Nytkö se jo alkaa pyöriä - Sunnuntai | HS.fi

Nytkö se jo alkaa pyöriä

Toimittaja Heikki Aittokoski on seurannut Berliinin uuden lentoaseman vaiheita

Berliinin lentoaseman työntekijä seisoi laukkukarusellin edessä 30. toukokuuta 2012. Kesäkuun alkuun kaavaillut avajaiset olivat peruuntuneet.­

31.10.2020 2:00 | Päivitetty 31.10.2020 10:42

Tiistaina 30. maaliskuuta 1999 ilmestynyt Hesari oli tavallinen arkilehti.

Lehden pääuutisena oli Balkan. Se oli 1990-luvulla yleistä. Siellä sodittiin: Kymmenet tuhannet kosovolaiset pakenivat serbiterroria.

Suomessa oli vastikään käyty eduskuntavaalit. Politiikan sivuilla oli kuva kokoomusjohtaja Sauli Niinistöstä ja kansanedustaja Riitta Uosukaisesta, jotka halasivat Eduskuntatalossa.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Luetuimmat - Sunnuntai