Sunnuntai

Kauppias kajauttaa aarian

Juuso Hemminki haluaa palvella asiakkaita mutkattomasti keskellä arkea. Vielä viime vuosikymmenellä hänen työnsä oli tarjota juhlavia hetkiä Euroopan oopperalavoilla.

Nyt korvat hörölle. Kauppias Juuso Hemminki asettuu helsinkiläisen K-market Katajanokan hedelmähyllyn eteen, karauttelee kurkkuaan, levittää kätensä ja kajauttaa suomennoksen Franz Lehárin Das Land des Lächelns -operetin kappaleesta Dein ist mein ganzes Herz.

”Vain sulle lauluni soi…”

Jos sekaan viskaa mielikuvitusta, taustalle voisi kuvitella sinfoniaorkesterin, vaikka oikeasti siellä purisevat kaupan kylmälaitteet. Osuuksiaan saattaisi esittää kuoro, vaikka oikeasti takana kököttää pirteä joukko ananaksia, avokadoja ja vesimeloneita. Yleisönä pönöttäisi pukuihin ja jakkuihin sonnustautuneita korkeakulttuurin suurkuluttajia, vaikka oikeasti esitystä todistaa muun muassa parvi kypäräpäisiä rakennustyöläisiä, jotka ovat pölähtäneet hakemaan noutokahvia ja kolmioleipiä.

Ei kuulu yhtäkään bravo-huutoa. Sellaisia katsojat voisivat ulvoa hienoimpina iltoina, kun kaikki loksahtaa kohdalleen ja lauluääni soi kuin suloisimmissa unissa. Nyt asiakkaiden päitä kyllä kääntyy.

Aplodien puute ei näytä vaivaavan Hemminkiä, sillä lopetettuaan hän väläyttää ylitse läikkyvän hymyn.

”Hyvin sä vedät”, yksi marketin työn­tekijöistä kehuu ohi kävellessään.

Juuso Hemminki on elänyt 48 loistokasta vuotta. Tai ainakin hän itse käyttää paksusti myönteisiä sanoja, kun puhuu elämästään.

Lapsuus ja nuoruus Cantores Minores -poikakuorossa: ”Upeita vuosia.”

Opiskelu Sveitsissä Zürichin ooppera­studiossa: ”Uskomatonta aikaa.”

Ammattimainen laulu-ura: ”Upea kokemus.”

Sitä seuranneet vuodet konsulttina: ”Mahtavia aikoja.”

Ja nyt, tuoreena K-market Katajanokan kauppiaana, kaikki vasta suurenmoista onkin. Myymälä avattiin 8. elokuuta Satamakadulla sijaitsevaan 1940-lukulaiseen tiilitaloon, jossa toimi aiemmin Keskon pääkonttori. Hemminki siirtyi peruskorjauksessa uudistetun kaupan yrittäjäksi Rauhankadun K-marketista, joka sijaitsee Helsingin Kruununhaassa. Siellä ehti kulua seitsemän ja puoli vuotta.

Tähän hedelmähyllyjen ääreen hän on päätynyt lauleskelemaan monen näyttämön ja takahuoneen kautta.

Kauppias Juuso Hemminki laulaa aarian Franz Lehárin operetista Das Land des Lächelns:


Lapsuus Espoon Tapiolassa oli sävelillä tapetoitua. Kun Hemminki oli viisivuo­tias, musiikinopettajaäiti vei hänet pianotunneille, ja kun poika oli kahdeksan, vuorossa olivat maineikkaan Cantores Minores -poikakuoron pääsykokeet Helsingissä.

Kuoroharrastus nielaisi lähes kaiken vapaa-ajan ala- ja yläasteella, osan lukiostakin. Kuri oli kovaa, ja harjoituksia järjestettiin monta kertaa viikossa, mutta paljon ne antoivatkin. Jopa esiintymisen Vatikaanin Pietarinaukiolla paavi Johannes Paavali II:lle.

Lukiossa Hemminki lähti vaihto-oppilaaksi Pasadenan kaupunkiin Los Angelesin liepeille. Hän esiintyi koulun musikaaleissa ja oivalsi, että tahtoikin solistiksi. Yksin yleisön edessä laulaessa sai aivan eri luokan adrenaliinihuuman kuin kuorossa, jossa oli seisottu rivissä kuin lankut puuaidassa.

Suomeen palattuaan Hemminki alkoi käydä yksityisillä laulutunneilla ja pääsi Sibelius-Akatemian lauluopintojen solistilinjalle. Vuonna 1996 matka jatkui Zürichin kansainväliseen oopperastudioon, josta näyttävälle uralle oli ponnistanut moni muukin suomalaislaulaja. Hemminki opiskeli oopperaa aamusta iltaan ja kahlasi pieniä rooleja produktioissa, joiden pääosissa loistivat alan ikoniset maailmantähdet espanjalaisesta José Carrerasista italialaiseen Mirella Freniin.

