Ylikani Threarah ei uskaltanut tehdä radikaalia päätöstä, koska pelkäsi asemansa puolesta – Uskaltaako Suomen hallitus? - Sunnuntai | HS.fi
Sunnuntai|Viikon lopuksi

Ylikani Threarah ei uskaltanut tehdä radikaalia päätöstä, koska pelkäsi asemansa puolesta – Uskaltaako Suomen hallitus?

Ruohometsän kansa -kirjassa on kiinnostavia ajatuksia johtamisesta. Johtaminen on vaikeaa, ja erityisen vaikeaa tuntuu olevan maan johtaminen, kirjoittaa kolumnissaan Marko Junkkari.

Kuva: Matti Pikkujämsä

Julkaistu: 2.2. 2:00, Päivitetty 2.2. 6:23

Marko Junkkari Kuva: Kalle Kervinen / HS

Viime viikkoina on tullut luettua iltaisin lapsille ääneen Richard­ Adamsin Ruohometsän kansa -klassikkokirjaa. Minullekin sitä aikoinaan lapsena luettiin, ja muistan pitäneeni siitä kovasti. Olihan se jännittävä seikkailukirja, jossa joukko villikaniineja yrittää löytää itselleen uuden kodin.

Nyt sitä kuitenkin luki aivan toisin. Mieleen tuli Suomen hallitus.

Mutta kerrataan ensin lyhyesti kirjan juoni.

Päähenkilö on Pähkinä-niminen kani. Hänen pikkuveljensä Viikka näkee näyn, jonka mukaan kanien yhteisöä uhkaa eksistentiaalinen uhka. Viikka ja Pähkinä kertovat uhasta ylikaniini Threarahille, joka ei kuitenkaan usko heitä. Pähkinä, Viikka ja muutama muu kani pakenevat yhteisöstä ja lähtevät etsimään uutta asuinpaikkaa.

Pakosalle lähteneet päätyvät kylään, jossa kaikki vaikuttaa täydelliseltä. Lähistöllä asuva maanviljelijä tuo kaneille ruokaa ja pitää pyssyllään petoeläimet loitolla. Vasta myöhemmin tulokkaille selviää, että idyllissä on synkkä varjo. Maanviljelijä tappaa yksi kerrallaan kaneja ansalangoilla.

Pähkinä ja kumppanit pakenevat taas. He perustavat Watershipin ylängölle oman kaniyhteisön, jossa asukkaat saavat elää vapaina ja onnellisina. Mutta ongelmia tulee sielläkin. Lähistöllä sijaitsee Efrafa-kaniyhdyskunta, joka on kovaotteisen kenraali Ratamon johtama sotilasdiktatuuri.

Ratamon joukot hyökkäävät Pähkinän ja Viikan yhteisöön. Tulee tappelu.

Vuonna 1972 ilmestyneestä Ruohometsän kansasta on kirjoitettu kymmeniä tieteellisiä tutkimuksia ja artikkeleita, joissa kirjaa on tulkittu monin eri tavoin.

Se on nähty valtio-opillisena analyysinä eri yhteiskuntajärjestelmistä. Se on nähty kannanottona totalitarismia vastaan. Se on nähty liberaalin demokratian ja vapauden ylistyksenä. Se on nähty ekologisena pamflettina. Se on nähty Margaret Atwoodin Orjattaresi-kirjan kaltaisena dystopiana.

Atwoodin kirjassahan naiset ovat pelkkiä synnytyskoneita – samalla tavoin kuin kaninaaraat Ruohometsän kansassa. Kaninaaraiden tehtävä on tosin synnyttämisen lisäksi myös kaivaa tunneleita.

Ruohometsän kansan tarinasta on löydetty viittauksia antiikin myytteihin ja uskontoihin. Jotkut ovat tulkinneet Pähkinän olevan Jeesus.

Kirjailija Richard Adams on itse kertonut, että kirjassa ei ole yhteiskunnallisia tai muitakaan allegorioita. Se on vain kanitarina, jota hän aikoinaan kertoi tyttärilleen pitkillä automatkoilla. Mutta ei kirjailijalla itse asiassa ole paljon sanomista lukijan kirjasta tekemiin tulkintoihin.

Minusta kanitarinassa kiinnostavinta ovat ajatukset johtajuudesta.

Johtaminen on vaikeaa, ja erityisen vaikeaa tuntuu olevan maan johtaminen. Vaikka hallitus omasta mielestään yrittää tehdä viisaita päätöksiä, kritiikkiä satelee. Talouspolitiikan arviointineuvosto moittii, Kansainvälinen valuuttarahasto moittii, media moittii. Viime aikoina moitteita on tullut etenkin siitä, että on jätetty tekemättä.

Ylikani Threarah teki väärän päätöksen, kun ei määrännyt kaniyhteisöään pakenemaan uhkaavan vaaran alta. Mutta ratkaisua voi myös ymmärtää.

Vaarasta oli todisteena vain Viikan enneuni. Threarah suhtautui siihen varauksella, sillä hän tiesi, että satojen kanien evakuointi olisi iso riski. Jos ne jättäisivät kylän, moni yhteisön jäsenistä todennäköisesti kuolisi, sillä kaneilla on paljon luontaisia vihollisia. Eikä uutta asuinpaikkaa olisi helppo löytää.

Pohjimmiltaan Threarah kuitenkin pelkäsi, että jos hän ryhtyisi toimeen, se vaarantaisi hänen asemansa ylikanina. Moni alamainen olisi suuttunut pakkoevakuoinnista.

Niinpä hän ei tehnyt mitään.

Muutama päivä myöhemmin paikalle tuli puskutraktoreita, jotka jyräsivät koko kanikukkulan. Koloihin rakennusmiehet heittivät myrkkykaasua. Lähes kaikki kanit kuolivat.

Huomenna maanantaina on hallituksella tärkeä päivä, kun hallituspuolueiden kansanedustajat kokoontuvat keskustelemaan ilmastoasioista. Kaksipäiväinen tapahtuma on nimetty hallituksen sisäisessä slangissa ”Ilmastolammeksi”. Outo nimi johtuu siitä, että hallitus piti kautensa alussa ison seminaarin Hotelli Korpilammessa. Se taas oli historiallinen silmänisku Korpilampi-seminaarille, jossa vuonna 1977 Kalevi Sorsan (sd) johdolla luotiin suomalaista konsensusta.

Huomenna ei kokousteta Korpilammella vaan Helsingin Vuosaaressa. Asiat ovat kuitenkin vähintään yhtä tärkeitä kuin 43 vuotta sitten.

Sanna Marinin (sd) hallituksen ohjelmaan on kirjattu kunnianhimoiset ilmastotavoitteet. Suomen pitäisi olla hiilineutraali vuoteen 2035 mennessä.

Enää puuttuvat vain ne konkreettiset päätökset, joilla tavoitteeseen päästäisiin. Päättäminen ei ole helppoa, sillä hallituspuolueista keskusta ja vihreät ovat täysin vastakkaista mieltä esimerkiksi hakkuista ja turpeesta.

Viime päivät hallituspuolueiden edustajat ovatkin kuumeisesti neuvotelleet ja yrittäneet löytää yhteistä linjaa.

Tämä kompromissi olisi maanantaina ja tiistaina tarkoitus esitellä Ilmastolampi-seminaarissa hallituspuolueiden kansanedustajille ja yrittää sitouttaa heidät sen taakse.

Päätöksentekoa luulisi auttavan se, että hallitustenvälinen ilmastonmuutospaneeli IPCC lienee uskottavampi lopun aikojen varoittaja kuin Viikka-kani.