Sunnuntai

Noin sata suomalaista on toiminut järjestöissä, joita ehdotetaan nyt Yhdysvalloissa terroristilistalle

Listalle ehdotetaan ukrainalaista Azov-pataljoonaa, brittiläistä National Actionia ja Pohjoista vastarintaliikettä. Kaikissa niissä on ollut mukana myös suomalaisia.

Lokakuun puolivälissä Yhdysvaltojen edustajainhuoneessa tehtiin kiinnostava aloite. Yhteensä 40 demokraattipuolueen edustajaa esitti, että Yhdysvaltojen ulkoministeriö lisää kolme eurooppalaista äärioikeistojärjestöä ulkomaisten terrorijärjestöjen listalle.

Järjestöt ovat ukrainalainen Azov-pataljoona, brittiläinen National Action sekä yhteispohjoismaalainen Pohjoismainen vastarintaliike. Vetoomuksen puhetorvena oli kongressin terrorisminvastaisen alakomitean puheenjohtaja Max Rose, Afganistanin sodan veteraani.

”Azov-pataljoona, National Action ja Pohjoismainen vastarintaliike eivät ole pelkästään suoraan linkittyneet iskuihin kotimaissaan, vaan ne myös ajavat antisemitistisiä ideologioita, jotka inspiroivat hyökkäyksiä juutalaisia vastaan”, Rose perusteli Vice-lehdessä.

Ehdotus on nimenomaan Yhdysvaltojen sisäistä turvallisuutta varten. Jotta yhdysvaltalaista henkilöä voidaan syyttää nimenomaan terrorismista, syyttäjien täytyy osoittaa, että henkilö on yhteydessä johonkin järjestöön, joka on ulkoministeriön listalla terroristijärjestöistä.

Demokraattien esityksellä on useita suoria yhteyksiä Suomeen.

Lähes sata suomalaista on osallistunut näiden kolmen äärioikeistolaisen järjestön toimintaan joko aktiivijäsenenä tai vapaaehtoisena. Pohjoismaisen vastarintaliikkeen kannatusjäsenet mukaan lukien suomalaisia on useampia satoja.

Azov-pataljoona on kansainvälinen vapaaehtoisten sotilasjoukko, joka taistelee Itä-Ukrainan sodassa Ukrainan hallinnon puolella. Sitä pidetään äärioikeistolaisena.

Tiedossa on henkilöllisyyttä myöten ainakin neljä Suomen kansalaista, jotka olivat Azov-pataljoonassa sen jälkeen, kun sota Itä-Ukrainassa syttyi huhtikuussa 2014. Joukossa on Ruotsin Sundsvallissa asunut suomalaismies, kolmekymppinen mies Pohjois-Pohjanmaalta, parikymppinen lappeenrantalaismies sekä helsinkiläismies.

Azov-pataljoona vaikuttaa olevan linkittynyt myös suomalaiseen järjestäytyneeseen äärioikeistoon. Azovin poliittisen siiven edustaja Olena Semenjaka esiintyi huhtikuussa Turussa Suomen äärioikeiston Awakening-konferenssissa.

Myös brittiläisestä uusnatsistisesta National Action -järjestöstä löytyy suora linkki ainakin yhteen suomalaiseen. Suomen ja Britannian kansalainen Mikko Vehviläinen tuomittiin maaliskuussa 2018 kahdeksan vuoden vankeuteen Britanniassa.

Vehviläisen syytettiin valmistautuneen rotusotaan ja värvänneen muita brittiarmeijassa palvelleita National Actioniin, joka määriteltiin Britanniassa terroristijärjestöksi jo joulukuussa 2016. Vehviläinen oli varastoinut aseita ja suunnitellut aseistetun tukikohdan perustamista.

Hän on 35-vuotias Afganistanin sodan veteraani, jonka kotoa löytyi suuri asearsenaali, natsilippuja, Adolf Hitler -tarroja sekä valokuva, jossa hän tekee natsitervehdyksen itsenäisyyden muistomerkillä Helsingin Kaivopuistossa.