2000-luvun alussa Hemminki paahtoi uraa Saksan näyttämöillä, muun muassa Pforzheimin ja Regensburgin kaupunginteattereissa. Tuli monta isoa tenoriroolia, kuten La Bohèmen Rodolfo ja Don Carlosin nimirooli. Juuri sellaisista hän oli haaveillut.

Ja silti: laulajan työ ei ollut pelkästään upeaa ja mahtavaa. Vakituiset soololaulajan pestit ovat oopperoissa harvassa. Agentit järjestävät paikkoja koelauluihin, joissa kilpailu rooleista on kovaa.

Hemminki sanoo olleensa onnekas, koska sai yleensä yksittäisten osien sijaan kuukausipalkkaisia kiinnityksiä. Tosin yhtä tuloksekasta koelaulua kohden oli rämmittävä viisi vähemmän onnekasta näytönpaikkaa.

Sellainen voi käydä kukkaron päälle: ensin täytyy matkustaa parituhatta kilometriä keskieurooppalaisen kaupungin teatteriin ja luritella yksi aaria eli oopperan kappale. Sitten joku murahtaa saman tien danke schön, kiitos, kotiin.

Raadollista, Hemminki sanoo.

”Harjoittelet 10–20 vuotta, jotta osaisit homman, ja sitten joku ei vain tykkää.”

Lauluääni on pirullinen instrumentti, koska soitin on yhtä kuin ihminen itse.

Sellaisen työvälineen käyttöön voi liittyä rankkaa epäonnistumisen pelkoa. Jos äänestä ei pidetä tai se ei jostain syystä toimi, ihminen ajattelee herkästi olevansa itse huono. Ei tarvita kuin pieni köhä tai heikko ilmanlaatu.

Vuonna 2005 Hemminki ajatteli jatkuvasti olevansa kehno laulaja. Ääni ei tahtonut enää palautua kuten ennen. Esitystä seuraavina päivinä sen joutui huutamaan auki.

Tutkimuksissa Suomessa selvisi, että äänihuulissa oli synnynnäinen epämuodostuma. Se päätettiin korjata leikkauksella, joka onnistuikin hyvin.

Mutta jotain äänenkäytössä muuttui perin pohjin. Kuin olisi aiemmin pelannut tennistä oikealla kädellä ja yrittäisi nyt sohia pingistä vasemmalla. Tyystin eri tuntuma.

Laulu kuulosti toki mainiolta, mutta jos aikoo esittää päärooleja kolmen tunnin oopperoissa, se ei yksin riitä. Äänen pitää myös kestää illasta toiseen. Hemmingin ääni ei kestänyt. Se sortui kesken esitysten.

Olisiko laulutekniikkaa mahdollista kehittää niin, että kestävyys palautuisi? Ehkä, mutta se haukkaisi vuosia. Parempi vain luopua suosiolla ja jatkaa eteenpäin, Hemminki järkeili.

Lopulta päätös saattoi olla helpotuskin, sillä viimeinen vuosi äänimurheiden kanssa rimpuillessa oli ollut yhtä tuskaa. Nyt Hemminki kertoo, ettei muistele ooppera­uransa loppumista lainkaan katkerana. Ei, vaikka koko siihenastinen elämä oli rakentunut laulamiselle.

”Jos laulajan ammatti olisi jatkunut, olisi myös kaikki, mitä sen jälkeen on tapahtunut, jäänyt kokematta”, hän sanoo.

”Kaikki muut mahtavat asiat.”

Kun taide ammattina loppui, päätti Hemminki opetella bisnesmaailman salat. Mitään kaupallista koulutusta ei ollut, mutta hän ajatteli, että tekemällä omaksuisi parhaiten.

Lopettamispäätöksestä ehti kulua viisi viikkoa, ja Hemminki oli jo puhunut itsensä helsinkiläiseen konsulttiyhtiöön, jossa yksi hänen tutuistaan työskenteli. Entinen ammattilaulaja alkoi vetää yrityksissä myyntiprosessivalmennuksia.

Konsulttina meni muutama vuosi. Sitten Hemminki kokeili, olisiko hänestä myyntitykiksi yritysten välisessä kaupankäynnissä. Toisinaan hän tapasi työssään ruokakauppiaita, joita yritti saada ostamaan muun muassa henkilöstövalmennuksia ja sähköistä markkinointia.

Jokin kauppiaissa herätti Hemmingin kiinnostuksen: tyytyväinen olemus ja kupliva energia, jota voisi kutsua vaikkapa tekemisen meiningiksi.

