaan pöytään. Kala on kullanruskea ja rapea,­ ja ruodot irtoavat helposti. Mukana­ tulleisiin ranskalaisiin Katainen ei koske, eikä hän halua majoneesia. Paikan vakinainen tarjoilija käy suutelemassa Kataista­ poskille.

Tällä kertaa meriantura on Kataisen mukaan erityisen maittava.

Juomme kuplavettä, mutta on Kataisella lempiviinikin. Se on ”sakea ja voinen chardonnay”, joka sopii erityisen hyvin savustetun kalan kanssa.

”Kaikista parhaat tulevat Kaliforniasta”, hän sanoo pahoitellen ja täsmentää, että yleensä hän pyrkii suosimaan eurooppalaisia viinejä.

Moni Euroopan unionia seuraava sanoo, ettei Katainen ole nykykomission tunnetuin, huomiota herättävin tai arvostetuin komissaari.

”Hän hoitaa asioita taustalta ja antaa muiden loistaa”, sanoo Kataisen jo ministeriajoilta tuntenut komissaarikollega, portugalilainen Carlos Moedas. ”Arvostan Kataista siinä, ettei hän ole mikään alfauros, joka ajattelee omien visioiden olevan ylivertaisia.”

Yhdessä asiassa Katainen on kuitenkin onnistunut herättämään huomiota. Jokainen muistaa, mitä on syönyt Kataisen illallisilla. Moedasille Katainen tarjoili bravuuriaan: lämminsavustettua lohta omasta Muurikan savustuspöntöstään.

”Ja vihannessalaattia. Terveellistä, hyvää, suomalaista”, Moedas kuvailee.

Kataisten pariskunta on herättänyt huomiota juuri sillä, että illallisvieraat löytävät heidät usein keittiöstä. Se on Brysselin EU-eliitin piireissä varsin harvinaista. Yleensä pitopalvelu hoitaa ruuat ja tarjoilun.

Brysselissä ollessaan Kataiset ovat opetelleet kokkaamaan esimerkiksi kyyhkyä, jota voi ostaa metsästysaikaan Stockelin torilta. Viikonloppuisin Katainen vieraili juusto- ja lihakaupassa.

EU:n innovaatiopolitiikasta vastaava Moedas on kuulunut Kataisen komissaaritiimiin ja ollut yksi hänen lähipiiriläisistään. Euroalueen talouskriisiä ratkot­taessa Moedas toimi valtiosihteerinä Portugalin hallituksessa ja Katainen­ oli Suomen pääministeri.

Moedas nauttii Kataisen eleettömästä tyylistä, joka on Moedasin mielestä tehokas. ”Muistan, kun hän tuli puhumaan portugalilaisille talouskurista ja kertoi, että näkee vielä Suomen lama-aikoja koskevat unet mustavalkoisina. Hän osaa löytää asiat, joilla on ihmisille merkitystä”, Moedas sanoo.

Mustavalkoiset unet kertoivat elettyjen asioiden rankkuudesta: värit olivat kadonneet.

On ehkä yllättävää, että Kataisesta tuli lopulta se komissaari, joka on kiertänyt eniten EU:n kansalaistilaisuuksissa. EU haluaa­ tuoda jäsenmaiden asukkaita mukaan päätöksentekoon tapahtumissa, joita kutsutaan kansalaisdialogeiksi. Katainen on järjestänyt yli 50 tilaisuutta.

Kesäkuussa, kuumana perjantai-iltana, järjestettiin yksi viimeisimmistä. Helsingin Eurooppa-saliin oli kokoontunut Kataisen yllätykseksi lähes sata ihmistä kuulemaan visioita EU:n turvallisuus- ja puolustus­politiikasta. Espanjan Bilbaossa järjestetyssä tilaisuudessa kolmisenkymmentä ihmistä nousi kesken tilaisuuden ylös EU:ta vastustavien banderollien kanssa.

”Jokin EU:n politiikka ei ollut heille mieleen. Kun he lähtivät, huusin perään mikrofoniin, että haluan jutella teidän kanssanne, että mikä ongelma on”, Katainen kertoo.

