Oikeus toivoon

Miten ihminen voi säilyttää toivon, kun ilmastoahdistus ja poliittiset uhkakuvat vyöryvät päälle? Sitä professori Risto Saarinenkin mietti ja löysi vastauksen. On opeteltava kolme asiaa.

Julkaistu: , Päivitetty:

Joka päivä yliopistolla ekumeniikan professori Risto Saarinen syö lounasta yhdessä tutkijaryhmänsä nuorten kanssa. Nuoret ottavat aina kasvisruokaa. Saarinen syö myös lihaa. Ja matkustaa lentokoneella.

Se ei tarkoita, etteikö Saarinen olisi huolissaan ilmastonmuutoksesta. Hän on ollut sitä jo vuosia. Häntä huolestuttaa myös nuorten näköalattomuus. Nuoret tutkijat kirjoittavat paljon ilmastoahdistuksesta.

Saarinen on ajatellut, ettei yksittäisen ihmisen valinnoilla ole ilmastonmuutokseen suurta vaikutusta. Tarvitaan rakenteellisia muutoksia. Niinhän moni muukin ajattelee.

Saarinen, 60, ei kuitenkaan ole kuka tahansa setämies. Hän on poikkeuksellisen sivistynyt ja kansainvälisesti verkottunut tutkija. Teologi ja professori, joka­ vetää Suomen akatemian huippu­yksikköä. Hänen työnsä on lukea filosofian klassikoita ja löytää niistä vielä tänä päivänä uutta.

Yhdessä Suomen Akatemian hankkeessa Saarinen esimerkiksi tutki sitä, miksi ihminen toimii vasten parempaa tietoaan. Miksi me teemme asioita, joista tiedämme, että ne ovat haitallisia tai väärin?

Saarinen käy maailmalla kansainvälisissä konferensseissa, ja niissä puhutaan koko­ ajan ilmastonmuutoksesta. Se on maailman ja ihmiskunnan suurin ongelma. Helsingin yliopistossa korostetaan, että ilmastonmuutosta pitäisi käsitellä joka­isella tieteenalalla.

Ilmastonmuutos on luonnontieteellinen ongelma. Mutta sen aiheuttaa ihmisen käytös. Tarvitaan siis esimerkiksi so­siaali- ja käyttäytymistieteiden tutkimusta aiheesta. Koska on kyse ihmisen suhteesta maailmaan, tarvitaan myös teologista ja filosofista näkökulmaa.

Yhtenä päivänä Saarinen törmää työnsä äärellä filosofi Immanuel Kantin ajatukseen, jolla voisi olla jotain tekemistä aiheen kanssa. Kyseessä on Kantin käsitys toivosta.

Kant havahduttaa Saarisen huomaamaan, että yleinen ilmastokeskustelu on edennyt kantilaisittain katsottuna ihan takaperoisesti. Hän on itsekin tähän asti ajatellut nurinkurisesti!

Kantin toivokäsitykseen tutustuminen on myös itselleni ajattelullinen korjausliike, jonka äärellä painiskelen, hän kirjoittaa juuri ilmestyneessä teoksessaan Oppi toivosta (Gaudeamus 2020).

Nyt Saarinen kertoo, miten ihminen voi ilmastonmuutoksesta huolimatta säilyttää toivon.

Kantin näkemys on, että ei ole hyvä toivoa ilman perusteita. Ensin on hankittava tietoa ja tehtävä jotain asioiden hyväksi. Vasta sitten on lupa toivoa.

”Siitä huolimatta voi käydä huonosti, mutta jos yrittää parhaansa, on edes oikeus toivoon”, Saarinen sanoo.

Kasvisruokaa valitsevat nuoret toimivat juuri niin kuin Kant esittää. He tekevät tietoon perustuvia oikeita tekoja, vaikka niillä ei ehkä ratkaista ilmastonmuutosta kokonaan.

Ei pidä ajatella niin kuin Saarinen tähän asti, että voi itse lentää, koska koneet ovat ilmassa joka tapauksessa. Tai että omilla ruokavalinnoilla ei ole väliä. Maapallo tuhoutuu ehkä silti, mutta tekojen myötä toivo säilyy. Ja mielenrauha.

Jotkut väittävät, että vegebuumi on pelkkää moraaliposeerausta tai identiteettipolitiikkaa. Saarinen tyrmää tämän.

