Valokuvaajalle tämä on ammatillisten haasteiden aikaa. Mistä kuvalle valoa ja taustalle väriä?
Jokaisella ammattikuvaajalla on omanlaisensa suhde valoon. Se määrittää heidän tyyliään. Sen perusteella voi opetella tunnistamaan vaikkapa lehtikuvaajia.
Käytännön työssä lehtikuvaaja usein kiirehtii paikalle ja ottaa kuvia, jotka liittyvät toimittajan tekemään juttuun, joka sekin syntyy tiukalla aikataululla. Otetaan ehkä videotakin. Yritetään ehtiä. Sellaista journalistinen työ useimmiten on.
Sekä kuvaajille että toimittajille tuttu tunne on, että olisi voinut käyttää enemmänkin aikaa.
Helsingin Sanomien pitkäaikainen kuvaaja Markus Jokelahttps://www.hs.fi/haku/?query=markus+jokela käynnisti kaksi vuotta sitten kollegojensa kanssa hankkeen, jossa kuvaajat saivat hidastaa tahtia. Heille annettiin aikaa keskittyä osaamiseensa ja luovuuteensa. Ilman toimittajia.
Syntyi kuvasarjoja otsikolla Kuvia Suomesta. Osien yhteydessä on julkaistu toimittajien kirjoittamia tekstejä, mutta kertojia ovat ennen kaikkea kuvaajat. Kuvat ovat tarinoita.
Osa kuvasarjoista on nyt painettu kirjaksi, jonka nimi on Kuvia Suomesta (Images from Finland). Kirja ilmestyy, kun Helsingin Sanomat täyttää 130 vuotta marraskuun puolivälissä. Runsaassa sadassa vuodessa kuvaaminen on mullistunut. Digikuvia otetaan nyt valtavasti. Mutta kuvan merkitys journalismissa ei ole vähentynyt yhtään.
Valokuvaaja, tämän vuoden nuori taiteilija Aapo Huhtahttps://www.hs.fi/haku/?query=aapo+huhta otti tätä juttua varten henkilökuvia Kuvia Suomesta -sarjan kuvaajista. Kukin Huhdan ottama kuva viittaa tavalla tai toisella sekä kuvasarjojen aiheisiin että Helsingin Sanomien kuvaajien työskentelytapoihin.
Palattiin rikospaikoille tai ainakin sinne päin.
”Kun kuvaajat usein vaativat kuvattavalta aika paljon, niin tässä he ovat itse heittäytyneet”, Huhta sanoo.
Helsingin Sanomien kuvaaja Rio Gandarahttps://www.hs.fi/haku/?query=rio+gandara pitää kiinni luonnonvalosta tai kuvauspaikan omasta valosta, marraskuussakin. Jos ruokapöytää valaisee keltainen hehkulamppuvalo, se saa riittää kuvaajalle. Gandara käyttää salamavaloa ”vain jos on pakko” ja silloinkin niin vähän kuin mahdollista. Joskus henkilökuvissa hän saattaa korostaa kasvojen pintaa tai muotoa salamavalolla.
”Arvostan paikan tunnelmaa ja käytän olemassa olevaa valoa hyväksi”, Gandara selittää.
Gandara on syntynyt Indonesiassa, jossa paistaa lähes aina aurinko. Voi olla, että suhde valoon on vähän vaikuttanut uravalintaankin.
”Seuraan aina, miten valo vaikuttaa maisemaan. Suomessa auringonvalo tulee matalammalta, tropiikissa korkeammalta. Luulen, että tykkään enemmän suomalaisista valo-olosuhteista.”
Valaistuksen toinen ääripää on voimakas salamavalon käyttö. Markus Jokela on salamakuvauksen edelläkävijöitä Suomessa. Nuoremman polven salamakuvaajiin kuuluu muun muassa Akseli Valmunenhttps://www.hs.fi/haku/?query=akseli+valmunen, jolla on iso panos kirjan kuvasarjoissa.
Monet kirjan kuvaajista ovat valokuvataiteilija ja kirjailija Hanna Weseliuksellehttps://www.hs.fi/haku/?query=hanna+weseliukselle tuttuja opiskelijoina. Hän on myös lehtori valokuvataiteen maisteriohjelmassa Aalto-yliopistossa.
Ammattilaisena Weselius näkee kuvissa enemmän kuin keskivertokatsoja. Se on kiehtovaa.
Hän tunnistaa Kuvia Suomessa -sarjoissa monen kuvaajan ominaispiirteitä mutta erityisen hyvin Markus Jokelan, jonka uraa hän on seurannut omista opiskeluvuosistaan lähtien. Hän antaa pari vinkkiä, miten voi tulla yhtä hyväksi Jokela-tuntijaksi.
”Katseiden ja suuntien dynamiikka on aivan omanlaistaan. Tapa, jolla ihmiset asettuvat kuva-alaan. Ihmisillä on usein tyhjä katse, ja he katsovat jonnekin kaukaisuuteen. Kuvissa on usein myös joitain ehkä vähän hassuja esineitä tai asioita, kuten kirjan Nyt on kesä -sarjan https://interactive.hs.fi/arkku/public/generated/12898hsGIm/?_ga=2.150002111.825417918.1572863707-538057343.1553696585kuvassa ruohomätäs.. Ylipäätään hänen kuvissaan hellyyden ja julmuuden raja on hyvin häilyvä, ja se on lopulta katsojan silmässä.”