Osa Kataisen työtä seuranneista sanoo, että vaikka varapuheenjohtajan työkenttä oli jo valmiiksi laaja, Katainen halusi levittää sitä entisestään. Se on johtanut fokuksen puutteeseen, sanoo eräs EU-virkamies.


On kieltämättä vaikea yksilöidä yhtä saavutusta, jonka voisi nimetä viideltä viime vuodelta juuri Kataisen ansioksi. Sen Katainen myöntää itsekin.

”Ei ole yhtä Lex Kataista, mutta en sellaista kieltämättä edes ajatellut.”

Kun Kataisen antaa vapaasti kertoa saavutuksistaan, esille tulee yleensä kaksi asiaa. Kun hän aloitti työt Brysselissä, komissio ryhtyi luomaan innovaatioihin ja talouden muutokseen liittyvää investointiohjelmaa ja rahastoa.

Rahaa myönnetään esimerkiksi yritystoimintaan, joka liittyy digitaalisuuteen tai vähähiiliseen talouteen. Kataisesta tuli rahastojen keulakuva. Hänen mukaansa investointeja on saatu liikkeelle yli 400 miljardin euron arvosta, ja työpaikkoja on syntynyt EU-jäsenmaissa yli 750 000.

Toinen esille tuleva asia on kierto­talous, jonka Katainen sanoo vieneensä osaksi uutta eurooppalaista lainsäädäntöä.

Kiertotaloudessa materiaali pyritään käyttämään mahdollisimman tehokkaasti, mutta laajemmin sitä pidetään uutena talousmallina, jossa ei enää esimerkiksi omisteta yhtä paljon kuin ennen.

”Kiertotalous ei jäänyt yksinomaan ympäristöasiaksi, vaan se otettiin teollisuuspolitiikan ja sisämarkkinoiden keskeiseksi kehittämiskohteeksi.”

Katainen on sitä mieltä, että sanan jäte pitäisi siirtyä jo historiaan. Lopulta kaikki voittavat, kun materiaalit kiertävät tehokkaammin. Kun kestävyys otetaan huo­mioon myös talouspäätöksissä, syntyy työpaikkoja ja kasvua, Katainen maalailee.

”Hirveän vahva fiilis, että haluan muuttaa maailmaa markkinatalouden keinoin, mutta se tarkoittaa myös, että markkinatalouden logiikkaa täytyy muuttaa. Tämä on tullut entistä vahvemmin sellaiseksi intohimon kohteeksi.”

Kevään aikana Katainen on kertonut useissa haastatteluissa etsivänsä asiaa, joka vielä sytyttäisi politiikan ulkopuolelta. Kiertotalous vaikuttaa aidolta intohimolta, mutta täytyy toisaalta muistaa, että Katainen on parhaillaan Sitran työnhakija. Kiertotalous on tärkeä toimintakenttä Sitralle.

Yksi Kataisen intohimoista ei oikein osu edes hänen työtontilleen. Katainen on käyttänyt monta puheenvuoroa toruakseen niitä EU:n jäsenmaita, joiden hän katsoo rikkovan oikeusvaltioperiaatetta, ihmisoikeuksia, sananvapautta ja vähemmistöjen oikeuksia. Katainen on näpäyttänyt vuorollaan Puolaa, Romaniaa ja Unkaria.

”Puolassa hallitus ei tykkää minusta yhtään. Mutta palaute, jonka saa toisesta osasta puolalaista yhteiskuntaa, on taas hirveän rohkaisevaa. Kyllä demokraattisia voimia pitää tukea, vaikka se saattaisi johtaa ikäviin lausuntoihin.”

Katainen kutsuu oikeusvaltiomonologejaan harrastukseksi, vaikka ei ole varma, onko ilmaus vähän halventava.

”Koen sen henkilökohtaisesti niin voimakkaasti, että en ole vain voinut olla hiljaa”, hän sanoo.

