Unohtui kertoa - Sunnuntai | HS.fi

Unohtui kertoa

Sijoitetut lapset ovat usein sekä kiusaamisen kohteita että kiusaajia, mutta tutkimustietoa asiasta on vain vähän.

24.1. 2:00 | Päivitetty 24.1. 6:04

On haastateltavia, joiden tarina vaivaa mieltä vielä vuosien jälkeen. Heihin kuuluvat ne huostaanotetut lapset ja nuoret, joita olen työssäni tavannut.

Mieleen on jäänyt esimerkiksi 16-vuotias Salla, joka oli asunut kuudessa eri lastensuojelulaitoksessa ja karannut niistä kaikista. Hän haaveili tavallisesta koulunkäynnistä ja lemmikkikanasta, jolle rakentaisi orren omaan huoneeseensa.

Salla oli haastatteluhetkelläkin karkuteillä, mutta hänellä oli haaveita, ystäviä ja hyvät välit äitiin. Aika paljon toivoa siis.

Sitten oli parikymppinen Niko, jolla oli takanaan toistakymmentä eri sijoituspaikkaa ja edessä ensimmäinen rikostuomio.

Hän muisti kyllä sijoituspaikkojen eristykset ja riisuttamiset, joista on viime vuosina uutisoitu paljon, mutta piti pahempana muita asioita. Toivottomuutta ja kannustuksen puutetta. Aikuisten usein toistuneita ennustuksia siitä, että hänestä tulisi narkomaani ja rikollinen.

Nämä nuoret ovat olleet ajatuksissa viime aikoina Koskelan järkyttävän surman takia. Raaka väkivallanteko ei jätä rauhaan, sillä siihen liittyy niin monia kovin häiritseviä asioita.

Sekä uhri että tekijät olivat lapsia, vasta 16-vuotiaita.

Surullisia merkkejä oli näkyvissä jo pitkään ennen henkirikosta.

Surman uhriksi joutunutta poikaa oli kiusattu koulussa vuosien ajan. Häntä oli tönitty ja haukuttu. Viime syksynä hän oli joutunut niin rajun väkivallan uhriksi, että häneen oli jäänyt jälkiä.

Entiset koulukaverit kertoivat HS:n haastattelussa, että poika oli kiltti ja hiljainen. Yhden nuoren mukaan hän istui tunneilla huppu päässä ja pää pulpetissa eikä puhunut mitään.

Pelkästään tämä on ollut vahva viesti siitä, ettei kaikki ollut hyvin, ei lähimainkaan.

Vanhempien luvalla poliisi kertoi julkisuuteen senkin, että poika oli lastensuojelun asiakas ja sijoitettuna kodin ulkopuolelle. Tätä tietoa moni kavahti somessa: Miksi tämä kerrotaan? Ketä se hyödyttää? Lyödäänkö uhriin turha leima? Syytetäänkö uhria? Miksei tekijöiden taustoja kerrota?

Minusta tieto on olennainen, ja sen pitäisi ravistella meitä kaikkia.

Sijoitettu lapsi on otettu perheestään yhteiskunnan huomaan, joten yhteiskunnan – siis meidän – on pystyttävä tarjoamaan tällaiselle lapselle erityistä suojaa ja huolenpitoa.

Kodin ulkopuolelle sijoitettu lapsi on hauras vaikka saattaa näyttää kovalta. Hänellä voi olla takanaan hylkäämisiä, pelkoa, väkivaltaa tai yksinäisyyttä, oppimisvaikeuksia tai neuropsykiatrisia ongelmia, joskus sekava kimppu kaikkea tätä.

Kiusaajat haistavat haurauden kaukaa.

Tämä näkyy tilastoissa. Parin vuoden välein tehtävä kouluterveyskysely paljastaa, että sijoitetut lapset ovat paljon muita useammin kiusaamisen kohteena sekä koulussa että vapaa-ajalla.

Sijoitetuista kahdeksas- ja yhdeksäsluokkalaisista lähes puolet (48,5 prosenttia) kertoo kokeneensa syrjivää kiusaamista, noin viittätoista prosenttia kiusataan koulussa joka viikko, joka neljäs on joutunut seksuaalisen väkivallan uhriksi kyselyä edeltävän vuoden aikana.

Sijoitetut nuoret myös kiusaavat toisia enemmän kuin muut. Joka kolmas heistä kertoo osallistuneensa kiusaamiseen.

Hurjia lukuja. Paljon suurempia kuin vanhempiensa kanssa asuvilla nuorilla. Siksi on outoa, että asia ei ole noussut julkiseen keskusteluun.

Soitin kiusaamisen tutkijoille ja kysyin, mitä aiheesta tiedetään. Selvisi, ettei paljoakaan. Kouluterveyskyselyn lisäksi muuta tutkimustietoa ei juuri ole. Ei Suomessa eikä ilmeisesti ulkomaillakaan.

Soitin muutamille rehtoreille ja kysyin, puhutaanko aiheesta koulumaailmassa. Selvisi, ettei puhuta. Rehtoreille tieto oli uusi. Siksi kiusaamisen ehkäisyssä ei ole otetty erityisesti huomioon sijoitettuja nuoria.

Soitin lastensuojelun pomoille. Heille aihe oli tuttu mutta keinot vähissä. He toivoivat, että ratkaisu löytyisi kouluista.

Koulut taas eivät välttämättä saa heti tietoa lapsen sijoituksesta. Kiireesti sijoitettu lapsi voi tulla uuteen kouluun kuukaudeksi, päätyä sitten kaukana sijaitsevaan laitokseen ja toiseen kouluun, palata taas myöhemmin.

Tämä kuvastaa sijoitettujen lasten tilannetta muutenkin. Monien nuorten – varsinkin hankalaksi leimattujen – sijoituspaikka vaihtuu usein. Heidän liepeillään on paljon lastensuojelun ja kasvattamisen ammattilaisia, mutta ei välttämättä yhtä paikkaa tai aikuista, joka pysyisi ja johon voisi luottaa.

Koulupolusta tulee vaihtuvien sijoituspaikkojen takia helposti rikkonainen. Jos lisäksi joutuu kiusatuksi, houkutus lintsaamiseen lisääntyy. Osalla koulu jää kokonaan kesken.

Puhuimme Nikon kanssa pitkään. Hän kertoi vanhemmistaan ja huostaanoton syistä, vertaili laitosten sääntöjä ja työntekijöiden tapoja, kritisoi joitakuita ja kehui toisia, ehdotti laitoksiin uusia tapoja.

Hän puhui selkeästi ja vivahteikkaasti, näki sävyt mustan ja valkoisen välissä, arvosteli huostaanoton toteutusta mutta tajusi sen syyt. Kiitti siitä, että lastensuojelu oli pelastanut hänen henkensä vaikkei ollutkaan pystynyt takaamaan vakaata lapsuutta. Jäsensi syyt ja seuraukset, ymmärsi sosiaalityöntekijöiden väsymyksen ja järjestelmän rajat.

Nopeasti valkeni, että Niko on älykäs ja analyyttinen, pystyisi opiskelemaan vaikka kuinka pitkälle. Pärjäisi yliopistossa mennen tullen.

Sellainen mahdollisuus ei vain ollut tullut puheeksi kenenkään kanssa. Sen sijaan hän odotti ensimmäistä tuomiotaan väkivaltarikoksesta.

Nuorten nimet on muutettu.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Luetuimmat - Sunnuntai