Miksi puolisoni kuorsaus herättää minut, mutta ei häntä itseään? - Sunnuntai | HS.fi
Sunnuntai|Usko Siskoa

Miksi puolisoni kuorsaus herättää minut, mutta ei häntä itseään?

Kysy Siskolta etiikasta, tapakulttuurista ja elämän pulmatilanteista. Ellei vastaus tyydytä, voit ehdottaa parempaa sähköpostitse: hs.sisko@hs.fi.

Julkaistu: 17.5. 2:00, Päivitetty 17.5. 9:04

Rakkaat ystävät! Viime kerralla käsittelimme palstalla sitä, miten sanat viruslinko ja koronalinko ovat päätyneet suomen kieleen.

Parikin lukijaa huomautti, että viruslinko-sanaa on käytetty jo jonkin verran ennen tätä kevättä. Pirre vinkkasi Ylen uutiseen huhtikuulta 2016. Sen otsikko kuului: Tutkimus: Vessojen uudenlainen käsienkuivain on viruslinko.

Miina huomautti siitä, että bakteerilinko-sana on ollut käytössä jo pitkään.

Juhani Koskinen puolestaan kirjoitti: ”Kyseessä on samanlainen lainasana kuten tiekartta ja tietotaito. Nekin on käännetty, tosin englannista, ja tietotaito valitettavasti vielä väärin.”

Kun syön napoleonleivosta, leivoksen taikinakerrokset alkavat hajaantua, täyte tursuaa lautaselle ja leivos näyttää pikemminkin munakokkelilta. Maku on hieno, mutta sotku nolottaa ja lopuksi tekisi mieli nuolla lautanen puhtaaksi. Miten napoleonleivos syödään sivistyneesti?

– Epätietoinen Taka-Töölöstä

Joidenkin jälkiruokien syönti on kieltämättä hankalaa, ja napoleonleivoksesta on todella syytä pitää haarukalla kiinni, mikäli haluaa estää leivoksen karkaamisen lautaselta syliin tai – vielä pahempaa – naapurin syliin. Sinne se lentää empiirisen havainnointini mukaan todennäköisemmin kuin omaan syliin.

Kiinnitä keskustelijoiden huomio pois lautasestasi. Voit hämätä seu­ruetta häikäisevällä asulla tai nokkelilla huomautuksilla ajankuvasta.

Mikäli syöt virtuaaliseurassa eli sosiaalinen eristäytyminen on edelleen käynnissä, voit esittää kurottautuvasi lasiasi kohti, varmistaa ettet näy kamerassa ja haukata leivosta salassa. Jos taas asetat haarukan mahdollisimman pieneen kulmaan lautasta vasten, saat varmasti kaiken hyvän rapattua suuhusi ja lautasen nuolematta puhtaaksi.

Yleinen tapakouluttajien ohje on, että jälkiruuat pilkotaan aina leivoshaarukalla, mutta rohkaisen nauttimaan leivoksen omalla tyylillä muiden mielipiteistä välittämättä.

Monesti joudun tönimään vieressä kuorsaavan puolisoni kääntämään kylkeään, minkä hän tekeekin heti, kun olen herännyt hänen kuorsauksensa jyrinään. Mieltäni askarruttaa, miksi vain minä herään eikä hän, joka kuorsauksen jyrinän saa aikaan.

– Eeva epätietoinen

Unitutkijat ovat havainneet, että kuorsaajat itse asiassa usein herättävät itsensä – mutta vain pariksi sekunniksi. He eivät jälkikäteen muista lyhyttä heräämistään. Unen laatuun se kyllä vaikuttaa.

Sinä kuitenkin heräät jyrinään etkä pysty jatkamaan unia. Se saattaa liittyä siihen, miten ihmisaivot suodattavat aistihavaintoja unen aikana.

Joihinkin ääniin havahdumme helpommin kuin toisiin: esimerkiksi oman nimen kuuleminen voi herättää nukkujan. Samalla aivot suodattavat pois sellaisia ääniä, jotka luultavasti eivät ole heräämisen arvoisia. Aiheesta on vähänlaisesti tutkimusta, mutta unitutkijat arvelevat, että oman elimistön tuottamat äänet kuuluvat tähän ryhmään.

Joidenkin on helppo nukkua tikittävän kellon, naksuvan tuulettimen tai kevyesti kuorsaavan ihmisen kanssa, koska heidän aivonsa eivät tulkitse rytmikästä ja yllätyksetöntä ääntä havahtumisen arvoiseksi. Toisesta ihmisestä sama äänimaisema voi tuntua kidutukselta.

Suomen kirjakieli perustuu puhekieleen ja erityisesti länsimurteisiin. Kirjakielessä yksikön ensimmäinen ja toinen persoona ovat minä ja sinä, mutta nyky­puhekielessä ei näitä muotoja tiettävästi esiinny, vaan puhutaan mä, mää tai mie jne. Ovatko minä ja sinä joskus olleet puhekieltä jossain päin Suomea, vai onko ne luotu kirjakieltä varten? Onko kirjakielessä joskus käytetty muita pronomineja näiden sijasta? Entä esiintyykö muoto ma vain virossa ja runoudessa?

– Mää

Persoonapronominit minä ja sinä kuuluvat murteisiin. Nykypuhekielessä niitä käytetään etenkin silloin, kun halutaan painottaa tekijää.

Kotimaisten kielten keskuksesta kerrotaan, että murteissa erityisen laajalevikkisiä ovat olleet juuri minä ja sinä. Niitä on käytetty useimmissa hämäläis- ja savolaismurteissa, samoin kuin eteläpohjalaisissa sekä Keski- ja Pohjois-Pohjanmaan murteissa.

Mä ja sä sekä ma ja sa -muotoja on käytetty painottomissa yhteyksissä minä- ja sinä-asujen rinnalla. Puhesuomessa mä- ja sä-asujen käyttö on sittemmin laajentunut myös sellaisiin lauseyhteyksiin, joissa olisi vanhassa murteessa käytetty minä- tai sinä-asua.

Minä ja sinä ovat väistyneet puhekielessä myös muuten: esimerkiksi Pohjois-Karjalassa mie on levinnyt aikaisempaan minä-murteeseen.

Runokielestä tuttu ma taas on murteissa esiintynyt hyvin painottomana sellaisissa tapauksissa kuin esimerkiksi ”jahka ma kerkiän”.

Minä ja sinä esiintyvät jo Agricolalla. Kuitenkin myös lyhyempiä muotoja on käytetty kirjakielen eri vai­heissa.

Seuraa uutisia tästä aiheesta

Luetuimmat - Sunnuntai

Luitko jo nämä?

Luetuimmat

Uusimmat