20-lukua odotellessa - Sunnuntai | HS.fi

20-lukua odotellessa

Elämme vielä pitkittynyttä 2010-lukua. Oikean 2020-luvun alkamiseksi tarvitaan jokin muutos, joka erottaa sen 2010-luvusta, kirjoittaa kolumnissaan Teppo Sillantaus.

12.1.2020 2:00 | Päivitetty 12.1.2020 6:25

Teppo Sillantaus

Sata vuotta sitten oli tammikuun alku vuonna 1920, ja iloista 1920-lukua oli siis eletty vajaat kaksi viikkoa.

Paitsi ettei 1920-luku ollut vielä alkanutkaan. Siis sellainen 1920-luku, jonka me tunnemme.

Siihenhän kuuluvat jazz, polkkatukkaiset flapper-tytöt, mondeeni paheellisuus, ruumiin kulttuuri, modernismin läpimurto, suurkaupunkilaisuus, cocktailit ja fasismin nousu.

Näitä 1920-luvun tuntomerkkejä oli Suomessa tammikuussa 1920 näkyvissä vähemmän kuin rakenteilla olevia vapaussodan muistomerkkejä.

Vasta edellisenä vuonna oli selvitty monta vuotta kestäneestä riuduttavasta ruokapulasta. Ja heti sisällissodan jälkeen kesällä 1918 Suomeen oli saapunut espanjantaudiksi nimetty in­fluenssa, joka levisi nopeasti. Tuhansia, ehkä jopa yli 20 000 suomalaista, vanhoja ja nuoria, oli kuollut.

Aitoa 1920-luvun fiilistä oli tammikuussa 1920 erityisen vähän Lapissa.

Silloin espanjantaudin kolmas aalto saavutti syrjäisen Inarin. Kohta koko kunnassa oli vain neljä ihmistä terveenä. Apua etsiviä kuoli talviteiden varsille ja navettoihin, jonne he olivat hakeutuneet eläinten lämpöön, kun eivät jaksaneet enää lämmittää tupiaan. Joka kymmenes pitäjän asukas menehtyi.

Ei 1920-luvun muotitanssia charlestonia tanssittu silloin vielä muuallakaan. Charlestonin tunnetuksi tehnyt kappale The Charleston esitettiin ensimmäisen kerran kolme vuotta myöhemmin, syksyllä 1923, kaukana New Yorkissa.

Yhdysvalloissa koko aikakausi nimettiin kyllä jo 1920-luvun alussa Jazz Ageksi, jazzajaksi.

Mutta kuinkahan moni suomalainen kuuli Jazz Agen aikana minuuttiakaan oikeaa jazzia? Ensimmäinen jazzyhtye saapui Suomeen Andania-laivalla toukokuussa 1926 ja esiintyi kesällä Helsingissä Oopperakellarin tilausravintola Royalissa. Sen jälkeen amerikansuomalainen klarinetisti Wilfred ”Tommy” Tuomikoski jatkoi keikkailua uusissa kokoonpanoissa. Oikeaa jazzia siis saattoi kuulla, jos sattui käymään Helsingin Oopperakellarissa, Turun Seurahuoneella tai Viipurin pyöreässä tornissa, mutta harva kävi. Niistä harvoista jotkut päätyivät fiktiivisiksi henkilöiksi Kjell Westön kirjaan Missä kuljimme kerran, jossa Oopperakellarin yläkertaan saapuu kesällä 1926 Amerikasta jazzyhtye.

1920-luku on tyypillinen vuosikymmen: yleensäkään ne eivät ole alkaessaan sellaisia, millaisina ne myöhemmin muistetaan.

Se on väistämätöntä. Tammikuun ensimmäinen päivä on aika lailla samanlainen päivä kuin joulukuun viimeinen. Elämä jatkuu ennallaan. Vasta ehkä vuosien päästä ilmenee jotain, joka alkaa muokata kuvaa koko vuosikymmenestä.

Kukaan ei kai tammikuussa 1960 arvannut, että kohta alkaa ennen kokematon seksuaalinen vapautuminen, pojat kasvattavat pitkät tukat ja kulttuuriradikaalit raivostuttavat sodan käyneen ikäpolven.

Vuosikymmenillä on taipumus valua seuraavan vuosikymmenen puolelle. Alkuvuodesta 1960 oli vielä ihan 1950-luku. Suomen singlelistan ykkösenä oli Mauno Kuusiston esittämä Kertokaa se hänelle. Ylioppilaspolitiikka oli epäpoliittista. Koulutytöillä oli hameet.

1960-luku alkoi ehkä vasta elokuussa 1963, kun Helsingissä järjestettiin ensimmäinen happening, julkinen taidesekoilu. Siinä Kaj Chydenius avasi Tuomiokirkon portailla matkalaukun ja purki sieltä Shakespearen kootut teokset ja silitysraudan.

Tai sitten 1960-luku alkoi joulukuussa 1963, kun The Beatles oli ensimmäistä kertaa Suomen singlelistan ykkösenä.

1980-luvulta muistetaan mielellään rahamarkkinoiden vapautuminen, kasinotalous, jupit, citykulttuuri ja paikallisradiot, mutta 1980-luvun alku oli vielä täyttä 1970-lukua.

Se oli Kekkosen aikaa, ja vaikka Kekkosen aika päättyi syksyllä 1981, 1970-luku ei suinkaan päättynyt. Elokuvateattereissa esitettiin taide-elokuvia, rauhanmarsseihin osallistui kymmeniätuhansia ihmisiä, kaupallisuutta paheksuttiin, ja presidentti Ronald Reaganista muistettiin aina mainita, että hän oli b-luokan näyttelijä ja tyhmä.

Toinen 1980-luku alkoi, kun ulkomainen lainaraha päästettiin virtaamaan Suomeen, paikallisradiot aloittivat, City-lehti perustettiin ja bodaus tuli muotiin. Mutta kaikki tämä tapahtui vasta vuosikymmenen puolivälissä. 1980-lukukin jatkui seuraavalle vuosikymmenelle, kunnes hirmuinen lama lopetti sen vuoden 1990 kesällä.

1990-luvun surkea alkupuoli oli kokonaan toista aikaa kuin sen taloudellisesti menestyksekäs loppu. 1990-luvun loppupuolella myös internet alkoi muuttaa elämää, joten ehkä ysärin loppu olisi laskettava yhdeksi pitkäksi vuosikymmeneksi 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen kanssa. Se taas päättyi ennen aikojaan finanssi­kriisiin vuonna 2008. Taloudellinen nousu loppui, somen nousu alkoi.

Emme siis elä vielä sitä 2020-lukua, jota kymmenien vuosien päästä muistellaan. Elämme vielä pitkittynyttä 2010-lukua. Oikean 2020-luvun alkamiseksi tarvitaan jokin muutos, joka erottaa sen edellisestä vuosikymmenestä.

Moni toivoo, että 2020-luvun suuri asia olisi ilmastotietoisuuden nousu ja siitä seuraavat mullistukset.

Mutta se saattaa olla myös nollakorkojen ajan päättyminen, josta seuraa talouskriisi. Siinä tapauksessa eläisimme siis nyt uutta 1990-luvun alkua, ja kohta tässä käy huonosti.

Tosin jos tämä vuosikymmen on samankaltainen kuin kaikki aiemmat, meillä ei ole vielä aavistustakaan siitä, mistä tämä 20-luku muistetaan.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Luetuimmat - Sunnuntai