Maalaispappi ja ostaripappi - Sunnuntai | HS.fi
Esa Oikarinen on toiminut Paltamon kirkkoherrana kuusi vuotta. Piia Klemi aloitti työt Töölön seurakunnassa viime kesänä.

Esa Oikarinen on toiminut Paltamon kirkkoherrana kuusi vuotta. Piia Klemi aloitti työt Töölön seurakunnassa viime kesänä. Kuva: Juhani Niiranen / HS

Maalaispappi ja ostaripappi

Paltamon kirkkoherra hautaa ja pitää hoivakodissa hartauksia. Pasilan Mall of Triplan pappi joogaa ja vetää workshoppeja. Elävätkö suomalaisten sielutkin kuplissa?

Julkaistu: 16.2. 2:00, Päivitetty 16.2. 9:18

Onhan se rankkaa”, Paltamon kirkkoherra Esa Oikarinen, 46, sanoo ja lusikoi samalla suuhunsa lohikeittoa.

Siis se, että heidän seurakuntansa joutuu vuodessa hoitamaan yhteensä 50 hautajaiset.

”Viime lauantainakin minulla oli kahdet peräkkäin”, Oikarinen jatkaa.

Ikkunan takana aurinko kimaltelee paltamolaisissa lumikinoksissa. On lounaan aika.

Oikarinen on aloittanut päivän toimistossaan aamuyhdeksältä. Hän on naputellut koneelle tilastoja ja hyväksynyt laskuja. Paltamon seurakunta on niin pieni, että­ siellä ei ole erikseen esimerkiksi talouspäällikköä. Siksi Oikarisen tehtäviä ovat sielunhoidon lisäksi muun muassa budjetin laatiminen, henkilöstöhallinto ja kirkon rakennusten ylläpidon ja korjausten suunnittelu.

Kanttori Natalia Novikova ja kirkkoherra Esa Oikarinen matkalla hartaushetkeen.

Kanttori Natalia Novikova ja kirkkoherra Esa Oikarinen matkalla hartaushetkeen. Kuva: Juhani Niiranen / HS

Vaikka toimenkuva on laaja, siinä korostuu yksi osa-alue. Kuolema.

Niin, 50 hautajaiset vuodessa. Miten sellaista jaksaa? Määrä kuulostaa suurelta varsinkin suhteessa Paltamon asukas­lukuun, joka on 3 282. Kirkkoon asukkaista kuuluu noin 78 prosenttia. Kasteita paikkakunnalla on Oikarisen mukaan vuodessa noin viisitoista, häitä ”ehkä viidet”.

Hiipuvien pikkupaikkakuntien yhteydessä on tapana toistella, että viimeinen sammuttaa valot. Mutta kuka se viimeinen on?

Piia Klemi on ammatiltaan turismi- ja kauppakeskuspappi. Talvisaikaan hän työskentelee pääasiassa kauppakeskus Triplassa.

Piia Klemi on ammatiltaan turismi- ja kauppakeskuspappi. Talvisaikaan hän työskentelee pääasiassa kauppakeskus Triplassa. Kuva: Juhani Niiranen / HS

Iso osa Suomen kunnista ei kärsi niinkään muuttotappiosta kuin luonnollisesta poistumasta. Siitä, että ihmisiä kuolee enemmän kuin syntyy. Ja kun ihminen kuolee, ei tarvita valojen sammuttajaa. Tarvitaan pappi.

Mutta nyt täytyy hörpätä äkkiä keiton päälle kahvi. Pian alkaa viikon ensimmäinen hartaushetki.

Millainen on 2000-luvulla suomalainen evankelis-luterilainen pappi? Ei ainakaan samanlainen mahtimies kuin kansanperinteessä tai Väinö Linnan kirjoissa: pienten paikkakuntien ehdoton auktoriteetti, melkein Jumalasta seuraava. Hän ei ole myöskään enää aina mies: naisia on nykypapeista noin puolet.

