Miten voi tulla haudatuksi pienellä hiilijalanjäljellä?

Rakkaat ystävät! Palstalla on viime kerroilla käsitelty runoja, joiden alla lukee usein Eino Leinonhttps://www.hs.fi/haku/?query=eino+leinon nimi, vaikka ne ovat peräisin jonkun muun kynästä. Kaisa Neimalanhttps://www.hs.fi/haku/?query=kaisa+neimalan epäilykset ovat hiljattain heränneet kahden Leinon kirjoittamaksi väitetyn värssyn kohdalla.

Yksi runoista esiintyi isänpäivän lehdessä. Se alkaa näin: Ei ole suurempaa rakkauden valaa kuin se, että lapsesi sua halaa. Teksti löytyy lukemattomilta mietelausesivustoilta, ja vaikka en onnistunut jäljittämään alkuperäistä kirjoittajaa, voisin panna pääni pantiksi, ettei hän ole Eino Leino.

Toista Neimalan kohtaamaa runoa on vaikeampi jäljittää:

Kulje äiti kerallamme

voiman lähteenä lähellä

Elä muistoissa mukanamme

sävelinä sielussamme

elämämme enkelinä

taivaan veräjän takana.

Tätä muistovärssyä todella levitetään Leinon kirjoittamana, mutta Neimalalla on epäilyksensä: ”Leino olisi varmasti korjannut kolmannen säkeen rytmivirheen, ennen kuin olisi sutaissut nimensä alle.”

Ehkä joku lukijoista löytää runon alkuperän?

Pitäisi tehdä jälkeenjääville jonkinlainen hautausohje. Tällainen 84-vuotias nykyaikainen nainen haluaisi tulla haudatuksi vain pienellä hiilijalanjäljellä. Miten silloin olisi hyvä menetellä? Olisiko ohjeena polttohautaus vai tavallinen arkkuhautaus?

– Viimeinen hiilijalanjälki

Näistä vaihtoehdoista suurempi hiilijalanjälki on polttohautauksella. Kun krematorion uuni lämmitetään kaasupolttimilla vähintään 750 asteeseen noin tunnin ajaksi, polttamisen päästöt vastaavat autolla ajelua muutaman bensatankillisen edestä.

Arkkuhautaus puolestaan kuluttaa niin paljon maapinta-alaa, että monella paikkakunnalla sitäkään ei pidetä pidemmän päälle kestävänä vaihtoehtona. Molemmissa tavoissa tarvitaan arkku, ja sen valmistaminen kuluttaa hieman luonnonvaroja.

Maailmalla on otettu käyttöön useita ekologisempia hautaamistapoja. Niin sanotussa biokrematoinnissa ruumis asetetaan muutamaksi tunniksi hajoamaan alkaaliseen liuokseen. Lopuksi luut jauhetaan ja luovutetaan tuhkan tapaan omaisille.

Vielä luonnonmukaisempi hautaustapa on ruumiin kompostointi, joka perustuu kehon omien mikrobien toimintaan. Kompostointilaitoksen teräslieriössä prosessi kestää noin kuukauden, ja lopputuotteena saadaan multaa.

Ja voi ruumiin pakastekuivatakin.

Uudet hautaustavat eivät vielä ole levinneet Suomeen. Sen on arvioitu johtuvan lähinnä hautausalan tavasta reagoida uusiin tuuliin hieman hitaasti. Jos siis et aivan pian kuole, voit päästä valitsemaan ympäristöystävällisempien vaihtoehtojen joukosta.

Lukiessani Veikko Huovisen novellia Lemmikkieläin vastaan tuli verbi kasettua. ”– – pieni, rähjäinen kulkuri joka näytteli yllättäen kasettunutta värk­kiään kolmelle naistenlehden toimittajalle. Pieni, ikääntynyt ekshibitionisti herätti enemmän naurua kuin närkästystä.” Villi googlaaminen kertoo, että kyseessä voisi olla jonkinlainen kovettuminen, erektio, mutta ei sitten kuitenkaan, koska ainakin Havukka-ahon ajattelijassa päähenkilö aikoo käpristyä ja kasettua (ilmeisesti jotenkin hyytyä tai muumioitua) kotinurkkiinsa. Eli mikä sana tämä on, ja mikä on sen etymologia?

– Zania Spapé

Toivoin lukupiirini useiden savolais- ja kainuulaislähtöisten jäsenten osaavan vastata kysymykseen – olihan Huovinen Kainuussa varttunut savolaisperheen vesa. Kukaan ei kuitenkaan varmuudella tunnistanut kasettua-verbiä. Apuun tuli Suomen murteiden sanakirja, joka tunsi sanalle parikin merkitystä.

Muun muassa Pohjois-Pohjanmaalla, Lapissa ja Kainuussa kasettuminen on tarkoittanut kuivettumista, kovettumista ja parkkiintumista. Sitä on voitu käyttää esimerkiksi leivästä tai nahkaesineestä, mutta myös ihmisestä. Hassua kyllä, Pirkanmaalla kasettumisella on tarkoitettu kastumista.

Luulen, että Huovinen on novellissaan tarkoittanut nimenomaan eräänlaista iän aiheuttamaa käppyröitymistä.

Onko totta, että luovat ihmiset näkevät paljon enemmän unia kuin ns. tavalliset tallaajat? Onko luovuudella ja unien näkemisellä siis yhteyttä toisiinsa?

– Jouko Vinkka

Nähtyjen unien määrässä ei välttämättä ole suuria luovuuteen liittyviä eroja – enemmän eroja on sen sijaan siinä, muistaako ihminen nähneensä unta. Siihen luovuus vaikuttaa.

Tutkimusten mukaan taideopiskelijat muistavat enemmän uniaan kuin insinööriopiskelijat – mutta toisaalta osa insinööreistäkin kyllä muistaa valtavasti unia. Myös kielellisesti lahjakkailla ihmisillä on keskimääräistä parempi unimuisti.

On arveltu, että unien muistajia yhdistäisi hyvä visuaalinen muisti, kenties myös avaruudellinen hahmotuskyky ja kiinnostus epäsovinnaiseen ongelmanratkaisuun.