Vehviläinen on – totta kai – entinen Pohjoismaisen vastarintaliikkeen Turun-osaston aktiivi.

Suomalaisten kannalta oleellisinta on kuitenkin se, jos Pohjoismainen vastarintaliike jossain vaiheessa lisättäisiin Yhdysvaltojen ulkoministeriön mustalle listalle.

Mahdolliset pakotteet koskisivat suoraan lähes sataa suomalaista, mutta mahdollisesti useampaakin. Supo arvioi vuonna 2017, että liikkeessä oli Suomessa 80–85 aktiivijäsentä ja näiden lisäksi pari sataa tukijäsentä.

Yhteispohjoismaisen järjestön toiminta on kielletty Suomessa väliaikaisesti. Poliisihallitus esitti järjestön kieltämistä sen jälkeen, kun joulukuussa 2017 vastarintaliikkeeseen kuuluva Jesse Torniainen sai kahden vuoden ja kolmen kuukauden ehdottoman vankeustuomion törkeästä pahoinpitelystä.

Vastarintaliikkeen lakkautus on käsittelyssä seuraavaksi korkeimmassa oikeudessa.

Tosiasiallisesti vastarintaliike ei ole kadonnut Suomesta mihinkään. Se näyttää toimivan sekä vanhalla nimellä Kansallinen vastarinta että uudella nimellä Kohti vapautta. Esimerkiksi lokakuun puolivälissä vastarintaliike julkaisi ”suomalaisten kansallissosialististen raha-aktivistien” kirjan nimeltä Miksi pankkeja vihataan.

Ulkopoliittisen instituutin johtaja Mika Aaltola korostaa, että Yhdysvaltojen ulkoministeriön lista ulkomaisista terroristijärjestöistä on kovimpia kansainvälisiä painostuskeinoja.

”Se lista on aika rankka juttu”, Aaltola sanoo.

”Sille joutuvat järjestöt ja yksilöt tulevat sanktioitua monella tavalla, sinne joutuminen estää esimerkiksi henkilön matkustamista tai pankkitilin avaamista. Se on aika totaalinen, vahvimpia toimenpiteitä yksittäisiä henkilöitä ja toimijoita kohtaan maailmassa.”

Lista on se sama, jonka jo presidentti George W. Bush vahvisti välittömästi syyskuun 2001 terroristi-iskujen jälkeen. Yhdysvallat on ilmoittanut, että listan järjestöjen ja jäsenten omaisuutta voidaan ottaa haltuun ja rahaliikennettä estää.

Järjestöjen jäsenillä ei ole välttämättä mahdollisuutta saada viisumia Yhdysvaltoihin – ja maassa jo olevat kyseisten järjestöjen ulkomaalaiset jäsenet voidaan karkottaa.

Äärimmillään listalle joutuminen tarkoittaa Yhdysvaltojen näkökulmasta sitä, että se mahdollistaa sotilaallisen voiman käyttämisen järjestöä vastaan. Näin on 2000-luvulla tapahtunut lähinnä ääri-islamilaisia järjestöjä vastaan.

Toinen kysymys on sitten se, mistä edustajainhuoneen 40 demokraatin ehdotuksessa on lopulta kyse: mainittujen kolmen järjestön toiminnasta vai Yhdysvaltojen sisäpolitiikasta?

Aaltola arvioi, että mukana on sisäpolitiikkaakin, sillä vuoden 2020 vaalirumba lähestyy. Demokraattien täytyy osoittaa päättäväisyyttä kansallisen turvallisuuden suhteen.

”Neljäkymmentä edustajaa ei vielä indikoi valtavaa tahtotilaa”, Aaltola sanoo.

Demokraattien esitykselle ei ole toistaiseksi läpimenomahdollisuuksia, mutta se ei tarkoita, etteikö ehdotus voisi jollain aikataululla mennä läpi. Yhdysvaltojen listalle ulkomaisista terroristijärjestöistä voi päätyä eri reittejä ja eri syistä.