Aikaisemmin pappien taustoissa näkyi vahvasti herätysliikkeiden vaikutus. Keskimääräinen pappi oli vielä joitakin vuosikymmeniä sitten kotoisin näiden liikkeiden vahvoilta vaikutusalueilta, Lapualta tai Seinäjoelta.

Nykyään yhä useampi sielunhoitaja on syntynyt pääkaupunkiseudulla.

Ihan kaikki ei kuitenkaan ole muuttunut. Papin työ kulkee edelleen vahvasti suvussa. Vaikutus on usein sukupuolittunutta: isän pappeus saa pojan hakeutumaan samaan työhön, äidin pappisvirka tyttären.

Mutta jos ihan tarkkoja ollaan, aikaisemmin papin työ ei ollut pelkkää työtä. Kirkonmiesten ajateltiin toteuttavan kutsumustaan, Jumalalta saatua elämäntehtävää. Menneiden vuosikymmenten pappi ei erotellut työ- ja vapaa-aikaa. Kotikin oli puolijulkinen paikka kylän keskellä, pappilassa.

Nykyään papille voi olla tärkeää asua toisella alueella kuin hänen seurakuntansa on. Silloin saa naapuruston silmissä olla ihan tavallinen tyyppi vain. Ei tarvitse edustaa joka hetki jotain itseä suurempaa.

Papin työ on kuitenkin monilla muilla tavoilla muuttunut vaikeammaksi. Seurakuntien määrä laskee, eikä työllistyminen ole teologille enää samanlainen itsestäänselvyys kuin ennen. Erityisesti pääkaupunkiseudun papin paikkoihin on tunkua.

Vuonna 2017 Suomen evankelis-luterilaisen kirkon palveluksessa työskenteli 1 756 seurakuntapappia. Edellisestä vuodesta määrä laski jopa kahdeksan prosenttia. Yhdessä vuodessa Suomesta siis hävisi 148 pappia.

Luvut kuulostavat suurilta, mutta ehkä eniten ovat kuitenkin muuttuneet asenteet.

Itä-Suomen yliopiston käytännöllisen teologian professori Kati Tervo-Niemelä tutki vuonna 2018 pappien, kanttorien ja teologien suhdetta työhönsä. Hän havaitsi, että kirkon työntekijöistä yhä harvempi pitää virkaansa samanlaisena elämäntehtävänä kuin ennen.

Yksitoista prosenttia papeista kertoi Tervo-Niemelälle tekevänsä työtään ”ennen muuta toimeentulon takia”. Edellisessä, vuonna 2010 toteutetussa tutkimuksessa tuon vaihtoehdon valitsi vastaajista vain neljä prosenttia.

Pienten pitäjien seurakunnat kamppailevat väestökadon ja talousvaikeuksien kanssa. Helsingissä Töölön seurakunnalla taas on parin viime vuoden ajan ollut hieman toisenlainen ongelma.

Ei oikein tiedetä, mitä kaikille rahoille tehtäisiin.

Eriskummallinen tilanne sai alkunsa vuonna 2017, kun seurakunta alkoi periä kolmen euron vierailumaksua Temppeliaukion kirkossa käyviltä ihmisiltä. Koska kirkko on pääkaupunkiseudun suosituin turistikohde, ei rahan tuloa ole voinut estää.

Vähitellen tuloille on keksitty sopivia käyttökohteita. Yhtä niistä pääsee ihailemaan Helsingin uusimmassa kauppakeskuksessa, Pasilan Mall of Triplassa. Täällä nimittäin sijaitsee Fokus. Se on ”vähän niin kuin alueen neljäs kirkko” tai Töölön seurakunnan ”matalan kynnyksen asiakashankintakeskus” tai ”monitoimitila”. Riippuu, keneltä kysyy.

Sunnuntaimessuja kauppakeskuksessa ei pidetä. Sen sijaan siellä on tarjolla vapaamuotoisempaa toimintaa, muun muassa­ kristillistä joogaa, perheneuvontaa ja kirjallisuusiltoja. Ystävänpäivänä Fokuksessa oli deittitapahtuma.

