Nyt tarvitaan tervettä pelkoa, koska ”hyvän­tahtoinen kanssa­käyminen johtaa laajassa mitta­kaavassa kuolemiin”, sanoo sosiologi - Sunnuntai | HS.fi
Sunnuntai|Yksin kotona

Nyt tarvitaan tervettä pelkoa, koska ”hyvän­tahtoinen kanssa­käyminen johtaa laajassa mitta­kaavassa kuolemiin”, sanoo sosiologi

Vain suora puhe saa ihmiset noudattamaan sääntöjä, sanoo sosiologi Kaisa Kuurne.

Julkaistu: 8.4. 2:00, Päivitetty 8.4. 7:04

Välillä koko koronakriisi tuntuu jotenkin epätodelliselta. Virusta ei huomaa paljaalla silmällä. Sairastuneita ei näy, kaupat ovat yhä auki, ja liikennevaloissa on ruuhkaa. Kauppakeskukset ovat auki, jopa monet kampaamot.

Elämä on paljolti katastrofin odottelua, ja uhka voi hetkittäin unohtua.

Olen koko ajan yksin kotona. Mutta sitten. Viime viikolla kävin yhtenä iltana kavereitten kanssa Ikeassa. Ja vielä unohdin käsineet. Siellä ei ollut juuri ketään, ja joka nurkalla oli käsidesiä. En saanut tartuntaa. Ei ainakaan ole oireita. Mutta mistä voin olla varma?

Ja silti. Oliko käynti välttämätön? Miksi ohjeiden noudattaminen lipsuu?

Kaisa Kuurne pysyttelee tiukasti kotipihassaan. Kuva: Toivo Heinimäki / HS

Ymmärsin tilannetta paremmin, kun luin Kaisa Kuurneen kirjoituksen sosiologien Ilmiö-blogista. Hän on sosiologian dosentti Helsingin yliopistossa ja vetää yhteiskuntapolitiikkaan liittyvää tutkimushanketta.

Kuurne kirjoittaa Ilmiö-blogissa, että ihmisen ymmärrys omien tekojensa seurauksista on rajallinen. Siksi nyt tarvitaan selviä sääntöjä ja kieltoja – ja tervettä pelkoa.

Ihmisen sosiaalinen elämä on niin laaja suhteiden muodostelma, että se on jo ihmisen oman havaintokyvyn ja ymmärryksen ulottumattomissa, Kuurne kirjoittaa. Ajatuksen taustalta löytyy sosiologian klassikko Norbert Elias. Kukaan ei enää voi havaita, miten kauaskantoisia vaikutuksia omalla toiminnalla on.

Se on sosiaalisen elämän realiteetti, joka pitää hyväksyä ja ottaa päätöksenteossa huomioon. Mitä kaikkea se tarkoittaa?

Soitan Kuurneelle. Hän vastaa kotinsa puutarhasta. Lapsi on juuri päiväunilla, ja Kuurneella on aikaa selittää.

”On mahdotonta tajuta, miten minun toimintani vaikuttaa työkaverin äidin tilanteeseen. Ei voi toimia, jos pitää koko ajan kartoittaa vaikutusten ketjuja”, hän sanoo.

Kriisitilanteessa viranomaisten ja hallinnon on kuultava asiantuntijoita, tehtävä päätelmät ja viestittävä säännöt selvästi. Lapsiperheissä esimerkiksi pähkäillään nyt, saako leikkipaikoilla käydä vai ei. Tieto on ristiriitaista.

”Se on hirveän stressaavaa ja vie paljon energiaa.”

On hämmentävän epämääräistä sanoa, että vältä tapaamisia tai pidä etäisyyttä. Ihmiset kaipaavat konkreettisempia ohjeita, eikä viestintää voi jättää vain medialle, vaikka sillä onkin tässä tilanteessa isompi rooli kuin tavallisesti.

”Ohjeiden taustalla on oltava enemmän sitä asiantuntemusta ja poliittista vastuuta, joka vain hallinnolla on. Journalisteilla ei sitä ole.”

Toivotun vaikutuksen aikaansaamiseksi olisi tärkeää puhua suoremmin siitä, mitä seuraa, jos sääntöjä ei noudateta. Nyt annetaan ohjeita, mutta ei kerrota suoraan, miksi niin pitää toimia.

”Oletetaan, että ihminen ajattelee itse. Se ei riitä. Tarvitaan rohkeampaa viestintää.”

Se tarkoittaa, että viranomaisten on herätettävä ihmisissä terve pelko.

Jotta ihminen alkaa todella varoa tekojensa kollektiivisia seurauksia, tarvitaan tervettä pelkoa. Pelkkä riskeistä puhuminen ei riitä, Kuurne sanoo.

”Kun puhutaan riskien tiedostamisesta, annetaan ymmärtää, että vaara voidaan saada hallintaan.”

Mitä sitten pitäisi sanoa?

”Että hyväntahtoinen kanssakäyminen johtaa laajassa mittakaavassa kuolemiin.”