Juuri tällaisena periaatteen miehenä Kataisen näkee Keskuskauppakamaria johtava Juho Romakkaniemi. Romakkaniemi tutustui Kataiseen jo 1990-luvulla kokoomusnuorissa ja seurasi, kun tämä oli ehdolla eurovaaleissa vuonna 1996. Paikka ei silloin auennut nuorelle siilinjärveläiselle, joka sai 3 654 ääntä.

Romakkaniemen ja Kataisen askeleet kulkivat muutamia vuosia lukuun ottamatta yhtä matkaa aina Euroopan komissioon, jossa Katainen palkkasi Romakkaniemen kabinettipäällikökseen. Romakkaniemen mukaan Katainen on ollut Euroopassa ”suomalaiseksi sosiaalinen”.

”Hän oli kuin kala vedessä, eikä pelkästään EPP:hen kuuluvien kanssa, vaan yli puoluerajojen”, Romakkaniemi kuvaa.

Kun Katainen vielä suomalaisministerinä kulki EU-kokouksissa, merkittävä osa muiden EU-maiden kollegoista kuului keskustaoikeistoon eli eurooppalaiseen puolueperheeseen nimeltä European people’s party (EPP). Tämä antoi Kataiselle paljon valmiita verkostoja Eurooppaan. Romakkaniemen mukaan oikeusvaltioperiaatteen kunnioittaminen ei ollut mitenkään Kataiseen päälle liimattu asia, vaan se on ollut esillä jo pitkin Kataisen aiempaa uraa.

”Arvopolitiikka on aina ollut hänelle tärkeää.”

Kataisen kokkauksista Romakkaniemen suosikki on ollut flank steak eli naudan kuve, jonka Katainen valmisti savustuspöntössään omakotitalonsa takapihalla.


Olen nauttinut tosi paljon, Katainen vastaa, kun häneltä kysyy, onko hän oi­keasti pitänyt työstään viiden kuluneen vuoden aikana. Katainen puhuu paljon innostuksesta, asioiden tärkeydestä ja hyvästä fiiliksestä.

Fantastisen hän on kuitenkin jättänyt sanavarastostaan pois, sillä siitä tuli irvailua erityisesti vuonna 2009 Hämeenlinnassa puoluetovereille pidetyn puheen jälkeen.

Kun Katainen tuli komissioon vuonna 2014, hän oli samanaikaisesti uskomattoman nuori ja uskomattoman kokenut. Harva komissaari on ollut jo kahdesti ministerinä ja johtanut suurta puoluetta. Katainen ei silti halunnut pyrkiä tänä keväänä EPP:n ehdokkaana komission johtoon.

Sitran hakua Katainen on perustellut mielenkiintoisena mahdollisuutena, vaikka moni ehkä povasi hänelle toisenlaista uran jatkoa. Yksi vaikutus uravalintaan saattaa olla niin kutsutulla komissaari­karenssilla. Komissaari ei kautensa päätyttyä periaatteessa voi kahden vuoden aikana ottaa vastaan työtä, joka linkittyy vahvasti hänen työhönsä komissiossa. Komission eettinen komitea arvioi sidonnaisuudet, ja jos suosituksia ei noudata, rangaistuksena voi olla esimerkiksi eläke-etuuksien menettäminen.

Komission pian väistyvä luxemburgilainen puheenjohtaja Jean-Claude Juncker on osin rajoittanut Sitra-haun takia Kataisen työtä. Katainen arvioi, että karenssisäännökset eivät kuitenkaan estä hänen mahdollista työllistymistään Sitraan tai työn tekemistä täysipainoisesti. Komis­sion lobbaus häneltä on kuitenkin kahden seuraavan vuoden aikana kielletty.

Brysselissä Katainen on tunnettu. Mutta kun hän on Stockelin torilla sorsapaketti kainalossa, vain harva tunnistaa yhden tärkeimmistä EU-päättäjistä. Muutamat EU-asioita seuraavat nuoret ovat pyytäneet Kataista selfiekuviin, siinä kaikki. Toimittajat eivät soittele varsinkaan viikonloppuisin, jolloin Katainen on voinut pitää vapaata.

Toista se oli pääministeriaikana.