Runebergin päivän hartaushetkessä laulettiin Runebergin sanoittamia virsiä.

Runebergin päivän hartaushetkessä laulettiin Runebergin sanoittamia virsiä. Kuva: Juhani Niiranen / HS

Aukioloaikoina täällä päivystää Triplan oma pappi. Tai oikeastaan Piia Klemin, 46, virallinen titteli on turisti- ja kauppakeskuspappi. Se tarkoittaa, että hän jakaa aikansa Temppeliaukion kirkon ja Fokuksen kesken.

”Otatko kahvia”, Klemi kysyy melkein heti, kun olen päässyt Fokuksen ovesta sisään. Ovessa ei ole edes matalaa kynnystä. Se on suunniteltu niin, että sisään pääsee helposti myös vauvanvaunujen kanssa.

Totta kai papin kanssa pitää juoda kahvit, mutta ihastellaan ensin paikkoja. Fokusta ei ensi vilkaisulla tosiaan tajuaisi seurakunnan tilaksi. Ensimmäisenä mieleen tulevat sisustusmessut. Täällä näyttää niin trendikkäältä! Sisustuksessa on kalpeaa pinkkiä, kylmää turkoosia ja yksi suuri viherseinä. Tussitaululle voi jättää viestejä.

”Kiva jos tykkäät. Sisustus on herättänyt myös toisenlaisia mielipiteitä”, Klemi kertoo.

Hän on aloittanut uudessa toimen­kuvassaan vasta viime kesänä. Kuumimman matkailusesongin hän viettää Temppeliaukion kirkossa ja muina kuukausina vastaa toiminnasta täällä Triplassa. Koska Fokus avattiin loppuvuodesta, kokonaisuus on vasta muotoutumassa. Klemiä askarruttaa sekin, miten hän voisi tarjota Triplan yrittäjille tukea ja keskusteluapua työpaikkapapin roolissa – kirkko ei nimittäin saa mainostaa kauppakeskuksessa toimintaansa.

Fokuksen tilat ovat erittäin hienot, mutta näin arkipäivänä täällä on aika hiljaista. Muutama ihminen on saapunut lukemaan lehtiä ja juomaan kahvia.

Entäpä Temppeliaukion meininki? Millaista on turistipapin työ?

Ainakin se on aika hektistä. Temppeliaukiolla saattaa käydä kesäpäivän aikana 10 000 ihmistä.

”Tämä työ on kyllä minulle ihan lottovoitto. Tykkään sellaisesta kansainvälisestä meiningistä, että pääsee tapaamaan paljon ihmisiä ja puhumaan kielillä”, Klemi sanoo ja tarkentaa sitten. ”Tai siis puhumaan eri kieliä.”

Turistipappi kertoo tietysti vieraille kirkon historiasta kaikilla osaamillaan kielillä: suomeksi, ruotsiksi, englanniksi, saksaksi ja italiaksi. Välillä hän myös neuvoo, missä vessat ovat.

Klemin päätyönä on silti muistuttaa turisteille, että kirkko on pyhä paikka. Siksi hän alkoi viime kesänä vetää englanninkielisiä rukoushetkiä jopa tunnin välein.

Kun matkailijat näkevät papin niin sanotusti tositoimissa, heidän on helpompi tulla rukouksen jälkeen juttelemaan.

Lisäksi rukoileminen pitää pahimmat selfiekeppien kanssa toikkaroijat aisoissa ainakin hetken.

Linnea Tervonen ja Jarmo Kemppainen kävivät kirkkoherran kanssa läpi tulevia hautajaisia.

Linnea Tervonen ja Jarmo Kemppainen kävivät kirkkoherran kanssa läpi tulevia hautajaisia. Kuva: Juhani Niiranen / HS

Kuulehan pappi! Tulepas tänne, minulla on asiaa.

Ja kyllähän pappi tulee. Esa Oikarinen kättelee Paltamossa hartaushetken aluksi kaikki Esperi Caren hoivakodin takkahuoneeseen saapuneet asukkaat ja vaihtaa jokaisen kanssa muutaman sanan.

