Erään uran käänteet - Sunnuntai | HS.fi

Mika Saarelaisella on tallessa vanhoja käyntikortteja aiemmista ammateista, mutta hän ei haikaile menneitä.­

Erään uran käänteet

Finnairin lentojen turvallisuuskuulutus alkaa jämäkänpehmeästi sanoilla: ”Welcome aboard”. Se on Mika Saarelaisen ääni. Stuertti menetti viruksen takia työnsä, mutta hän jos kuka on tottunut yllättäviin suunnanmuutoksiin.


4.10. 2:00 | Päivitetty 4.10. 7:54

Nykytyöelämä vaatii ihmiseltä psyykkistä joustavuutta ja sopeutumiskykyä, resilienssiä, niin kuin hienosti sanotaan.

Tappioista ja vastoinkäymisistä ei saa lamaantua. Jos näyttää heikkoutensa, työelämän sudet syövät pian suihinsa.

Mutta onko tällaista työvoimapolitiikan ihanneihmistä olemassa elävässä elämässä?

Kyllä on, ja hänen nimensä on Mika Saarelainen, 53. Nyt tutustumme hänen työ­elämäpolkuunsa.

Elannon kassana 1983

Mika Saarelainen aloittaa työuransa Elannon kassalla 16-vuotiaana lukiolaisena vuonna 1983.

Hän käy suomalais-venäläistä koulua ja harrastaa taitoluistelua mutta on tullut lajissa tiensä päähän.

Saarelainen on kotoisin etelähaagalaisesta kulttuuriperheestä: äiti on balettitanssija Suomen kansallisoopperassa. Pienenä Saarelainen on ollut usein mukana äidin työpaikalla. Hän tuntee äidin työ­kaverit ja vanhan oopperatalon käytävät ja kolkat.

Eräänä sateisena iltana, kertomatta kenellekään, Saarelainen soittaa muina miehinä äidin työkaverille, balettitanssija, koreografi Aku Ahjolinnalle, ja kysyy, saako tulla kokeeksi harjoitustunnille.

Saarelaisella ei ole taustalla balettiopintoja kuin nimeksi. Mutta harjoitustunti menee hyvin.

Äiti hämmästyy kovasti, kun Ahjolinna sitten soittaa ja ilmoittaa, että poika on hyväksytty balettikoulun oppilaaksi. Saarelainen aloittaa suoraan balettioppilaitoksen viidennellä luokalla.

Balettitanssijana 1987

Saarelainen ehtii käydä Oopperan balettikoulua kahden ja puolen vuoden ajan, kun hänelle jo tarjotaan työsopimusta. Se on aluksi vain vuoden mittainen, mutta Saarelainen käy johdon juttusilla, ja pian hän saa vakituisen kiinnityksen.

Samalta vuosikurssilta otetaan taloon monta muutakin, sillä miestanssijoista on 1980-luvun lopulla kroonisesti pulaa.

Saarelaisen ura kestää kymmenen vuoden ajan. Hän tanssii baletin kuorossa mutta saa myös solistitehtäviä.

Kaiken huipennus on äidin rooli baletissa Huonosti vartioitu tyttö. On valtava yllätys, kun seinällä roolilistassa lukee äidin kohdalla Saarelaisen nimi.

Perinteisesti roolin tekee meritoitunut miestanssija, sillä se vaatii virtuositeettia ja karismaa. Koreografiaan kuuluu muun muassa­ osuuksia kovakärkisillä tossuilla, jotka eivät yleensä kuulu miesten reper­tuaariin.

Kun ensimmäinen esitys on ohi ja tanssijat tulevat lavalle ottamaan vastaan yleisön aplodit, Saarelainen seisoo kukkapuskansa takana ja katsoo pimeään saliin. Hänestä tuntuu, että hän pakahtuu onnesta.

Vuodet kuluvat. 1990-luku alkaa kääntyä loppupuolelleen, ja Saarelainen lähestyy kolmeakymppiä. Hänen polvensa leikataan. Tanssijan ammatti on rankka ja vaativa, nuorten ihmisten ammatti. Saarelainen kysyy itseltään, oliko tässä hänen koko elämänsä. Hän alkaa voida huonosti.

