Kenet kierrät kaukaa kävelyllä? - Sunnuntai | HS.fi

Kenet kierrät kaukaa kävelyllä?

Mahdollisen tartunnan odottelu saa meidät varomaan ihmisiä ja siinä näkyvät ennakkoluulot.

18.4.2020 2:00 | Päivitetty 18.4.2020 8:02

Ärtymys iskee yllättäen. Nytkö pitäisi ommella suojamaskeja? Ei huvita. Vaikka olen käsityöihminen, kotona on ompelukone ja kankaitakin.

Aiemmin kotitekoisia maskeja ei pidetty hyvänä ideana. Nyt on puhuttu jopa maskipakosta. On vaikea ottaa vakavasti suosituksia, jotka menevät päälaelleen.

Sitä paitsi kasvosuojan ompelu muistuttaa koulun käsitöitä. Siisti suorakaide, tarkat vekit, ärsyttävät vinonauhat. Ei voi tehdä paljettimaskeja, koska joka käytön jälkeen suoja pitää pestä 95 asteessa tai keittää.

En ole käyttänyt suojamaskia ikinä. Kun näen sellaisen kadulla, varon. Ehkä käyttäjällä on flunssa. Tai hän on töissä paikassa, jossa on iso tartuntariski.

Ystäväni ajattelee päinvastoin. Hän luottaa hengityssuojaa käyttäviin eniten, jopa niihin, joilla on kasvojen edessä vain huivi. He ottavat riskin vakavasti. Hän arvostaa myös niitä, joiden katse on luotu alas jalkoihin. Eivät ole turhaan liikkeellä, vaan menossa johonkin, riskejä vältellen. Eniten hän varoo niitä huolettoman näköisiä, jotka katsovat silmiin. Siis sellaisia kuin minä.

Minä taas luotan juuri niihin, jotka katsovat kohti ja hymyilevät. Minulle se kertoo, että he välittävät muista, kannustavat, ylläpitävät yhteishenkeä. Eniten varon äänekkäitä ystäväporukoita, jotka vaeltavat lapsineen merenrannan kahviloiden liepeillä hyvinvoinnin perikuvina. Epäilen, että se kiiltokuva vielä rapisee.

Kumpikin meistä varoo humalaisia ja narkkareita, koska he eivät pidä huolta edes itsestään, saati muista.

Näin me siis koko ajan arvioimme vastaan tulevia ihmisiä.

Tätä ilmiötä sivuavat Venla Oikkonen ja Elina Hartikainen sosiologisessa Ilmiö-blogissa julkaistussa kirjoituksessaan. Oikkonen on akatemiatutkija Tampereen yliopistossa, Hartikainen Helsingin yliopistossa.

Mahdollisen koronatartunnan odottamisesta on tullut osa jokapäiväistä kokemusmaailmaa, he kirjoittavat. Se tuntuu jopa kropassa, jokainen yskähdys voi herättää epäilyjä alkavasta koronasta. Liikeradatkin muuttuvat, käsienpesusta tulee rutiini, kaupassa liian lähelle tulevia ihmisiä hätkähtää.

Samalla tehdään koko ajan arviota siitä, kuka on mahdollinen tartunnan lähde. Sellainen erottelu on helposti syrjivää, tutkijat kirjoittavat.

Käsityksemme ruumiiden liikkeistä ja turvallisista ja vaarallisista etäisyyksistä eivät ole suinkaan neutraaleja tai yhteneväisiä vaan heijastavat ennakkoluuloja erilaisiksi koettuja ihmisiä kohtaan. Kulttuuriset käsitykset riskialttiista kohtaamisista heijastelevat rodullistavia ja toiseuttavia oletuksia siitä, kuka on mahdollinen tartuttaja.

Ensin pahimpia olivat kiinalaiset, sitten italialaiset. Kun tartunnat lisääntyvät lähipiirissä, myös epäiltyjä etsitään lähempää. Onkohan somaliyhteisöön alettu suhtautua eri tavalla, kun tuli tieto, että heidän joukostaan on löytynyt suhteellisen paljon tartuntoja?

Tutkijat puhuvat poikkeusajan etiikasta. Arjen moraali on pohdittava uusiksi. Eikä se tapahdu vain järjen tasolla. Moraaliset suuntautumiset ilmenevät osin tiedostamattomissa olemisen tavoissa, joilla otamme toiset huomioon arjen kanssakäymisissä – tavoissa, joilla annamme heille tilaa bussipysäkillä tai huomioimme heidän tunteensa tai vointinsa, he kirjoittavat.

Reaktio tulee huomaamatta. Niska menee kyyryyn, pää kääntyy pois, vaistomaisesti pidättää hengitystä, kun juoksija tulee vastaan. Valppaus väsyttää. Ei jaksaisi tehdä mitään ylimääräistä. Vielä voi marista, kun rasitteena ovat vain rajoitukset, ei itse tauti.

Onneksi vieruskorttelissa on ompelimo. Siellä kone laulaa. Suojat ovat kivan näköisiä, ja ne voi puhdistaa keittämällä.

On korkea aika siirtyä maskin käyttäjien joukkoon.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Luetuimmat - Sunnuntai