Kuinka vieraille voisi muistuttaa kohteliaasti käsien pesusta? - Sunnuntai | HS.fi
Sunnuntai|Usko Siskoa

Kuinka vieraille voisi muistuttaa kohteliaasti käsien pesusta?

Kysy Siskolta etiikasta, tapakulttuurista ja elämän pulmatilanteista. Ellei vastaus tyydytä, voit ehdottaa parempaa sähköpostitse: hs.sisko@hs.fi.

Julkaistu: 26.1. 2:00, Päivitetty 26.1. 9:18

Rakkaat ystävät, olen saanut paljon kirjeitä, joissa pohditaan vuosikymmenen alkamisajankohtaa. Useampi lukija on ehdottanut, että erottaisimme kymmenluvun, joka arkikäytäntöä noudattaen alkoi 1.1.2020, sekä vuosikymmenen, joka alkaisi 1.1.2021. Näin molempien määritelmien suosijat saisivat olla oikeassa ja sopu säilyisi. Tähdätkäämme siihen kolmikymmenluvun alkuun mennessä!

Perheeni jouduttua kaikkien lapsiperheiden tavoin toisinaan tartuntatautiputkeen olen kiinnittänyt huomiota häiritsevään ilmiöön. Kodissamme vierailevat ihmiset – niin lapset kuin aikuiset – pesevät hyvin harvoin kätensä sisään tullessaan. Koska hyvä käsihygienia on epäilemättä helpoin tapa estää tautien leviämistä, tämä tuntuu hyvin oudolta. Kuinka vieraille (etenkin aikuisille) voisi muistuttaa kohteliaasti käsien pesusta?

– Eero X

Toiveesi on kohtuullinen, mutta kulttuurissamme ei tosiaan ole tapana ohjeistaa muita aikuisia hygienia-asioissa.

Viime kädessä kaikki riippuu suhteestasi vieraisiin. Jos puhutte muutenkin asioista suoraan, selviydytte tästäkin. ”Menkääs ensin pesemään kätenne”, sanot reippaasti heti vieraiden saapuessa. Olennaisinta on äänensävy, joka korostaa tilanteen mutkattomuutta. (Jos jollakin läheisistäsi on alentunut immuunisuoja, suora puhe on aina paras valinta. Ohita silloin loput vastauksestani.)

Jos suora kehotus ei tule kyseeseen, ehdotan kolmea strategiaa.

Ensinnäkin voit kääntää tartuntavaaran toisinpäin ja pahoitella sitä, että oma perheesi – vaikka juuri nyt näyttääkin pirteältä – saattaa levittää karmeita tartuntoja kuin Lavantauti-Mary aikoinaan. Vieraiden on siis oman etunsa vuoksi viisainta käydä käsipesulla ahkerasti.

Toiseksi voit valjastaa seurueen lapset käyttöön, koska on monin verroin sopivampaa muistuttaa puhtaudesta lapsia kuin aikuisia. Paimenna siis lapset kuuluvasti pesulle ja toivo, että aikuiset huomaavat seurata esimerkkiä. Toki he eivät välttämättä huomaa.

Kolmanneksi voit nähdä tämän yhtenä monista zen-harjoituksista, joita vanhemmuus tarjoaa. Et voi hallita muiden käyttäytymistä tai tartuntatautien leviämistä – itse asiassa hallitset juuri nyt varsin pieniä osia elämästäsi. Vaaroista huolimatta kyläilyjä kannattaa jatkaa. Syleile kaaosta.

Oikeus määrää syyllisen rahakorvauksiin, jotka usein ovat huomattavia summia. Mistä ihmeestä korvauksen saajat nämä rahasummat saavat, kun usein on ilmeistä, että rikoksesta rangaistu on kykenemätön mitään maksua suorittamaan?

– Maija Viertola

Jos oikeuden määräämiä korvauksia ei tahdo kuulua, rikoksen uhri voi periä niitä korkoineen ulosoton kautta. Ulosottohakemuksen voi uusia, ja vasta 20 vuoden kuluttua saatava vanhenee lopullisesti.

Uhri voi hakea korvauksia myös Valtiokonttorilta. Mahdollisuudet tähän arvioidaan tapauskohtaisesti. Ensisijaisesti valtio huolehtii korvauksista, jotka liittyvät henkilövahinkoihin ja kärsimykseen – harvemmin siis esimerkiksi omaisuusvahinkoihin.

Perinteisen länsimaisen käsityksen mukaan ihmiset jaetaan kahteen selvästi erilliseen sukupuoleen. Joissain kulttuureissa ja nykyään meilläkin sukupuoli ymmärretään monimuotoisemmin. Ikä on toinen määritettävä suure, joka vaikuttaa vahvasti ihmisen rooliin yhteiskunnassa. Aloinkin miettiä, onko ikä ollut aina yksiselitteinen asia vai onko olemassa historiallisia kulttuureja, joissa biologisesti samanikäisiä ihmisiä on pidetty sosiaalisesti eri-ikäisinä.

– Nuorekas kolmekymppinen

Lukupiiriini kuuluva antropologi innostui kysymyksestäsi. Hän kertoi, että iän täsmällinen laskeminen on maailmanhistoriassa melko tuore ilmiö. Tavallisempaa on ollut hahmottaa elämä erilaisten vaiheiden ketjuna. Avioliiton, ammattiin oppimisen ja vanhemmaksi tai isovanhemmaksi tulemisen kaltaiset rajapyykit merkitsevät siirtymää elämänvaiheesta toiseen, ja samalla yksilön sosiaalinen asema muuttuu.

Tuttavani pyysi kuvittelemaan 1800-luvun suomalaista maaseutua. Siellä kolme 25-vuotiasta naista on voinut olla sosiaalisesti täysin eri asemassa, kun yksi on ollut vaimo ja äiti, toinen vielä naimaton ja kolmas jo leski. Heillä on ollut erilaiset oikeudet ja velvollisuudet. Asemaan liittyvien pukeutumistyylien ansiosta he ovat luultavasti näyttäneet eri-ikäisiltä, ja aivan varmasti heitä on kohdeltu eri-ikäisinä. Jos he eivät ole tienneet tarkkaa ikäänsä, on elämänvaihe todella ollut iän ainoa mittari. Miehen elämänvaiheet ovat olleet erilaisia kuin naisen, ja sisätyötä tekevät ihmiset ovat ikääntyneet eri tahdissa kuin raskaan ulkotyön tekijät.

Näin eletään nykyäänkin monessa maailmankolkassa.

Jäin miettimään asiaa. Eikö ikä ole meidänkin elämässämme varsin häilyvä käsite? On selvää, että kaikki 25-vuotiaat eivät nykyäänkään ole yhteisönsä silmissä samanikäisiä. Seitsemänkymppisistä nyt puhumattakaan!