Järjestön asettaminen listalle vie usein kuitenkin vuosia.

”On vielä epäselvää, onko demokraattiblokin tarkoitus ilmaista paheksuntaa vai todella viedä nämä järjestöt samalle listalle kuin vaikkapa Isis”, Aaltola pohtii.

Jos Pohjoismainen vastarintaliike jossain vaiheessa joutuu Yhdysvaltojen listalle, on ainakin teoriassa mahdollista, että Yhdysvallat tekisi Suomelle luovutuspyyntöjä liikkeeseen kuuluvista henkilöistä.

Tutkaan vastarintaliike on otettu Yhdysvalloissa jo aiemmin. Järjestö mainitaan Kansallisessa terrorisminvastaisessa strategiassa, joka julkaistiin lokakuussa 2018. Siinä analysoidaan ulkomaisia vallankumouksellisia, nationalistisia ja separatistisia liikkeitä, joiden väkivaltaisuus ja pyrkimys horjuttaa yhteiskuntia uhkaa myös amerikkalaisten elämää.

Esimerkkinä tällaisesta järjestöstä strategia mainitsee Pohjoismaisen vastarintaliikkeen. Sillä arvioidaan olevan potentiaalia laajentaa tähtäimensä Yhdysvaltojen etuja vastaan.

Se on aika voimakas muotoilu. Järjestön vaarallisuus liittynee yhdysvaltalaisten näkökulmasta kuitenkin lähinnä pelkoon, että Yhdysvalloissa toimivat äärioikeistolaiset saisivat vaikutteita Pohjoismaiselta vastarintaliikkeeltä.

Entä jos vastarintaliike todella päätyisi Yhdysvaltojen mustalle listalle? Kuinka Yhdysvallat suhtautuu vaikkapa sellaisiin poliitikkoihin, jotka on tavalla tai toisella yhdistetty liikkeeseen?

Suomessa esimerkiksi perussuomalaisten kansanedustaja Olli Immonen sekä Espoon valtuustoryhmän puheenjohtaja Teemu Lahtinen poseerasivat uusnatsien kanssa Eugen Schaumanin patsaalla Porvoossa kesäkuussa 2015.

Voisiko pelkkä esiintyminen liikkeen kanssa riittää Yhdysvaltain sanktioihin?

”Se on varmaan rajatapaus. Että katsotaanko se konkreettiseksi tukemiseksi vai ei”, sanoo kansainvälisen oikeuden professori Outi Korhonen. 
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Helsinki aloitti uuden tavan auttaa vanhuksia – miksi suuri joukko hoitajia irtisanoutui heti?

      Tilaajille
    2. 2

      Suomen maahanmuutto­politiikassa on mennyt viime aikoina pieleen lähes kaikki mahdollinen, nyt on aika korjata virheet

    3. 3

      Uutissuomalainen: Omistaja­ohjaus­ministeri Paatero väläyttää Postin pilkkomista

    4. 4

      Tavallinen flunssa tai kaatuminen voivat laukaista toiminnallisen häiriön, jonka syytä lääketiede ei tunne kunnolla – Asiantuntijat kertovat, miksi toiset saavat oireita ja toiset eivät koskaan

      Tilaajille
    5. 5

      Trump jäi ensi kertaa verekseltään kiinni, sanoo tutkija EU-lähettilään todistuksesta – ”Mies joka näki läheltä, mitä tapahtui, kertoo nyt kaiken”

    6. 6

      Ajat muuttuvat myös britti­hovissa, ja nyt prinssi Andrew saa nyt mennä

    7. 7

      Ossi Valpio oli nouseva räppäri ja koripalloilija, mutta parikymppisenä hän oli valmis eläkkeelle – Sitten hän opetteli puhumaan häpeästä, ja se muutti kaiken

      Tilaajille
    8. 8

      Valtio huutokauppaa Jari Aarnion omakotitaloa Porvoossa: korkein tarjous noussut vuorokaudessa tuhannesta eurosta yli 260 000 euroon