Sitten hän nostaa tottuneesti keskelle huonetta pienen pöydän, levittää sen päälle pitsiliinan ja ottaa mustasta nahkasalkustaan esiin ehtoollistarvikkeet. Yksi, kaksi, kolme... ja kuusitoista, hän laskee osallistujia, ennen kuin kaataa viiniä as­tiaan ja asettaa öylätit tarjolle.

Laulamme hoivakodin asukkaiden kanssa muutamia virsiä, ja Oikarinen puhuu. Sitten hän aloittaa kierroksen ahtaassa huoneessa ja kumartuu uudestaan pyörätuolien ylle.

”Jaksatteko ottaa ehtoollista?”

Lopuksi, kun tilaisuus on ohi, kirkkoherra kerää jäljelle jääneet öylätit pieneen lieriöön ja käy keittiösyvennyksessä tiskaamassa ehtoollisastian.

”Oikein hyvää ja siunattua päivänjatkoa!”

Normaalisti hartaushetken jälkeen juotaisiin kahvit, mutta nyt on edessä toimituskeskustelu. Ollaan siis menossa suunnittelemaan yksiä vuoden lukuisista hautajaisista.

Ajamme Esa Oikarisen kanssa hoivakodilta kohti kirkkoherran­virastoa. Samalla kirkkoherra kertoo, millaista on palvella nimenomaan pientä seurakuntaa. Oikarisen mielestä se on parasta. Että pääsee aidosti osaksi yhteisöä.

Hän uskoo villasukkavarastonsa olevan paikkakunnan laajin. Seurakuntalaiset välittävät papistaan.

Oikarinen opiskeli ensin Vaasassa ja sitten Helsingissä. Hänelle ja puolisolle oli kuitenkin selvää, että perhe perustettaisiin maalle. Päätöstä ei ole tarvinnut katua.

”Täällä on semmonen samassa veneessä -meininki”, kirkkoherra kuvailee Paltamoa.

”Ei pääse kuplautumaan, kun kaikki tietää toisten asiat ja koko ajan törmätään joko yhdessä kaupassa tai siinä toisessa. Kyllä minä uskon, että se kasvattaa sietämään erilaisuutta.”

Perillä kirkkoherranvirastossa omaiset, Jarmo Kemppainen ja Linnea Tervonen, odottavat jo neuvotteluhuoneessa. He ovat tulleet suunnittelemaan Kemppaisen äidin ja Tervosen siskon hautajaisia.

”Sinun isä se oli niin hyvä pappi!” Tervonen huudahtaa Oikariselle heti aluksi.

”Minä sanoin, että jos poika on yhtään sinne päin, niin otetaan se”, hän jatkaa.

Fokuksessa järjestetään myös kristillistä joogaa. Piia Klemi oli tällä kertaa mukana osallistujana, mutta aikoo tulevaisuudessa vetää joogaa myös itse.

Fokuksessa järjestetään myös kristillistä joogaa. Piia Klemi oli tällä kertaa mukana osallistujana, mutta aikoo tulevaisuudessa vetää joogaa myös itse. Kuva: Juhani Niiranen / HS

Toimituskeskustelu koostuu kahdesta osasta. Oikarinen selostaa Kemppaiselle ja Tervoselle, miten hautajaistilaisuus käytännössä etenee, ja pyytää heiltä ehdotuksia virsiksi.

Lisäksi Kemppainen ja Tervonen kertovat Mirjan elämästä. Oikarinen voi sitten käyttää tietoja muistopuheessaan.

”Meitä oli yhdeksän sisarusta. Nyt on enää yksi hoitokodissa ja minä. Mirja oli meidän vanhin sisar”, Tervonen kertoo ja pyyhkii välillä silmiään.

Keskustelu ei kuitenkaan ole pelkästään surullinen. Välillä myös nauretaan, kun muistellaan Mirjan elämän parhaita puolia.

Noin puolen tunnin päästä Oikarinen palauttaa puheen taas käytännön asioihin.