Talossa johto vaihtuu, kun Doris Laine jää eläkkeelle. Jorma Uotinen tarjoaa Saarelaiselle harjoittajan paikkaa.

Mutta Saarelaiselle tulee olo, että tämä on nyt nähty. Hän jää ensin virkavapaalle ja hyppää sitten tyhjään.

Radiojuontajana 1996

Äsken niin vakaassa työmarkkina-asemassa ollut Saarelainen onkin nyt omillaan.

Hän huomaa, että klassisen musiikin radiokanava Radio Classic hakee juontajaa. Saarelainen saa apua ystävältä ja tekee studiotasoisen nauhoituksen, jolla hakee paikkaa.

Yllättäen se naula vetää.

Saarelainen toivotetaan tervetulleeksi kanavalla aloittavan aamujuontajan tehtävään.

Aivan puskista Saarelainen ei sentään uudelle alalle tule. Hän on jo 15-vuotiaana tehnyt ensimmäiset radiospiikkinsä.

Ohjelmapäällikkönä 1998

Saarelainen etenee nopeasti Radio Classicin sisällä. Hänestä tulee kanavan musiikki- ja ohjelmapäällikkö.

Ei hän ole edes hakenut paikkaa, mutta kun varta vasten tullaan kysymään, Saarelainen sanoo, että totta kai tehtävä kiinnostaa.

Sitten Saarelainen jää opintovapaalle, sillä hän on hakeutunut Teatterikorkeakoulun koulutusohjelmaan.

Toimeentulona on nyt pelkkä opinto­tuki. Opiskelua kestää kaksi ja puoli vuotta, ja valmistuttuaan Saarelainen on teatteritaiteen maisteri, alanaan musiikkiteatteri.

Saarelainen kokeilee esiintymistä hetken mutta huomaa pian, ettei hänellä lopulta ole ammattiin vaadittavaa intohimoa. On lähdettävä taas eteenpäin.

Radiojuontajana 2000

Saarelaisen ura jatkuu 2000-luvun alussa Yleisradiossa. Siellä pääsee oikeuksiinsa hänen erityislahjakkuutensa, kyky ääntää vieraita kieliä täysin oikealla intonaatiolla.

Saarelainen työskentelee radion lisäksi muun muassa uutistenlukijana ja tuottajana ja viihtyy talossa kuuden vuoden ajan.

Tosin myöhemminkin Saarelainen tulee tekemään Ylelle eripituisia työrupeamia ja keikkoja, joista jotkut kestävät pitkäänkin. Vuonna 2010 hänestä tulee joksikin aikaa aamu-tv:n juontaja, ruutukasvo, joka tunnistetaan.

Saarelainen toimii muiden toimiensa ohessa myös tanssikriitikkona ja taitoluistelutuomarina. Onkin omanlaisensa urahuipennus, kun Saarelainen vuonna 2013 toimii tuomarina telkkariohjelmassa Dancing on Ice, jossa julkkikset esittävät jäätanssinumeroita. Mutta sitä ennen työmielessä ehtii tapahtua kaikenlaista.

Viestintäpäällikkönä 2006

Koska liikkuminen on loppunut, Saarelainen on päässyt 2000-luvun alkuvuosina hiukan pulskistumaan. Hän laihduttaa onnistuneesti Painonvartijoiden ohjelmalla.

Kun Saarelainen huomaa, että organisaatio etsii viestintäpäällikköä, hän hakee paikkaa ja saa sen. Hän ei ole oikeastaan koskaan opiskellut viestintää mutta pärjää työssään niin hyvin, että etenee taas organisaatiossa.

On hienoa olla töissä suuressa amerikkalaisessa pörssiyrityksessä. Saarelaisesta tulee Painonvartijoiden Suomen-tytär­yrityksen johtoryhmän jäsen.

Sisimmässään Saarelainen alkaa kuitenkin tuntea taas, että tämä ei ole häntä varten. Jo vuosia hän on haaveksinut stuertin ammatista.