”Kasvisruuan valinta on kuin toimintaterapiaa. Hyvä teko on myös oman persoonan eheyden kannalta olennaista ja antaa perspektiiviä. Autat muita – ja autat samalla itseäsi.”

Saarisen nuorempi kollega, tutkija Sami­ Pihlström on arvostellut etenkin positiivisuutta korostavaa self help -kirjallisuutta. Jos koko ajan ajattelee vain onnea, ei huomaa toisia ihmisiä. Jotta voi elää hyvin, on ajateltava hankalia asioita.

Osa filosofeista suoraan sanoen vastustaa toivoa. Varsinkin amerikkalaista kehitysoptimismia ja onnellisuuden tavoittelua, pursuit of happiness -maailmaa. Sitä pidetään katteettomana toiveajatteluna.

Saarinen mukaan oikeutettu toivo asettuu ääripäiden väliin. Toisessa päässä on tyhjän puhuminen ja katteeton toivo. Mutta toisessa taas uhriutuminen ja lamaannuttava pessimismi.

Saarinen kertoo, miten pysytään keskitiellä.

Toivo on oikeastaan kuin kolmivaihteinen auto – anteeksi epä­ekologinen vertaus, Saarinen aloittaa.

Ykkösvaihde tarkoittaa arkisia toiveita. Kakkosvaihde on kantilainen, pidemmälle ulottuva toivo. Ja sitten on vielä pakki, sekin on tärkeä.

Pienistä iloista ei tarvitse luopua: joku kiva tapaaminen illalla tai hauska video.

Pidemmälle ulottuva toivo on eri asia. Sen ihminen ottaa elämässään vakavasti, vaikka olisi todennäköistä, että toive ei toteudu.

Koko ajan ei voi kuitenkaan keskittyä vain toivoon. Välillä on pysähdyttävä, resetoitava pää ja sydän. On otettava pakkia.

Pakki on ei-toivomisen tila. Sitä ei tarvita usein, mutta jossain tilanteessa se on tosi tärkeä, Saarinen sanoo.

Hän on joskus kärsinyt unettomuudesta. Hän tietää, että jos koko ajan toivoo nukahtavansa, ei taatusti nukahda. Jos päästää irti siitä ajatuksesta ja rentoutuu, on helpompi saada unta.

Ei voi väkisin yrittää ylläpitää toivoa. Toivoon tarvitaan – tyyneyttä.

Tyyneyden ihanteella on pitkät kulttuurihistorialliset perinteet, Saarinen kertoo. Tyyneys on myös stoalainen asenne. Ja Jeesuskin edusti tyyneyttä.

Jeesus käyttää toivo-sanaa Raamatussa vain vähän. Ja millä tavalla:

”Jeesus puhuu toivosta yleensä silloin, kun sanoo, että ei pidä toivoa itselle hyvää: ’Lainatkaa toivomatta saavanne itselle hyvää’. Tai: ’Tehkää hyviä asioita toivomatta’.”

Tehdään siis hyvää ikään kuin vasen käsi­ ei tietäisi, mitä oikea tekee. Toivomatta mitään erityistä, Saarinen selittää.

”Suomalainen traditio on tässä hyvä. Vaikka ollaan pessimistejä, hoidetaan hommat.”

Toivoon ei sovi kukkaiskieli, eikä hyvillä teoilla sovi kerskua.

Kun pysyy tyynenä, ei tule myöskään vauhtisokeutta.

”Olisi megalomaanisuutta kuvitella, että juuri minun tekemisilläni olisi ratkaiseva vaikutus. Aika suuri osa maailmasta pyörii niin, ettei siihen voi vaikuttaa. Tämä on ihmisen osa.”


Saarinen on katsonut mallia Markku Kulmalasta, joka on akatemiaprofessori, fyysikko ja ilmastonmuutoksen asiantuntija. Saarinen kuuluu teologien ja luonnontieteilijöiden yhteiseen ryhmään, jota Kulmala vetää.

”Kulmala on huolissaan, mutta pessimismi ei saa hänessä valtaa. Hän jaksaa tehdä arjen hyviä tekoja, vaikka ei hänellä ole mitään illuusioita tai haaveita niiden merkityksestä.”