Siinäpä hieno työ! Saa tehdä kauppaa ja olla ihmisten kanssa, muttei tarvitse tuputtaa­ mitään, Hemminki ajatteli.

Hän hakeutui Keskon kauppiasvalmennukseen, ja tässä ollaan. Yrittäjyyttä on takana pian kahdeksan vuotta.

”Kaupat, joissa olen työskennellyt, ovat tuntuneet heti alusta lähtien kodilta.”

Hemminki keksii yhtäläisyyksiä kaup­piaan ja laulajan ammateista. Molemmat ovat enemmänkin elämäntapa kuin työtä. Ja kuten laulajana myös yrittäjänä epä­onnistumisen pelko on jatkuvasti läsnä.

”Nyt sitä on helpompi käsitellä. Jos jokin menee pieleen, kyse on yleensä asioista, ei itsestä ihmisenä tai instrumenttina.”

Sivumennen sanoen: kauppiaan nauruääni toimii moitteetta. Puhuessaan Hemminki nauraa paljon, ja kun hohotus oikein pulputtelee valloilleen, se kuulostaa siltä kuin kaataisi vettä pullosta lasiin. Hihihahahohoho…­

Hymyntäyteinen olemus on tuskin ollut kauppiaana pahitteeksi. Osa Katajanokan uusista asiakkaista tervehtii jo kadulla, mutta Kruununhaan myymälässä monista vakiokasvoista tuli seitsemässä vuodessa hyviä tuttavia.

Vastaan on tullut monta siivua elämän kirjoa: Yksi asiakas kuolee, toiselle syntyy lapsia, kolmas ehtii kasvaa tenavasta nuoreksi aikuiseksi. Neljännelle kaupassa käyminen on päivän ainoa sosiaalinen tapahtuma, viidennelle kiireinen suoritus, jonka ainoa tarkoitus on saada pikainen helpotus nälkään. Kuudennelle osa koko perheen yhteistä ajanviettoa.

Hemminki selittää, että lähikaupan keskeinen tehtävä on helpottaa arkea. Pitää hoksata panna hyllyyn juuri ne tuotteet, joita tienoon asukkaiden pitäisi muuten vaivautua hakemaan kauempaa. Kataja­nokan myymäläänkin on ehtinyt tulla satoja tuotetoiveita.

Pikainen vilkaisu kertoo, että näyttävän esillepanon ovat saaneet ainakin säilyke-etanat, hanhenmaksa, kaviaari ja mustat tryffelit. Samoin Suomen lipulla ja porojen kuvilla koristetut turistimagneetit – Eteläsatama on kivenheiton päässä, joten kauppaan löytää moni matkailija.

Sitten on vielä yksi erityispalvelu, jota harvalla ruokakaupalla on tarjota. Kauppiaan omat ilmaiskonsertit. Kruununhaassa Hemminki järjesti muutaman kerran vuodessa tilaisuuksia, joissa hän esitti sekä­ klassista että viihteellistä musiikkia.

Vastaavia hän on luvannut jatkaa myös Katajanokalla. Avajaiskonsertti on jo pidetty, Puccinia hedelmähyllyjen edessä. Kauppiaan lisäksi esiintymässä olivat bassobaritoni Tuomas Pursio, sopraano Silja Aalto ja pianisti Ilmari Räikkönen. Kaikki Hemmingin muusikkoystäviä.

Sinfoniaorkesterit, kuorot ja valtaisat aplodimyrskyt ehkä puuttuvat, mutta kyllä kauppakonsertitkin jännittävät: tuleeko kuulijoita hyllyjen väliin laisinkaan?

Tähän saakka on tullut, vieläpä oikein mukavasti. Samoin uusia upeita kokemuksia.

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää



    HS:n kommentointien äänestäminen on muuttunut: nyt vain kirjautuneet käyttäjät voivat antaa kommentille hyvin argumentoitu -äänen.
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Mies porasi ryyppykaveriaan päähän Lohjalla

    2. 2

      Ihmeelliset ”kavennuspömpelit” nostattavat epäuskoa Vantaalla: Edes kaupunki ei osaa selittää, mikä liikennejärjestelyn ajatus on

    3. 3

      Sänkyyn kelpaa kuka vain, mutta puolisoksi mies haluaa terävän naisen – Laaja tiede­artikkeli kertoo, mikä on älyn merkitys parin­muodostuksessa

      Tilaajille
    4. 4

      Jyrki Katainen valittiin Sitran johtoon yhden äänen erolla

    5. 5

      Miesten epäillään raiskanneen lapsia ja kuvanneen tekoja suorana verkkoon, poikkeuksellisista epäilyistä nostettiin syytteitä

    6. 6

      Unohtiko Antti Rinne, että pääministerin vapaus ottaa kantaa on rajallisempi kuin muiden?

