Älä ikinä selitä ulkomaalaiselle suomalaisen onnen saloja

Nyt on kriit­tinen massa saavutettu. Suoma­laisten onnel­lisuudesta on tullut kansain­välisesti hyväk­sytty ja omaksuttu tosi­asia. Tämä johtuu siitä, että englannin­kielinen media on taluttanut jo tarpeeksi monta lukijaansa tarpeeksi monta kertaa suoma­laisen onnel­lisuuden äärelle. Näin syntyvät mieli­kuvat, jotka voivat pinttyä kuin itse­päisin majoneesi­tahra.

Kun yritän kysellä Britanniassa ihmisiltä brexitistä, vastaavat britit tenttaamalla onnen salaisuuksista.

Pankkikäynnillä ilmeni, että en olekaan se säntillinen asiakas vaan säntillinen ja onnellinen asiakas. Äskettäin tulin istutetuksi illallispöydässä brasilialaisen herran viereen. Hän kuulutti koko pöytäseurueelle olevansa onnellinen mies, kun voi istua näin onnellisen naisen vieressä. Olin tutkivinani terriiniäni ja mietin, onko etiketin mukainen ilme tässä tilanteessa kaino vai omahyväinen vai näyttelenkö vain tapani mukaan hieman yksinkertaista.

Mitä seuraavaksi? Kohta ei enää ilkeä edes paljastaa, että on Suomesta. Keskustelukumppani voi ajatella, että kerskun ja rehvastelen. Roskia ei voi enää viedä ulos, kun naapurit alkavat etsiä roskistani onnen salaisuutta. Puolitutut ja tuntemattomat alkavat tuoda tenaviaan tyköni, jotta koskettaisin heitä ja onnellisuus tarttuisi.

Vielä 2000-luvun alkupuolella Suomi ja suomalaisuus tuntuivat assosioituvan ainakin monen britin mielessä pimeyteen.

Olin nuori ja naiivi ja koin velvollisuudekseni selventää perin pohjin, kuinka asiat oikeasti ovat. Että on meillä Suomessakin kesällä valoisaa ja itse asiassa paljon valoisampaa kuin teillä. Mutta meilläpä on myös kunnon katuvalot, toisin kuin teillä täällä pimeyden valtakunnassa.

Pidin käsilaukussani pientä faktatyökalupakkia, piirtoheitintä, maapalloa ja karttakeppiä, joiden avulla saatoin luennoida vuodenajoista, leveysasteista sekä eri valaisinmallien eduista ja haitoista.

Enää en viitsisi. Käsilaukkukin kävi painavaksi.

Nyt kun suomalaisten onnellisuudesta on tullut korrekti kansainvälinen keskustelunavaaja, on hyvä kerrata, mitä asiaan kannattaa suomalaisena sanoa. Pääsääntö on: mahdollisimman vähän.

Ensinnäkään suomalaisen ei pidä ottaa asiaa koskaan itse puheeksi. Keskenämme voimme toki vatvoa onnellisuutemme ja tyytyväisyytemme (HS 29.11.) syitä, seuraamuksia sekä olomuotoja, mutta ketään ulkomaalaisparkaa ei tällä pidä ikinä rasittaa.

Yhtä tärkeää on muistaa, että oletettua onnellisuutta ei tule ikinä ryhtyä ulkomaalaiselle selittelemään. Onnellisuuttamme tai tyytyväisyyttämme elämään ei kannata vähätellä sen enempää kuin paisutellakaan. Etenkään ei pidä mennä sanomaan, että oikeasti olemme kurjaa, tyytymätöntä ja eripuraista sakkia. Antaa muiden vain rauhassa ihmetellä.

Onnellisuusolettaman leviämisen paras puoli on se, että kaikenlaisen tyhjän jutustelun tarve ulkomaalaisten kanssa vähenee. Ennen olin heidän silmissään se vaisun synkeä suomalainen, joka ei hymyillyt eikä hihkunut. Nyt ei tarvitse enää hymyillä, hihkua eikä todistella seurallisuutta: olenhan se onnellinen suomalainen, jota valaisee kaikkien kadehtima sisäinen hehku.