Sunnuntai    |   Kolumni

Elä paremmin, käytä pöytäliinaa

Kaikkia meitä ihmisiä kiinnostaa yksi asia: kuinka elää hyvä elämä ja tulla onnelliseksi. Kilttinä ihmisenä ja muita auttaakseni jaan oman neuvoni entistä parempaan elämään vuonna 2020: käytä pöytäliinaa, kirjoitttaa Annamari Sipilä kolumnissaan.

Kaikkia meitä ihmisiä kiinnostaa yksi asia: kuinka elää hyvä elämä ja tulla onnelliseksi, tai ainakin pärjätä arjessa tyytyväisenä omaan keskinkertaiseen itseensä ja puolivillaiseen elämäänsä. Ennen vastaukset elämänhallintaan tarjosi uskonto ja filosofia. Länsimaissa uskonto kelpaa ohjenuoraksi enää vain harvalle, ja vielä harvempi jaksaa ammentaa filosofien viisauksia alkulähteistä. Ohjeiden ja henkisen auktoriteetin kaipuu ei ole kuitenkaan hävinnyt minnekään.

Siksi tunnemme vetoa guruihin, tietäjiin ja eri alojen asiantuntijoihin, jotka tiivistävät elämänohjeet helposti sulaviksi imperatiivimuotoisiksi päälauseiksi: Ole muille kiltti. Älä ole liian kiltti. Ole miellyttävä. Älä pyri miellyttämään muita. Liiku ja juo kahvia. Lepää ja juo teetä. Silitä kissaa ja omat paitasi.

Kilttinä ihmisenä ja muita auttaakseni jaan oman neuvoni entistä parempaan elämään vuonna 2020: käytä pöytäliinaa.

Pöytäliina on se epämuodikas kapistus, jota mummot ja tädit käyttivät, mutta jota ei juuri enää näy sen enempää kodeissa kuin ravintoloissakaan. Katsokaa vaikka keittiöönne tai kavereittenne somepäivityksiin tai kulmakuppiloihin tai jopa parin tähden Michelin-ravintoloihin. Ei siellä mitään pöytäliinaa ole. Paljaasta pöytäpinnasta on tullut uusi normaali. Jotenkin niin… alastonta.

Pöytäliinassa on kuitenkin ainesta elämänhallinnan ja -ilon arkiseksi tukikankaaksi. Kun pöydälle saa levittää isoäidin vanhan pellavaisen, muistaa samalla menneitä polvia ja heidän viisauksiaan ja hauskoja juttujaan, kuten liinalle 1940-luvulla Martan päivänä kaatuneita porokahveja, joista jäi selvä pläkki (avainsana: kiitollinen). Pöytäliina opettaa myös elämän rajallisuutta. Korskeinkin pöytäliinan omistaja on lopulta vain liinansa väliaikainen haltija (avainsana: nöyryys). Käärinliinoissa ei ole taskuja eikä arkussa liinavaatekaappia. Mutta kuka jälkipolvesta onkaan ansainnut perinnepellavaiset (avainsana: testamentti)?

Pöytäliina ylläpitää myös yhteisöllisyyttä. Kun on vaivautunut laittamaan pöytäliinan, tulee myös katetuksi kauniisti. Ja jos on kattanut kauniisti, on perheen myös parempi syödä yhdessä. Ja kun syödään yhdessä, niin silloin ei auta armias selata kännykkää, vaan makustellaan purjoperunakeittoa ja ihaillaan pöytäliinaa (avainsanat: pöytätavat, perhe).

On tietysti aina myös niitä, jotka pitävät pöytäliinaa poroporvarillisuuden huipentumana. Mutta onko lopulta mitään yhtä demokraattista kuin kangaspala pöydällä? Pöytäliinan omistajaksi pääsee jokainen puoli-ilmaiseksi. Kirpputoreilla vanhoja käsintehtyjä ihanuuksia kaupataan nyt pilkkahinnoin (avainsana: historia, naiset). Ympäristöystävällinenkin pöytäliina on. Uutta ei tarvitse ostaa edes sadan vuoden välein (avainsana: ilmastonmuutos). Eikä siinäkään mitään pahaa ole, että vuodesta 2020 tulisi perheen virallinen pöytäliinanostovuosi. On aika tukea kotimaista tekstiiliteollisuutta ja -taitoja.

Henkisten arvojen päälle tulee vielä pöytäliinan toiminnallis-liikunnallinen ulottuvuus. Kun pöytäliinaa pitää vaivautua silittämään tai mankeloimaan tai peräti paikkailemaan, saa ylläpitää kädentaitoja (avainsanat: piilopisto, hulpio). Parisuhdetaitoihin panostavat taas vetävät pöytäliinat siinä missä lakanatkin (avainsanat: yhteistyö, koordinaatiokyky). Mikäpä sen romanttisempaa kuin yhteinen pöytäliinanvetotuokio.

Kun maailma monimutkaistuu, tie onneen yksinkertaistuu. Siksi: pöytäliina.
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Postin sekasorto on Helsingissä niin ankara, että taloyhtiöissä jaetaan jo kirjeitä harrastuspohjalta

      Tilaajille
    2. 2

      Kobe Bryant oli risti­riitainen super­tähti, joka saavutti kaiken – roolinsa hän erotti itse itselleen antamallaan lempinimellä

    3. 3

      Suomalaisyrityksen teknologia tappaa koronaviruksia ilmasta – nyt kiiretilaus Kiinaan laittoi työvuorot uusiksi

    4. 4

      Jos metsäteollisuuden lakon yhteydessä esitetyt luvut pitäisivät paikkansa, menetysten saaminen takaisin veisi sata vuotta – mitä järkeä lakossa on?

