Sunnuntai

Mitä jälkiä talvisota meihin jätti, mitä veteraanit sodasta nyt ajattelevat – Uusi Teema-lehti keskittyy talvisotaan

HS:n julkaisema aikauslehti kertoo talvisodan tärkeimmät vaiheet, mutta katsoo sodan jälkiä myös uusista näkökulmista.

Tänään torstaina ilmestynyt Teema-lehden uusin numero kertoo talvi­sodasta useista eri näkö­kulmista. Sodasta tulee pian kuluneeksi 80 vuotta.

Teema on Helsingin Sanomien Kuukausi­liitteen toimittajien tekemä aikakaus­lehti, joka ilmestyy kuudesti vuodessa.

Talvisodan tapahtumiin palataan Teema-lehdessä ihmis­­kohtaloiden kautta.

Rajavartija Mikko Kallionpää ampui sodan ensimmäisen tappavan laukauksen ja tarkka-ampuja Simo Häyhä noudatti tiukkoja päivärutiineja. Frank Muto tuli kuvaamaan taisteluita mutta päätyi lavastamaan tilanteita Helsingin Käpylän metsiin. Gustaf Mannerheim taas haukkui armotta sodanjohtoa.

Kannessa oleva, nykyisin 101-vuotias Unto Poutala sekä neljä muuta sotaveteraania ja lottaa kertoo lehdelle antamissaan koskettavissa haastatteluissa, miten talvisota muutti heidän elämänsä ja mitä he ajattelevat sodasta nyt.

Laajassa artikkelissa käsitellään myös sitä, miten sota näkyy yhä konkreettisesti suomalaisessa työkulttuurissa ja lastenkasvatuksessa. Lisäksi kerrotaan Helsingistä päivä ennen sotaa. Näyttelijä Taneli Mäkelä taas puhuu Talvisota-elokuvasta.

Teema-lehden lopussa on lukijoiden toivoma kooste, jossa HS:n kriitikot arvioivat 40 tämän vuoden kiinnostavinta tieto­kirjaa, romaania ja runokokoelmaa.

Helsingin Sanomien tilaajat saavat Teema-lehden etuhintaan. Lisätietoja lehdestä ja tilauksesta löytyy osoitteesta HS.fi/teema. Irtonumerona lehden voi tilata joko netistä tai käydä ostamassa lehtipisteistä.

Teeman seuraavan kolmen numeron teemat ovat 1920-luku, Aleksis Kivi ja Britannian tilanne.

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Poliisin Karhu-ryhmän entinen varajohtaja tuomittiin ehdottomaan vankeuteen petosjutussa

    2. 2

      Helsinki aloitti uuden tavan auttaa vanhuksia – miksi suuri joukko hoitajia irtisanoutui heti?

      Tilaajille
    3. 3

      Tavallinen flunssa tai kaatuminen voivat laukaista toiminnallisen häiriön, jonka syytä lääketiede ei tunne kunnolla

      Tilaajille
    4. 4

      Pirkka-Pekka Petelius pyytää saamelaisilta anteeksi vanhoja tv-sketsejään

    5. 5

      Kirjeenvaihtajan analyysi: Virkarikos­tutkinnassa kuultiin järisyttävä todistus – Miten republikaanit puolustavat presidentti Trumpia?

      Tilaajille
    6. 6

      Suomen maahan­muutto­politiikassa on mennyt viime aikoina pieleen lähes kaikki mahdollinen, nyt on aika korjata virheet

    7. 7

      Kauppakeskus kuin ektoplasmaa, keskusta kuin Neuvostoliitto: Onko Kauniainen todella niin epäonnistunut, kuin kriitikot väittävät?