Katainen on myös pitänyt matalaa profiilia. Romakkaniemen mukaan Katainen ”pärisyttää rumpuja vain harvoin”.

Tätä haastattelua varten olen pyytänyt Kataista kertomaan jotain, mitä hän ei ole aiemmin kertonut. Kuulisimmeko nyt vihdoin, mitä todella tapahtui oluella­ komission entisen puheenjohtajan José Manuel Barroson kanssa vuoden 2017 lokakuussa? Katainen tapasi amerikkalaispankki Goldman Sachsin lobbariksi siirtyneen Barroson oluella brysseliläisessä hotellissa kahden kesken, vaikka Barroso oli luvannut olla lobbaamatta komissiota. Itse tapaaminen julkistettiin, mutta ei sen aikana käytyjä keskusteluja.

”Barroson tapaamisesta tuli kyllä hirveä huuto. Ainoa ajatus oli, että siitä nousi haloo, koska ihmiset halusivat tahallaan ymmärtää väärin.”

Katainen kertoo, että Barroso – joka on Kataisen hyvä ystävä – oli kutsuttu Kataisille päivällisille muutaman muun kanssa. Aikataulusyistä se ei onnistunut, joten mentiin kaupungille kaljalle.

No mitä te sitten puhuitte?

”Maailmanmenoa ja pikkuisen jalkapalloa, tällaista yleistä politiikkaa, mitä Yhdysvalloissa ja EU:ssa tapahtuu. Mitä nyt kuvitella saattaa”, Katainen muistelee.

Juomaksi nautittiin hanalageria.

Mutta se yllättävä ja uusi asia. Se, jota Kataiselta pyysin?

”Yritin miettiä melkein kaiken, mitä olen julkisuuteen kertonut. Uudeksi asiaksi ei ehkä sovi se, mitä puhuin ilmastosta ja kiertotaloudesta uutena aluevaltauksena”, Katainen kysyy varovasti.

Tosin tästä lempiravintolastaan, jossa juuri istumme, hän ei kuulemma ole puhunut toimittajille aiemmin.

Juomme vielä kahvit terassilla. Katainen on alkanut jo pukeutua rennommin. Ei kravattia. Kenkinä on siniset loaferit. Samat, jotka hänellä oli Porin Suomi-areenassa hieman aiemmin.

Haastattelun jälkeen Katainen nousee lavalle vielä kesän viimeisessä tiedotus­tilaisuudessa. Hänellä on jo rohkeasti sinivalkoinen, pystyraitainen paita – ja ylänappi auki.
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Nuori lääkäri avautui uuvuttavasta työstään ja sai aikaan vastausten tulvan: ”Haluan, että ihmiset ymmärtävät, miksi lääkärit eivät jää terveyskeskuksiin”

    2. 2

      Kuvia Suomesta: Ihminen löytää toisen pikkukaupungin yössä

    3. 3

      Omakotitalolle ei löydy ostajaa edes Järvenpäässä – Kari Sirola kertoo, miten vanhaa taloa voi pitää kunnossa halvalla

      Tilaajille
    4. 4

      Kauppasodan vaikutukset näkyvät jo eri puolilla maailmaa: Thaimaassa hotellihinnat ovat jopa puolittuneet, Islannissa turistien määrä romahti

    5. 5

      Emeritusprofessori kiittää nuorta lääkäriä kannanotosta: ”Jos halutaan oikeasti hoitaa meidän vanhuksia, järjestelmää pitää muuttaa dramaattisesti”

    6. 6

      Poliisi puolustaa etälamauttimen käyttöä Turkki-mielenosoituksessa: ”Olisiko sitten patukalla pitänyt lyödä?” – Ohisalo pyytää selvitystä poliisin pelisäännöistä

    7. 7

      Suomalaiset turistit ovat ”yleensä parhaita asiakkaita”, ja thaimaalaisen lomasaaren yrittäjät kertovat, mistä se johtuu

    8. 8

      Viron poliisi: Tallink Siljan laivalta löytyivät 25-vuotiaan ja 21-vuotiaan suomalaisen ruumiit

