Toisinaan poliitikko tuntuu rehdimmältä puhuessaan soopaa

Kansan­viisaus sanoo, että poliitikot aina valeh­televat. Siitä huoli­matta on suuri uutinen, kun poliitikko jää valheesta kiinni. Näin kävi tällä viikolla, kun kaupunginvaltuutettu Abdirahim ”Husu” Husseinhttps://www.hs.fi/haku/?query=abdirahim+%E2%80%9Dhusu%E2%80%9D+hussein (sd) jäi kiinni valehtelusta.

Häntä muistutettiin vanhasta säännöstä, jonka mukaan valehtelu politiikassa ei kannata. Sen haitat ovat suurempia kuin mahdolliset hyödyt. Sääntö on lohdullinen, sillä se antaa ymmärtää, että yleisö todella arvostaa totuutta enemmän kuin mitään muuta.

Näinhän asia ei ole. Edes räikeillä emävalheilla ei välttämättä ole äänestäjille merkitystä. Yhdysvaltain presidentinvaalit voitti ihminen, joka valehteli faktantarkastussivustojen mukaan selvästi kilpakumppaniaan enemmän. Britannian EU-eroa ajanut kampanja levitti vääriä tietoja eron kustannuksista. Valhe ylsi laajemmalle kuin yritykset korjata sitä.

Faktoissa pysymistä tärkeämpää joillekin äänestäjille on nykyään aitouden tuntu. Nurinkurista kyllä, poliitikko voi joskus tuntua rehdimmältä puhuessaan soopaa. Sen sijaan faktoissa pitäytyvä ja huolellisesti sanansa asetteleva poliitikko voi tuntua epärehelliseltä. Falskilta, teennäiseltä.

Olen miettinyt valehtelua viime aikoina, sillä yritän opettaa taaperoa käymään potalla. Olemme alussa, ja lapsen olisi tarkoitus tiedostaa, milloin vaippaan on tullut jotain. Kysyn: Tuliko pissi? Hän vastaa: Ei. Oli tilanne mikä tahansa. Hän tahtoo välttää vaipan vaihdon.

Eniten asiassa minua yllättää se, että en läheskään aina arvaa lapsen ilmeestä, milloin hän huijaa. Toisinaan olen aivan varma, että hän puhuu palturia, vain huomatakseni, että erehdyin.

Sitä luulisi tuntevansa lapsensa niin hyvin, että osaisi lukea hänen ilmeitään. Etenkin, kun pieni lapsi ei ole mikään varsinainen pokerinaama. Mutta näin ei ole.

Tästä kiinnostuneena aloin eräänä iltana lapsen mentyä nukkumaan lukea viestinnän tutkija Timothy R. Levinenhttps://www.hs.fi/haku/?query=timothy+r.+levinen uutta kirjaa Duped: Truth-Default Theory and the Social Science of Lying and Deception (vapaasti suomennettuna jotakuinkin Puijatut: Totuusolettamateoria ja valehtelu ja petos yhteiskuntatieteellisestä näkökulmasta). Se koskee valehtelua ja sitä, miksi meidän on niin vaikea tunnistaa sitä.

Valehtelu on asia, jossa arkijärki ei usein päde. Kenties osin juuri siksi se kiehtoo niin paljon. Toisin kuin luullaan, esimerkiksi katseen välttely tai hermostuneet eleet eivät tutkimusten mukaan kerro valehtelusta. Ongelma on, että ihmiset tekevät erilaisia asioita valehdellessaan, ja toisaalta monet ihmiset tekevät valehteluun liitettyjä eleitä myös puhuessaan totta. Rehellinen olemus ei yleensä vielä merkitse rehellisyyttä eikä vilpillinen olemus epärehellisyyttä.

Kuten minulla taaperoni suhteen meillä on silti vahva oletus siitä, että voimme tunnistaa rehdin ihmisen arvioimalla tämän olemusta ja käytöstä. Käytännössä me emme kuitenkaan osaa päätellä juurikaan sattumaa paremmin, milloin joku puhuu palturia.

Ja vaikka kansanviisaus poliitikoista sanoo muuta, me lähtökohtaisesti yleensä uskomme todeksi sen, mitä kuulemme tai luemme. Se on Levinen mukaan järkevää, sillä suurin osa ihmisistä puhuu totta suurimman osan aikaa. Tarvitaan jokin painava syy poiketa tästä olettamuksesta.

Valehtelu tuomitaan jyrkästi. Siitä kiinni jääminenkään ei silti välttämättä vie äänestäjien suosiota, kuten on huomattu.

Päinvastoin, jos jotkut populistien väitteet ottaa liian kirjaimellisesti, voi vaikuttaa tosikolta. Valheita lasketteleva presidentti voi kannattajilleen edustaa jotain suurempaa totuutta tai oikeita arvoja. Tai ehkä he vain haluavat näpäyttää mediaa ja poliittisia vastustajia.

Valheet eivät ole samanarvoisia. Timo Soinihttps://www.hs.fi/haku/?query=timo+soini kertoi taannoin tarinan Hesburgerin myyjästä, joka huusi, että täällä painetaan pitkää päivää, jotta Kreikka saa rahansa. Saman tarinan hän oli kertonut muutama vuosi aiemmin, mutta silloin kyseessä oli Espanja. Se meni poliittisen retoriikan piikkiin. Populisteihin näyttää kohdistuvan toisenlaiset odotukset kuin muihin.

Kenties me myös hyväksymme paremmin tietynlaiset valheet. Politiikan sisällöstä on sallitumpaa puhua soopaa kuin henkilökohtaisista teoista.

Jos tahtoo oikeasti tietää, onko ihminen rehellinen, tutkijan neuvo on, että ei kannata keskittyä olemuksen tai eleiden arviointiin. Ne eivät useimmiten kerro valehtelusta vielä juuri mitään. Sen sijaan kannattaa kuunnella, mitä hän sanoo, ja verrata sitä tosiasioihin.

Sanoihinkaan ei silti kannata takertua liian orjallisesti. Rehelliset ihmiset eivät ole aina puheissaan aivan johdonmukaisia. Toisinaan valehtelijat saattavat tutkijoiden mukaan olla jopa johdonmukaisempia.

Potalle opetteleva taaperoni todistaa sen. Hän vastaa johdonmukaisesti ei.