Sunnuntai    |   Viikon lopuksi

Silloinkin tuhannet hukkuivat

Kommunismin uhrien muistomerkillä Tallinnassa ei voi olla ajattelematta, mitä olisi tapahtunut, jos rintama olisi romahtanut Tali-Ihantalassa kesäkuussa 1944, kirjoittaa kolumnissaan Saska Saarikoski.

Mustat seinät tuntuvat kaatuvan päälle. Takana erottuu kapea kaistale sateista merta, jonka takana on Suomi. Edessä näkyy jotain vihreää.

Kommu­nismin uhrien muisto­merkki avattiin Tallinnan Marja­mäelle elokuussa 2018. Sen seiniin on kaiverrettu 22 000 murhatun tai karkotetun virolaisen nimet.

Siellä täällä seinän juurelle on jätetty kukka tai kynttilä. Suuri osa nimistä kuulostaa suomalaisen korvaan tutuilta: Susi, Kala, Harakka, Viljamaa, Päts…

Laatasta B 155 löytyy Viron entinen presidentti Konstantin Päts, joka kuoli karkotuspaikassaan vuonna 1956. Helsingin Sanomissa kerrottiin 18.9. presidentin pojan Leo Pätsin paosta Suomen kautta Ruotsiin.

Kommunismin uhrien muistomerkki on vain tuorein tulokas Marjamäen muistomerkkien sarjassa. Jo aiemmin mäellä olivat vieri vieressä saksalaisten sotilashautausmaa sekä Neuvostoliiton Itämeren-laivaston massiivinen betonimuistomerkki.

Virolla on liian paljon muistoja niin pieneen maahan.

On kulunut 75 vuotta siitä, kun puna-armeija valtasi Viron ja ajoi virolaiset pakenemaan kohti länttä. ”Suurta pakoa” on muisteltu Virossa tänä syksynä.

Virolaiset tiesivät, mikä heitä odotti, sillä sama oli koettu jo vuonna 1940. Silloin vangittiin ja teloitettiin varsinkin virolaisia sotilaita. Nyt vaarassa olivat kaikki saksalaismiehittäjiä auttaneet, mutta myös sivistyneistö, esimerkiksi papit, opettajat ja taiteilijat.

Pakenijat pyrkivät länsirannikolle samaan aikaan kun viimeiset virolaissotilaat yrittivät viivyttää miehittäjiä. Yksi pakoreitin järjestäjistä oli Suomesta Viroon yhteysupseeriksi lähetetty AKS-johtaja Vilho Helanen, jonka uskotaan pelastaneen satoja.

Viron rannikolta ja saarilta pakenijat yrittivät etsiä käsiinsä purje­veneen, kalastajaveneen tai minkä tahansa purtilon kelluakseen sillä parin sadan kilometrin matkan Gotlantiin tai kauemmas Tukholman saaristoon. Pakolaisia uhkasivat myrskyt ja molempien puolien sotavoimat.

Matka Suomeen olisi ollut lyhyempi, mutta Suomi ei ollut enää turvallinen. Suomessa asuneista virolaisista moni oli pyrkimässä meren yli länteen.

Marjamäellä kävellessä ei voi olla ajattelematta, mitä olisi tapahtunut, jos rintama olisi romahtanut Tali-Ihantalassa kesäkuussa 1944.

Kuinka moni suomalainen olisi teloitettu tai karkotettu? Kuinka moni olisi selvinnyt Ruotsiin? Ja kuinka monen pakolaisen ruumis olisi ajautunut Itämeren rannoille? Missä olisi nyt kommunismin suomalaisuhrien muistomerkki – olisiko se Kaivopuistossa?

Viron historiasta oli Suomessa pitkään vaikeaa puhua. Eteläinen naapurimaa on peili, josta suomalaiset ovat voineet nähdä vaihtoehtoisen historiansa, eivätkä kaikki ole halunneet sitä kuvaa katsoa.

Tärkeä Viron historian tulkki on viime vuosina ollut professori Seppo Zetterberg, joka on tarkistanut historioitsijoiden tuoreimmat arviot virolaisten pakolaisten määristä. ”Uusimpien virolaisarvioiden mukaan lähtijöitä olisi ollut noin 75 000, joista noin kymmenen prosenttia hukkui matkalla”, Zetterberg kertoo.

