Onko suomalaisia musiikkikappaleita levytetty käännöksinä? - Sunnuntai | HS.fi
Sunnuntai|Torsti tietää

Onko suomalaisia musiikkikappaleita levytetty käännöksinä?

Kysy mitä vain – Torsti ja hänen tikkaremminsä tarjoavat vastauksen. Jos vastaus ei tyydytä, lähetä oma ehdotuksesi. Osoite: Usko Siskoa / Torsti tietää, HS Sunnuntai, PL 65, 00089 Sanoma. Sähköposti: hs.sisko@hs.fi tai hs.torsti@hs.fi.

Julkaistu: 7.6. 2:00, Päivitetty 7.6. 12:16

Terve taas, lukijat, tässä Torsti. Kiitos jälleen kysymyksistänne!

Tässä on tullut kuunneltua paljon radiota. Kanavilla on soinut ulkomaisia pop-sävelmiä, jotka on sanoitettu suomeksi. Minun korviini se särähtää. Onko olemassa suomalaisia pop-sävelmiä, jotka jokin ulkomainen yhtye on sanoittanut ja sovittanut omalle kielelleen? Ja jos on, niin soitetaanko niitä paikallisissa radioissa?

– AP

Kysyin asiasta sieltä, missä tällaista tietoa vaalitaan: Säveltäjäin tekijänoikeustoimistosta eli Teosto ry:stä. Markkinointipäällikkö Susanna Perämaa kertoi, että tekijänoikeuden suojaaman sävellyksen sanoittamiseen tarvitaan aina lupa kustantajalta, säveltäjältä tai säveltäjän perikunnalta. Tekijänoikeus on voimassa 70 vuotta säveltäjän kuoleman jälkeen.

Tarkkaa vastausta kysymykseesi ei valitettavasti löydy. Teosto kun ei mitenkään keskitetysti hallinnoi käännöslupia, eli sen järjestelmästä ei saa vaikkapa listaa kaikista teoksista, jotka olisi käännetty toiselle kielelle.

Yksittäisistä kappaleista teostolaiset muistavat tunnettuja tapauksia: Surun pyyhit silmistäni -kappaleen alkuperäinen, suomenkielinen Vexi Salmen tekemä teksti Kassu Halosen sävellykseen käännettiin useille kielille. Laulu myös menestyi eli sai soittoa sangen hyvin eri maissa ja eri kielillä.

”Myös Letkajenkka on sanoitettu ja esitetty muissa maissa erikielisinä versioina kuulopuheiden mukaan sangen menestyksekkäästi”, Perämaa kertoo.

Finlandia taas oli tunnetusti Biafran lyhytikäisen valtion kansallishymninä 1960-luvun lopulla, mutta siitä tuskin on maksettu tekijänoikeuksia.

Ainakin Nightwishiä ja suomalaisia lastenlauluja on käännetty ja levytetty eri kielillä. Lisäksi on tietysti suomalaisia artisteja, jotka ovat itse esittäneet musiikkiaan englanniksi, esimerkiksi Sielun veljet, Neljä ruusua ja Tiktak.

Tarkempaa tietoa ei valitettavasti siis ole tarjolla. Mutta, Perämaa ehdottaa: ”Ehkä myös kansakunnan kollektiivisesta muistista heruisi jotain kiinnostavaa.”

Muistatteko te, lukijat, suomalaisia ralleja, joita olisi levytetty käännöksinä?

Raiskauksia tehdään kaikissa sodissa, mutta onko missään yhtään patsasta pystytetty näille sotien uhreille? Sotilaille, sekä kaatuneille että selvinneille, on patsaita ja muistotauluja paljon. Tietääkö Torsti, mistä tämä johtuu?

– Kenen häpeä

Raiskausta on käytetty sodankäynnin välineenä pitkään ja myös hyvin järjestelmällisesti.

Usein uhrit todella jäävät piiloon. Osittain tämä johtuu varmasti siitä, että kokemukset eivät sovi sodan narratiiviin. Muisteleminen keskittyy patriarkaalisissa yhteiskunnissa miehiin ja sankarillisiin tekoihin: muistellaan taistelijoita, kuolleita ja kadonneita.

Syynä on varmasti myös raiskauksiin liitetty stigma eli häpeäleima. Esimerkiksi Kosovossa on viime vuosina tehty paljon töitä sen eteen, että raiskausten lukuisat uhrit tunnustettaisiin sodan uhreiksi. Julkisella tunnustuksella on tärkeä rooli häpeän ja stigman torjumisessa.

Muistomerkkejä raiskausten uhreille on pystytetty vähän. Esimerkiksi Kosovon Pristinasta sellainen löytyy.

Koreasta ja Kiinasta puolestaan löytyy muistomerkkejä toisen maailmansodan japanilaisten sotajoukkojen uhreille. Tämän vuoden alussa uutisoitiin, että Budapest aikoo pystyttää muistomerkin neuvostojoukkojen raiskausten uhreille.

Esimerkkejä on muitakin, mutta niiden määrä on kieltämättä pieni, jos vertaa muihin sodan muistomerkkeihin.

Olen parikymmentä vuotta sitten saanut Keskuskauppakamarin hopeisen ansiomerkin. En ole merkkiä koskaan käyttänyt enkä osaa kuvitella, että sitä koskaan käyttäisin. Läheiseni tuskin olisivat ilahtuneita, jos he saisivat merkin säilytettäväkseen. Ohjehan on: "Ansiomerkin saajan kuoltua merkki jää hänen lähimmälle omaiselleen, jolla ei kuitenkaan ole oikeutta kantaa sitä julkisesti.” Ei varmaankaan ole hyvän tavan mukaista, mutta onko se rikos, jos merkin luovuttaa ”romuhopean” keräykseen? Entä jos vastuullisella hopeasepällä teettää siitä muun korun?

– Tapoja osaamaton 60-luvun kasvatti

Ansiomerkkiä tosiaan saisi ohjeen mukaan kantaa vain se, jolle merkki on annettu, mutta muuten voit omistajana tehdä kyllä mielesi mukaan. Mitään tarkkaa etikettiä tästä asiasta ei ole olemassa.

Jos ansiomerkki on vaikkapa kultaa tai hopeaa, sen voi toki sulattaa. Jotkut taas myyvät ansiomerkkejä eteenpäin keräilijöille – jos merkillä on keräilyarvoa.

Esimerkiksi erilaiset sotaan liittyvät ansiomerkit kiinnostavat keräilijöitä. Keskuskauppakamarin ansiomerkillä et kuitenkaan pääse rikastumaan.

Jotkut kunniamerkkien myöntäjät toivovat, että esimerkiksi peritty kunniamerkki mieluummin palautetaan myöntäjälle kuin myydään eteenpäin, mutta päätös on tässä kohtaa luonnollisesti omistajan.

Seuraa uutisia tästä aiheesta

Luetuimmat - Sunnuntai

Luitko jo nämä?