Saarinen luennoi Helsingin yliopistossa toivosta. Kun tullaan Kantin oppeihin, opiskelijat kysyvät aina, paljonko tietoa on oltava tekojen takana. Pitääkö tietää kaikki?

Saarinen vastaa, ettei tarvitse olla lentokone- tai laivaliikenteen ekspertti valitessaan, millä matkustaa.

”Tärkeää on, että olet yleisesti selvillä asioista – ja rupeat aika pian tekemään jotain. Kunhan et toimi pelkästään fiilis­pohjalta.”

Kukapa tietäisi kaikkea. Huippututkijat sanovat helposti, ettei heidän alastaan vielä tiedetä totuutta. Vähitellen kuitenkin lähestytään totuutta.

”Me elämme totuutta edeltävää aikaa”, Saarinen sanoo.

Nykyaikana puhutaan paljon totuuden jälkeisestä ajasta. Ikään kuin valheet olisivat ottaneet vallan. Saarinen näkee yli­opistolla toisin. Syöpäsairauksia hoidetaan paremmin kuin 20 vuotta sitten tai 40 vuotta sitten. Vähitellen siis lähestytään totuutta syövästä. ”Ei kukaan tutkija ajattele, että Kekkosen aikana syövän hoito oli parempaa.”

Totuutta edeltävä aika on kuin maan kohoaminen merestä: vähitellen paljastuu muutama luoto, syöpälääke tai käsitys ihmisen käyttäytymisestä.

Modernissa tieteessä lähestytään aina parempaa, Saarinen selittää. Sama ajattelu sopii hänestä myös uskonnolliseen katsantoon:

”Jumala on luvannut, että tulevaisuus tuo hyvää. Pikkuhiljaa etenemme sitä kohti. Totuus ei ole keskiaika, vaan tulevaisuus. Mennyt ei ollut kaikki. Tämä on toivoa tuottavaa”, hän sanoo.

Miksi sitten nuoret ovat nyt tutkitusti ahdistuneempia kuin edelliset sukupolvet? Mikä on muuttunut?

Saarisen nuoruudessa pelättiin ydin­tuhoa. Mutta viholliskuva oli selvä. Kylmän sodan aikaan oli olemassa vastapuoli, joka oli aina väärässä.

”Ilmastonmuutosta ei voi hahmottaa polarisaation kautta, se on kaikkien yhteinen huoli.”

Tässä asiassa kukaan ei voi tuntea olevansa voittajan puolella.

Onhan se ahdistavaa.

Internet ja sosiaalinen media tuovat nykynuorille omat paineensa.

Netissä jaetaan jatkuvasti ristiriitaista tietoa. Netti myös tuottaa nopeita tunnepyrähdyksiä. Mutta toivo on pitkänmatkan tunne.

Tyyneyttä on entistä vaikeampaa saavuttaa. Digityö kiihdyttää mielen vauhtia. Eikä enää voi rentoutua telkkarin ääressä, kun työkin on ruutuaikaa. Jotkut hakevat tyyneyttä uushenkisistä harrastuksista, kuten mindfulnessista ja joogasta.

”Niissä yhtä tärkeää kuin tekeminen on irti päästäminen. Se on toivon klassista dynamiikkaa”, Saarinen sanoo.

Toivolla on tässä ajassa kuitenkin myös vahvoja vastavoimia.

Toivon klassinen vastakohta on pelko, Saarinen sanoo. Tässä ajassa lietsotaan Saarisen mukaan pelkoja, viholliskuvia ja vastakkainasettelua.

Etenkin oikeistopopulistit ja konservatiivikristityt maalaavat uhkakuvia, hän sanoo. Luomalla viholliskuvia annetaan ymmärtää, että toivo on oman ryhmän puolella. Ikään kuin vieraan pelko lisäisi omien toivoa. Se on päinvastoin.

”Toivoa lisää kaikki se, mikä hälventää pelkoa.”

Kantilaisittain toivo on pragmaattista, hyviä tekoja, jotka perustuvat tietoon. Toivon kieli ei ole vihan kieli.

Myös nostalgia on ongelma. Etsitään toivoa menneisyydestä.

Nostalginen toivo on kristittyjen perusongelma, Saarinen sanoo. Kirkossa oppi on traditionaalista. Tulevaisuuteen suuntautuvaa ovat esimerkiksi kirkon avustustyö, lapsityö ja nuorisotyö.