    7. 7

      Äiti teki Aada Hämäläisestä vahingossa someilmiön, ja pian harrastajapiirtäjälle sateli kymmeniä työtarjouksia – Soitimme

    8. 8

      Tavoitteena oli pitää vaatetuotanto kotimaassa ja luoda työpaikkoja, mutta sitten Milla Welling kääntyi ely-keskuksen puoleen: ”Se oli absurdia, ajattelin, että olenko piilokamerassa”

    9. 9

      Naapuri paljasti aiemman asukkaan omin päin teettämän kylpyhuoneremontin – Voiko asunnon ostaja joutua vastuuseen amatööriasentajan virityksistä?

    10. 10

      Vertailu väittää, että taksilla ajelu tulee halvemmaksi kuin oma auto – voiko se pitää paikkaansa?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sänkyyn kelpaa kuka vain, mutta puolisoksi mies haluaa terävän naisen – Laaja tiede­artikkeli kertoo, mikä on älyn merkitys parin­muodostuksessa

      Tilaajille
    2. 2

      Antti Rinnettä poikkeuksellisesti arvostellut vasemmiston Merja Kyllönen sai heti palautetta pää­ministeriltä – ”En varmaan koskaan enää piiskaa pää­ministeriä”

    3. 3

      ”Pirtua suoneen”, ”verinäyte krapulassa” – lääkäriopiskelijoiden alkoholikeskeinen bilekulttuuri yllätti uuden opiskelijan

    4. 4

      Tervetuloa 1970-luvulle: Vantaalla on autokorjaamo, jota on vaikea uskoa todeksi merkkikorjaamojen aikakautena

    5. 5

      Gravity-elokuvan virhe onkin tahallinen ja vitsi

    6. 6

      Teknologiasivusto: Nokian työn­tekijän virheestä aiheutunut tieto­vuoto paljasti, miten Venäjä valvoo kansalaisiaan yhtiön laitteiden avulla

    7. 7

      Kriitikkona ei voi toimia, jos ei tykkää mistään, sanoi Helena Ylänen – HS julkaisee seitsemän kirjoitusta legendaarisen elokuvatoimittajan kaikkien aikojen parhaista elokuvista

      Tilaajille
    8. 8

      Valtteri Bottas saapui Singaporen F1-varikolle paidassa, jonka teksti ei jätä mitään epäselväksi

    9. 9

      Tutkijat laskivat luontoon geenimuunneltuja hyttysiä ja saattoivat vahingossa kehittää uudenlaisia hybridihyttysiä

    10. 10

      Suomalaistutkimus: Masennuslääke vaikuttaa ihmisen elämään arvaamattomammin kuin tähän asti on ymmärretty

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sadattuhannet kodit uhkaavat menettää arvonsa – Suomeen on kehittynyt kahdet asunto­markkinat, ja asian­tuntijan mukaan enää kolme aluetta on turvassa

      Tilaajille
    2. 2

      Ihmisen ei kuulu olla väsynyt – Uni­lääkärin mukaan moni uneton tekee illalla saman virheen

      Tilaajille
    3. 3

      Suomalaiset saavat liian vähän folaattia, vaikka se saattaa torjua Alzheimerin tautia ja masennusta – Nämä ovat tärkeimmät folaatin lähteet

    4. 4

      Miljonääri liittyi perus­suomalaisiin Jussi Halla-ahon perässä, ja nyt ”Tampereen Trump” ilmentää puolueen muutosta

    5. 5

      Hyvätuloiset ystävättäreni asuvat kaupungin vuokra-asunnoissa puoli-ilmaiseksi

    6. 6

      Suomalaistutkimus: Masennuslääke vaikuttaa ihmisen elämään arvaamattomammin kuin tähän asti on ymmärretty

      Tilaajille
    7. 7

      Neljä vuotta sitten Vantaan Kivistö herätti innostusta: tuhansittain asuntoja ja Redin kokoinen kauppa­keskus – Vaan miten kävi?

      Tilaajille
    8. 8

      Juutalaisvainoista kertova elokuva järkytti festivaalikatsojia, kymmeniä ihmisiä käveli ulos kesken näytöksen

    9. 9

      Toimittaja Sanna Ukkola ilmoitti irtisanoutuvansa Ylestä, jatkaa kuitenkin juontajana vuoden loppuun asti: ”On tiettyjä asioita, jotka ovat kumuloituneet”

    10. 10

      Ratsastajat ovat aiempaa isompia, ja moni talli on päätynyt asettamaan paino­rajoja: ”Aihe on monelle yli 40-vuotiaalle naiselle hirvittävän herkkä”

      Tilaajille
    11. Näytä lisää