    8. 8

      Tämän hetken suurimman hitin takana on australialainen nuori, joka muistuttaa hyvin paljon suomalaispoppari Almaa

    9. 9

      HS-analyysi: Iranin hallitus korotti bensiinin hintaa raha­pulassa ja epä­toivoisena, mutta samalla se ajoi maan vuosi­kymmenten pahimpaan kriisiin

    10. 10

      SAK:n Eloranta: ”Työnantaja haluaa romuttaa suomalaisen sopimusyhteiskunnan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinki aloitti uuden tavan auttaa vanhuksia – miksi suuri joukko hoitajia irtisanoutui heti?

      Tilaajille
    2. 2

      Raamattu-siteeraus voi olla rikos, sanoo valtakunnan­syyttäjä: ”Ei pyhien kirjojen avulla saa loukata toisen ihmisarvoa”

    3. 3

      Trump jäi ensi kertaa verekseltään kiinni, sanoo tutkija EU-lähettilään todistuksesta – ”Mies joka näki läheltä, mitä tapahtui, kertoo nyt kaiken”

    4. 4

      Uutissuomalainen: Omistaja­ohjaus­ministeri Paatero väläyttää Postin pilkkomista

    5. 5

      ”Pystyn hymyilemään, vaikka olen romahduspisteessä” – Neljän lapsen isä Mika Tukiainen sairastaa masennusta ja pitää perheen arjen pyörimässä

      Tilaajille
    6. 6

      Yli sata vuotta vanhat Signe Branderin Helsinki-kuvat loistavat nyt väreissä, algoritmin ehostamia teoksia ilmestyy päivittäin automaattisesti Twitteriin

    7. 7

      Entä jos natsit olisivat voittaneet toisen maailmansodan? Amazonin tieteissarja kertoo kylmäävää vaihtoehtohistoriaa

      Tilaajille
    8. 8

      Hallituksen budjetti vie laskelman mukaan Suomesta 5 000 työpaikkaa – ”En muista koskaan nähneeni tällaista”, sanoi kokoomuskonkari Ben Zyskowicz

    9. 9

      Testissä kymmenen tuhtia amaroneviiniä – Kärkeen kiilasi yksi halvimmista

      Tilaajille
    10. 10

      Suomen maahan­muutto­politiikassa on mennyt viime aikoina pieleen lähes kaikki mahdollinen, nyt on aika korjata virheet

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Natalia Salmela seisoi teininä leipä­jonossa mutta omistaa nyt 31-vuotiaana hulppean loft-asunnon Helsingistä

      Tilaajille
    2. 2

      Jätkäsaaren palkituista taloista muutetaan pois mystisten oireiden vuoksi, omistaja kiistää ongelmat

      Tilaajille
    3. 3

      Noituudesta on tullut osa uutta feminismiä – selvitimme miksi

      Tilaajille
    4. 4

      Amsterdamilainen Laurent Simons, 9, valmistuu maailman nuorimpana ihmisenä yliopistosta

    5. 5

      Puolet suomalaisista saa liian vähän tiamiinia – Jos puutos jatkuu pitkään, se voi aiheuttaa joukon sekalaisia oireita

    6. 6

      Heini Maksimaisen laskut jäivät maksamatta ja pyykit pesemättä, vaikka töissä kaikki sujui hyvin – Tällaista on arjenhallintauupumus, josta moni millenniaali kärsii

      Tilaajille
    7. 7

      Moni tuntee ihmisen, joka haluaa olla aina oikeassa – Psykoterapeutti neuvoo, miten pätijän kanssa pärjää

      Tilaajille
    8. 8

      KHO: Vantaa saa lunastaa 300 vuotta saman suvun omistuksessa olleen tilan asuntojen rakentamista varten

    9. 9

      Patologina Auschwitzissa toiminut juutalaislääkäri kuvaa Josef Mengelen toiminnan järjettömyyden ja säälimättömyyden rehellisesti

    10. 10

      ”Anteeksi, äitini on ulkomaalainen”: HS:n kirjeenvaihtajan lapsi muutti Pekingiin ja on jo joutunut rauhoittelemaan paikallisia kiinaksi

    11. Näytä lisää