Saarisen mukaan nyt tarvitaan toivon teologiaa, jossa korostuu eettisyys. Se muistuttaa vapautuksen teologiaa, jossa taisteltiin köyhien riistoa vastaan.

Toivon teologia koskee koko luomakunnan tulevaisuutta eikä vain omaa taivaspaikkaa. Otetaan huomioon myös ympäristön riisto.

Pystyykö ihminen muuttamaan käytöstään? Jo antiikissa mietittiin, miksi ihminen toimii vasten parempaa tietoaan. Sitähän Saarinen on tutkinut.

Vastaus on yhä, että ihminen on heikkoluontoinen.

Vanhemman sukupolven näkökulmasta moni asia on kuitenkin muuttunut parempaan suuntaan ällistyttävän nopeasti. Nuoret eivät sitä vain näe.

”Olen hämmästynyt siitä, että olen itse pystynyt muuttamaan joitakin tapoja”, Saarinen sanoo.

Nyt hän on ruvennut vaalimaan tyyneyttä. Bussimatka töihin kestää 20 minuuttia, ja sen ajan hän on tekemättä mitään. Ei lue, ei kaiva esiin konetta.

Ja sitten tämä. Hän on myös vähentänyt lihan kulutusta. Vaikka ei hän vieläkään ole absolutisti.

Syy muutokseen ei ole vain Kantissa.

”Tietoa enemmän minuun on vaikuttanut se, että syön nuorten kanssa.”
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Moni säilyttää vihanneksia ja hedelmiä väärin, ja se voi johtaa turhaan hävikkiin – asiantuntija kertoo helpot korjausliikkeet

      Tilaajille
    2. 2

      Sars-selviytyjä kertoo, miten nyt välttelee koronavirusta – Alex Lamilla on ainakin kymmenen käytännön keinoa

    3. 3

      Myrsky kaatoi puita ja sai jokia tulvimaan pelloille, parituhatta taloutta vielä ilman sähköjä

    4. 4

      Unohdettu idylli rapistuu Sellon varjossa: Puutalojen pihapiiri tyhjeni yllättäen, vaikka tontti on keskellä Leppävaaraa

    5. 5

      Masennuksesta kerrotaan sankaritarinaa, joka kuvaa todellista toipumista huonosti

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Neljä vuotta sitten Peter Vesterbacka sai illallisilla idean, joka ei koskaan toteudu – HS:n erikoisartikkeli kertoo kaiken Tallinnan-tunnelista

      Tilaajille
    2. 2

      Kuinka paljon pidemmälle kansanedustajat voivat väkivallan ihannoinnissa vielä mennä?

    3. 3

      Jenny Nyman alkoi ostaa, remontoida ja myydä asuntoja pari vuotta sitten – nyt työn alla on kuudes asunto

      Tilaajille
    4. 4

      Poliisi: Kadoksissa ollut Miikka Leinonen löytyi kuolleena Rajasaaren edustalta Helsingissä

    5. 5

      Black Sabbathin esikoisalbumin kuuluisassa kansikuvassa poseeraavan naisen henkilöllisyys paljastui viimein – Mutta piilotteliko hän todella kissaa takkinsa alla?

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Jopa 70 prosenttia suomalaisista syö liian vähän hiilihydraatteja – asiantuntija kertoo yllättävät merkit, joista tunnistat hiilarivajeen

      Tilaajille
    2. 2

      HS vietti vuorokauden Helsingin maineikkaimmalla huolto­asemalla, ja kello 1.06 pöytään nukahti työntekijöille tuttu mies

      Tilaajille
    3. 3

      ”Nyt multa meni pata jumiin” – HS:n haltuunsa saamat ääni­viestit paljastavat, kuinka luistelu­valmentaja Mirjami Penttinen raivoaa nuorille luistelijoille

      Tilaajille
    4. 4

      Huippuharpisti Emmanuel Ceysson osaa kertoa muusikoille, miten kilpailut voitetaan – Suomalaisille hän on ”ranskan­peruna”, ja syy siihen on puoliso Antti Holma

      Tilaajille
    5. 5

      Kun ikuisesti reipas uupuu, kukaan ei huomaa – On väärin luulla, että jokainen pystyy pyytämään apua

    6. Näytä lisää