Weselius tuntee hyvin myös opiskelijansa Akseli Valmusen tyylin ja ennestään muun muassa kirjan lentokonesarjanhttps://interactive.hs.fi/arkku/public/generated/20903UppiQkm/. Valmusen kuvat ovat hyvä esimerkki siitä, miten kirkas salamavalo paljastaa paikkoja, joita silmä ei noteeraa, ja näkee pikkiriikkisiäkin asioita, kuten kumilenksun lentokoneen lattialla.
”Syntyy tunkeutumisen efekti.”
Valmusen Lappi-sarjahttps://interactive.hs.fi/arkku/public/generated/24079psdXMXt/?_ga=2.150002111.825417918.1572863707-538057343.1553696585 saa Weseliuksessa aikaan spontaanin reaktion.
”Ai kauheeta. Roskaa, saastetta, riistoa. Sama meno kesät talvet. Kuvat tekevät jo valmiiksi käsittämättömiä asioita vielä vaikeammin tunnistettaviksi. Ja kesäinen poro on kyllä tosi surullinen.”
Räikeiden salamavalojen vastapainona Weselius pysähtyy ihailemaan Mikko Suutarisen pimeitä kaamoskuvia.
”Tässä on käytetty hyvin pitkää valotusaikaa, kun silmät ovat menneet kiinni”, Weselius arvioi.
Naiskuvaajien osuus näiden kuvasarjojen tekijöinä on pieni: 13 kuvaajasta naisia on kolme. He ovat Heidi Piiroinenhttps://www.hs.fi/haku/?query=heidi+piiroinen, Outi Pyhärantahttps://www.hs.fi/haku/?query=outi+pyharanta ja Kaisa Rautaheimohttps://www.hs.fi/haku/?query=kaisa+rautaheimo.
Tätä epätasa-arvoa Weselius kritisoi.
Millaisen kuvan Kuvia Suomesta -sarja antaa Suomesta? Se kiertää eri puolilla maata ja esittelee ihmisiä, jotka tuntuvat elävän omissa poteroissaan, erillään toisistaan, maalla ja kaupungeissa.
Yhdistäviäkin asioita toki on, kuten kahvihttps://interactive.hs.fi/arkku/public/generated/21548eniUcLf/index.html?_ga=2.103813769.825417918.1572863707-538057343.1553696585 (Rio Gandara), pyhät järvethttps://interactive.hs.fi/arkku/public/generated/18222cmZOJUW/ (Heidi Piiroinen) ja krapulahttps://dynamic.hs.fi/2018/krapula/ (Jonne Heinonenhttps://www.hs.fi/haku/?query=jonne+heinonen).
Hanna Weselius kiinnittää huomiota sosiaaliseen välimatkaan Outi Pyhärannan kuvaamien pienten lasten äitienhttps://interactive.hs.fi/arkku/public/generated/21872PJfOuCX/?_ga=2.137238841.825417918.1572863707-538057343.1553696585 ”notkuvan latte-pöydän” ja vaikkapa Juhani Niirasenhttps://www.hs.fi/haku/?query=juhani+niirasen arkkupakastintalouksienhttps://dynamic.hs.fi/2018/arkkupakastimet/index.html välillä.
Kuvaaja Kaisa Rautaheimo kertoo, että sarjojen aiheita palloteltiin yhdessä koko kuvatoimituksen kanssa. Ajateltiin myös kuvan roolin muuttumista.
”Maailmakin on muuttunut. Kuvattavien ihmisten työ on nykyään usein vain sitä, että istutaan toimistossa tietokoneen edessä”, Rautaheimo huomauttaa.
Kuvaajat työskentelevät nykyään samassa digimurroksessa kuin koko media-ala. Tasapainottelu painetun lehden ja verkkojuttujen välillä vaatii edelleen totuttelua, myös lukijalta. Paljon nähnyt ja kokenut Markus Jokela on sitä mieltä, että verkko ei ole vielä löytänyt muotoja, joissa kuvat pääsisivät esiin parhaalla mahdollisella tavalla.
Kuvia Suomesta -sarjat ovat joka tapauksessa olleet Helsingin Sanomien verkkosivujen seuratuinta sisältöä. Kaikki kuvat löytyvät yhä HS.fi:stähttps://www.hs.fi/sivu/kuvia-suomesta/, ja sarjoja kuvataan edelleen.
Kuvia Suomesta – Images from Finland (HS Kirjat) ilmestyy 13.11. Kuvia Suomesta -valokuvanäyttely 13.–24.11. Sanomatalossa (Töölönlahdenkatu 2). Yleisölle avoin julkistustilaisuus Sanomatalon Mediatorilla ke 13.11. klo 17. Tilaisuudessa valokuvaajat puhuvat Kuvia Suomesta -sarjoistaan.
Kommentit