Miksi Venetsia ei homehdu? - Sunnuntai | HS.fi

Miksi Venetsia ei homehdu?

Kysy mitä vain – Torsti ja hänen tikkaremminsä tarjoavat vastauksen. Jos vastaus ei tyydytä, lähetä oma ehdotuksesi. Osoite: Usko Siskoa / Torsti tietää, HS Sunnuntai, PL 65, 00089 Sanoma. Sähköposti: hs.sisko@hs.fi tai hs.torsti@hs.fi.

17.1. 2:00 | Päivitetty 17.1. 11:19

Hei taas, arvon lukijat, tässä Torsti! Viime aikoina palstalla on ollut puhetta Jussi Mäntysen Hirvi-veistoksesta Luonnontieteellisen mu­seon edessä Helsingissä. Alun perin eräs kysyjä piti varmana, että veistos on pystytetty siihen jo 1960-luvulla, vaikka virallinen pystytysvuosi on 1972.

Mysteeri on vihdoin ratkennut. Helsingin yliopistomuseon museoamanuenssi Marja Niemi kävi läpi Helsingin yliopiston vanhoja vuosikertomuksia. Selvisi, että konsistori on myöntänyt määrärahat hirviveistoksen valamiseksi pronssiin lukuvuoden 1968–69 aikana.

Uusi Suomi kirjoitti kesäkuussa 1972 suunnitelmasta sijoittaa hirvipatsas Helsingin keskustaan. Joulukuussa sama lehti kirjoitti, että Mäntysen vanha hirvipatsas on vihdoinkin astunut ulos Eläintieteellisestä museosta Helsingissä.

Kiinnostavaa, että niin moni muisteli nähneensä veistoksen museon edessä jo edellisellä vuosikymmenellä. Muisti tekee helposti tepposia! Muistikuviin on voinut vaikuttaa se, että museon aulassa on aiemmin ollut esillä Hirven näyttävä kipsiversio.

Muutama lukija lähetti asiaan liittyen myös valokuvia. Kiitos kirjeistänne!

Sitten uusien kysymysten pariin.

Uutisoitiin, että Venetsian kadut peittyivät taas tulvavesien alle. Siellähän rakennusten perustukset ovat veden alla muutenkin, samoin esimerkiksi Amsterdamissa. Mikseivät rakennukset homehdu? Suomen kuivalle maalle rakennettujen talojen kellarikerrosten homevaurioihin tuntuu riittävän, että salaojituksessa ei ole riittävä kaato.

– Pena

Arkkitehti ja professori Mikko Summanen sanoo, että suurin ero lienee rakenneratkaisuissa.

Venetsian rakennukset ovat valtaosin massiivisia kivi- ja tiilirakenteita, jotka eivät kastuessaan ole yhtä herkkiä mikrobivaurioille kuin orgaanisia aineita sisältävät rakenteet. Suomessa orgaanisia aineita käytetään esimerkiksi ulkoseinien kerrosrakenteissa: eristeet, puu tai kipsilevy ovat otollisia kasvualustoja mikrobeille. Massiivinen kivi- tai tiilimuuri taas sitoo ja luovuttaa kosteutta ilman yhtä suurta riskiä homeen syntymiselle.

Tästä huolimatta rakennukset homehtuvat myös Venetsiassa ja Amsterdamissa. Homepilkkujen ilmaantuessa pintoihin pilkut vain pestään pois ja pinnat maalataan uudelleen emäksisellä kalkkimallilla, joka on huono kasvualusta mikrobeille.

Suhtautuminen homeeseen ja sisäilmakysymyksiin on monessa muussa paikassa selvästi huolettomampaa kuin meillä Suomessa.

Summasen mukaan oma kysymyksensä on vedenkorkeuden suuri vaihtelu puupaaluille perustetuissa rakennuksissa. Suuri osa Venetsian rakennuksista on sellaisia. Puupaalu on kokonaan veden alla suojassa, mutta jos paalun yläpää jää veden yläpuolelle, puu kuivaa ja paalu alkaa lahota. Venetsiassa rakennukset ovatkin alkaneet vajota. Myös jätevedet aiheuttavat Venetsiassa vaurioita puupaaluihin.

Pyöräilin Puu-Vallilassa ja ihmettelin katujen nimiä: Hauhontie, Eurantie, Ähtärintie, Keiteleentie, Inarintie, Lohjantie, Päijänteentie, Kangasalantie jne. Miten kadut ovat saaneet nimensä?

– Johanna

Yksittäisten katujen nimet voi tarkistaa Helsingin kaupungin karttapalvelusta. Keiteelentie esimerkiksi on nimetty pohjoissavolaisen kunnan mukaan, Lohjantie taas Lohjan kaupungin mukaan. Hauho on entinen Suomen kunta, nykyisin osa Hämeenlinnan kaupunkia, ja niin edelleen. Sitä, miksi juuri nämä nimet on valittu, ei valitettavasti kuitenkaan kerrota.

Nimistönsuunnittelija Johanna Lehtosen mukaan mitään sen kummempia perusteita tuskin onkaan – mainitut paikat eivät esimerkiksi sijoitu Suomen kartalla toistensa lomaan.

Maantieteelliset nimet on toden­näköisesti valittu siksi, että uusia nimiä on kaivattu paljon kerralla.

Saattaa olla, että ihan ensimmäisiksi valituilla nimillä on ollut jokin todellinen kytkös Vallilaan, mutta loput on vain keksitty niiden jatkoksi. Vanhimmat alueen kadunnimistä ovat olleet käytössä yli sata vuotta, ja nimiperhettä on täydennetty myöhemmin tarpeen mukaan.

Nimistä päätetään aina asemakaavan yhteydessä. Niiden on tarkoitus luoda paikan identiteettiä ja muistuttaa sen historiasta. Usein nimistö luodaan yhtenäisesti rajatun aihe­alueen mukaan, esimerkiksi pitäjien tai järvien nimistä. Yksittäisen kadunnimen pitää myös toimia sekä suomeksi että ruotsiksi, ja se saa esiintyä kaupungissa vain kerran.

Helsingistä löytyy useita kaupunginosia, joiden kadut on nimetty jonkin toisen alueen nimien mukaan: esimerkiksi Ruskeasuolla olonsa tuntee kotoisaksi varsinaissuomalainen. Sörnäisten konttisatamaan taas on tulossa uusia kadunnimiä, joita varten on haastateltu satamatyöntekijöitä. Heidän slanginsa tulee kuulumaan katujen nimissä.

Torsti Facebookissa: facebook.com/torstintikkaremmi

Artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Luetuimmat - Sunnuntai