Tulen isäksi maailmanlopun kynnyksellä

Heinäkuussa näin oudon unen. Kohtasin siinä kuolleet isovanhempani. En ollut nähnyt sellaista unta koskaan aiemmin. Kun puolisoni soitti seuraavana päivänä, osasin odottaa yllätystä. Hän kertoi tehneensä raskaustestin. Se oli positiivinen.

Tämä ei ollut ihan suunniteltu juttu. Olin jo parin vuoden ajan harkinnut meneväni steriloitavaksi, siis leikkaukseen, jossa minulta poistettaisiin lisääntymiskyky. En saanut aikaiseksi – aina oli jotain kiireellisempää tekemistä.

Ensimmäisellä neuvolakäynnillä odotti uusi yllätys. Tulossa ei ollutkaan yksi vauva. Kohdussa varttuivat kaksoset.

Alhainen syntyvyys on ollut viime vuosina Suomen ykkös­uutisaiheita.

Olen syntynyt vuonna 1979, ja ystäväpiirini on osa tätä ilmiötä. Vielä kolmekymppisinä kavereistani vain muutama oli perheellistynyt. Yhä edelleen huomattava osa heistä on lapsettomia. Lasten hankkiminen ei ole sukupolvelleni normi, vaan yksi vaihtoehto muiden joukossa.

Puheet lapsiperheiden aseman parantamisesta tilanteen muuttamiseksi lähinnä huvittavat minua. Koskaan en ole kokenut samanlaista huolenpitoa kuin nykyisessä tilanteessani. Neuvolassa meistä huolehditaan kädestä pitäen. Suomen vanhempainvapaat ja sosiaalietuudet perheille ovat maailman huippua.

Ei kukaan hyvinvointipalveluiden puuttumisen takia jätä lapsia hankkimatta.

Jos Suomessa vastasyntyneen parkaisu kuullaan entistä harvemmin, niin maailmassa tilanne on toinen. Syntymäni aikaan meitä ihmisiä oli noin 4,4 miljardia. Kun lapseni syntyvät, ihmiskunnan koko on 7,8 miljardia. Hurjimmissa ennusteissa maapallon väki­luku on vuosisadan lopussa noussut 14 miljardiin.

Vaikka hallitsematon väestönkasvu jatkuu edelleen osissa maailmaa, se ei ole ollut viime aikoina juuri minkäänlainen keskustelunaihe. Ei, vaikka maailman väestökäyrä ja ilmastonmuutosta kiihdyttävien kasvihuonekaasupäästöjen kasvukäyrä ovat lähes identtiset.

Silloin, kun väestöräjähdyksestä vielä puhuttiin, muistutettiin, että hyvinvointi, yhteiskunnallinen kehitys ja naisten aseman parantaminen ovat parhaat keinot syntyvyyden saamiseksi hallintaan. Nyt, kun Suomessa tapahtuu juuri näin, se onkin ongelma.

Suomi voisi näyttää esimerkkiä väestökehityksen­ hallinnassa, mutta nyt väestönkasvu onkin muuttunut tavoitteeksi. Kasvu on ongelma vain siellä muualla maailmassa.

Ultraäänikuvassa näkyi ihmisen alku. Se liikkui, heilutti käsiään ja jalkojaan. Kuuntelimme sydänääniä.

Uusi elämä on aina ihme. Olin liikuttunut, silmäkulmat kostuivat. Mutta olin myös mietteliäs. En miettinyt vain päästökäppyröitä. Mietin näiden pienten ihmisalkujen tulevaisuutta.

Maailman luonnonvarainstituutin mukaan jo vuonna 2050 ihmiskunta tarvitsee puolet enemmän ruokaa kuin nyt. Nykyinen elintarviketuotanto perustuu 1960-luvulla alkaneeseen maatalouden ”vihreään vallan­kumoukseen”, joka synnytti tehotuotannon. Se puolestaan perustuu lannoitteissa käytettävään fosforiin.

Vuonna 2009 ennustettiin, että fosfori loppuu 50 vuodessa. Sittemmin ennustetta on korjattu ylöspäin, mutta joka tapauksessa uudet esiintymät ovat entistä vaikeammin hyödynnettävissä. Kuten kaikkien uusiutumattomien luonnonvarojen kohdalla tämä lisää tuotteen hintaa ja ympäristövaikutuksia.

Kuluvana vuonna on myös uutisoitu, että viljelysmaiden multa voi kulua loppuun 60 vuodessa.

Käynnissä on ihmisen aiheuttama maapallon kuudes sukupuuttoaalto, joka on omana elinaikanani tuhonnut 60 prosenttia koko planeetan selkärankaisten eläinlajien populaatioiden yksilömäärästä. Myös ihmisravinnoksi käytettävät valtamerien kalakannat uhkaavat romahtaa.

Vaikka ilmastonmuutos onnistuttaisiin pysäyttämään tänään, jo nykyisen lämpenemisen aiheuttama Himalajan jäätiköiden sulaminen uhkaa 1,9 miljardin ihmisen vedensaantia.

Ihmiskunnan keskeisimmän ener­gialähteen, öljyn, tuotantohuipun arvellaan olevan käsillä. Myös maakaasun tuotannon ennustetaan kääntyvän laskuun.

Tässä tilanteessa lasten tekeminen Suomen eläkejärjestelmän ja kansantalouden ylläpitämiseksi tuntuu lähinnä naurettavalta. Kohta kun voi romahtaa vähän muutakin.

Viime viikolla hankimme lastenvaunut. Ihmettelemme lastenvaatteita ja kestovaippoja. Kyselemme kavereilta neuvoja. Tammikuussa menemme synnytysvalmennukseen. Sinne pyöräillessäni mietin, onko koko sairaalaa edes olemassa sitten, kun omat lapseni tulevat lapsentekoikään.

Jotta kaikki maailman ihmiset voisivat elää kuin suomalaiset, tarvittaisiin kolmen ja puolen maapallon luonnonvarat. Ongelma ei taida ratketa sähköautoilemalla, pystyttämällä tuulivoimaloita ja syömällä papuja. Silti ihmiset tuntuvat ajattelevan, että elämä jatkuu suunnilleen kuin ennenkin. Niin ihmiset varmaan ajattelivat aiemmissakin sivilisaatioissa – niissä, joita ei enää ole.

Lasken käteni puolisoni pinkeälle vatsalle. Siellä jossain kaksi pientä sydäntä lyö. Jokin vaisto, jota en aiemmin tuntenut, herää minussa.

Elämä jatkuu kuitenkin. Se elämä voi olla aika erilainen kuin minulla, joka satuin syntymään yhteen ihmiskunnan historian etuoikeutetuimmista sukupolvista.