Se on hätkähdyttävä neuvo tutkijalta, joka on toiselta ammatiltaan joogaopettaja eikä mikään autoritäärinen tyyppi.

Mutta muu ei auta. Väärä turvallisuudentunne ja terveen pelon puuttuminen johtavat joidenkin kohdalla yhtä itsepintaiseen toimintaan kuin aina ennenkin.

Pelko pitää konkretisoida. Näin: ”Jos olen varomaton, hengailen kavereiden kanssa, käyn baareissa ja joogatunneilla, olen mukana luomassa uusia tartuntaketjuja, joiden takia vahingoitan muita.”

Tärkeintä on, että ihmiset pysyvät realiteeteissa kiinni. Terve pelko saa ihmiset kohtaamaan tilanteen sen vaatimalla vakavuudella ja toimimaan viisaasti. Se on eri asia kuin pelon ilmapiiri tai paniikki.

Paniikin välttäminen ei ole helppoa, kun kriisiin reagoidaan niin eri tavoin.

Ihmisen hermosto ylikorostaa vaaroja. Se on evoluution myötä kehittynyt taipumus, joka pitää lajin hengissä. Joillakin ihmisillä tämä ominaisuus voi ylikorostua, ja ihminen on koko ajan ylivirittynyt. Se ei ole enää tervettä pelkoa.

Esimerkiksi traumatisoituneet ihmiset ovat hyvin herkästi peloissaan. He odottavat uusia tragedioita ja uhkia.

Jotta päästään toivottuun tulokseen, viranomaisten pitää toimia realiteettien mukaan. Herkimmille pitää antaa muuta apua. Kuurne hyppää hetkeksi joogaopettajan rooliin:

Tärkeää on tunnistaa omat pelkonsa. Ja kehollisesti rauhoittaa itseään, jotta ei mene ylikiihtyneeseen tilaan. Syvä hengitys on siihen hyvä keino. Samoin se, että ei elä koko ajan uutisvirrassa, vaan seuraa uutisia vain tiettyinä aikoina.

Kuurneen omassa elämässä koronaviruksen pelko on jo läsnä. Hän on tehnyt etnografista tutkimusta New Yorkissa ja Madridissa. Kummassakin kaupungissa asuu hänen läheisiään.

Hän on usein yhteydessä Madridiin, jossa eletään keskellä rankkaa todellisuutta. Ulkonaliikkumiskielto on jatkunut yli kolme viikkoa. Jäähalli on muutettu ruumishuoneeksi. Sotilaat löysivät hylätyn vanhainkodin, jonne oli jätetty vanhuksia kuolemaan. Yhden tuttavan äiti oli tuloksetta yrittänyt saada apua koronaoireisiin ja kuoli kotiinsa.

”Se on kauhean raskasta. Mutta se on auttanut minua itseäni pysymään kotona.”

Espanjassa perheen raja pitää sisällään myös isovanhemmat. Siellä elämä ei kuitenkaan yleensä pyöri kodin seinien sisällä niin kuin Suomessa. Vanhuksiakin näkyy normaalisti katukuvassa paljon. Aikaa vietetään julkisilla paikoilla, kahviloissa.

Nyt Madridissa on kuitenkin totaalinen ulkonaliikkumiskielto, vain ruokakaupat ja apteekit ovat auki. Kahdeksalta illalla parvekkeilta ja ikkunoista hurrataan poliisille ja terveydenhuollolle.

”Sekin on keino käyttää julkista tilaa yhdessä, sitä kaivataan. Kollektiivinen voima kannattelee.”

Espanjassa on Suomea kapeampi hyvinvointijärjestelmä. Kulttuuriin kuuluu avun ottaminen vastaan suvulta, perheeltä, kirkolta.

Suomessa hyvinvointijärjestelmä on kodin jatke, jolle on ulkoistettu monia entisiä perheen tehtäviä. Siihen on kaikilla oikeus.

Silti meillä on myös vahva itse pärjäämisen eetos. Ihan niin kuin amerikkalaisillakin.

Jos ei pärjää yksin, Yhdysvalloissa pyydetään apua naapureilta, omalta seurakunnalta ja ystäviltä. Valtio auttaa vain köyhiä. On moraalisesti kiellettyä olla riippuvainen valtiosta.

Suomessa ei ole ollut tapana pyytää apua naapureilta tai elää suvun varassa. Kaikilla on kuitenkin oikeus järjestelmän huolenpitoon. Mutta mihin sen resurssit riittävät?

Koronahuippu on edessä. Pelko iskee, kun ihmisiä kuolee enemmän. Siihen on varauduttava, ettei iske paniikki.

Tunnen, kuinka konkretia alkaa jo purra: Helsingissä Laakson sairaalan pihalle on jo tuotu kylmäkontteja ruumiita varten. Se tuntuu kammottavalta.

Miten säilytetään arvokkuus ja kunnioitus ihmiselämää kohtaan, kun moni kuolee yhtä aikaa?

Luetuimmat - Sunnuntai

Luitko jo nämä?

Luetuimmat

Uusimmat