Sunnuntai    |   Kolumni

Jari Litmanen laukoi tyhmiä Qatarissa, mutta kuuluisa joukkuetoveri munasi itsensä vielä pahemmin

Sairas yhteiskunta, kuten Qatar, ei voi synnyttää tervettä urheilua. Silti entiset tähdet ryhtyvät maan emiirin pelinappuloiksi, Jari Tervo kirjoittaa kolumnissaan.

Jari Litmanen on ollut urheilusankareitani. Hän oli aikansa etevimpiä jalkapalloilijoita. Muistan huippuvuodelta 1995 Ajaxin ottelun. Kentän laidan mikrofoni nappasi huudon Ajaxin penkiltä: ”Give the ball to Jari!” (”Anna pallo Jarille!”)

Kuka mylvii käskyjä kesken pelin? Sen on täytynyt olla valmentaja Louis van Gaal. Ajax oli tuolloin ylittämätön. Seuran pelin rakentaminen kuulosti yksinkertaiselta. Pallo Litmaselle. Siitä syntyy aina jotain.

Kun ranskalainen jalkapallolehti käsitteli teemanumerossaan legendaarisella kymppipaidalla pelanneita, se mainitsi kannessaan Messin, Pelen, Maradonan, Zidanen, Bergkampin – ja Litmasen. Lakoninen Suomen kansa teki poikkeuksen ja antoi taiturille mahtailevan lempinimen: Kuningas.

Litmanen vieraili toissa viikolla Qatarissa ja teki parhaansa tärvelläkseen tuonkaltaiset muistot. Qatar on rikas harvainvalta, jossa naisilla ja homoseksuaaleilla on vain nimelliset ihmisoikeudet. Orjan asemassa työskentelevillä siirtotyöläisillä ei ole niitäkään. Amnesty Internationalin mukaan työläisten oikeuksista ovat vähät välittäneet niin stadioneita rakentavat yritykset kuin Qatarin valtio.

Litmanen ei kiinnittänyt huomiota Qatarin yhteiskunnalliseen tilanteeseen. Sen sijaan hän ennusti, ettei kukaan tule pettymään Qatarille myönnettyihin jalkapallon MM-kisoihin. Niistä tulee kompaktit. Pelaajat eivät joudu matkustamaan pitkiä matkoja paikkakunnalta toiselle.

Sehän tässä tärkeintä on.

Mitä Litmanen on ajatellut laukoessaan tällaisia ajatuksia isäntien haastattelussa? Ei kovin paljon. Urheilu ei ole ollut vain urheilua enää vuosikymmeniin. Eikä sairas yhteiskunta voi synnyttää tervettä urheilua. Jalkapallon MM-kisojen antaminen Qatarille oli käsittämätön päätös. Mutta se oli myös looginen päätös, kun ajattelee Fifaa, korruptoitunutta kansainvälistä jalkapalloliittoa.

Litmanen kehui vielä pitämättömiä kisoja. Hänen entinen joukkuetoverinsa Xavi Hernández sen sijaan munasi itsensä totaalisesti. Qatarissa valmentava Hernández myönsi espanjalaisen jalkapallosivuston mukaan, ettei hän elä nykyisin demokratiassa. Silti hänen mielestään qatarilainen järjestelmä toimii paremmin kuin espanjalainen: ”Ihmiset ovat onnellisia. He iloitsevat kuninkaallisesta perheestä, heillä on emiirin valokuvia autoissaan, emiiri huolehtii kansalaisistaan.”

PARATIISIN löytäneen Hernándezin pitkäkielisen nuoleskelun kohde on Qatarin emiiri, šeikki Tamim bin Hamad al-Thani. Hän hallitsee Qataria ja toimii kansainvälisen olympiakomitean jäsenenä. Hän perusti Qatar Sport Investmentsin, joka omistaa muun muassa pariisilaisen mahtiseuran Paris Saint-Germainin. Emiiri on iso nappula kansainvälisessä urheilubisneksessä.

Joudummeko tästedes pelkäämään Litmasen reissujen synnyttämiä mietteitä? Jos hän vierailisi Pohjois-Koreassa, palaisiko hän kertomaan, että siellä nälkää näkevät ovat syöneet kaikki ruoho­pläntit koko maasta, ja se on hirvittävää? Siellä ei päästä pelaamaan jalkapalloa oikealla alustalla.

SUOMALAISilla on ollut tapana antaa helpommin anteeksi töppäyksiä urheilusankareille kuin kuolevaisille. Jonkin aikaa Kuningasta kuitenkin kutsuttaneen sosiaalisessa mediassa Emiiriksi. Lempinimestä pilkkanimeen on lyhyt matka.
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      HS:n videografiikka näyttää, miten Suomen maalit EM-karsinnoissa ovat syntyneet – Teemu Pukin maaleissa toistuu yksi kaava

      Tilaajille
    2. 2

      Moni tuntee ihmisen, joka haluaa olla aina oikeassa – Psykoterapeutti neuvoo, miten pätijän kanssa pärjää

      Tilaajille
    3. 3

      Puolet suomalaisista saa liian vähän tiamiinia – Jos puutos jatkuu pitkään, se voi aiheuttaa joukon sekalaisia oireita