Itämeren rannoille huuhtoutui talvella 1944–45 todella paljon ruumiita, sillä pakomatkalla olivat myös saksalaiset. Pelkästään yhden laivan, Wilhelm Gustloffin, upotuksessa uskotaan kuolleen noin 9 000 ihmistä.

”Ei käy kateeksi. Tilanne syksyllä 1944 oli sellainen, jota tavataan kuvata sanoilla ’pelastukoon ken voi’”, Zetterberg sanoo.

”Samanlaista tragediaa olemme saaneet seurata viime aikoina vähän etelämpänä, Välimerellä.”

Virolaisista runsaat 28 000 selvisi lopulta hengissä Ruotsiin, lähes 40 000 Saksaan.

Ruotsi otti virolaiset vastaan pohjoismaisella järjestelmällisyydellä. Tulijat joutuivat tullitarkastukseen, kuulusteluun, lääkärintarkastukseen, täisaunaan, kulkutautikaranteeniin ja sitten väliaikaisesti pakolaisleirille.

Tervetulleiksi Ruotsiin toivotettiin myös Tanskan juutalaiset ja 56 000 suomalaista, jotka olivat paenneet Lapin sotaa.

Muodollista pakkoa Ruotsilla ei olisi avosylisyyteensä ollut, sillä YK:n pakolaissopimus solmittiin vasta vuonna 1951 – pitkälti juuri toisen maailmansodan tapahtumien vuoksi.

Sama meno maailmassa jatkuu. Turkin hyökkäys Syyriaan on ajamassa jopa­ satoja tuhansia kurdeja etsimään turvaa. YK:n pakolaissopimus horjuu kuitenkin luhistumaisillaan.

Samaan aikaan, kun Virossa muisteltiin kauheaa syksyä 1944, EU-maat neuvottelivat Luxemburgissa puheenjohtajamaa Suomen johdolla Eurooppaan saapuneiden turvapaikanhakijoiden jakamisesta jäsenmaiden kesken.

Halukkaita vastaanottajamaita ilmoittautui vain neljä, eikä Suomi kuulunut niiden joukkoon. Ei myöskään Viro, jossa maahanmuuttovastaisuus on hyvin voimakasta, vaikka maa on ottanut hyvin vähän pakolaisia.

Kommunismin uhrien muistomerkin ensimmäinen osa on nimeltään Matka. Mustien seinien puristuksesta selvittyä edessä avautuu Kotipuutarha, jossa nurmirinteille on istutettu omenapuita. Ne ovat vielä pieniä ja hentoja mutta odottavat jo kevättä ja mehiläisiä.

Muistomerkin jykevään seinään on ikuistettu Juhan Liivin runo, joka on lohduttanut virolaisia läpi vaikeiden vuosien. Runo kertoo mehiläisistä, jotka lähtevät kauas pois mutta palaavat kevään tullen niin kuin Lapin linnut Eino Leinon runossa.

Ja tuhannet kaatuvat matkalla / useammat­ tuhannet palaavat kotiin / ja vievät huolet ja murheet / kun lentävät kohti mehiläispesää.
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Olympiastadionia remontoidaan 261 miljoonalla eurolla, mutta urheiluväki empii sen käyttämistä – Vapaavuori tulistui: ”Eihän tämä voi mennä näin”

    2. 2

      Tässä on uusi Olympiastadion – Kosketa ainutlaatuisia panoraamakuvia ja katso, miltä uusittu stadion näyttää

      Tilaajille
    3. 3

      Kryptovaluutta-alustan perustaja kuoli äkillisesti, ja 170 miljoonan euron varallisuus katosi – nyt sijoittajat epäilevät kuolemaa lavastetuksi

    4. 4

      Maastopalojen keskellä kärvistelevän Australian ilmasto­politiikka sai kansain­välisessä vertailussa 0,0 pistettä sadasta – pää­ministerin mukaan ilmasto­toimet ovat riittäviä

    5. 5

      Triplan minikauppahallin puodeissa on hiljaista – Ensimmäinen liike lopetti, mutta kauppakeskus uskoo yhä konseptiin

    6. 6

      Vihreiden entinen puoluesihteeri ryöstettiin ja pahoinpideltiin vakavasti Brysselissä

    7. 7

      Suomen asuntomarkkinoiden kahtiajako vaati ison uhrin: ”Monia on johdettu harhaan”