Kun Saarelainen kertoo äidilleen, että lopettaa viestintäpäällikkönä ja alkaa stuertiksi,­ äiti sanoo ”vai niin” ja jatkaa muista aiheista. Mutta Saarelaisen veli pitää pitkän puhuttelun ja kysyy, onko Saarelainen hullu, kun jättää uran ja hyväpalkkaisen asemansa.

Stuerttina 2008

Saarelainen on hakenut stuerttikoulutukseen monta kertaa. Kun EU-säädösten myötä vuonna 2008 Finnairin on otettava koulutukseen myös yli 28-vuotiaita hakijoita, tilaisuus avautuu.

40-vuotiaasta Saarelaisesta tule stuertti.

Nyt hän on viimein unelma-ammatissaan, tätä hän on aina halunnut tehdä. Saa matkustaa, ja siitä maksetaan vielä palkkaakin.

Vaikka lentäminen on arkipäiväistynyt, siinä on edelleen glamouria. Lähtemisen tunnelma on ainutlaatuinen, ja kun Saarelainen avaa oven, ollaan uudessa paikassa.

Perille tultaessa Saarelaisella on tapana ensin levätä ja lähteä sitten vaeltelemaan kaupungille. Hänen lempikohteitaan ovat Japani, Bangkok ja Delhi. Mumbaissa köyhyys lyö melkein vasten kasvoja, mutta sekin on lopulta arvokas kokemus.

Lentokoneen käytävä on omanlaisensa näyttämö. Kuten Saarelainen koulutettavilleen myöhemmin sanoo: kun stuertti tai lentoemäntä tulee ensimmäisen luokan verhon takaa, joku aina katsoo.

Aiemmasta työkokemuksesta on taas hyötyä. Monet kenties muistavat Finnairin pehmeä-äänisen turvallisuuskuulutuksen, joka alkaa sanoilla ”Welcome aboard”.­

Se on Saarelaisen ääni.

Finnairilla kouluttajana 2020

Eletään kevättä 2020. Saarelainen kouluttaa uutta matkustamohenkilökuntaa tehtäviinsä.

13. maaliskuuta Saarelainen hyvästelee valmistuvan kurssin. Edellisenä päivänä on ollut hallituksen tiedotustilaisuus, jossa on kerrottu, että Kiinan Wuhanista levinnyt koronavirus aiheuttaa väestölle uhkan myös Suomessa.

Saarelainen aavistaa, etteivät nämä kurssilaiset tule ainakaan heti työllistymään. Hän lohduttaa heitä ja sanoo, että ravintola-alalla on onneksi aina töitä.

Pian alkaa käydä selväksi, että sekään ei ole enää totta.

Huhtikuussa lähes koko matkustamohenkilökunta lomautetaan työstään, myös Saarelainen. Hän lentää vielä heinäkuun ajan, kun matkailu hetkeksi vilkastuu.

Sitten lomautus alkaa uudestaan. Kukaan ei tiedä, mitä syksyllä tapahtuu.

Työttömänä 2020

Kaksi viikkoa Saarelainen makaa sohvalla lamaantuneena. Hän hakee tuolta ajalta työttömyyskorvausta, ensimmäistä kertaa elämässään.

Työvoimaviranomainen ei löydä ammattien listalta sanaa ”stuertti”. ”Lento­emäntä” kuitenkin löytyy, ja se kohta ruksataan.

Laskut alkavat erääntyä. Saarelaiselle tulee olo, että jotain on pakko tehdä, heti.

Hän kirjoittaa Facebookiin postauksen, jossa pyytää ystäviltä ja tutuilta apua minkä tahansa työn löytämisessä.

Saarelainen saa monta myötätuntoista vastausta. Hän on aina auttanut muita tiukoissa paikoissa. Nyt kun on vaikeaa, häntä autetaan.

Kassana ja Yöradion juontajana 2020

Saarelainen jättää hakemuksen vuokratyöfirmaan ja saa paikan myymälöissä kiertävänä kassana. Se on iloinen yllätys, sillä Saarelainen on kuitenkin jo yli viisikymppinen ja tietää, miten vaikeaa silloin on työllistyä.

