Pyllystä tuli osa tarinataloutta - Sunnuntai | HS.fi
Sunnuntai|Viikon lopuksi

Pyllystä tuli osa tarinataloutta

Uuden seksipositiivisuuden aikakaudella esillä ovat ne, jotka osaavat muutenkin estetisoida itseään somessa, kirjoittaa kolumnissaan Iida Sofia Hirvonen.

Julkaistu: 5.7. 0:00, Päivitetty 5.7. 6:25

Iida Sofia Hirvonen

Löysin siivotessa kasan vanhoja Suosikki-lehtiä. ”Koulussa ei annettu seksivalistusta!” täräyttää Rammsteinin laulaja yhdessä otsikossa. Ala-asteikäisenä vuosituhannen vaihteessa luin silmät kiiluen näyttelijä David Duchovnyn seksi­addiktiosta, siitä, kuinka Madonna ”syö aamupalaksi nuoria miehiä ja mysliä”. Sitten vielä lääkäri Erkki-Pekka J. Hellen itsetyydytysvinkit päälle.

En edes ihan tiennyt, mitä ”seksi” on. Jotain jännittävää kuitenkin, koska nuorisolehdet olivat täynnä sitä ja Backstreet Boys lauloi: ”Am I sexual? Yeee!”

Lehtien perusteella ei näytä siltä, ettei seksistä olisi uskallettu aiemmin puhua. Suorapuheinen tyyli näyttää hienotunteisessa nykyajassa koomiselta. Toisaalta monet vuosituhannen vaihteen ilmaisut eivät sensaatiohakuisessa stereotypisoinnissaan kestäisi enää päivänvaloa.

Seksipositiivinen kulttuuri on nousussa, väitti Helsingin Sanomat kolme vuotta sitten. Nykyfeministisen seksipositiivisuuden ytimessä on moninaisuuden sanallistaminen, suostumus ja se, ettei toisten ihmisten halujen pitäisi kuulua muille.

Valtavirrassa se on näyttäytynyt Himocastin kaltaisina podcasteina, joissa vaikuttajat ruotivat kokemuksiaan, ja lehtijuttuina, joissa seksuaaliterapeutit rohkaisevat avautumaan.

Joissakuissa seksipositiivisuus herätti välitöntä ahdistusta. Laura Friman kirjoitti Ylen kolumnissa, että seksipositiivisuus on kauheaa, koska se herättää paineita olla rempseä. Vapautuminen näyttäytyy myös sosiaalisessa mediassa ristiriitaisena ja kaksinaismoralistisena. Algoritmit kannustavat tykkäyksillä puhumaan lisää seksistä, mutta sensuroivat nännit ja seksuaaliselta vaikuttavat hashtagit.

Kulttuuriset virtaukset vaikuttavat uusilta, mutta ne ovat aina kulkeneet sykleissä.

Itävaltalaissyntyinen psykoanalyytikko Wilhelm Reich kehitti seksipositiivisuus-termin 40-luvulla. Reich oli Freudin oppilas ja tutkimustensa perusteella vakuuttunut siitä, että kaikki neuroosit kytkeytyivät seksuaaliseen rajoittuneisuuteen.

Siksi hänen mielestään orgasmi oli (marxismiin yhdistettynä) ratkaisu vakavimpiin modernin yhteiskunnan ongelmiin, jopa fasismiin. Natsismin nousua Yhdysvaltoihin paenneen Reichin vaikutus näkyi 60-luvun seksuaalivallankumouksessa.

Vapautumisen jälkeen 70-luvun radikaalifeministit suhtautuivat seksiin inhoavasti. Feministikirjailija Valerie Solanas julisti SCUM-manifestissa, että ajattelevien naisten pitäisi nousta kehollisuuden yläpuolelle, koska seksi torpedoi poliittisen osallistumisen ja merkitykselliset ihmissuhteet.

80-luvulla sävy muuttui. Tutkija Wendy McElroyn mukaan seksipositiivisuus tuli takaisin, koska feministit epäonnistuivat poliittisessa vaikuttamisessa. Sukupuolten välistä tasa-arvolakia ei saatu Yhdysvalloissa 70-luvulla läpi. Reaganin aikana feminismi alkoi valtavirtaistua kaupallisia reittejä pitkin.

Seksimyönteisyys kävi hyvin yhteen uusliberaalien arvojen kanssa. Ne korostivat yksilöllisyyttä ja nautintoa. Vasta aids toi 90-luvulla emansi­paatio­juhliin särön.

Naisen nautinto on edelleen tabu, kertoi Ronja Salmi tv-ohjelmassaan vuosi sitten. Tabut on murrettu kuitenkin niin monta kertaa, ettei ”suora seksipuhe” varsinaisesti riko rajoja.

Seksipositiivisuus on kaupallistunut nopeasti. Valtavirtaistuessaan tiedontuotanto luo uudenlaista valtaa. Somessa tiedontuotanto tarkoittaa itsestä puhumista ja tunnustamista.

Kulttuurikriitikko Mark Greif on kirjoittanut, että 2010-luvun seksuaalisuus on autoeroottista.

Hänen mukaansa ihmisten välisen kokemuksen sijaan ihmiset ovat kiinnostuneet löytämään itsensä seksin avulla. Tiedostava ihminen ei kehystä paljastavia selfieitään ”seksikkäiksi” vaan ”self-loveksi”.

Rempseyden ohi seksipositiivisuudessa on ajamassa uusi trendi: syvällisen ja merkityksellisen sisällön tuottaminen. Herkkyytensä saa näyttää, kunhan muistaa tarinallistaa kokemuksensa koskettavalla tavalla. Viime viikolla trendanneessa #arvokaspylly-haasteessa naiset postasivat kuvia pakarabikineissä ja kertoivat tarinoita siitä, kuinka ovat oppineet hyväksymään pyllynsä.

Eivätkö edes yksittäiset ruumiinosat tai niin kaoottinen asia kuin seksuaalisuus ole enää vapaita tarinataloudelta?

Kuvia ja kertomuksia jakavat herkimmin ne, jotka osaavat muutenkin esittää ja estetisoida itseään somessa. ”Tabujen murtamisen” sijaan saattaakin olla kyse brändin rakentamisesta.

Ulkonäköpaineita tutkinut Erica Åberg pohti Instagramissa sitä, että ”sometempaukset sisältävät paradoksin siitä, että ruumiinosan ulkonäkö olisi tärkeää ja sen estetisointi vapauttaisi ruumiinosaan liittyvistä normatiivisista odotuksista”.

Puhetapojen moninaistuminen avaa ahtaita normeja. Se ei silti aina poista paineita tai ahdistusta. Tätä ristiiriitaa käsitteli transteoreetikko Andrea Long Chu Females-kirjassaan, joka on herättänyt hämmennystä Twitter-feministien keskuudessa.

Chu suhtautuu haluun ja kehoon negatiivisesti. Hänestä halut ovat osin yhteiskunnan tuottamia. Siksi ihmiset voivat haluta myös tavalla, joka on irrationaalista tai jopa haitaksi. Aikana, jolloin pitäisi ottaa kaikki itse haltuun, Chun pimeys tuntuu radikaalilta.

Omaa kehoaan tai seksuaalisuuttaan ei tarvitse juhlia. Silti ne ovat arvokkaita.

Luetuimmat - Sunnuntai

Luitko jo nämä?