Sunnuntai    |   Kolumni

Leskelle annetaan hyviä neuvoja: muista juoda vettä, ja pidä mielessä, että monet perintö­riidat johtuvat vain erilaisista suremisen tavoista

Kuoleman läheisyydessä elävät vetäytyvät liki toisiaan, eikä siitä yksin selviäisikään, kirjoittaa HS:n Anna-Stina Nykänen.

Ihmiset
ovat kuin ping­viinit. Kun ping­viineille tapahtuu jotain kama­laa, koko yhteisö vetäy­tyy yhteen rykel­mään ja kaikki töpöt­televät pienin askelin tiiviisti ihan lähelle toisiaan.

Olen ajatellut ping­viinejä tänä vuonna, kun niin moni on läheltäni kuollut. Ensin vuoden alussa isäni. Sitten seuraavana päivänä siskoni. Kun perhe palasi kesälomalta, lentokoneessa kuoli mieheni.

On ollut kamalaa. Rumia hetkiä ja hätää, ihan paskaa ja helvettiä. Silti päällimmäisenä on ihmetys, hämmästys, kunnioitus ja kiitollisuus niitä pingviinihetkiä kohtaan, joissa etäisetkin ihmiset ovat tulleet lähelle. Mietin kirjeitä, kukkia, jaettuja kokemuksia: pari lausetta kopiokoneen luona, hissiä odottaessa tai keskellä ilmastomielenosoitusta. Somekeskustelu aamuyöllä. Bussikuskin halaus.

Kuolema on yhteinen uhka. Etäisetkin ihmiset voivat tulla liki kuin suojaksi, minun suojakseni, mutta ehkä he myös suojaavat itseään. Kuoleman läheisyydessä meidän elävien on parasta olla yhdessä.

Olen oppinut paljon, eikö kuulostakin hienolta? Mutta en tarkoita (vain) viisastumista, kypsymistä ja henkistä jalostumista, vaan konkreettisia asioita. Monet vinkit olen saanut toisilta leskiltä:

Juo paljon vettä. Sureva unohtaa syödä, mutta ennen kaikkea unohtuu juominen, nesteytys.

Muista, että suuri osa perintöriidoista, myös niistä, joita ratkotaan raastuvassa, johtuu erilaisista suremisen tavoista. Yksi haluaa talon tyhjäksi, jotta kaikki olisi äkkiä ohi. Toinen tekisi siitä mausoleumin, jotta voisi vaalia muistoja vielä pitkään. Silti kummatkin surevat.

Puolison kuoleman jälkeen voi panettaa. Se liittyy evoluutioon, elämän on jatkuttava.

Iso oma oivallukseni: Katso joka päivä kaukaisuuteen, horisonttiin, maisemaan. Käyt pihalla ja katselet. Bussissa nostat pään ja katsot ikkunasta. Kauas katsominen vähentää stressiä, maadoittaa, tuo suhteellisuuden tajua ja toivoa.

Suuri pieni puute: Surunapit. Niistä puhuvat kaikki. Jos yhä olisi musta rintanappi surun merkkinä, muut ehkä tajuaisivat, miksi toi itkee, miten se ei muista, mitä se tossa ratikkapysäkillä yksin istuu kuin joku pultsari, tukka takussa, eikö se kuule eikö se ymmärrä onko se kännissä? Käytännöllinen olisi myös suruhuntu, jonka taakse voisi kätkeytyä, kun ei jaksa puhua kenenkään kanssa.

Sureminen on valtavan yksinäistä, yksityistä, kukaan toinen ei sure juuri samalla tavalla. Silti sureminen on myös ällistyttävän kehollista ja yhteisöllistä.

Voimia toivotetaan, koska oikeasti välillä voimat menevät niin, ettei kättä pysty nostamaan. Otan osaa sanotaan, koska tietoisuus toisten myötätunnosta oikeasti kannattelee. Jos kukaan ei ajattelisi, tuntuu kuin olisi kaivon pohjalla.

Sanotaan, että ihmiselle ei anneta enempää kuin hän jaksaa kantaa. Se ei ole totta. Todella moni hajoaa, murenee, lyyhistyy taakkansa alle. Ihmiselle annetaan paljon enemmän kuin hän jaksaa kantaa yksin. Tarvitaan toisia ihmisiä. Pingviinilaumaa. Tueksi, lämmöksi ja pitämään pystyssä.

Kirjoitus on julkaistu aiemmin Hyvä Terveys -lehdessä.
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Moni säilyttää vihanneksia ja hedelmiä väärin, ja se voi johtaa turhaan hävikkiin – asiantuntija kertoo helpot korjausliikkeet

      Tilaajille
    2. 2

      Sars-selviytyjä kertoo, miten nyt välttelee koronavirusta – Alex Lamilla on ainakin kymmenen käytännön keinoa

    3. 3

      Unohdettu idylli rapistuu Sellon varjossa: Puutalojen pihapiiri tyhjeni yllättäen, vaikka tontti on keskellä Leppävaaraa

    4. 4

      Myrsky kaatoi puita ja sai jokia tulvimaan pelloille, parituhatta taloutta vielä ilman sähköjä

    5. 5

      Masennuksesta kerrotaan sankaritarinaa, joka kuvaa todellista toipumista huonosti

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Kuinka paljon pidemmälle kansanedustajat voivat väkivallan ihannoinnissa vielä mennä?

    2. 2

      Neljä vuotta sitten Peter Vesterbacka sai illallisilla idean, joka ei koskaan toteudu – HS:n erikoisartikkeli kertoo kaiken Tallinnan-tunnelista

      Tilaajille
    3. 3

      Jenny Nyman alkoi ostaa, remontoida ja myydä asuntoja pari vuotta sitten – nyt työn alla on kuudes asunto

      Tilaajille
    4. 4

      Poliisi: Kadoksissa ollut Miikka Leinonen löytyi kuolleena Rajasaaren edustalta Helsingissä

    5. 5

      Black Sabbathin esikoisalbumin kuuluisassa kansikuvassa poseeraavan naisen henkilöllisyys paljastui viimein – Mutta piilotteliko hän todella kissaa takkinsa alla?

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Jopa 70 prosenttia suomalaisista syö liian vähän hiilihydraatteja – asiantuntija kertoo yllättävät merkit, joista tunnistat hiilarivajeen

      Tilaajille
    2. 2

      HS vietti vuorokauden Helsingin maineikkaimmalla huolto­asemalla, ja kello 1.06 pöytään nukahti työntekijöille tuttu mies

      Tilaajille
    3. 3

      ”Nyt multa meni pata jumiin” – HS:n haltuunsa saamat ääni­viestit paljastavat, kuinka luistelu­valmentaja Mirjami Penttinen raivoaa nuorille luistelijoille

      Tilaajille
    4. 4

      Huippuharpisti Emmanuel Ceysson osaa kertoa muusikoille, miten kilpailut voitetaan – Suomalaisille hän on ”ranskan­peruna”, ja syy siihen on puoliso Antti Holma

      Tilaajille
    5. 5

      Kun ikuisesti reipas uupuu, kukaan ei huomaa – On väärin luulla, että jokainen pystyy pyytämään apua

    6. Näytä lisää