”Tuota niin, ne virret meillä jäi vielä vähän kesken…”

”Sinä oot varmaan ihan hyviä ehdottanut.”

Sekä Oikarinen että Klemi ovat pyynnöstä kirjanneet koko työviikkonsa tapahtumat.

Otetaan esimerkki heidän perjantaipäivästään. Näin se sujui Esa Oikarisella Paltamossa:

Klo 9–10 toimisto- ja valmistelutehtäviä kirkkoherranvirastolla.

Klo 10–11 kehityskeskustelu diakonissan kanssa.

Klo 11–12 lounas työpaikalla.

Klo 12–12.30 sielunhoidollinen keskustelu puhelimessa.

Klo 13–14 ehtoollishartaus Jokirinteen hoivakodissa.

Päivä saattaa vaikuttaa lyhyeltä, mutta toisaalta Oikarisen edellinen ilta on venynyt seurakuntien ohjausryhmien kokouksessa myöhään ja viikonloppunakin on tietysti luvassa töitä. Lauantaina on hautajaiset – tällä kertaa vain yhdet – ja sunnuntaina messu.

Piia Klemin työnkuvaan kuuluu vähemmän toimituksia. Töölön seurakunnassa papeilla on ”toimitusvuoroviikot”. Silloin he jakavat keskenään messut, siunaukset, kasteet ja vihkimiset.

Tällä viikolla Klemi ei ole tässä vuorossa, joten hän voi keskittyä pelkästään Fokuksen­ toimintaan ja Triplan ihmisiin. Tällaiselta näyttää Pia Klemin perjantai:

Klo 12–13 sielunhoidollinen keskustelu.

Klo 13–14 Rohkeasti esiintymään – workshopin suunnittelukokous.

Klo 14–14.30 sielunhoidollinen keskustelu ja esirukous.

Klo 14.30–16 päivystystä Fokuksen kahvilassa, juttelua kävijöiden kanssa.

Klo 16–17.30 lounas ja käynti kotona (tyttären vieminen junalle).

Klo 18–21.30 päivystystä Triplan Oluthuone Ratamossa, keskusteluja illan aikana viiden henkilön kanssa.

Tästä päiväohjelmasta pomppaa heti silmiin päivän viimeinen ohjelma. Kauppakeskuspappi viettää perjantai-iltansa paikallisessa baarissa.

Onko se tavallista?

”Ei ollenkaan”, Klemi sanooo puhelimessa ja nauraa.

”Kokeilin tätä nyt ensimmäistä kertaa, mutta kokemus oli tosi hyvä. Uskon, että jatkan baaripäivystystä tulevaisuudessa.”

Niin, kirkon ideana kauppakeskustoiminnassa on ollut mennä sinne, missä ihmiset ovat. Ja perjantai-iltana he ovat baarissa.

Ensin moni tuli Ratamossa tietysti ihmettelemään, että mitenkäs pappi on baariin eksynyt. Sitten on juteltu siitä, millaisia mielikuvia baarissa kävijöillä kirkkoon liittyy. Jotkut halusivat selittää, miten ovat itse päätyneet eroamaan kirkosta.

Myöhemmin illan aikana käsiteltiin ”erilaisia tapahtumia ihmisten elämissä”. Sen tarkemmin Klemi ei oikein voi keskusteluista kertoa. Papilla on vaitiolovelvollisuus.

Mutta ei kai pappi sentään olutta voi juoda? Työaikana?

”Kyllä minusta baarissa ollaan baarin tavalla. Mutta en kauheasti tykkää oluesta, joten otin punaviiniä.”

Onnistuisikohan vastaava sielunhoidollinen päivystys Paltamossa? Ehkä ei.

Esa Oikarisen mukaan pienellä maalaispaikkakunnalla ihmisillä saattaa joskus olla melko perinteisiä, konservatiisiakin odotuksia siitä, miten pappi käyttäytyy.

Vielä suuremmaksi esteeksi saattaisi tosin muodostua se, että Paltamossa ei ole baaria.

Seuraa uutisia tästä aiheesta