    5. 5

      Tutkijat yllättyivät: Koe-eläinten joukossa oli aivoton rotta, joka eli kuitenkin normaalisti

    6. 6

      Moni suomalaislapsi on kasvatettu tavalla, joka murentaa itseluottamusta – Asiantuntijat kertovat, miksi tyyliä kannattaa muuttaa heti

      Tilaajille
    7. 7

      Koronavirus ei vaikuta yhtä tappavalta kuin sars, mutta arviot tartuttavuudesta vaihtelevat – Tämä viruksesta tiedetään nyt

    8. 8

      Tubettaja Mandimai menetti ”aika kivoja summia”, kunnes kollegat tulivat väliin – Nyt hän kääntää suursuosiotaan euroiksi

      Tilaajille
    9. 9

      HS:n palkkakone paljastaa, tienaatko yhtä paljon kuin työkaverisi keskimäärin – Palkoista pitäisi puhua paljon enemmän, sanoo professori

      Tilaajille
    10. 10

      Helsingin poliisin ylikomisario teki rikosilmoituksen perussuomalaisten kansanedustajasta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Moni suomalaislapsi on kasvatettu tavalla, joka murentaa itseluottamusta – Asiantuntijat kertovat, miksi tyyliä kannattaa muuttaa heti

      Tilaajille
    2. 2

      Fasismia tuli joka tuutista, joten Ilkka Malmberg vei poikansa katsomaan, mihin oikea fasismi johtaa – Kuukausiliitteen klassikko­juttu vie Auschwitziin

      Tilaajille
    3. 3

      Uusi pysäköintihalli Töölössä seisoo lähes tyhjillään, emmekä me töölöläiset ihmettele sitä yhtään

    4. 4

      Kobe Bryant oli risti­riitainen super­tähti, joka saavutti kaiken – roolinsa hän erotti itse itselleen antamallaan lempinimellä

    5. 5

      ”Läksyt stressaavat”, nuori kertoi, mutta sitten paljastui todellisuus, joka veti ammattilaisenkin vakavaksi – HS vietti illan suositulla chat-kanavalla, jossa näkyy nuorten ahdistus ja hätä

      Tilaajille
    6. 6

      Sata vuotta sitten New Yorkin yläluokkaa palveli oireeton kokki Mary Mallon, joka oli historian kenties pahin suurtartuttaja: isäntäperheet sairastuivat vuorotellen vaaralliseen tautiin

    7. 7

      Rajun näköisestä lihasvasarasta tuli treenaajien hittituote – Asiantuntija kertoo, mitä laite tekee lihaksille

    8. 8

      Suomalaisyrityksen teknologia tappaa koronaviruksia ilmasta – nyt kiiretilaus Kiinaan laittoi työvuorot uusiksi

    9. 9

      Kirjeenvaihtajan kommentti: John Boltonin paljastus on uutis­pommi, joka voi muuttaa Trumpin oikeuden­käynnin kulkua

      Tilaajille
    10. 10

      HS-analyysi: Maailmassa on kaksi Sanna Marinia – yksi supersankari ja yksi kuilun partaalla horjuva pääministeri

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Salamurha, jäätelöä ja Rick, jolla on ydinase – Tällainen on Donald Trumpin hämmentävä palatsi, jossa presidentti kestitsee valtiovieraita ja laukaisee ohjuksia

      Tilaajille
    2. 2

      Nelivuotias Michael Bornstein selvisi Auschwitzista opettelemalla olemaan näkymätön – Maanantaina hän palaa sinne peloistaan huolimatta

      Tilaajille
    3. 3

      Italialainen yöelämäntutkija käy ydinkeskustassa, Triplassa, Sörnäisissä ja Kontulassa, ja löytää yhden aidon ja monikulttuurisen paikan

      Tilaajille
    4. 4

      Kampissa kaupataan niin pientä asuntoa, ettei sellaisia saa Helsinkiin enää edes rakentaa

    5. 5

      Katri Kulmunin ihastuttava brittienglanti loksautti leuat somessa – kysyimme kielentutkijoilta, olisiko hän ylä- vai alaluokkainen britti

    6. 6

      Hyllytetty luisteluvalmentaja Mirjami Penttinen pyysi vanhempia allekirjoittamaan tukiadressin itselleen – HS:n haastattelussa hän kiistää lähes kaiken

    7. 7

      Ratkeaako ihmiskunnan kohtalo suomalaisilla keksinnöillä? Suomessa kehitetään nyt laitteita, joissa voi olla avain ilmaston kohtalon­kysymykseen

      Tilaajille
    8. 8

      Deittisovellukset tietävät käyttäjistään kaiken, ja näitä tietoja janoavat vaaralliset ihmiset – HS:n selvitys paljastaa, että massiiviseen tiedonkeruuseen liittyy suuria uhkia

      Tilaajille
    9. 9

      Rap-artisti Pyhimys ratkaisi matematiikan tehtävän tavalla, joka sai opettajan hämmästymään – Siitä alkoi polku, joka olisi voinut johtaa aivan toisenlaiseen elämään

      Tilaajille
    10. 10

      Kun isä kuoli, Eero Huovinen sai käsiinsä valtavan kasan kirjeitä, joista paljastui totuus äidistä – Huovinen itki, kun hän avasi niistä ensimmäiset

      Tilaajille
    11. Näytä lisää