    9. 9

      HS:n erikoisartikkeli vie ruotsalaisten orjasaarelle: Gustavia oli Ruotsin yritys päästä siirtomaavallaksi, ja oli siellä mukana suomalaisiakin

      Tilaajille
    10. 10

      Yön eläimet -elokuvassa päädytään tunteisiin, jollaisia mikään muu elokuva ei tavoita – HS-kriitikolta viisi tähteä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuvia Suomesta: Ihminen löytää toisen pikkukaupungin yössä

    2. 2

      Nuori lääkäri avautui uuvuttavasta työstään ja sai aikaan vastausten tulvan: ”Haluan, että ihmiset ymmärtävät, miksi lääkärit eivät jää terveyskeskuksiin”

    3. 3

      HS:n erikoisartikkeli vie ruotsalaisten orjasaarelle: Gustavia oli Ruotsin yritys päästä siirtomaavallaksi, ja oli siellä mukana suomalaisiakin

      Tilaajille
    4. 4

      Omakotitalolle ei löydy ostajaa edes Järvenpäässä – Kari Sirola kertoo, miten vanhaa taloa voi pitää kunnossa halvalla

      Tilaajille
    5. 5

      Viron poliisi: Tallink Siljan laivalta löytyivät 25-vuotiaan ja 21-vuotiaan suomalaisen ruumiit

    6. 6

      Suomalaiset turistit ovat ”yleensä parhaita asiakkaita”, ja thaimaalaisen lomasaaren yrittäjät kertovat, mistä se johtuu

    7. 7

      Poliisi puolustaa etälamauttimen käyttöä Turkki-mielenosoituksessa: ”Olisiko sitten patukalla pitänyt lyödä?” – Ohisalo pyytää selvitystä poliisin pelisäännöistä

    8. 8

      Korkeushypyn entinen maailmanmestari Patrik Sjöberg alkoholisoitui ja muutti mökkiin metsän keskelle

    9. 9

      Boris Johnson lähetti brexitin lykkäys­pyynnön EU:lle, mutta jätti sen allekirjoittamatta

    10. 10

      Suvi Auvinen oli vuosia Suomen tunnetuin anarkisti, mutta nyt hän tekee töitä kokoomusvaikuttajien viestintätoimistossa

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kaikki Triplasta: HS:n erikoisartikkeli näyttää, miten uudessa Pasilassa liikutaan

    2. 2

      Johanna Huhtamäki, 38, kuuli oudon äänen, eikä tiennyt sen kielivän kuolemasta – Nyt hän toteuttaa unelmiaan, sillä pian saattaa olla liian myöhäistä

      Tilaajille
    3. 3

      Näyttelijä Minna Kivelä kertoo, millaista on asua Suomen suurimmassa taloyhtiössä yli tuhannen naapurin kanssa

      Tilaajille
    4. 4

      Demokraattien Nancy Pelosi kertoi syistä, miksi Trump sai ”hermoromahduksen” Syyria-kokouksessa

    5. 5

      ”Olen 31, enkä ole seurustellut kertaakaan” – Lyhyet miehet kertovat, millaista on elää maailmassa, jossa pituutta pidetään miehen mittana

      Tilaajille
    6. 6

      Keväällä Fazerin asmr-mainos sai monet raivon partaalle, ja nyt myös Mainonnan eettinen neuvosto otti siihen kantaa

    7. 7

      Kuvia Suomesta: Ihminen löytää toisen pikkukaupungin yössä

    8. 8

      Nuori lääkäri avautui uuvuttavasta työstään ja sai aikaan vastausten tulvan: ”Haluan, että ihmiset ymmärtävät, miksi lääkärit eivät jää terveyskeskuksiin”

    9. 9

      Kim huijasi itselleen halutun kaupungin vuokra-asunnon läheltä Helsingin keskustaa – Rikosoikeuden professori: ”Moraalitonta tällainen kepulointi ainakin on”

      Tilaajille
    10. 10

      Kotona tehtävä tikkutesti on paljastanut jo monia oireettomia suolistosyöpiä

    11. Näytä lisää