Tästä ei sitten puhuta kellekään - Sunnuntai | HS.fi
Sunnuntai|Kolumni

Tästä ei sitten puhuta kellekään

Yksilön tyytyväisyys voi kuulostaa mauttomalta – ellei suorastaan rikolliselta – maailman seilatessa kohti katastrofia, kirjoittaa kolumnissaan Annamari Sipilä.

Julkaistu: 5.4. 2:00, Päivitetty 5.4. 10:44

Annamari Sipilä Kuva: Kalle Kervinen / HS

Yksi pandemia-ajan tarkimmin varjelluista salaisuuksista on kotiin eristäytymisen tuottama ilo. Koskaan aiemmin introverteilla eivät ole olleet asiat näin hyvin.

Eristäytymisen iloista ei sovi kuitenkaan puhua. Kyse on ensinnäkin lojaalisuudesta ja ihailusta työn sankareita kohtaan. Kyse on myös oman panoksen mitättömyyden ja etuoikeutetun aseman takia koetusta häpeästä.

”Hoitajat, lääkärit, sairaalavahtimestarit ja siivoojat raatavat, ja itse vedän tyytyväisenä lonkkaa sohvalla. Kertoisinko, että jul­kean vieläpä nauttia tästä? En ikinä! Hävettää.”

Hiljaisuuteen painostaa myös kollektiivinen huoli tulevasta. Yksilön tyytyväisyys voi kuulostaa mauttomalta – ellei suorastaan rikolliselta – maailman seilatessa kohti katastrofia.

”Miljoonat sairastuvat ja yritykset kaatuvat. Itse mietin kotona, että ehtisivätköhän rairuohot vielä pääsiäiseksi. Paljastaisinko, että nautin tästä? En ikinä! Nolottaa.”

Ehkä suurin syy omatoimiseen omertàan on kuitenkin vanhatestamentillinen rangaistuksen pelko: ”En ole uskonnollinen, mutta mitä jos Jumala huomaa, että olen pöyhkeä ja tyytyväinen, ja saan kamalan rangaistuksen? Parempi olla paljastamatta kenellekään, että jopa nautin tästä. Pelottaa.”

Lukittujen ovien ja pimennysverhojen takana introvertit kuitenkin salaa juhlivat, hiljaa ja huomaamatta ja naapurisopua häiritsemättä, niin kuin vain heidän tapanaan on.

Eri maiden hallitusten kehotus pysyä kotona ja olla tapaamatta muita ihmisiä tuntuu taivaanlahjalta:

Ei enää sosiaalisia tapaamisia. Ei lounaita, ei kokouksia, ei kahvihetkiä. Eikä etenkään iltamenoja, joista ei pääse ajoissa kotiin.

Ei small talkia tuttujen, puolituttujen eikä tuntemattomien kanssa. Ei mukamaskevyttä jutustelua työpaikan hississä. Ei mitään pakkoa ja velvollisuutta tavata enää ketään eikä mennä minnekään. Päinvastoin. Kunnon kansalaisen mitta on nyt se, kuinka vastuullisesti pysyy omissa oloissaan ja poissa julkisilta paikoilta. Lääkärit ja sairaanhoitajat suorastaan vetoavat, että autat parhaiten pysymällä kotona. Aamen.

Mitä introvertit sitten puuhaavat kotonaan? Aamulla kello 8–9 he tekevät päivän työt. Kun työtoverit eivät ole häiritsemässä, hoituvat hommat murto-osa-ajassa normaalista. Sen jälkeen he soittavat lankapuhelimellaan pomolleen, että videokokouksiin ei voi valitettavasti enää osallistua, koska nettiyhteys on taas poikki.

Loppupäivän introvertit ammentavat itsestään ja omasta suljetusta ympäristöstään. He järjestelevät keittiöpyyhkeensä ruuduittain ja raidoittain, dekkarinsa murhatyypeittäin ja viehekokoelmansa kalalajeittain. He käyvät kuivaruokakaapit läpi suutaan maiskautellen ja yllättyvät iloisesti, kun vihanneslaatikon nurkasta löytyy viime marraskuussa ostettu lanttu. Inventaarion tulos osoittaa, että perhe elää varastoilla ainakin neljä kuukautta. Ei siis mitään syytä kaupassa käyntiin eikä ihmiskontakteihin.

Introvertit eivät sen sijaan jaa sosiaalisessa mediassa Netflix-vinkkejä ja kuvia itse tehdyistä karjalanpiirakoista. He tietävät, että kel’ onni on, se onnen kätkeköön. Ja vaivihkaa hävetköön.

Luetuimmat - Sunnuntai

Luitko jo nämä?

Luetuimmat

Uusimmat