    4. 4

      Notre Damen uusi julkisivu kuumentaa tunteita Ranskassa – remontista vastaava kenraali käski arkkitehtiä ”tukkimaan turpansa”

    5. 5

      Yrittäjä­kaksikko sijoitti ensimmäisten joukossa Supercelliin, jonka arvon­nousulle vetävät vertoja lähinnä Google ja Alibaba – nyt heillä on uusi 130 miljoonan euron rahasto

    6. 6

      KHO: Vantaa saa lunastaa 300 vuotta saman suvun omistuksessa olleen tilan asuntojen rakentamista varten

    7. 7

      Uusi Škoda Superb on iso, mukava ja ylellinen – Volkswagenin johdon mielestä jo liiankin hyvä

      Tilaajille
    8. 8

      Menestyjät menestyivät, kun Helsinki antoi kaupunkilaisten päättää, miten rahaa tulisi käyttää

    9. 9

      Suomalainen sukujuhla on kuin matala-asteinen tulehdus, Yasu Jukkola havaitsi – Etiopiasta adoptoitu orpo näki Suomen ulkopuolisen silmin ja toi tänne twerkkauksen

      Tilaajille
    10. 10

      Lehdessä alettiin julkaista kertomuksia rakkaudesta ja jättisuositusta palstasta tuli pian kirjallisuuden American Idol – Nyt ihmiset itkevät läpi siitä tehdyn tv-sarjan

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Puolet suomalaisista saa liian vähän tiamiinia – Jos puutos jatkuu pitkään, se voi aiheuttaa joukon sekalaisia oireita

    2. 2

      KHO: Vantaa saa lunastaa 300 vuotta saman suvun omistuksessa olleen tilan asuntojen rakentamista varten

    3. 3

      Heini Maksimaisen laskut jäivät maksamatta ja pyykit pesemättä, vaikka töissä kaikki sujui hyvin – Tällaista on arjenhallintauupumus, josta moni millenniaali kärsii

      Tilaajille
    4. 4

      Sähköpotkulautojen synkkä saldo Helsingissä: 400 potilasta sairaaloissa, yhdeksän aivovammaa

    5. 5

      Suomesta palautettu irakilaismies surmattiin Bagdadissa – Suomi rikkoi ihmisoikeus­sopimusta, linjasi EIT

    6. 6

      Yhden tv-historian pitkäikäisimmän tv-ohjelman tulevaisuus on vaakalaudalla, saippuasarjan kaikkien näyttelijöiden sopimukset purettiin

    7. 7

      Osa ihmisistä löytää itsensä vasta äärirajoilla, ja heitä yhdistävät samat piirteet – Henri Ansio oli 110-kiloinen lukiolainen, kunnes päätti ottaa itsestään kaiken irti

      Tilaajille
    8. 8

      200 miljardiin kasvanut kansallisaarre ei olekaan pyhä – Mitä tapahtuu, jos hallitus kajoaa suomalaisten eläkesäästöihin?

      Tilaajille
    9. 9

      Poliisi ei aloita esitutkintaa Jussi Halla-Ahon twiitistä, Abdirahim ”Husu” Hussein teki rikosilmoituksen kunnianloukkauksesta

    10. 10

      Notre Damen uusi julkisivu kuumentaa tunteita Ranskassa – remontista vastaava kenraali käski arkkitehtiä ”tukkimaan turpansa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tuomas Uutela ja Ilkka Mannikainen saattavat lentää monta tuntia vain käydäkseen vessassa toisessa maassa – He harrastavat lentopisteiden keräämistä

      Tilaajille
    2. 2

      Kaupunginvaltuutettu Abdirahim ”Husu” Hussein myöntää valehdelleensa taksiyön tapahtumista: ”Olin vihainen”

    3. 3

      Kaikkien aikojen kovin suomalaisbiisi täyttää 20 vuotta ja siksi radiokanava soittaa vuorokauden pelkästään sitä

    4. 4

      Emma Watson kuvaili elämäntilannettaan ja keksi käsitteen, jota koko internet on kaivannut mutta jota ei ole suomennettu – sinkkuuden käsite on yhä kapea

    5. 5

      Matka mystiselle erämaajärvelle – HS:n erikoisartikkeli näyttää, miksi Inarijärven kauneus kerää ylistystä maailmalla

      Tilaajille
    6. 6

      HS:n reportaasi Kanadasta: Näin kävi, kun maa laillisti kannabiksen – pimeä markkina voi hyvin, ja moni kaipaa menneeseen

      Tilaajille
    7. 7

      Tässä on uusi Olympiastadion – Kosketa ainutlaatuisia panoraamakuvia ja katso, miltä uusittu stadion näyttää

      Tilaajille
    8. 8

      Kenelle kehittyy hallitsematon himo? Riippuvuus­tutkija Joonas Majuri tietää, millainen tausta altistaa tuhoisille addiktioille

      Tilaajille
    9. 9

      Mistä Maria Nordinin kiistellyssä kurssissa on kyse? Materiaaliin perehtynyt asiantuntija kertoo, mikä teki sisällöstä vaarallisen

    10. 10

      Posti pyrkii saamaan joulukortit ja -paketit perille, vaikka lakko kestäisi neljä viikkoa – HS kokosi vastauksia lakkoon liittyviin keskeisiin kysymyksiin

    11. Näytä lisää