    8. 8

      Pyllistin hanuritohtorille Thaimaassa – sillä hetkellä en tiennyt, että olin matkailutrendin edelläkävijä

    9. 9

      Tuhannet suomalaiset saavat pian rikos­historian huume­kaupoista pimeässä verkossa – Hakkeri kertoo nyt, miksi tarina verkon anonyymistä huume­keitaasta oli valhetta

      Tilaajille
    10. 10

      BBC:n toimittaja innostui kiehtovista suomalaisista: brittikanava esittää tänä iltana dokumentin pienestä Iin kunnasta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suomen asuntomarkkinoiden kahtiajako vaati ison uhrin: ”Monia on johdettu harhaan”

    2. 2

      Tuhannet suomalaiset saavat pian rikos­historian huume­kaupoista pimeässä verkossa – Hakkeri kertoo nyt, miksi tarina verkon anonyymistä huume­keitaasta oli valhetta

      Tilaajille
    3. 3

      Hitas-rekisteristä paljastuu myös Helsingin päättäjiä: Eveliina Heinäluoma ja Dennis Pasterstein omistavat kaksi asuntoa

      Tilaajille
    4. 4

      Poliisiylijohtaja Seppo Kolehmainen allekirjoitti al-Holin suomalaisten palauttamista koskevan asia­kirjan, valio­kunnassa hän kiisti tietävänsä suunnitelmasta – näin Kolehmainen kommentoi

      Tilaajille
    5. 5

      Trump käski Greta Thunbergiä ”chillaamaan”, Thunberg näpäytti takaisin – ja sai tuekseen myös Michelle Obaman

    6. 6

      140-kiloinen painonnostaja Teemu Roininen ryhtyi vegaaniksi parantaakseen tuloksiaan – Miten siinä kävi?

      Tilaajille
    7. 7

      Olympiastadionia remontoidaan 261 miljoonalla eurolla, mutta urheiluväki empii sen käyttämistä – Vapaavuori tulistui: ”Eihän tämä voi mennä näin”

    8. 8

      Vihreiden entinen puoluesihteeri ryöstettiin ja pahoinpideltiin vakavasti Brysselissä

    9. 9

      35-vuotiaana kuollut NHL-puolustaja oli saanut kolmessa kuukaudessa neljä aivotärähdystä ja aina uudestaan peliluvan

    10. 10

      Mihin tv-toimittaja tarvitsee korkokenkiä? Kirsi Alm-Siira ja Annika Damström kertovat, millaista palautetta katsojilta tulee

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Joonas Lahti, 24, on Suomen paras puhelinliittymäkauppias ja tienaa enemmän kuin toimitusjohtaja

      Tilaajille
    2. 2

      HS pääsi harvinaiselle vierailulle syyrialaiseen vankilaan, jossa pidetään Isisin taistelijoita – ”Meilläkin on oikeuksia”, sanoo ruotsalainen Farhad

      Tilaajille
    3. 3

      Triplassa kiusallinen suunnitteluvirhe: uudelta asemalaiturilta näkee pimeällä sisään kauppakeskuksen vessoihin

    4. 4

      HS-analyysi: Kulmunin vaatimukset ajoivat vasemmistolaisen Sanna Marinin heti ahtaaseen rakoon

      Tilaajille
    5. 5

      Valta on nyt kolmikymppisillä naisilla: Hallitusta johtaa viisi naista, joista neljä on alle 35-vuotiaita

    6. 6

      Olot vapautuivat Jari Aarnion suljetulla selliosastolla – sekä vangit että vartijat ihmettelevät yllättävää muutosta

      Tilaajille
    7. 7

      Sanna Marinista tulee Suomen seuraava pääministeri, Sdp valitsi uusia ministereitä – HS:n seuranta kokoaa illan tapahtumat

    8. 8

      Helsinki aikoo muuttaa oppilasvalintaa: Tietystä osoitteesta ei enää välttämättä pääsisi tiettyyn kouluun

    9. 9

      Anni Sinnemäki oli rajusti kiusanneen johtajan esimies, mutta ei puuttunut tilanteeseen tarpeeksi: ”Olemme epäonnistuneet”

    10. 10

      Jussi Halla-aho yhdisti Tullin harjoituksen ja al-Holin suomalaisten kotiuttamisen, Tulli kertoi poikkeuksellisen laajasta disinformaatio­kampanjasta – Näin Halla-aho vastaa

    11. Näytä lisää