Voiko pitkä mies ikinä ymmärtää naista?

Juttelin kerran fiksun ja koulutetun suomalaisen miehen kanssa raiskausrikoksista. Miestä kismitti radikaalifeministien väite, että jokainen mies on potentiaalinen raiskaaja. Hän ei ainakaan ole, eikä ole moni muukaan, mies väitti.

Vakuutin, että uskon häntä. Saman­aikaisesti olin kuitenkin valmis alle­kirjoit­tamaan radikaalin väitteen: jokainen mies on potenti­aalinen raiskaaja. Kysehän on vain näkökulmasta. Yömyöhällä yksin kulkevan naisen silmissä jokainen perässä kävelevä mies on mahdollinen väkivallantekijä. Naisen näkökulmaa ei muuta miksikään se, että samaa öistä katua kulkeva mies itse tietää, että hän ei ole raiskaaja.

Paitsi fiksu ja koulutettu, keskustelukumppanini oli myös pitkä ja rotevahko. Fyysinen habitus ei ole suinkaan yhdentekevä. Jykevä ulkomuoto oli omiaan vähentämään hänen kykyään asettua keskimääräisen naisen – eli itseään selvästi lyhyemmän ja fyysisesti heikomman ihmisen – asemaan.

Pelon maantiede potentiaalisesti vaarallisine alueineen (kujat, puistot, alikulkukäytävät), kellonaikoineen (illat, yöt, aikaiset aamut) ja hahmoineen (yksinäiset miehet sekä mies- ja poikajoukot) ei ole ongelma, joka koskettaa suurinta osaa miehistä.

Valtaosa miehistä ei ainakaan ikinä tunnustaisi pelkäävänsä kävellessään yksin pimeää katua. Siksi Helsingin Sanomien äskettäinen kirjoitus (HS 16.10.) lyhyistä miehistä pysäytti. Siinä eräs haastateltu kertoo elämästään lyhyenä miehenä näkökulmasta, josta katsovat myös miljoonat keskivertonaiset: ”Väkivallan pelko on aina ollut elämässäni läsnä, esimerkiksi silloin, kun kävelen baarista yöllä yksin kotiin.”

Voiko pitkä – tai edes keskikokoinen, tai edes lyhyehkö – mies koskaan todella ymmärtää naista? Mies voi toki opetella kuuntelemaan naista ja tunnustautua jopa feministiksi. Mies voi vaatia samaa palkkaa samanarvoisesta työstä, jäädä vanhempainlomalle ja kampanjoida ilmaisten kuukautissuojien puolesta. Mikään ei kuitenkaan valmenna miestä asettumaan keskimääräisen naisen fyysiseen asemaan. Siihen tarvitaan lyhyt ja hento mies, eikä sekään välttämättä riitä.

Sukupuolten fyysisistä eroista muistuttaminen ei ole muodikasta. Tälle on myös päteviä perusteita. Modernissa taloudessa ruumiinrakenteella, voimalla, painolla ja pituudella ei ole enää samanlaista merkitystä kuin maatalous- tai esiteollisessa yhteiskunnassa. Tietotyössä ei tarvita tiettyjä sukuelimiä. Fyysisistä eroista ei puhuta myöskään siksi, että päähuomio on nyt sosiaalisessa sukupuolessa: sukupuolirooleissa ja sukupuoli-identiteetissä. Biologisesta sukupuolesta muistuttamisen voi myös pelätä pelaavan konservatiivisten tahojen pussiin. Sukupuolten moninaisuus on turvallisempi keskustelunaihe.

Naisasianaisten tulevissa taisteluissa biologinen sukupuoli voi taas korostua. Taistelun ytimessä on kysymys siitä, onko naisilla ja tytöillä biologiansa perustella oikeus suojeluun, erityiskohteluun tai omaan tilaan kuten naisten vessoihin ja pukuhuoneisiin.

Tässäkin taistelussa vetovastuu on naisilla itsellään. Omista eduista tulee tajuta pitää kiinni. Fiksulta ja koulutetultakaan mieheltä ei voi edellyttää kykyä asettua täysin naisen asemaan. Ei edes lyhyeltä fiksulta ja koulutetulta mieheltä.