    9. 9

      Iivo Niskanen sai Ylläksen leirilleen yllättävää harjoitusseuraa: ”Olemme viettäneet neljän tähden illallisia”

    10. 10

      Tarjolla oli kolme päivää Helsingissä, Slush, suomalainen sauna ja ilta Kalliossa – lähes 7 000 lähetti hakemuksen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Raamattu-siteeraus voi olla rikos, sanoo valtakunnan­syyttäjä: ”Ei pyhien kirjojen avulla saa loukata toisen ihmisarvoa”

    2. 2

      Entä jos natsit olisivat voittaneet toisen maailmansodan? Amazonin tieteissarja kertoo kylmäävää vaihtoehtohistoriaa

      Tilaajille
    3. 3

      ”Pystyn hymyilemään, vaikka olen romahduspisteessä” – Neljän lapsen isä Mika Tukiainen sairastaa masennusta ja pitää perheen arjen pyörimässä

      Tilaajille
    4. 4

      Kristiina Sandberg vapautui vankilasta mutta törmäsi digitaaliseen muuriin: ”Tuli sellainen olo, että ei tästä mitään tule”

    5. 5

      Yli sata vuotta vanhat Signe Branderin Helsinki-kuvat loistavat nyt väreissä, algoritmin ehostamia teoksia ilmestyy päivittäin automaattisesti Twitteriin

    6. 6

      Testissä kymmenen tuhtia amaroneviiniä – Kärkeen kiilasi yksi halvimmista

      Tilaajille
    7. 7

      HS-analyysi: Finanssivalvonta antoi eläkemiljardien hoitajille viimeisen varoituksen

    8. 8

      Trump jäi ensi kertaa verekseltään kiinni, sanoo tutkija EU-lähettilään todistuksesta – ”Mies joka näki läheltä, mitä tapahtui, kertoo nyt kaiken”

    9. 9

      Hallituksen budjetti vie laskelman mukaan Suomesta 5 000 työpaikkaa – ”En muista koskaan nähneeni tällaista”, sanoi kokoomuskonkari Ben Zyskowicz

    10. 10

      Uutissuomalainen: Omistaja­ohjaus­ministeri Paatero väläyttää Postin pilkkomista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Natalia Salmela seisoi teininä leipä­jonossa mutta omistaa nyt 31-vuotiaana hulppean loft-asunnon Helsingistä

      Tilaajille
    2. 2

      Jätkäsaaren palkituista taloista muutetaan pois mystisten oireiden vuoksi, omistaja kiistää ongelmat

      Tilaajille
    3. 3

      Noituudesta on tullut osa uutta feminismiä – selvitimme miksi

      Tilaajille
    4. 4

      Amsterdamilainen Laurent Simons, 9, valmistuu maailman nuorimpana ihmisenä yliopistosta

    5. 5

      Puolet suomalaisista saa liian vähän tiamiinia – Jos puutos jatkuu pitkään, se voi aiheuttaa joukon sekalaisia oireita

    6. 6

      Heini Maksimaisen laskut jäivät maksamatta ja pyykit pesemättä, vaikka töissä kaikki sujui hyvin – Tällaista on arjenhallintauupumus, josta moni millenniaali kärsii

      Tilaajille
    7. 7

      KHO: Vantaa saa lunastaa 300 vuotta saman suvun omistuksessa olleen tilan asuntojen rakentamista varten

    8. 8

      Patologina Auschwitzissa toiminut juutalaislääkäri kuvaa Josef Mengelen toiminnan järjettömyyden ja säälimättömyyden rehellisesti

    9. 9

      Moni tuntee ihmisen, joka haluaa olla aina oikeassa – Psykoterapeutti neuvoo, miten pätijän kanssa pärjää

      Tilaajille
    10. 10

      ”Anteeksi, äitini on ulkomaalainen”: HS:n kirjeenvaihtajan lapsi muutti Pekingiin ja on jo joutunut rauhoittelemaan paikallisia kiinaksi

    11. Näytä lisää