Vuokratyöfirmassa on se hyvä puoli, että­ Saarelainen voi sumplia työaikansa. Se on tärkeää, sillä hän on saanut töitä myös Radio Suomen Yöradion osa-aikaisena juontajana.

Saarelaisesta kassalla olo on hauskaa työtä. Hänestä on joka päivä kiva mennä töihin.

Saarelainen pitää ihmisistä, ja edellisistä työpaikoista on taas hyötyä. Nyt hän pyrkii tarjoamaan kassalle tuleville asiakkailleen lentoyhtiön ensimmäisen luokan palvelukokemuksen. Sitä paitsi asiakaspalvelun ruohonjuuritaso hyödyttää häntä kouluttajana.

Välillä asiakkaat tunnistavat Saarelaisen äänestä.

Saarelainen tuntuu kelluvan suomalaisen työelämän myrskyissä kepeästi kuin korkki. Vaikka takaiskuja tulisikin, hän näyttää pullahtavan aina vahingoittumattomana pintaan.

”Kun lähden tekemään jotain, lähden siihen itsenäni. Hyväksyn, että tällainen olen, tällainen musta tuli, tällä mennään”, Saarelainen sanoo.

Hän arvelee, että hänen suurin vahvuutensa työmarkkinoilla on luultavasti hyvä itsetuntemus.

On tärkeää huomata, että Saarelainen hyväksyy itsestään myös sellaiset puolet, joita muut ehkä pitävät ärsyttävinä. Joidenkin mielestä Saarelainen esimerkiksi nauraa liikaa ja liian usein, mutta hän ei ota tästä kritiikistä itseensä, sillä hän tietää, että huumori auttaa häntä selviämään.

Saarelainen sanoo, että työnhaussa tärkein työkalu on hyvä pokka. Myös uteliaisuus on hänen mielestään hyväksi.

Saarelaisen mielestä kysymys ei niinkään kuulu, miten hän voi ottaa vastaan jonkun työn, vaikka ei vielä tiedä, pärjääkö siinä.

Hänestä sen, pärjääkö, voi tietää vasta kun on kokeillut. Siinä on paljon samaa kuin tanssijan työssä: seisoo kulisseissa, katsoo lavalle ja on varma, ettei osaa mitään. Mutta sitten kun lavalle menee, se kaikki on kuin pois pyyhitty.

Tämä ei tarkoita, etteikö myös Saarelainen tuntisi päivittäin epävarmuutta osaamisestaan. Mutta jotenkin hän pärjää sen tunteen kanssa.

Häntä ei näytä haittaavan statuksen – eikä rahankaan – menetys. Ehkä siksi, että hän kokee, ettei hänen arvonsa ihmisenä ole työelämästä kiinni.

Sen verran nostalginen Saarelainen kuitenkin on, että on säästänyt vanhat käyntikorttinsa parhaan menestyksen päiviltä.

Saarelainen sanoo tietävänsä, että jotkut ovat työelämässä edetäkseen ihmisten välisessä hierarkiassa. Sellainen ei häntä kiinnosta. Hän sanoo, että esimiesasema ei tee ihmisestä henkisesti rikkaampaa.

”Uimahallin saunassa kaikki ovat kuitenkin samanlaisia.”

Entä halveksuuko Saarelainen niitä työttömiä, jotka masentuvat elämän vastoinkäymisistä niin, että ovat pitkään toimintakyvyttömiä?

Ei, Saarelainen sanoo.

”En koe, että minulla olisi sellaista oikeutta. Joillekin ihmisille pienikin vastoinkäyminen voi olla elämää suurempi. Ei kukaan meistä voi tietää, missä tilanteessa toinen ihminen elää. Usko itseen on voinut mennä jostain syystä. Se on hirveän ymmärrettävää.”

Mutta katuuko Saarelainen nyt, että lähti aikanaan Kansallisbaletista? Tai hyvin palkatulta viestintäpäällikön paikalta?

”Tämä kuulostaa nyt Édith Piafilta, mutta en. En kadu mitään.”

Luitko jo nämä?

Luetuimmat - Sunnuntai